Men of War: Vietnam (PC)

13.02.2012 18:30 Miikka Lehtonen

Tekijä: 1C Company
Julkaisija: Wendros
Testattu: Windows 7, Intel Core i5-750, GeForce GTX 570 1280 Mt, 8 Gt keskusmuistia
Saatavilla: PC
Laitevaatimukset: Windows XP, Pentium 4 2,6GHz, GeForce 6600, 1 Gt keskusmuistia
Pelaajia: 1, 2-4 (lähiverkossa ja internetissä)
Pelin kotisivu: http://www.menofwargame.com/games/vietnam
Arvostelija: Miikka Lehtonen

Soldiers: Heroes of World War II. Faces of War. Men of War. Kovia nimiä meikäläisen kulttiklassikoista puhuttaessa. Mikä olisikaan hauskempaa kuin rällätä Tigerillään pitkin Euroopan maita ja mantuja jaellen 88-millimetristä panssarioikeutta?

No, ei ainakaan saman yrittäminen Vietnamin viidakoissa. Sarjan pelit ovat olleet pari vuotta jo muutenkin alamäessä, mutta nyt liuku vaihtuu vapaapudotukseen. Men of War: Vietnam on nimittäin aika kuraa.

Men of War: Vietnam yrittää ammentaa samasta ämpäristä, josta kaikki sarjan muutkin pelit tähän saakka: armottoman haastavaa tosiaikastrategiaa, jossa hirvittävä mikromanagerointi yhdistyy suurempiin linjauksiin ja halutessaan voi hypätä vaikka yksittäisen sotilaan housuihin harrastamaan vähän 3rd person –räiskintää.

Näillä eväillä minun sydämeni on kerran toisensa jälkeen vyörytetty ja valloitettu, mutta nyt puolustuslinnoitteet pitivät. Liekö syynä se, että Vietnamissa ei Tigereitä tai muita suosikkilelujani nähty vai siinä, että pelin perinteisen armoton linjaus on mennyt aivan naurettavasti överiksi. On pakko tunnustaa: kesken jäi. Elämä on liian lyhyt.

Good morning, Vietnam!

Vietnamissa sattuu ja tapahtuu. Pelin kahdessa kampanjassa pelataan joko paikallisia pahiksia avustaneiden neuvostoliittolaisten neuvonantajien tai maata kommunismin ikeen alta vapauttavien, kirkasotsaisten ja nuhteettomien amerikkalaissankarien saappaissa. Valinta vaikuttaa siihen, pääseekö roolipelailemaan M-16 vai AK-47 kädessään, mutta itse peli on samaa tööttiä puolesta riippumatta.

Tyypillinen tehtävä menee näin: pelaajan joukot – joukko voi tässä tapauksessa tarkoittaa kahta miestä – pudotetaan keskelle viidakkoa ja sitten pitäisi tappaa noin 300 vihollista, jotka haukan silmin istuvat väijytyksissään kyttäämässä yliampuvan aseistuksensa kanssa. Sitten kuollaan, ladataan, kuollaan, kirotaan, ladataan, kuollaan vähän lisää ja tämän jälkeen siirrytään pääruokaan: kuolemaan.

Peli kun on aivan saatanallisen vaikea. Tehtävästä riippuen viidakossa on edettävä askel askeleelta, sillä tuntuu siltä, että joka puskan takana on vihollisen tarkka-ampuja. Nopeasti oppii, että suunnilleen viiden sekunnin välein on pikatallennettava, koska kuolema voi yllättää koska tahansa. Ja tekeekin niin.

Suunnilleen tällaistahan se Men of War on aina ollut, mutta perinteisesti hommassa on sentään ollut jotain järkeä. Loottimalla vihollisten ruumiita ja kalustoa, sekä hyödyntämällä omia 3PS-kykyjään on voinut kääntää vaikeimmankin tilanteen voitokseen, mutta nyt homma on suorastaan älytöntä. Ehkä ongelma on siinä, että siinä missä aiemmissakin peleissä oli tylsiä stealth-tehtäviä, niitä tasapainotettiin keikoilla, joissa jyrättiin puolen tusinan tankin kanssa vihollisten kylä matalaksi keskari pystyssä. Men of War taas on enimmäkseen sitä megatylsää hiippailua aiempaa vaikeampana.

