Naruto Shippuden Ultimate Ninja Storm 3 (PS3, Xbox 360)

05.08.2013 18:00 Juho Anttila

Tekijä: CyberConnect2
Julkaisija: Namco Bandai Games
Testattu: Xbox 360
Saatavilla: PlayStation 3, Xbox 360
Pelaajia: 1, 2 (samalla konsolilla), 2-8 (internetissä)
Pelin kotisivu: Naruto Shippuden Ultimate Ninja Storm 3
Arvostelija: Juho Anttila

Oranssiin potkupukuun sonnustautuva teinininja Naruto on ilmeisen suosittu. Tästä kertoo se, että aiheesta on väännetty jo noin viisikymmentä videopeliä. Nimihirviö Naruto Shippuden Ultimate Ninja Storm 3 on näistä uusin, ja voi että on taas kriitikolla vaikea päättää, mitä hittoa tästä ajattelisi.

Naruto on alun perin manga, josta on sen jälkeen tehty kaksi animesarjaa. Jos ette tiedä, mitä tämä tarkoittaa, lukemisen voi lopettaa tähän. Ette kuulu kohderyhmään. En tosin kuulu minäkään, mikä selittänee hämmennykseni.

Naruton maailma, joka ilmeisesti ninjamaailmaksikin kutsutaan, on omiaan aiheuttamaan migreeniä animekammoisille. Sen tason sekasotkusta on kyse. Ninjoistahan tulee mieleen mustahuppuiset yöhiipparit, mutta ei, nyt ei puhuta todellakaan samasta asiasta.

Itse asiassa Naruto tekee ninjoille saman kuin Twilight vampyyreille. Se ottaa alkuperäisestä käsitteestä käyttöönsä lähinnä nimen ja jotain ideanpuolikkaita ja vääntää koko homman täysin päälaelleen. Ihan rehellisesti sanottuna ei tulisi mieleenkään arvata, että peli kertoo ninjoista, ellei sanaa hierottaisi pelaajan naamavärkkiin jatkuvasti.

Yhteistä Twilightin kanssa on myös tarinan taso. Sarjan mytologia on niin monimutkaista ja monitahoista, että aihetta ennestään tuntematon hukkuu terminologiaan ja tolkuttoman laajaan hahmogalleriaan. Vältän tarkoituksellisesti sanan rikas käyttämistä, koska sellaiseksi eeppiseksi tarkoitettua mutta varsinkin herkkyyttä tavoittelevina hetkinä suorastaan vaivaannuttavaa sekametelisoppaa on mahdotonta kehua.

Uskallan epäillä, että kolmas yhtäläisyys Twilight-sarjaan löytyy siitä, että yllä mainituista syistä huolimatta Naruto on kerännyt valtavan, fanaattisen fanijoukon. Jos reaktionne yllä kirjoitettua lukiessa kulkee linjoilla ”setä ei nyt taaskaan ymmärrä yhtään mitään, setä on ihan tyhmä”, olette oikeassa. Setä ei ymmärrä. Ei sitten yhtään.

Pääsisikö välillä pelaamaan?

Peliähän tässä ollaan arvostelemassa, joten miksi käyttää näin paljon palstatilaa pelimaailman, tarinan ja tarinankerronnan ruotimiseen? Vastaus on selvä: koska niin pelikin tekee. Karkean arvion mukaan selvästi yli kolme neljäsosaa peliajasta kuluu nimittäin pelkkää tarinaa seuratessa ilman, että pelaaja pääsee puuttumaan tapahtumiin millään tavalla. Mitä nyt välillä klikkaillaan dialogia eteenpäin.

Välillä näytetään sinällään ihan tasokasta piirroselokuvapätkää, välillä taas pysäytyskuvia ja aika usein pelihahmot seisovat ruudulla ja pelaaja saa naputella tekstiä eteenpäin kommentin kerrallaan. Kaikeksi onneksi ääniraidan saa väännettyä japaninkieliseksi, mikä tuo aina aimo annoksen kredibiliteettiä höpöimpiinkin repliikkeihin.

Siinä vaiheessa, kun pelin neljännen näytöksen lopussa joutuu seuraamaan yli puolen tunnin mittaista välianimaatiota, joutuu Narutosta jotain ymmärtäväkin jo kyseenalaistamaan tekijöiden kyvyn rytmittää kokemusta. On näitä nähty ennenkin, tietää joku varmasti kertoa. Harvemmin samaan pätkään on kuitenkaan saatu tiivistettyä näin kattava kokoelma pahimpia animekliseitä. Kaipa tätäkin katsellessa moni vuodattaa goottikyynelen jos toisenkin. Minullakin oli lähellä, joskin varmaan vääristä syistä.

Se jäljelle jäävä alle neljäsosan siivu Narutosta vietetään kahdella eri tavalla. Välillä juostaan ympäri pelimaailmaa etsien seuraavaa juonta eteenpäin kuljettavaa kohtausta. Erityisesti asutuskeskuksista löytyvien ihmisten kanssa voi jutella, tosin mitään kovin järkevää sanottavaa näillä ei ole. Siellä täällä löytyy myös kauppoja, joissa voi täydentää varustevarastoaan.

