Murdered: Soul Suspect (PS3, PS4, PC, Xbox 360, Xbox One)

02.10.2014 14:30 | Heikki Takala

Tekijä: Airtight Games
Julkaisija: Square Enix
Testattu: Xbox 360
Saatavilla: PC, PlayStation 3, PlayStation 4, Xbox 360, Xbox One
Pelaajia: 1
Pelin kotisivu: http://murdered.com
Arvostelija: Heikki Takala

 

Etsiväpelejä ei ole markkinoilla ainakaan liikaa. Kenties kyse on kehittäjien taidon puutteesta, tai ehkä aika on ajanut ohi kyseisestä genrestä. Niin tai näin, pelien tilasta kertoo paljon se, että paras etsiväpeli on edelleen Gabriel Knight, joka julkaistaan hetken kuluttua uusintaversiona vain yksitoista vuotta ilmestymisensä jälkeen.

Murdered: Souls Suspect yrittää kuitenkin hengittää uutta eloa – tai kuoloa – pelityyppiin. Mutta kuinka tämä kuolleen miehen Vares pärjää nykymarkkinoilla?

Post Mortem

Ronan on kokenut parempiakin päiviä, vaikka niitä tuskin on ollut montaa. Kelkkansa kääntänyt instituutioiden kasvatti kokee loppunsa jahdatessaan sarjamurhaajaa, joka pitää hänen rauhallista kotikaupunkiaan pelon vallassa. Juttu on kuitenkin saatava päätökseen, ja Ronan jättää nopeasti maallisen majansa jatkaakseen jutun ratkomista hengen muodossa.

Tarina on hakenut inspiraatiota film-noirista, vaikkakaan se ei ole aivan sieltä parhaasta päästä. Ronan on kieltämättä onnistunut antisankari hämyisellä menneisyydellään sekä one-linereita suoltavalla kommentaarillaan. Maailma on täynnä kohtalokkaita naisia sekä kurjia ihmiskohtaloita, mutta kirjoituksen taso ei osaa aivan välittää näitä tunteita kotisohvalle asti. Teemat itsessään ovat useaan kertaan kierrätettyjä ja varsin itsestäänselviä. Ronan kohtaa pian kuolemansa jälkeen meedion tyttären joka pystyy näkemään hänet. Yhdessä he ratkovat sarjamurhaajan mysteeriä joka vie Ronanin läpi puuduttavien minipelien sekä satunnaisten neronleimauksien, aina laimeaan loppuun saakka.

Savua Ikkunassa

Murdered: Soul Suspect hyödyntää älykkäästi Ronanin kykenemättömyyttä koskea mihinkään fyysiseen. Käytännössä seinien läpi pystyy kävelemään miltei kaikissa tilanteissa, paitsi kaduilla. Ja ihmisten mieleen on helppo tunkeutua kuuntelemaan keskusteluja – tai pelottelemaan heitä paikasta toiseen. Meedion tytär Joey puolestaan hoitaa fyysisen maailman ongelmat. Parhaimmillaan Ronan ja Joey tekevät saumatonta yhteistyötä maailmojen välillä, paetessaan joko vihollisislta tai pulmia selvitellessään.

Nämä hetket ovat kuitenkin harvassa. Pääasiassa Ronanin matka kuluu maisemia katsellessa, sekä yhdentekevien sivutehtävien parissa. Näihin kuuluu mitä tahansa pikkurikosten selvittelystä aina haaksirikossa kuolleen naisen lohdutteluun. Ja ne kaikki toimivat samalla tavalla: rajatulta alueelta tulee löytää tarpeeksi vihjeitä, jotta juttu voidaan pistää pakettiin ja sallia sielulle rauha.

Turhan usein tämä tarkoittaa vain päätöntä juoksentelua alueella, kunnes vihjeet on kerätty ja juttu voidaan sulkea. Valitettavasti pelaaja ei pääasiallisesti ymmärrä useinkaan miksi hän vihjeitä kerää. Ainoa asia joka kertoo, että jotain puuttuu, on yläreunan mittari, jonka mukaan et ole vielä löytänyt kaikkea, eikä juttua voida siten viedä päätökseen. Joskus keissi on päivänselvä jo ensimmäisen vihjeen jälkeen, toisinaan edes ratkaistava rikos ei ole millään tasolla järkevä. Valitettavasti vaikka vastauksen ja tapahtumien kulun arvaisikin, ei peli päästä eteenpäin ennen kuin kaikki vihjeet on käyty läpi.

Tämä korostuu pääjuttua ratkottaessa. Käytännössä Murdered: Souls Suspect on juoksemista rikospaikalta toiselle, joissa Ronan tutkii ympäristöt ja pistää homman pakettiin. Usein jää epäselväksi miksi ja miten asiat ovat tapahtuneet, joka tarkoittaa liian usein sitä että pelaaja kääntelee Ronania ympäriinsä painellen nappia ja toivoen että se viimeinen vihje löytyisi vaikkapa säkällä.

