Memoria (Mac, PC)

01.11.2013 17:22 | Janne Mikola

Tekijä: Daedalic Entertainment
Julkaisija: Deep Silver
Testattu: PC Windows 7 64-bit, Intel Core 2 Q9550, 4 Gt muistia, GeForce 560Ti.
Saatavilla: Mac, PC
Laitevaatimukset: PC Windows Vista tai uudempi, 2,5 Ghz yhden ytimen prosessori, 2,5 Gt muistia, 512 Mt näytönohjainmuisia, 10 Gt kiintolevytilaa
Pelaajia: 1
Muuta: Julkaistu boksina ja latausversiona, jälkimmäisen hinta noin 20€
Pelin kotisivu: http://memoria.daedalic.de/en/
Arvostelija: Janne Mikola

Memoria on aika tyypillinen seikkailupelijulkistus näin vuodelle 2013. Tekijä on pienempi studio, joka on erikoistunut yhteen genreen ja kasaan on kursittu paketti, jota ei taatusti nähdä bussipysäkkimainoksissa. Toisaalta, vaikka markkina-arvolla ei jyllätäkkään, tarjolla on nostalgiaa ja omaa luovuutta hyvässä suhteessa. Tälläkin kertaa pelissä on se joku yksi Uusi Juttu ™, mitä kultaisina seikkailupelivuosina ei ihan tavan takaa totuttu kokemaan.

Ei siis muuta kuin pelin nimi latinaksi ja Deus Exin peesissä rikkauksiin? No, aina voi toivoa.

Yksi asia Memoriassa on ihan leukojaloksauttavalla tasolla. Pelin taustataide on nätimpää katseltavaa kuin Avatar-elokuva kuoharipullon jälkeen. Ja ajatteli elokuvasta sisällöllisesti ihan mitä tahansa, Avatar nyt kuitenkin oli tapaus, joka aiheutti jenkkilässä ensi-illan jälkeen massamasentumisia. Avatar sai kysymään, että miksi maailma ei ole yhtä värikäs ja viehttävä kuin siellä hopeascreenillä? Memoriassa pyöriminen saa aikaan joissain varmasti vastaavanlaisia ajatuksia. Tällä kertaa mietitään vain, että miksi maailma ei ole yhtä maalauksellinen.

Jos Memorian taiteellisesta tyylistä joku pieni nokankoputtaminen pitää löytää, iso osa hahmojen kasvoista on piirretty ehkä kyseenalaisella tyylillä. Outous voi toki olla hyve tälläisessä mysteerifantasiassa, mutta toisaalta vähän väliä takaraivoon hiipii tunne siitä, että hahmojen pärstät ovat kuin jostain toisesta pelistä. Eikä välttämättä siis edes huonommasta pelistä. Tyylillisesti vain jostain muualta.

Peliarvostelijan rippi

Pienen kontroversiaalisuudenkin uhalla haluan tunnustaa, että minulla on aina ollut pieni mentaalinen ongelma Monkey Islandin, Day of Tentaclen tai Sam & Maxien tyyppisten seikkailupelien puzzlejen kanssa. Kun seikkailupelit ovat olleet riittävän huumoripitoisia ja jopa kreisejä, on pelintekijöillä ollut tapana tehdä puzzleistakin vähän sekopäisiä. Ratkaisut ovat korneja ja tavallaan vitsejä itsessään, ja sitä kautta niiden keksimisestä on omalla kohdallani aina lähtenyt pieni hohto pois. Ei ole ollenkaan harvinaista, että kohdassa jossa pelin suunnittelijat ovat varmasti miettineet että pelaajan tulisi nauraa, niin itselläni reaktio on ollut luokkaa ”jaahas”.

En nyt halua tehdä tällä jutulla itsestäni mitään hylkiötä. Omasta mielestäni Monkey Island 2:n sijasta kaikkien aikojen paras seikkailupeli lienee vähän vakavampi Indiana Jonesin Fate of Atlantis –seikkailu. Tottakai muutkin mainitut ovat klassikkoja ja älyttömän upeita pelejä.

Mutta jollain miellyttävällä tavalla Memoria tuo itselleni alityyppinsä osalta mieleen juuri Indiana Jones: Fate of Atlantiksen. Ehkä osittain siksi, että tarjolla on joitakin ympäristöjä, jotka antavat pieniä henkisiä nostalgiatrippejä kyseisen klassikon suuntaan. Ehkä myös siksi, että molemmissa peleissä pelataan vuorotellen kahta päähenkilöä – toinen on mies, toinen nainen. Toisaalta myös pelin vakavuusaste ja lähestyminen esimerkiksi puzzlejen esittämiseen on pitkälti samalla tasolla.

Eli, uppoaa meikäläiseen kuin veitsi sulaan voihin.

Frankensteinin hirviö

Ei Memoria missään nimessä pelkkä nostalgiatrippi ole, vaan sillä on paljon ihan omiakin arvoja. Peliin on luotu originaali fantasiamaailma, joka on viehättävä ja kiehtova. Se jättää jälkeensä selkeän kaipuun ja halun uusien tarinoiden kokemiseen.

