Metro 2033 (PC, Xbox 360)

08.04.2010 17:40 Tero Lehtiniemi

Postapokalyptinen räiskintäpeli Metro 2033 sijoittuu tulevaisuuteen, jossa ryssä on viimein saanut ansionsa mukaan. Moskova ja ilmeisesti koko Ural pihlajia myöten on ydinpommitettu kivikaudelle ja eloonjääneet hakevat turvaa maan alta. Jos Moskovan metro ei nykypäivänä ole maailman turvallisimpia paikkoja, ei se toden totta ole sitä myöskään Metro 2033:ssa.

Vaaroja on monenlaisia. Ihan kuin keskenään taistelevissa ja omaa ideologiaansa ei-niin-diplomaattisesti levittävissä uusnatseissa ja kommunisteissa ei olisi tarpeeksi kestämistä. Heidän lisäkseen ongelmana ovat yksinkertaiset rosvot ja ydinpommitusten jälkimainingeissa ilmaantuneet, toinen toistaan karmaisevammat oliot.

Pelin päähenkilö on Artyom, nuori ja kokematon syrjäisen metroaseman asukki. Kun tämän kotiasema joutuu hyökkäyksen kohteeksi, patistaa aseman johtajana toimiva isäukko Artyomin pitkälle matkalle maanalaisen sivilisaation keskustaan apua hakemaan. Kuten arvata saattaa, homma ei ole ihan tässä. Sankarimme joutuu tahtomattaan ratkaisemaan Moskovan uusien ja vanhojen asukkaiden olemassaoloon perimmäisesti liittyvät ongelmat.

Pohjimmiltaan Metro 2033:sta voisi luonnehtia jonkinlaiseksi yksinkertaistetuksi versioksi Bioshockista. Molemmat ovat suhteellisen kitsaasti ammuksia tarjoavia räiskintäpelejä, joissa toimintaa piristetään satunnaisilla jännityselementeillä ja ongelmanratkaisulla. Tosin Metro 2033 tarjoaa työkaluja pelkistetyn vähän. Taskulamppu, kompassi, ja ulkoilmassa liikkumiseen välttämätön kaasunaamari toimivat tuliaseiden lisäksi Artyomin pääasiallisina apuvälineinä.

Ei mikään tunnelbana

Jokainen Fallout 3:sta pelannut varmasti muistaa sen iki-ihanat metrotunnelit ja niiden vähintään proverbiaalista ihottumaa aiheuttavan vaikutuksen. Kun kuulin Metro 2033:n miljööstä, en voi väittää olleeni erityisen innostunut aihepiiristä. Pelko on kuitenkin päällisin puolin turha. Peli rytmittää suhteellisen sujuvasti metrotunneleiden syövereissä tapahtuvat jaksot runnellun Moskovan kaduilla ja rakennuksissa tapahtuvaan toimintaan, jossa vihamielisten lajitovereiden ja muun asujaimiston lisäksi uhkana on aina niin kallisarvoinen happi.

Näytön hud-elementit on karsittu minimiin. Ainoastaan happifilttereiden, ammusten ja terveyspakkausten määrän näkee suoraan. Pelaaja joutuu arvioimaan terveydentilansa ruutujen ympärillä sykkivän punavärin suhteen. Happifiltterin tilaa voi tarkkailla rannekellon avulla. Hapen kyttääminen on teoriassa hauska idea, mutta tosiasiallinen toteutus vesittää ratkaisua hieman: koska filttereitä on fiksusti pelaamalla yleensä tarpeeksi ja Artyom osaa vaihtaa ne automaattisesti, ei missään vaiheessa tarvita mitään erityistä kilpajuoksua aikaa vastaan.

Happinaamarin käyttöön liittyy tosin yksi oikeasti jännittävä elementti: sillä on Artyomin omasta terveydestä irralliset osumapisteet, ja toisin kuin Artyomin terveys, se ei palaudu. Kun vaurioitunut maski on hengenvaarallisesti käyttökelvoton ja korvaavia maskeja jaellaan suhteellisen kitsaasti, joutuu naamari päällä aina vähän jännittämään että tuleeko osumia.

Varsinainen toiminta on kuin missä tahansa toimintapelissä ikään. Artyom voi kantaa kerrallaan mukanaan kolmea erilaista tuliasetta, jonka lisäksi repertuaarista löytyy heittoveitsiä ja erilaisia kranaatteja. Valo, äänet ja erilaiset ansat tekevät hiippailemisen monessa kohtaa aikaa vieväksi, mutta pitemmän päälle tuottoisammaksi ratkaisuksi. Lisäksi peli muutamissa paikoissa palkitsee yön armolliset kostajat achievementeilla tappohimojen hillitsemisestä.