Pelin paras keksintö? Ansat. Viidakkoon on ripoteltu ansoja, jotka täysin yllättämättä ja varoittamatta vain tappavat tyyppejä. Räpäytät silmiäsi ja puolet ryhmästäsi kuoli. Mihin? Peli ei kerro, piirrä efektejä tai mitenkään muutenkaan kuvaa ansojen toimintaa. Efekti on suorastaan ratkiriemukas, ainakin jos muisti tallentaa ennen.

Asiaa pahentaa se, että siinä missä aiemmat pelit tarjosivat vaihtelevia maisemia, kiinnostavia taktisia haasteita ja mielenkiintoisia tilanteita, Men of War: Vietnam tarjoaa viidakkoa. Loputtomiin ja silmänkantamattomiin. Tylsää.

Jos vaikeuskäyrän onnistuu selättämään armottomassa painiottelussa, pelissä ei muutenkaan ole hurraamista. Joka pusikossa istuvat paskiaiset selittynevät sillä, että pelisarjan perinteisestikin kehno tekoäly ei selvästikään oikein hallitse viidakossa asumista ja paskantaa virtuaalihousuihinsa joka käänteessä. Ja sitten ihmetellään kun jeeppi ajaa kaasu pohjassa jokeen ja kaatuu sinne. Miksi? No en minä tiedä!

Sanotaan näin, että jos yksinpeli olisi Men of War: Vietnamin ainoa pelitila, vältä-peukkua ei olisi tarvinnut miettiä sekuntiakaan. Nyt tarvitsi sentään hetken verran. Yksinpelaajat, älkää ostako!

Kaverille kans!

Perinteisesti Men of Warien yksinpeli on ollut vain lämmittelyä. Se pelataan läpi totutellen yksiköihin, sitten sukelletaan keskelle nettisotia mieluiten kaverien kanssa. Muistelen yhä lämmöllä niitä iltoja, jolloin järjestimme kaverien kanssa kenttätykistöhippaa ja muita hauskoja pelimuotoja sarjan aiempien pelien moninpelitiloissa.

Vietnamista löytyy yhä moninpeli, mutta se on käytännössä huono vitsi. Moninpeli kun on varattu vain special editionin ostajille. He saavat käyttöönsä kolme uutta karttaa ja mahdollisuuden pelata muita ihmisiä vastaan. Tavallisten kuolevaisten on tyytyminen co-op-pelitilaan, joka voisi olla paremmassa pelissä hauskaa viihdettä.

Nyt homma ei nimittäin tunnu toimivan. Tuskallisen testisession aikana saimme co-opin toimimaan kerran ja silloinkin peli kaatui parin minuutin jälkeen. Nettipuheiden perusteella en ole yksin ongelman kanssa.

Hitto, mitä sitä kiertelemään: Men of War: Vietnam on pitkäikäisen pelisarjan huonoin peli ja todellinen pannukakku. Yksinpeli on lyhyt, tökkivä ja ärsyttävä kokemus. Moninpelistä ei voi oikeastaan edes puhua, sillä co-op toimii huonosti, eikä kilpailuhenkisessä moninpelissä kuulemma ole yhtään vastustajia, koska kaikki pelaavat sarjan parempia pelejä, eivätkä ole viitsineet ostaa Vietnamiin special edition –laajennusta. Miksi siis ostaa peliä? Enpä keksi tähän yhtään hyvää vastausta.

Toim.huom. Kuvat ovat pelikehittäjän pressiperuskauraa, koska MoW ei antanut ottaa omien kuvakaappauksia eikä tällaisen roskan tapauksessa kannattanut käyttää energiaa shottien kanssa painimiseen (JOK).

Lisää upeita pelivideoita (e)Domen videokanavalta osoitteesta https://www.youtube.com/user/wwweDomenet