Natural Selection 2 (PC)

25.11.2012 13:00 Janne Mikola

Tekijä: Unknown Worlds Entertainment
Julkaisija: Unknown Worlds Entertainment
Testattu: PC Windows 7 64-bit, Intel Core 2 Q9550, Nvidia 560Ti 1 GB, 4 Gt
Saatavilla: PC
Laitevaatimukset: Windows XP tai uudempi, Core 2 Duo 2,6 GHz tai parempi, 1 Gt keskusmuistia Windows XP:lle / 2 Gt keskusmuistia Windows Vistalle tai uudemmalle, 1 Gt näytönohjainmuistia, Ati X800 tai Nvidia 8600 tai parempi
Pelaajia: 2-16 (internetissä)
Pelin kotisivu: http://www.naturalselection2.com
Arvostelija: Janne Mikola

Tosiaikastrategioiden ja ensimmäisen persoonan räiskintöjen epäpyhää liittoa jaksetaan vuosi toisensa jälkeen yrittää, vaikka napakymppiä ei ole koskaan saavutettu. Ajatus kuitenkin viehättää niin pelinkehittäjiä kuin pelaajiakin. Kenties RTS- ja FPS-pelin täydellinen yhdistelmä tuottaisi omanlaisensa jumalpelin. Pelin, jossa on kaikki. Todellisen maailman Illuminatuksen.

Historian tulkinta on hommaa joka olisi syytä jättää vain ammattilaisille (ja voittajille), mutta jonkun tulkinnan mukaan alkuperäinen Natural Selection oli se peli, joka aloitti tämän pitkän suoran parhaimmillaankin vain ”ihan hyviksi” jääneitä hybridipelejä. Matkan varrella on nähty kaikkea totaalijöötistä (Gettysburg) kovin keskinkertaiseen (Nuclear Dawn). Nyt Jeesus on palannut, mutta vieläkö leipä muuttuu lihaksi?

Universaaleja totuuksia ei kannata lähteä sorkkimaan. Avaruusmariineilla ja avaruusötököillä on paljon erimielisyyksiä, ja neuvottelupöydän sijasta ongelmia tykätään ratkoa sijoittamalla lyijyä otsalohkoon tai hampaita reisilihakseen. Konetuliaseet laulavat ja liskot ovat limaisia. Näin se menee Natural Selection 2:ssakin. Kuudella erilaisella näyttömöllä toisiaan vastaan taistelevat osapuolet koostuvat toimintaa toteuttavista sotureista ja koko orkesteria ohjaavasta komentajasta. Kyllä – ykkösestä poiketen, Natural Selection 2:ssa myös alieneilla on käytössään komentaja.

Olen komentaja, en tuomari. Sanani ei ole laki.

Komentajan tehtävänä on kehittää joukoilleen parempaa välineistöä taistelun voittamiseen, huolehtia resurssien keräämisestä laajentamalla oman joukkueen vaikutuspiiriä ja rakennella erilaisia rakennelmia pitkin ja poikin kulloinkin sotkettavana olevaa kompleksia. Kuulostaa kovin pitkälti RTS:ltä – ja sitä se onkin. Oikeastaan ainoa ero tavalliseen tosiaikanaksuun on se, että kun tässä pelissä antaa käskyn soturille siirtyä paikasta A paikkaan B, on vähän arpapeliä, että kiinnostaako sotilasta vai ei. Eikä pikaoikeudenkäyntejä niskuroinnista tunneta.

Mutta hei, aivan mahtaavahan tuo on. Relic on käyttänyt miljoonia täydellisten suppressio- ja moraalimekanismien kehittämiseen, mutta Unknown Worlds Entertainment ulkoisti tuon pelaajille, ja ohitti realismissa Company of Heroessit sata nolla. Kun minun pikkuliskoni on ahdistettu pientä mechiä muistuttavassa exosuitissa kahdella konekiväärillä johonkin umpikujaan, en minä sieltä mihinkään juokse, vaikka komentaja kuinka spämmäisiä liikkumiskäskyä. Peli-idea on mahtava, ja vaikka seuraavan kritiikin jälkeen kukaan tuskin kuvittelee että Reissumiehestä tulee tällä pelillä pihviä, saattaa tämä olla paras yritys alalla koskaan.