Tärkein syy hiippailulle on kuitenkin yksinkertaisesti se, että pelissä on ammuksia suhteellisen rajallisesti. Kun tähän yhdistetään Artyomin suhteellisen heikko kestävyys ja tämän yleensä kohtaama massiivinen ylivoima, voi välillä kaksi kertaa miettiä että kannattaako esimerkiksi murtautua natsien ja kommunistien välisen sotatantereen läpi tappamalla kaikki vai ei ketään. Kumpaakaan vaihtoehtoa ei luonnollisesti ole suljettu pois.

Liikenneongelmia

Hiukan vesitetyistä ideoistaan huolimatta Metro 2033 on pääosin viihdyttävä pelikokemus. Se on perustasollakin suhteellisen haastava, ja latausruutu tulee tutuksi. Tämän suhteen onkin ehkä yksin pelin häiritsevimpiä ongelmia, nimittäin kohtuullisen absurdi tallennuspaikkafasismi. Vastaavissa lajityypin peleissä pelaaja on tottunut siihen että tallettaa voi aina ja huoletta, mutta Metro 2033 valitettavasti päättää pelaajan puolesta, koska tallennetaan.

Ongelma aktualisoituu varsin ikävällä tavalla: mikään ei palkitse enemmän kuin vartin hiippailun jälkeen koko kuprun pilaava paljastuminen, ja siitä seuraava suunnitelmien muutos tai aiemman tilanteen lataaminen. Kun päälle vielä isketään pelin suhteellisen antelias tapa jakaa äkkikuolemia ansojen, kranaattien ja huonojen osumien avulla, on itku välillä vähän herkässä. Erityisen omituiseksi tallennusjärjestelmän tekee sen logiikka: välillä peli tallentaa tietyssä pisteessä, välillä taas ei. Ja selityksiähän ei anneta.

Pari ylempää kappaletta ovat kuitenkin siinä mielessä liioitellun kuvan, että tosiasiassa tallennuspaikat muodostuvat varsinaiseksi ongelmaksi ehkä noin kolmessa tai neljässä tehtävässä. Niissä se vaikutus vain sattuu olemaan erittäin harmillinen.

Tallennuspaikkafasismin lisäksi Metro 2033:ssa ei ole mitään suurempia vikoja. Mukavenäläinen ääninäyttely on suhteellisen karmivaa ja juoni on kokonaisuutena hieman ennalta arvattava, mikä ei varsinaisesti kuitenkaan haittaa sen seuraamista. Vihollisten tekoäly ei aina ole ihan välkyimmästä päästä, ja sekä animaatioiden että grafiikan kanssa on satunnaisia ongelmia.

Kaiken kaikkiaan Metro 2033 on vioistaan huolimatta mukaansatempaava ja jännittävä pelikokemus, joka osaa kääntää oletetun tylsän miljöönsä ja koruttomuutensa edukseen pelottavan tehokkaasti. Mikäli postapokalyptinen ruskeahko väripaletti ja satunnaiset turhautumisen hetket eivät pelota, on Metro 2033 oikein pätevä lajityyppinsä edustaja, ja ainakin allekirjoittaneelle todella positiivinen yllätys.

Tekijä: 4A Games
Julkaisija: THQ
Testattu: Xbox 360
Saatavilla: PC, Xbox 360
Laitevaatimukset: Intel Core 2 Duo 2,4GHz tai vastaava, 1Gt muistia, DirectX9.0-yhteensopiva näytönohjain
Pelaajia: 1
Pelin kotisivu: http://www.metro2033game.com
Tero Lehtiniemi

Toinen mielipide (Xbox 360)

Slaavilaisessa synkkyydessä on jotain kiehtovaa ja ainutlaatuista. Jokainen Moskovan laitakaupungin toreilla vieraillut tunnistaa sen toivottomuuden ja likaisuuden, joka Metro 2033:ssa on siirtynyt ahtaisiin metrotunneleihin. Sairauksien ja nälän kalvamat ihmisrauniot etsivät lohtua vodkasta, mutta ihmiseläin ei silti suostu luovuttamaan. Aina on niitä, jotka tekevät kaikkensa, jotta elämä jatkuisi vielä. Toivo paremmasta huomisesta on armottomassa törmäyskurssissa realiteettien kanssa.