Aiemmin kehumani fantastinen taide tukee täydellisesti maailmaa, joka seisoo hengeltään jossain Forgotten Realmsin ja animekuningas Hayao Miyazakin tekeleiden risteyksessä. On leijuvaa linnaa, tunnelmallisen kuraista pikkukaupunkia kapakkoineen ja löytyypä pelistä myös tyrmä, josta Catelyn Starkin sisko Lysa Arrynkin olisi kateellinen. Näette sen sitten kyllä. Peli on täynnä hienoja pikkuoivalluksia.

Hommat ovat myös isolla mittakaavalla kunnossa. Tarina on moniulotteinen ja jännittävä, mutta ennen kaikkea se saa pelaajan kiinnittämään itsensä peliin tunteellisesti. Ei tässä nyt ihan mistään Walking Dead -pelisarjan tasosta puhuta, mutta keskivertoa paremmasta suorituksesta kuitenkin.

Erityisesti tämän huomaa ihan joka ikinen kerta siinä kohtaa, kun pelissä tapahtuu ohjattavan päähenkilön vaihdos. Vaikka muutokset eivät tapahdu missään ilmeisissä cliffhanger-kohdissa, sen juuri taakse jääneen sankarin tilaa jää miettimään, kaipaamaan ja muistelemaan. Vaihdokset tuntuvat tässä mielessä jotenkin jopa hieman epämiellyttäviltä, mutta itse pidän tätä nimenomaan merkkinä siitä, että sisältö on puoleensavetävää ja kiehtovaa.

…with a twist

Näissä pienempien pelitalojen tuottamissa nykypäivän seikkailupeleissä on totuttu näkemään kohtalaisen usein joku uusi jippo tai kikka ihan sen perinteisistä perinteisimmän point and click -pelimekaniikan päällä. Niin tälläkin kertaa. Siinä, missä esimerkiksi Resonance-seikkailun muistikikkailu kaatui vähän omaan mahdottomuuteensa, Memoriassa on tässäkin osuttu ihan nappiin. Pelissä päähenkilöillä on kyky heittää loitsuja.

Ja homma toimii ihan nätisti. Loitsuilla pelimaailmaan voi vaikuttaa monella tapaa. Pääasiassa hahmosta ja tilanteesta riippuen lähinnä rikkomalla, korjaamalla tai aktivoimalla esineitä, mutta silloin tällöin hieman tätäkin monipuolisemmin. Taikurointimahdollisuuksia on option auettua ihan riittävän tiuhaan, joskin tavallaan tylsää on se, että suurin osa loitsimisesta on etenemisen kannalta välttämätöntä. Valinnaiseen lisäkivaan tai vaikkapa sopivasti ripoteltuun väliaikahuumoriin peli ei tarjoa paljoakaan mahdollisuuksia velhouden kautta. Mekanismi jää kuitenkin mieleen selkeästi positiivisena ideana, luoden tavalliseen objektin koskettelun ja esineiden yhdistelyn päälle pari ylimääräistä mentaalista tasoa, joiden kautta ongelmia voi lähestyä. Vielä kun jonain päivänä näkisi sen, että ongelmiin olisi enemmän kuin yksi ratkaisu…

Ihan suositeltava välipala

Tutkittavaa ja kahlattavaa Memoriassa on ehkä noin 15 tunniksi. Edulliseksi pikkupeliksi ihan kunnioitettava pituus, mutta rehellisyyden nimissä on todettava, että pelissä on kyllä kaksi tai kolme tunnin mittaista härdelliä, jotka tuntuvat ihan puhtaasti keinotekoiselta pelin pidentämiseltä. Harmillinen ratkaisu sinänsä. 12-tuntinen intensiivinen paketti olisi varmasti lähes kenen tahansa mielestä parempi, kuin kolmella tunnilla täytemateriaalia pidemmäksi tehty seikkailu.

Mihinkään klassiseen suuruuteen Memoria ei kuitenkaan kaikkien kehujenkaan jälkeen missään nimessä yllä. Pienien yksityiskohtanipotusten lisäksi sen ehkä suurin kompastuskivi on se, että Daedalicin toimistolla ei vaan kuroteltu riittävästi tähtiin Memoriaa väkerrettäessä. Jumalattoman kauniin taustataiteen lisäksi pelissä on paljon hyvää, mutta ei juuri mitään erinomaista. Jos tämä joskus napsahtaa johonkin Steamin aleen, niin suosittelen seikkailupelien ystäviä kokeilemaan  rohkeasti.

 

Lisää aiheesta

Amnesia: A Machine for Pigs (PC)

Cognition: An Erica Reed Thriller – Episode 4: The Cain Killer (Mac, PC)

Fables: The Wolf Among Us Episode 1: Faith (Mac, PC, PS3, Xbox 360)

Realms of Arkania: Blade of Destiny (PC)

Lue myös

Assassin’s Creed IV: Black Flag (PC, PS3, PS4, WiiU, Xbox 360, Xbox One)

F1 2013 (PC, PS3, Xbox 360)

Shantae VC (3DS)

Skylanders: Swap Force (PS3, Wii, Wii U, Xbox 360)