Monkey Island 2: LeChuck’s Revenge Special Edition (PC, PS3, Xbox 360)

23.08.2010 15:30 Juho Anttila

Uusintaversiot ovat Hollywoodin päivän ilmiö. Yleensä uusi versio vanhasta tarkoittaa teknisesti uudenaikaista mutta hengeltään latteaa rahastusta. Ilmiö on jalkautumassa välillä pelipuolellekin, mistä hienona esimerkkinä viimevuotinen The Secret of Monkey Island SE.

Onnistuminen tarkoitti vanhan tuomista nykyaikaan ilman hyväksi koetun turhaa korjailemista. Sitähän ei kannata sorkkia, mikä ei ole rikki alunperinkään. Jatkaako sarjan rakastetun kakkososan paranneltu versio hyvin alkanutta lentoa?

Alkuperäinen Monkey Island 2 oli odotettu peli jo ilmestymisvuonnaan 1991. Ensimmäinen peli menestyi hyvin, joten menestyspaineilta ei pystytty välttymään. Lopputulos miellytti kuitenkin sekä kriitikoita että pelaajia ja loppu onkin historiaa. Peliä muistellaan lämmöllä vielä tänä päivänäkin.

Uusretroa

Kakkososan uusinta jatkaa ensimmäisen Special Editionin viitoittamalla tiellä. Uudet HD-tasoiset grafiikat ovat se ensimmäinen ja näkyvin uudistus. Tyylin luulisi miellyttävän retrohenkisiä, sillä 3D-höpötyksiin ei olla sorruttu. Sen sijaan vanhat taustat ja henkilöhahmot on uusittu käsin piirtämällä.

Animaatio on jätetty tarkoituksellisesti hieman vanhahtavaksi. Hahmojen puhuessa suun liikkeiden kuvaamiseen riittää vain muutama kuva. Jossain muussa yhteydessä ratkaisu voisi näyttää halvalta, nyt se luo pelille mukavaa vanhan animaation tuntua.

Myös äänimaailma on uusittu. Musiikki toistaa tuttuja Apinasaari-teemoja, mutta nyt entistä laadukkaammin. Roolituksessa palataan vuoden 1997 The Curse of Monkey Islandiin. Dominic Armato on Guybrush ja Alexandra Boyd Elainen niin kuin hyvä ja oikein on. Niille, jotka tutustuivat Monkey Islandiin vasta Telltalen mainion uuden sarjan myötä, tutut äänet luovat mukavan sillan menneisyyden ja nykyajan välille.

Näin vanhemman pelaajan näkökulmasta hienoin ominaisuus on mahdollisuus vaihtaa koska vain saumattomasti uusioversion ja vanhan kunnon pikseligrafiikan välillä. Jotkut pelaavat pelin mieluiten juuri sellaisena, kuin se 20 vuotta sitten oli. Itse pidin uudesta grafiikasta, mutta fiilistelin melkein joka näytöllä myös vanhoilla taustoilla.

Vaihdettaessa vanhaan myös äänimaailma seuraa mukana. Uusien musiikkien vertailu vanhoihin versioihin käy sekin kiehtovasta kurkistuksesta menneeseen. Ihan kokonaan uusista herkuista ei ole silti pakko luopua, sillä pelin vanhaa mallia voi tahkota uudella ääninäyttelyllä säestettynä.

2000-luvun kontrollit

Kontrollipuolella on huomioitu pelin julkaisu myös konsolialustoilla. Valittavana on kahta erilaista ohjausmetodia. Perinteisen osoita ja klikkaa -mallin rinnalle tarjotaan versiota, jossa Guybrushia käskytetään ohjaintatilla. Erilaiset toiminnot löytyvät hotspot-kohtaisesta komentopyörästä.

Metodi toimii varsin hyvin, mutta ainakin oman tuntumani mukaan Telltalen uusimmissa peleissä on toimiva padiohjaus tavoitettu vielä hitusen paremmin. Osasyynä voidaan pitää pelin alueita, joita ei tietenkään alunperin olla suunniteltu suoraan ohjaukseen. Välillä Guybrushin ohjaaminen mutkittelevilla reiteillä tuntuu kömpelöltä.

