Mordheim: City of the Damned -ennakko (PC)

08.12.2014 17:07 Miikka Lehtonen

Tekijä: Rogue Factor
Julkaisija: Focus Home Interactive
Testattu: PC Windows 8.1, Intel Core i5-4670k, 16 Gt muistia, Radeon R9 280x
Saatavilla: PC
Laitevaatimukset: PC Windows Vista tai uudempi, Dual-Core, 4 Gt muistia, 1024 Mt näytönohjain
Pelaajia: 1, 2-?
Muuta: Early Access -kehitysversio, julkaistaan 2015. Ladattava peli, hinta 31,99 euroa (Steam )
Pelin kotisivu: http://mordheim-cityofthedamned.com
Testaaja: Miikka Lehtonen

Kuvittele fantasiakaupunki, jossa kaikki on mennyt päin mäntyä: demonit, mutantit ja epäkuolleet vaeltavat kaduilla, mutta uloskaan ei pääse, koska koko paikka on karanteenissa. Mitä tekisit? Liittoutuisitko yhteen 10 lähimmän ystäväsi kanssa väkivaltaiseksi katujengiksi, joka taistelisi selviytymisestä?

Jos vastasit ”kyllä”, Mordheim olisi oikea paikka sinulle. Ja nyt sen voi kokea videopelinä.

Oi Mordheimia! Games Workshopin kuopattuihin, mutta rakastettuihin figupeleihin kuulunut teos oli maaginen. Se kertoi epätoivoisten jengien taistelusta kauhujen täyttämässä kaupungissa ja sisälsi hahmonkehitystä sun muuta mukavaa.

Koska pelaamiseen tarvittiin vain tusina figua, peli ei lopulta miellyttänyt Games Workshopin ”raha über alles” –henkistä johtoa. Niinpä se potkaistiin syrjään sinne hyvien pelien paratiisisaarelle. Mordheimia pelataan kuitenkin yhä monissa piireissä ymmärrettävistä syistä: se kun oli erinomaisen hyvä.

Kaikki alkoi maailmasta. Mordheim sijoittuu Warhammerin synkkään fantasiamaailmaan, jossa musta on väri sieltä iloisemmasta päästä. Ihmisten valtakunnassa sijainnut kaupunki koki vähän imagotappiota, kun siellä tapahtui maaginen katastrofi. Yksityiskohdat ovat historian hämärissä (ts. en ole lukenut lorea ihan pariin vuoteen), mutta lopputulos oli selvä: demonit, epäkuolleet ja mutantit vaeltavat kaduilla raadellen ja raastaen kaikkea, mitä käsiinsä saavat.

Maaginen katastrofi kuitenkin toi kaupunkiin myös yllin kyllin himoittua ja kallisarvoista warpstone-raaka-ainetta, josta moni maksaisi paljon. Ja sekös motivoi onnenonkijoita, palkkasotureita, merirosvoja, skaven-rottamiehiä, noidanmetsästäjiä ja muita pyrkyreitä parveilemaan raunioissa ja taistelemassa voitosta ja kunniasta. Sekä tietenkin selviytymisestä.

Heitetään mukaan vielä hyvä ja toimiva pelimekaniikka, jonka avulla taktinen taistelu sujui kuin tanssi, pelistä toiseen tapahtuva hahmonkehitys ja monia muita hyviä elementtejä, eikä ole ihme, että Mordheim paitsi ownasi kympillä, myös jäi monen kultaisiin muistoihin.

Paitsi että enää ei tarvitse muistella, koska nyt Mordheim on myös videopeli.

Varjojen mailla

Mordheim on vasta ehtinyt Early Access –vaiheeseen, eli se on vielä täysin vaiheessa. Siitä ei löydy vielä paljon muuta kuin mahdollisuus pelata yksittäisiä matseja ihmisiä tai tekoälyä vastaan skavenien tai geneeristen ihmispalkkasoturien avulla. Jos peli sisältää sitä oman porukan kehitystä ja kustomointia, joka teki figupelistä niin hienon kokemuksen, itse en ainakaan sitä löytänyt. Tulossa se on, samoin kuin lukuisat muut pelattavat porukat, pitkät kampanjat ja muut hienot ominaisuudet, mutta toistaiseksi niitä ei siis löydy.