Tulevaisuuden bussiaseman käytävät ovat täynnä kertomatta jääneitä tarinoita

Taisteluareenoina toimivat kartat ovat hyvin vaihtelevia. Parhaimmillaan ne ovat hämmentävän loistavia, toisinaan taas täysin intoa herättämättömiä putkistoista ja laava-altaista koostuvia tehtaita, joita ei tahdo tuntienkaan jälkeen oppia ulkoa, kun tunnesidettä ei synny.

Mutta koska ennen minulle on tullut kilpapelaamiseen tähtäävästä FPS-räiskinnästä mieleen, että olisi todella mahtavaa jos jonain päivänä pääsisi pelaamaan rooli- ja kauhupelimaustein höystettyä seikkailupeliä tähän maailmaan? Peliä, joka kertoisi kaiken alusta alkaen. Mitä täällä on tapahtunut, mikä on mennyt pieleen? Mitä tapahtui, kun ötökät saapuivat tälle sukkula-asemalle? En usko, että koskaan.

Nykymuodossaan Natural Selection 2 ei paljon asioita selittele. Vaikka pelin kartoista esim. Docking sisältääkin selvästi jonkinlaisen kertomatta jääneen tarinan, niin kokonaisanti on hyvin kevyttä. Erityisesti sarjalle vähän vieraampien mieleen voi nousta paljon kysymyksiä: mitä nämä avaruushirviöt ovat? Miksi he ovat täällä? Missä me itseasiassa edes ollaan? ”Mikä maa, mikä valuutta?” on näissä olosuhteissa liian tarkka kysymys. Tämän pelin parissa lähdetään perusteista: mikä planeetta, mikä syy (olla täällä)?

Ongelmia pelattavuusrintamalla

Olen ihan varma, että saan seuraavalla kritiikillä pienen ja äänekkään Natural Selection -fanikunnan vihat niskoilleni. Mutta en sen pelosta huolimattakaan rupea mielipiteitäni sensuroimaan.

Minun on erittäin vaikea saada pelin avaruusötököiden puolella pelaamisesta nautintoa. Suurin osa muukalaisten evoluution asteista on eriasteisia lähitaisteluominaisuuksin varustettuja jykeväleukoja. Hampaat napsuu ja avaruusmariinia kaatuu. Mariinien puolella taas saadaan kaataa loputtomasti kohti juoksevia limaisia liskoja avaruusrynkyillä kuin Starship Troopersissa konsanaan. Ajatus on kieltämättä kiehtova – ja mariinien puolella pelaaminen onkin hauskaa. Todella hauskaa.

Mutta se ensimmäisen persoonan näkökulmasta kuvattu lähitaistelu: se yksinkertaisesti ei ole miellyttävää. Ei ainakaan tällä implementaatiolla. Bethesdan miekka- ja magia -roolipeleissä, joissa ei ole minkäänlaista kilpapelielementtiä ja vastassa on vain hitaita ja tyhmiä tietokoneen ohjastamia tekoälyjä hommalla ei ole niin väliä. Mutta Natural Selection 2:ssa asia häiritsee.

Mikäkö? No se, että nykytekniikalla ensimmäisestä persoonasta kuvattu meleehyökkääminen on täysin tunnotonta. Sitä ei voi tuntea. Etäisyydet näyttävät miltä sattuu, ja ne ovat jopa riippuvaisia pelin asetuksista (field of view). Kun puret jotain, leuat loksahtavat yhteen, eikä sinne väliin koskaan jää mitään. Teet vahinkoa viholliseen, tai et tee.