Tämän jälkeen vihjeet asetetaan aikajärjestykseen. Joskus tämäkään ei ole aivan selkeää, ja sohvaetsivä turhautuu nopeasti yrittäessään mitä tahansa järjestystä, jotta peli etenisi edes johonkin suuntaan.

Kun mekaniikka ei tarjoa tämän kummempia yllätyksiä tulee tarinasta varsin ennalta arvattava niin pelillisesti kuin tarinaltaan. Variaatiota ei tarjoilla, ja jos sitä joskus satunnaisten demonien muodossa onkin, on tämä lähinnä tuskaista ja keinotekoista puurtamista, jolla vain pidennetään pelin kestoa. Jopa suuri loppukäänne lässähtää, sillä mitä pidemmälle mennään, sitä typerämmäksi juoni muuttuu.

Sääli. Murdered: Souls Suspect olisi  voinut toimia jos se olisi keskittynyt pelkkään ongelmanratkontaan ilman käsikirjoituksen asettamia seiniä, joiden läpi pääsee vain yhdellä tavalla. Myös kirjoituksen tasoon olisi voitu panostaa. Tällaisenaan tarina ei ole pelaamisen arvoinen. Ja Agatha Christien kaltaisista viimeisellä sivulla koetuista valaistumisista ollaan kaukana.

Kaiken kaikkiaan Murdered: Soul Suspectista jää päällimmäsenä tunne että se olisi kaivannut vielä vuoden lisää kehitysaikaa sekä selkeämpiä pelillisiä ratkaisuja. Tällaisenaan se on OK dekkaritarina, mutta pelinä puuttellinen.

 

Toinen mielipide

Eräs runoilija kirjoitti joskus, että kuolema tulee olemaan elämäsi kaunein asia. Kuolema vain valitettavasti on petollinen rakastaja. Jäikö jokin asia hiertämään elämässä? Voi voi, tänne jäät hortoilemaan kuin eksynyt sienestäjä ennen kuin aasia on kunnossa. Pelin lähtökohdat voi lukea pääarvostelusta, halusin vain kirjoittaa tuon. Mielipiteeni päätarkoitus on pohtia hieman monialusta-julkaisun Personal Computer -puolta, kyseinen alusta kun tuntuu olevan aina se pakan pohjimmainen.

Ota huppu pois ja paina tästä

Yksi suurimmista kardinaalivirheistä hiiri&näppäin -kombinaatiossa on, ettei hiiren herkkyyttä voi säätää mielensä mukaan. Murderedin asetuksista annettiin vain kolme vaihtoehtoa: matala, siltä väliltä ja korkea. Vaikka valitsin alimman, niin silti vähänkään minimalistista suuremmalla liikautuksella kamera hyppäsi kuin puuma jänikseen. Edes herkkyyden pudottaminen itse hiirestä ei tuntunut vaikuttavan kuin marginaalisesti. Kameran ohjaaminen vaati täten totuttelua ja oli turha haaveillakaan parista kupillisesta kahvia vapinan pelossa. Mistään ei olisi saanut mitään tolkkua ilman vakaata kättä.

Sitten taas inventaario. Minä en voi käsittää minkä takia pitää ripotella eri selaustoiminnot pitkin näppäimistöä ja hiirtä. Niihin kontrolleihin en tottunut koskaan. Luonnollisesti tietenkin näppäimiä ei saanut muuttaa mieleisekseen. Itse pelin sisällä ei ollut enää sen puolesta enempää ongelmia muualla kuin heti alussa, kun henki piti yrittää sovittaa lihaan.

Grafiikat ovat oikeastaan aika mukavaa katsottavaa. Eihän tässä nyt aivan silmät pullistuneet, muttei alkanut särkeä päätäkään. Yksi asia kuitenkin jäi minulle arvoitukseksi. Kuva vääntyili ja venyi välillä erikoisillakin tavoilla, mutta oliko kyseessä aavemaailman tehokeino vai grafiikkabugitus? Toisinaan peli alkoi yskiä eli nykiä paikoissa, joissa sen viimeiseksi ajattelisi tapahtuvan. Vaikkapa liikkuessa katse tiukasti betoniseinässä. Tätä kirjoittaessa en enää muista kaatuiko peli enempää kuin pari kertaa. Tuskin, muistaisin muuten kyllä.

Turhan yksinkertaista, rakas viikatemies

Itse pelihän on varsin mainio. Kantakirjoituksessa on selvitetty tarpeeksi teoksen ominaisuuksista, joten kirjoitan vain mielipiteeni parista asiasta. Tarina oli hyvä. Lopetuskin toimi juuri oikein niissä puitteissa mihin premissi perustui. Mietin lopulle vaihtoehtoisia ratkaisuja, mutta kaikki ne menivät David Lynchiksi.