Silloin tällöin tapellaankin

Tärkeämpi ja ainoa pelillisesti merkittävä Naruton osa-alue ovat taistelut. Ne käydään kolmiulotteisella areenalla, useimmiten kaksintaisteluina kahden ninjan välillä, tosin välillä päästään mätkimään isompaankin porukkaan.

Jos Naruton maailma on sekasotku, on sitä myös taistelujärjestelmä. Perusliikkeitä on muutama. Lyönti, huonosti toimiva torjunta, perinteisempään ninjailuun viittaavat heittotähdet ja väistäminen. Todellisuudessa leikin sydän ovat kuitenkin erikoisliikkeet, jokaisella ninjalla omansa.

Järjestelmä ei avautunut kunnolla kymmenienkään taisteluiden jälkeen. Tavalla tai toisella hahmoille kertyy joka tapauksessa Chakra-voimaa, jolla voi laukaista animetyyliin älyttömiä erikoisliikkeitä. Välillä taisteluihin saa mukaan kavereita, jotka voi kutsua auttamaan hetkeksi. Erikoisliikkeitä, kaverikutsuja ja muuta mukavaa saa välillä yhdisteltyä vallan mahdottoman näyttäviksi liikesarjoiksi.

Taisteleminen ei ole järin selkeää, mutta ainakin se on monipuolista. Hahmoja riittää noin 80 erilaista, jokaisella omat liikkeensä. Tarinakin asettaa pelaajan kiitettävän usein muiden kuin Naruton itsensä saappaisiin, joten hahmoihin pääsee ottamaan kosketusta jo kampanjan aikana. Pelistä löytyy toki myös taistelutila, jonka parissa pääsee ottelemaan vapaasti pelattavaksi jo avaamillaan hahmoilla.

Oma lukunsa ovat pomotaistelut, joista ei näyttävyyttä puutu. Merkittävissä yhteenotoissa langetaan yleensä aika pian alun jälkeen QTE-linjalle. Toisin sanottuna pelaaja katselee leffaa ja painelee välillä nappeja ruudulle ilmestyvien ohjeiden mukaan. Taistelun lopuksi suoritus arvostellaan. Virheettömyydestä ja bonustavoitteiden täyttämisestä palkitaan sekä pelinsisäisillä herkuilla että merkittävien tapahtumien kohdalla saavutuksilla.

Hiomatonta fanipalvelua

Taisteleminen ei ole suinkaan täysin toivotonta, vaikka sekavuus häiritseekin. Ihan pelkällä napinhakkaamisella ei pärjää, mutta on kokemus silti valovuosien päässä tarkasta ja hiotusta. Parhaimmillaan matsit ovat melkoista efekti-ilotulitusta, pahimmillaan hämmentävää syöksähtelyä.

Tarinatilan ohella taistelemaan pääsee myös paikallisesti samalla konsolilla ja verkossa. Hieman yllättäen peliseuraa löytyi verkosta nopeasti. Tekniikka toimii kiitettävän hyvin. Jos tykkää Naruton taistelujärjestelmästä, verkkopeli maistuu todennäköisesti hyvin.

Naruton suurin ongelma ei olekaan se, että peli olisi huono. Ei, varsinainen pelillinen sisältö, eli taistelut ovat ihan laadukasta ja ainakin hahmojen määrällä laskettuna monipuolista kamaa. Ongelma on siinä, että kiitettävän pitkä yksinpelitarina on rytmitetty traagisesti päin seiniä.

Palataanpa alun Twilight-vertaukseen. Kuvitellaanpa hetken, että pelaisitte vampyyripeliä, jossa joutuisitte katselemaan puoli tuntia Kristen Stewartin ja Robert Pattisonin ”näyttelyä”. Välissä saisitte pelata viisi minuuttia ihan peruskivaa vampyyrimäiskettä, kunnes joutuisitte taas palaamaan tarinallisen sisällön pariin.

Narutoa tuntemattomalle Naruto Shippuden Ultimate Ninja Storm 3 näyttäytyy vastaavanlaisessa valossa. Jopa siinä määrin, että ylempänä kuvaamaani puolen tunnin välianimaatiota lusiessa kävi mielessä lätkäistä pelille suoraan ”vältä”-peukalo taistelujärjestelmän ansioista vähät välittäen.

Tästä päästäänkin arvosanan problematiikkaan. Narutosta tykkäävät voivat lisätä loppuarvosanaan hyvällä omallatunnolla tähden tai jopa puolitoista, sillä heidän näkökulmastaan tarinallinenkin sisältö lienee parasta ikinä. Lähdemateriaalia vierastavan suupielet valahtavat pahasti alaviistoon ennen kaikkea siksi, ettei näyttäväkään efektiryöpytys ja turpasauna riitä pyyhkimään pois ylivenytettyjen tarinaosioiden luomaa myötähäpeää. Kohderyhmään kuuluvat lienevät jo ostaneet pelinsä. Muiden kannattaa suosiolla jättää tämä kyhäelmä hyllyyn.