Sivistyksen rippeiden laitamilla, mutanttien ja aaveiden kansoittamissa hylätyissä tunneleissa vallitsee toisenlainen tunnelma. Ilmassa leijuvat myrkylliset kaasut ja pimeät varjot leikittelevät mielikuvituksella. Jostain kuuluu kolahtelua ja ulvontaa. Pelko valtaa mielen.

On taito tehdä peli tarinan ehdoilla. Odottaa silloin, kun tapahtumat sitä vaativat sen sijaan, että kiirehdittäisiin kohti seuraavaa toimintakohtausta. Vähemmän on enemmän, se, mitä ei näe, pelottaa aidosti.

Maailma, joka on notkahtanut raiteiltaan, tarjoaa näyttämön monenlaisille tarinoille. Ei riitä, että uhka tulee ulkopuolelta. Ihminen taistelee itse itseään vastaan ideologioiden vuoksi. Fasistien ja kommunistien välinen konflikti ei jätä tilaa ulkopuolisille. Väliin jäänyt joutuu valitsemaan, tappaako elääkseen vai pakeneeko varjojen kätkemänä.

Metro 2033 on monta asiaa. Se on pelin keinoin kerrottu tiheätunnelmainen, hillittömän kiehtova tarina. Toisaalta se on myös tiukasti skriptattu putkijuoksu, joka kuljettaa pelaajaa usein liiankin lyhyessä talutusnuorassa. Tekniikka toimii valtaosan ajasta hienosti, ja mahdollisuus läpäistä joitakin kenttiä ammuskelun sijasta hiipimällä tuo matkaan valinnanvaraa. Ainoastaan pelillisillä ansioilla mitattuna teos ei kuitenkaan nouse kilpailijoidensa yläpuolelle.

Ajoittainen talletuspistefasismi, skriptauksen ja vapaamman pelaamisen välisten siirtymien töksähtely sekä raskaamman aseistuksen puuttuminen ovat asioita, jotka saattavat karkottaa pelkkää toimintaa hakevat pelin parista. Pelkkänä räiskintänä Metro 2033 on vanhanaikainen, hidaskin.

Itselleni matka metrotunneleiden syövereihin oli kuitenkin yksi alkuvuoden vahvimmista pelikokemuksista. Rakastan tarinoita ja tunnelmaa. Perivenäläinen mentaliteetti luo tapahtumille ja maailmalle karhean realistisen soinnin. Esimerkiksi Fallout 3:n näkemys postapokalyptisestä tulevaisuudesta tuntuu tämän jälkeen pliisulta, jopa kiiltokuvamaiselta.

Slaavilaista pelikehitystä on helppo syyttää vanhanaikaisuudesta. Metro 2033 on kuitenkin todistus siitä, että palikoiden loksahtaessa kohdalleen lopputulosta ei tarvitse hävetä edes länsimaisten megatuotantojen rinnalla. Se, mikä tekniikassa ehkä hävitään, korvataan tunnelmalla, jonka saavuttaminen lienee mahdotonta ilman omakohtaista, elämänmittaista kokemusta itä-eurooppalaisesta mielenlaadusta.

Juho Anttila

Kolmas mielipide (Xbox 360)

Metro 2033 on monella tapaa sangen mielenkiintoinen peli. Se on teknisesti täysin samalla tasolla länsituotosten kanssa, mutta nojaa pelimekaanisesti pitkälti jo lännessä unohdettuihin filosofioihin. Harmaille, synkille tunneleille annetaan ihan oikea syy ja ihmisten ahdistus on käsinkosketeltavaa. Pelaajakaan ei ole muukalaisia töikseen raivaava kaappi.

Tämä aspekti tekee siitä mielenkiintoisen vaihtoehdon ummehtuneisiin tusinaräiskintöihin. Kaikki vanha ei nimittäin välttämättä ole vanhentunutta. Iso osa Metron fiilistä on se, että kuolema vaanii joka nurkan takana. Tätä vahvistaa vapaan tallennuksen puute. Pelaaja oppii oikeasti pelkäämään. Sitten, kun pistoolit otetaan esiin, saa kohteensa tarkkaan. Ammukset ovat nimittäin suhteellisen kortilla.

Loppupeleissä kyseessä on vuoden suuria yllätyksiä. Hidas pelitahti ei haittaa, jos tunnelma toimii sen perustelemisessa. Metro 2033 onnistuu siinä kauniisti.

Eric Hartin