Kirjoituksessa ei ollut valitettavaa eikä ääninäyttelyssä. Satunnaisten eksyneiden sielujen sivutarinoita ratkaisi mielellään, ihan vain ratkaisemisen takia. Lopulta kuitenkin suurin osa peliajastani taisi mennä siihen, että mielipakolla etsin kustakin paikasta kaikki artefaktit, jotka laukaisivat kerrotun kauhukertomuksen.

Suurimpina synteinä pelin piikkiin laittaisin kaksi asiaa. Lyhyen keston ja erityisesti sen, miten helppoa deduktointi on. Jos tekikin vahingossa pari virhepäätelmää, ei rangaistusta tullut millään tasolla. Jos tehdään peli, jossa etsivän roolissa täytyy päätellä tapahtumien kulku, niin sitten sitä miettimistä oikeasti, perkele! Eivät kaikki idiootteja ole! Eivät edes paljon kritisoidut hiippailuosuudetkaan kiroilua aiheuttaneet, demonit kun listi ilman että edes hikoilla tarvitsi.

Erityismaininta kerrankin achievementeista. Minulla ei ole yleisesti mitään niitä vastaan, mutta tässä pelissä on mopo lähtenyt käsistä. Ruutuun hyppää tämän tästä saavutus jostain erittäin turhasta asiasta. Esimerkiksi: teleporttaa kerran. No hyvä. Niinhän ei ole pakko tehdä kuin sata kertaa päästäkseen seikkailun läpi. Mikä saavutus se muka on?

Olen pelannut muutamia erittäin hyvin tehtyjä Square Enixin julkaisemia PC-versioita, mutta tällä kertaa jäädään hieman puolitiehen juurikin kontrollien suhteen. Murderedin tarina ja sivujuonet kuitenkin kutkuttivat mieltäni sen verran, että arvosanani kääntyy kolmen tähden puolelle.

Ja onko kuolleena loppuunsa niin paha, jos savukkeet eivät kerran lopu askista koskaan? Perhanan protagonisti pistää nortiksi siihen tahtiin, että teki itekin mieli vartin välein lähteä kessulle.

Pekka Leinonen

 

Kolmas mielipide (22.5.2015)

 Murdered: Soul Suspect yllätti minut positiivisesti. Ensivaikutelma oli kyllä hyvä, sillä viime vuoden E3-tapahtumassa Murdered herätti kiinnostukseni. Sittemmin oli hiljaista. Aluksi tunnelmalliselta ja seikkailuhenkiseltä vaikuttanut peli tuntuikin olevan ihmeellistä hiippailua ja demonien väistelyä? Täten en tiennyt, mitä odottaa, kun peli pyörähti käyntiin.

Niinhän kivasti siinä kävi, että seikkailupeli sieltä paketista esiin pyörähti. Tavallaan. Tykkäsin kovasti mysteerien selvittelemisestä ja rikospaikkojen tutkimisesta. Jos jotain, sitä olisi saanut olla vielä lisää. Demonien kanssa hiippailun olisin jättänyt paljon vähemmälle, sillä kohtaukset olivat turhauttavia minipuzzleja: keksi oikea reitti ja eliminoi demonit yksi kerrallaan. Paitsi että todennäköisesti kuolee kuitenkin kerran, kun nykien liikkuvat demonit päättävät nytkähtää väärään suuntaan ja spotata pelaajan. Ja sitten huomataan että edellinen checkpoint on kaukana.

Sananen myös tarinasta, joka on kivaa tasoa. Ei sisällöltään toki kivaa, sillä Murdered on synkkä peli. Päätarina yllätti minut positiivisesti, sillä luulin arvanneeni kaikki sen käänteet jo reippaasti ennakkoon. Osan arvasinkin, osan tajusin vasta kun peli sen paljasti. Tästä peukkua. Sivutehtävinä toimivista kummitustarinoista myös. Ne kutkuttivat aavetarinoista pitävää Miikkaa mukavasti.

Toki mukana on pientä bugaamista. Välillä hotspotit katoavat, toisinaan keskustelut loppuvat kesken ja niin edelleen. Murdered ei pienten ongelmiensa johdosta ole mikään vuoden ykköstapaus, mutta erinomaisen iloinen yllätys, tunnelmallinen kokemus ja kokeilemisen arvoinen peli kylläkin.

Miikka Lehtonen

 

 

Lisää aiheesta

Blackwell Epiphany (PC)

Gabriel Knight: Sins of the Fathers 20th Anniversary Edition –ennakko (Mac, PC)

Sherlock Holmes vs. Jack the Ripper (PC, Xbox 360)

Tesla Effect: A Tex Murphy Adventure (Mac, PC)

The Raven: Legacy of a Master Thief (PC)