Uusimmat

Need for Speed: Carbon (Wii)

31.05.2007 16:48 Tero Lehtiniemi

Electronic Artsin Need for Speed -sarjalla on jo pitkät perinteet. Vuonna 1995 ilmestynyt ensimmäinen Need for Speed oli ensimmäinen autopeli, joka sai allekirjoittaneen, vannoutuneen rooli- ja seikkailupelaajan oikeasti innostumaan lajityypistä ilman aseita tai viattomien sivustakatsojien tappamista. Yli kymmenvuotisen historiansa aikana sarja on nähnyt monia alustoja, ja tuttua konseptia on muokattu useaan otteeseen, enemmän tai vähemmän onnistuneesti.

Sarjan uusin, Need for Speed: Carboniksi ristitty versio on aikaisemmin julkaistu muun muassa PC:lle, PS2:lle ja molemmille Xboxeille. Sen kattavampi arvostelu löytyy täältä. Nintendon Wiille julkaistu versio on käytännössä sama peli uusilla kontrolleilla,  joten siihen pätevät käytännössä kaikki Jukan tekstin kehut ja haukut.

Lyhyenä tiivistelmänä NFS: Carbon on kuitenkin erittäin tarinavetoinen, ja uutena juttuna pomotaisteluita esittelevä autopeli, jossa poliiseja ja kilpailevia katuautoilijoita jallitetaan toinen toistaan nopeammilla urheiluautoilla niin kaupungeissa kuin komeissa kanjoneissakin.

Wiille käännettyjen vanhojen pelien yleisenä ongelmana on ollut se, että laitteen langattomalle liikkeentunnistinohjaimelle on väkisin ängetty kontrollimenetelmä, joka ei ihan vastaa odotuksia. Näin valitettavasti myös Carbonin suhteen. Peliä ei ole alusta asti tehty Wiin kontrolleja silmällä pitäen, niinpä kaikki tarjolla olevat viisi eri kontrollointimuotoa tuntuvat enemmän tai vähemmän väkisin ängetyiltä.

Suurimmat ongelmat tulevat tiukoissa kurveissa, joita liikkeentunnistin itsessään ei vain pysty hanskaamaan. Käännöksiä voi kyllä jyrkentää A-näppäimellä, mutta varsinkin aluksi ratkaisu tuntuu laiskalta ja turhan vaivalloiselta.

Vaikka saattaa kuulostaa pahalta, on kyseessä Wii-autopelien yleinen ongelma, ja loppujen lopuksi lähinnä tottumuskysymys. Carbon on autopelinä varsin kovaa kamaa, eikä Wii-versio juurikaan häviä näyttävyydessään Xbox 360 -versiolle. Myös moninpeli loistaa Wiillä poissaolollaan, mikä pelin luonteen huomioonottaen on varsin huono homma. Puutteistaankin huolimatta Need for Speed: Carbon on tämän hetken paras vaihtoehto, jos Nintendon uutukaiselle on saatava autopeli.

 

Tekijä: Electronic Arts
Julkaisija: Electronic Arts
Testattu: Wii
Saatavilla: Xbox 360, Xbox, PC, PlayStation 2, PlayStation 3, PSP, Game Boy Advance, Nintendo DS, GameCube
Pelaajia: 1
Pelin kotisivu: http://www.ea.com/nfs/carbon

Muropaketin uusimmat