Seikkailua helpotetaan myös nykyaikaisilla työkaluilla. Hotspotit saa tarvittaessa näkyviin yhtä nappulaa pohjassa pitämällä. Kätevää, mutta pelkkä valaisu ilman tekstejä jää välillä hieman epäselväksi. Jotkut pisteet voivat jäädä huomaamatta avusta huolimatta.

Kolmiportainen vihjejärjestelmä helpottaa jumiutuneita, vaikka välillä pelaajalle kerrotaankin lähinnä asioita, jotka hän jo tietää. Toisaalta tosimiehethän eivät moisia käytä kuin testin vuoksi. Tai ainakaan tunnusta moista julkisesti. Alkuperäisen pelin helpotettu lite-moodi on sen sijaan jätetty suosiolla pois.

Sietää ottaa mallia

Tarkkaavaiset lukijat huomaavat tässä vaiheessa, etten ole juuri ottanut kantaa pelin juoneen. Se on tarkoituskin. Klassikko on valtaosalle tuttu entuudestaan, jolloin kyse on ennen kaikkea retrohenkisestä matkasta omaan pelimenneisyyteen. Varsinaisessa sisällössä tai puzzleissa ei ole tapahtunut muutoksia, vaan ne ovat aivan yhtä hauskoja ja raivostuttavia kuin silloin joskus.

Ensimmäistä kertaa Monkey Island 2:een tutustuville riittää tiedoksi lähtöasetelma. Guybrush Threepwood on kukistanut LeChuckin. Nyt tähtäimessä on legendaarinen Big Whoopin aarre. Kuten pelin nimestäkin voi päätellä, LeChuck ei kuitenkaan pysy kuolleena. Liekö Guybrushkin osasyyllinen uudelleensyntymään, syntymätohelo kun on.

Näistä eväistä syntyy seikkailupelikokemus, jossa lähes kaikki on kohdallaan. Vitsit ovat yhä hauskoja ja niitä viljellään paljon. Puzzleissa riittää pohdittavaa ja juonen rytmitys toimii. Pääsuunnittelija Ron Gilbert on laatinut kahdentoista kohdan listan onnistuneen seikkailupelisuunnittelun avainkysymyksistä. Monkey Island 2 tuntuu seuraavan näitä periaatteita lähes pilkuntarkasti, ja se myös tuntuu itse pelikokemuksessa.

Jos seikkailupelit kiinnostavat millään tavalla, Monkey Island 2 onkin pakko-ostos. Pelin ennestään tunteville tarjotaan äärimmäisen laadukas uudelleenversiointi, jonka modernisointi tuo nykypäivään, mutta jota voi halutessaan pelata aivan samanlaisena kuin silloin joskus. Noviiseille peli käy taas oppitunnista siitä, miten seikkailupeli kuuluu toteuttaa. Jos olet lukenut tänne saakka etkä vielä omista Monkey Island 2: LeChuck’s Revenge Special Editionia, voi vain kysyä: mitä vielä odotat?!

Tekijä: LucasArts
Julkaisija: LucasArts
Testattu: Xbox 360
Saatavilla: iPhone, iPod Touch, iPad, PC, PlayStation 3, Xbox 360
Pelaajia: 1
Pelin kotisivu: http://www.lucasarts.com/games/monkeyisland2/
Juho Anttila

Lisää upeita pelivideoita eDomen videokanavalta osoitteesta https://www.youtube.com/user/wwweDomenet.

Toinen mielipide (PC)

Molemmat Monkey Islandien Special Editionit ovat tarjonneet viehättäviä pelihetkiä entisajan seikkailupelien parissa. Olen vuosikaudet toitottanut vanhojen pelien teknisesti uudistettujen mutta sisällöllisesti koskemattomien uusintapainosten puolesta, joten toki olen tukenut moisia rahallisestikin. Eivätkä Steamistä ostetut Monkey Islandit ole suinkaan menneet hukkaan.

Uutta ja vanhaa taitavasti sekoittavat seikkailupelit tyydyttävät sekä retronälkäisten että nykyaikaisempaa ulkoasua kaipaavien vaatimukset, mutta tärkeintä on silti se ihastuttava vanhanaikainen kiireettömyys, huumori ja älynystyröiden kutittelu. Pelit ovat älykkäitä ja taitavasti kirjoitettuja kokonaisuuksia, jotka eivät aliarvioi pelaajaansa. Tällaista löytämisen ja tajuamisen riemua ei monissa peleissä kohtaa, ei ainakaan näin lämminhenkisessä muodossa.