Kamerakulmat päin seiniä

Osittain sama ongelma pätee myös lisko-olentojen liikkumisessa; muukalaisten perusötököille on annettu kyky kiipeillä pitkin seiniä ja kattoja, joka parhaimmillaan oikeassa valaistuksessa luo kyllä melkoista tunnelmaa taskulamppujen keiloissa pitkin huonetta vilahtelevien ötököiden saartaessa sinua ja kahta mariiniystävääsi teidän räiskiessänne aina puoli metriä muukalaisten liikkeistä jäljessä.

Mutta, veressä marinoidun mariininkoiven pureskelun tunnottomuuden lisäksi myös seinäkiipeily on tunnotonta. Tätä ei auta yhtään se, että kamera käyttäytyy juuri päinvastoin, kuin sen pitäisi käyttäytyä. Kun pikkulisko kiirii neljä tassua tukevasti seinässä kiinni kohti huoneen toisessa reunassa olevaa avaruusjalkaväen tukikohtaa, miltä se näyttää ensimmäisen persoonan kuvakulmasta? Siltä, kuin minusta olisi kiinni seinässä vain minun toinen kylkeni, ja jalat haroisivat ilmaa. Entäs kun ötökkä juoksee neljällä tassulla ylösalaisin pitkin kattoa? Miten se toimii ensimmäisessä persoonassa? Hyvin huonosti. Kamerakulman mukaan minusta on kiinni katossa ainoastaan minun selkäni, ja taas kerran jalat harovat ilmaa.

Varmasti sille, joka on pelannut 2000-luvun alun Natural Selectionia samat tunnit kuin allekirjoittanut nakutti Counter-Strikeä tuo kaikki on täysin luonnollista, ja asian muuttaminen olisi yhtä suuri pyhäinhäväistys kuin se, jos Ubisoft menisi vaihtamaan Sam Fisherin ääninäyttelijän Splinter Cell -pelisarjaan ja tekisi ytimeltään vaurioituneesta sotaveteraanista nuorekkaan, kollin joka on valmis seinäkiipeilykisaan Spider-Manin kanssa koska tahansa. Mutta minulle Natural Selection ei ole pyhä. Minulle tuo on ongelma, sillä aivoni sanovat että tämä on väärin, ja liikkuminen on minulle vaikeaa.

Nuclear Dawn vai tämä?

Ei Natural Selection 2 huono peli ole missään nimessä. Mariinien puolella pelaamisessa ei juuri ole valitettavaa. Pelin perusrynkyn ääni on ehkä hieman ärsyttävän munaton ja komentajan käytössä oleva pikkukartta on epäselvähkö, mutta siinäpä se. Alienien lahtaaminen on mahtavaa ja hauskaa, ja parasta on se, että tässä pelissä ei matseja voiteta sillä, että joukkueeseen valitaan maanosan parhaat pyssysankarit.

Perusfiksu joukkue voi kaataa minkä tahansa quakelegendoista koostuvan tiimin, mikäli heillä on hyvä komentaja ja vastustajan komentaja on epäaktiivinen tai muuten vaan pihalla tapahtumista. Tavallaan tällä on myös kääntöpuoli. Kun tiimisi komentajanpallin vie heti alkutekijöissään joku, joka vasta treenailee peliä, on seuraavat 20 minuuttia tiedossa taattua turpasaunaa, jossa ei ole voittomahdollisuuksia, vaikka mitä tekisit. Ja vaikka tuo on hirveää, on vielä melkeinpä hirveämpää pyytää ko. henkilöä poistumaan komentajantuolilta ja mennä itse kesken matsin fiksailemaan edeltäjäsi aikaansaamia tuhoja.

Itse olisin melkein ollut valmis lisäämään peliin ns. matchmakingin, jonka avulla peliin liittyvät pelaajat pääsisivät aina mukaan uuteen peliin, jota ei ole jo voitettu tai hävitty ennen sinun paikalle saapumistasi. Vaikka palvelinselain, joka pelissä siis on, onkin aina kiva juttu.