Uusimmat

Napoleon: Total War (PC)

27.04.2010 17:30 Miikka Lehtonen

On vaikea uskoa, että siitä on vasta vuosi aikaa, kun Empire: Total War vei kaiken vapaa-aikani. Osa tuosta vapaa-ajasta kului toki tehokkaasti kiroiluun, sillä Creative Assemblyn perustyyliin peli julkaistiin kauniisti sanottuna keskeneräisenä.

Päivityksiä on tullut, mutta nyt tulee myös yllätys: suuri osa pelin ongelmista korjautuu pistämällä euroja tiskiin, sillä Napoleon: Total War tekee oikein monta sellaista asiaa, jotka menivät Empiressä hieman penkin alle.

Empire iski minuun aikanaan höyryjunan lailla. Peli on sittemmin saanut niskaansa paljon shittiä erinäisistä ongelmistaan, joista monet on toki korjattu myös päivitysten myötä. Minun pelini sujui kuitenkin iloisissa merkeissä ja ilman suurempia ongelmia ja niinpä Empire pokkasi itselleen komeasti ja selkeästi suosituspeukun.

Seison yhä peukkuni takana, mutta Napoleonin nähtyäni ehkä vähän vähemmän varmasti, sillä se tosiaan korjaa monia niistä virheistä, jotka Empiressä kummittelivat pitkään tai jopa edelleen. Osa näistä parannuksista voidaan nähdä vielä Empiressäkin päivitysten myötä, mutta osa muuttelee pääpeliä sen verran erilaiseen suuntaan, että niihin pääsee varmasti käsiksi vain Napoleonin ostamalla.

Tällaisesta toimintatavasta voidaan olla montakin mieltä, mutta Napoleon tarjoaa sen verran uutta sisältöä ja parannusta, että ainakin itse pidän tässä tapauksessa kokonaisen pelin myymistä perusteltuna ratkaisuna.

Ranskan pieni suuri mies

Kuten nimestäkin voi päätellä, peli keskittyy puhtaasti Napoleonin ja hänen edesottamustensa ympärille. Ajankohta on Napoleonia, samaten pelin kampanjat, yksittäistaistelut ja muut pelitilatkin. Keskipisteessä on Empiren ”Road to Independence” –tilan mieleen tuoma sarja lyhyitä kampanjoita, joissa keskitytään Napoleonin valloitusten tähtihetkiin ja edetään Italian pohjoisosista vääjäämättömästi kohti Euroopan herruutta… tai ainakin niin lähelle sitä kuin Napoleon pääsi.

Koska kampanjat käsittelevät lyhempiä ajanjaksoja, myös pelin ajankulkua on hidastettu. Empiressä mentiin puolen vuoden jaksoissa, Napoleonissa kahden viikon. Muitakin mittakaavoja, kehitysaikoja ja vastaavia on järkeistetty sopimaan uuteen skaalaan.

Tarinatilan ohella pelistä löytyy myös vanhan Grand Campaignin henkinen euroopanvalloitustila, jossa voi pelata totuttuun tapaan ajankohdan merkittävimmillä Euro-mahdeilla. Koska kyse on Napoleon-pelistä, myös tämä Grand Campaignin kevytversio on rajoittuneempi kuin Empiressä. Toista sataa vuotta kestävän imperiumin sijaan nyt pelataan seitsemän vuoden ajan ja aiempaa tiukemmalla temmolla.

Joku voi vetää tästä herneet nenäänsä, mutta itse tykkäsin. Grand Campaignin ongelma on ollut minulla aina se, että kun peli ja valtakunta paisuvat pullataikinan lailla, jossain vaiheessa se kriittinen massa ylittyy ja peli jää kesken, kun vuorot venyvät ja vapaa-aika loppuu. Napoleonin kampanja pysyi minulla paremmin käsissä, vaikka siitäkin löytyy mittakaavaa ja tekemistä ihan kotitarpeiksi.

Se on sen sijaan ikävää – joskin Napoleon-teeman muistaen ymmärrettävää – että Grand Campaignissa pääsee pelaamaan vain ajan merkittävimmillä euromahdeilla. Itävalta, Ranska, Iso-Britannia, Preussi, Venäjä ja Ottomaanien imperiumi tarjoavat toki mukavasti pelattavaa, mutta valikoima kalpenee silti melkein tuplasti suurempaan Empiren vastaavaan verrattuna.

Sodan tuulet

Uudistukset eivät rajoitu vain kampanjatilaan, sillä itse taistelukentätkin ovat saaneet uutta maalia pintaansa. Empiressä vaihtelevasti toiminut tekoäly on aiempaa parempaa, tai oikeammin tasalaatuista, sillä olihan se ennenkin parhaimmillaan todella toimivaa. Nyt ne pahimmat montut on paikattu ja tekoälystä saa yleisesti hyvän vastuksen.

Jos tämä ei miellytä, voit pelata myös joko Napoleonin urakampanjoita toista ihmistä vastaan tai avata yksinpelisi niin, että halukkaat voivat hyppiä komentamaan vastaan tulevia armeijoita verkon välityksellä. Halukas voi toki myös hyppiä vieraaksi muiden peleihin näyttämään Napoleonille, mistä Nelson pissii.

Kumpikin ominaisuus tuo peliin reippaasti lisää vaikeustasoa ja pituutta. Rehellisyyden nimissä on todettava että eihän moninpeliä taaskaan ehditty niin paljon pelata, että siitä uskaltaisi mitään lopullista sanoa. Kiinnostavia ideoita silti.