Mitä sitten on tarjolla? Yllättävän toimiva, joskin hieman taiteellisia vapauksia ottava versio Mordheimista. Perusteet ovat tutut: kaksi sotaporukkaa kaupungin raunioissa. Vain toinen selviää hengissä ulos. Kuin vähän suurempi Thunderdome, siis. Sitten ammuskellaan, puukotellaan, kiipeillään, hypitään, kauhistutaan kivitalon kokoista demonia ja kuollaan karmeasti.

Kehitystiimi on ottanut Mordheimista tutut mekaniikat, eli vapaan liikkumisen ja lukuisat taktiset vaihtoehdot, ja sitten tuunannut niitä vähän laajemmiksi. Siinä missä figupeli pyöri D6-nopan ja Warhammerista tuttujen ominaisuuksien ympärillä, nyt osumatarkkuudet hoidetaan prosenteissa ja hahmoilla on kestopisteitä kymmeniä, ellei jopa toista sataa. Toki aseetkin tekevät sitten reippaasti Mordheimia enemmän vahinkoa, joten lopputulos on tuttu, mitä nyt luvut ovat helpommin hahmotettavissa.

XCOMin kaltaiset mordernin taktiikan klassikot ovat selvästi pyörineet kehitystiimin ideointipalavereissa, sillä niistä on lainattu pelimekaniikkaa aika avokätisesti. Hahmoilla on esimerkiksi toimintapisteitä, joiden avulla voi liikkua, tehdä juttuja tai niiden yhdistelmiä. Jos rujo rottamies seisoo paikallaan, hän voi ampua pistooleillaan ja ladata ne seuraavaa vuoroa varten, mutta jos liikkuu, ehtii tekemään vain toisen niistä. Ja jos liikkuu penteleen lujaa, ei kumpaakaan.

Taistelussa voi hyödyntää myös jos jonkinlaisia taktisia vaihtoehtoja. Kivasti esimerkiksi jos vihollisiin ei ole näköyhteyttä, nämä katoavat raunioiden sekaan. Sitten onkin jännäkakka housussa kun hiippailee rauniotalosta toiseen tietäen, että minkä tahansa kulman takana voi odottaa väijytys tai ansa. Toki samoja mahdollisuuksia voi hyödyntää myös vihollisia vastaan.

Taistelu on siis jo nyt hauskaa, mikä on ihan hyvä. Hirveästi muuta pelissä ei sitten vielä olekaan.

Ei arvostelu

On syytä huomata ja korostaa, että tämä ei ole vielä arvostelu. Sen aika on paljon myöhemmin. Enemmänkin tämä on ”jumpe, ne tekevät Mordheim-peliä ja se tuntuu hyvältä!” –ensihypetys puhtaasta rakkaudesta lajia kohtaan.

Omat alkufiilikseni olivat rehellisesti sanoen pientä vuoristorataa. Housuun lirahti melkein lusikallinen kun näin Mordheimin Steamin Early Access –listalla, sillä monen muun unohdetun Games Workshop –pelin tavoin (siis Games Workshopin itsensä unohtamien) se kuuluu suosikkieni listalle. Alkufiilikset komean grafiikan ja tunnelmallisen maailman parissa olivat myös korkealla. Itse pelissä tuli sitten pieni notkahdus kun huomasin, että mekaniikat oli pistetty uusiksi. Onneksi en ole luovuttaja, sillä jo pienen totuttelun jälkeen homma toimi hyvin. Kyllä tämä Mordheimilta tuntuu!

Mutta ei vielä kamalasti, sillä se taktinen taistelu raunioissa on vain osa sitä viehätystä. Se loppu saadaan mukaan siinä vaiheessa kun Konrad Kemmler, noidanmetsästäjä Nulnin teollisuuskaupungista, valmistautuu kuudenteen matsiinsa kustomoidun varustuksen kanssa, vanha taisteluvamma jalassa hieman vaivaten ja tulevaisuus mietityttäen. Voitto voisi tuoda uuden kokemustason ja kaivattuja lisäkykyjä, mutta toisaalta huonolla tuurilla ura voi loppua myös rottamiehen puukkoon tai zombin hampaisiin. Uskaltaako ottaa riskiä, vai pitäisikö Konradin huilata? Siinä vaiheessa, kun pääsen pohtimaan näitä kysymyksiä ja kehittämään omaa sotaporukkaani, Mordheim on lähellä lunastaa lupauksensa.

Niinpä jäämme odottamaan sitä hetkeä, jolloin kehitystiimi saa peliinsä ne luvatut ja kaivatut ominaisuudet. Mutta jo nyt olen itse aika innoissani. Jumankauta, hei, jätkät: Mordheim!