Muut viilaukset ovatkin sitten pienempiä mutta ihan maistuvia: taistelukenttänä savu- ja ilmastoefektejä on kehitetty niin, että sumu ja vaikkapa tykistökeskityksestä palavat kaupungit näyttävät entistä paremmalta. En myös menisi valan alla tätä vannomaan, mutta tuntuu siltä, että tykistön tuli mallinnetaan aiempaa tarkemmin ja maaston muodot vaikuttavat entistä enemmän kimmokkeisiin ja kuulien lentoon.

Kokonaisuutena taistelu sujuu siis pikkuisen fiksummin, pikkuisen nätimmin ja pikkuisen paremmin.

50-60

Siinäpä sitä Napoleonia sitten on. Taivaan isän tavoin myös Creative Assembly antaa yhdellä kädellä samaan aikaan kun ottaa toisella pois. Osa uudistuksista on puhtaasti positiivisia, osa taas tulee jakamaan mielipiteitä. Kampanjat ovat tiiviimpiä kuin ennen, mutta myös rajoittuneempia. Jotkut tykkäävät, toiset eivät.

Itse pelasin Napoleonia, mutta en enää aivan samalla innolla kuin vuosi sitten Empireä. Osasyy tähän oli toki se, että pelasin Empiren verrattain vähän aikaa sitten aivan puhki. Pohjimmiltaan kyse on kuitenkin kovin samanlaisesta pelistä, joten ei ole ihme, että eeppisten sessioiden jälkeen Napoleon ei enää iske uutuudenviehätyksen avulla.

Tästä huolimatta pidän Napoleonia hyvänä ja suosittelemisen arvoisena pelinä, kunhan tiedostaa sen, että todellisen suuruudenhulluuden yllättäessä Empire tarjoaa laajemman pelikokemuksen. Jos kuitenkin puhutaan pelikokemuksen laadusta eikä laatikon takana olevista ominaisuuksista, minusta Napoleon on parempi peli.

 

Tekijä: Creative Assembly
Julkaisija: Sega
Testattu: Windows 7, Intel Core i5-750, 4 Gt keskusmuistia, Radeon HD5850
Saatavilla: PC
Laitevaatimukset: 2,3 GHz prosessori, 1 Gt keskusmuistia, 256 Mt DirectX 9.0c -yhteensopiva näytönohjain
Pelaajia: 1-2 (netissä)
Pelin kotisivu: http://www.totalwar.com
Miikka Lehtonen

 

Lisää aiheesta

Empire: Total War (PC)

1700-luku oli vänkää aikaa. Ei mennyt montakaan vuotta ilman, että jossain päin Eurooppaa tunteet leimahtivat ja pian sen perään leimusivat kaupungit. Nopeasti kehittyvä teknologia avasi ovet uudenlaiselle aseistukselle , joilla erilaisia ideologioita ja argumentteja kelpasi levittää aiempaa tehokkaammin.

Tämä värikkäiden armeijoiden, pauhaavien tykkien ja paisuvien imperiumien aika on ollut inspiraationa myös legendaarisen Total War –pelisarjan uusimmalle osalle, joka ongelmistaan huolimatta kiilaa strategiapelien kirkkaimpaan kärkeen.

Medieval II: Total War (PC)

Sarjan aiemmissa osissa on sodittu muinaisen Japanin, antiikin Rooman ja keskiaikaisen Euroopan ympäristöissä. Tällä kertaa edessä on ensimmäinen suora jatko-osa, sillä Medieval II: Total War vie pelaajan takaisin uskonsotien ja lantamökkien täyttämään Eurooppaan.

Medieval: Total War – Viking Invasion (pc)

Vajaa kolme vuotta sitten ilmestynyt Shogun: Total War oli monelle strategiapelaajalle erittäin positiivinen yllätys. Peli tarjosi mahdollisuuden johtaa kokonaisia armeijoita näyttävillä kolmiulotteisilla taisteluareenoilla, joiden pinnanmuodot ja maastoelementit vaikuttivat ratkaisevasti konfliktien lopputulokseen.

Rome: Total War – Alexander (pc)

Alexander ei ole Total War -lisäosa aivan totutussa muodossa. Tavallisesti sarjan lisäosat laajentavat alkuperäisen pelin aihepiiriä ja tuovat mukanaan useita erilaisia uusia pelattavia kansoja. Alexander sijoittuu sen sijaan aikaan ennen koko Rooman valtakunnan syntyä, eikä siinä voi pelata millään muulla kansalla kuin Aleksanterin johtamalla Makedonialla. Muutoinkin sen pelityyli eroaa melkoisesti totutusta kaavasta.

Rome: Total War (pc)

Rome: Total War ei ole helppo peli. Se on kevyesti sarjan monimutkaisin, ja laaja kampanja lyö kestossaan luun kurkkuun jopa kovimmalle kotikenraalille. Aloittelijoiden onneksi pelissä on opettavainen harjoittelukampanja, jonka avulla pääsee liikkeelle.

Lue myös

Command & Conquer 4: Tiberian Twilight (PC)

Halo: Reach -moninpeliennakko (Xbox 360)

Metro 2033 (PC, Xbox 360)

Sam & Max Episode 301: The Penal Zone (iPad, Mac, PC, PS3)

Splinter Cell: Conviction (PC, Xbox 360)

Superstars V8 Next Challenge (PC, PS3, Xbox 360)