Uusimmat

Need for Speed: Nitro (Wii)

09.03.2010 18:40 Juho Anttila

Need for Speed -sarja tuntuu elävän parhaillaan jonkinlaista renessanssia. Isojen poikien koneille ilmestynyt Shift vei ajamista komeasti realistisempaan suuntaan ja nyt Nitro tarjoaa vauhdin hurmaa myös Wiin omistajille.

Aiemmat Wiille ilmestyneet NFS-rykäykset ovat olleet kerrassaan heikosti onnistuneita käännöksiä. Suoraan kohdekonsolilleen kehitetty Nitro on eri maata. Onnistutaanko Wiin vahvuudet hyödyntämään?

Jos oli Shift askel koti ajosimulaattoreita, tekee pikkuveli alusta saakka selväksi, että nyt haetaan vaikutteita ihan eri suunnalta. Alustan maine lasten ja lapsenmielisten kasuaalikonsolina on selvästi ohjannut bisnespäätöksiä, sillä Nitro ei yritäkään olla Forza tai GT5. Sen sijaan kevytkaahailun meininki on vedetty niin arcadeksi, että ajoittain flirttaillaan jopa Mario Kartin reviirillä.

Shiftin anarkistinen pikkuveli

Kevyestä lähtökohdastaan huolimatta Nitro on selvästi Need For Speed -perheen jäsen. Urapelimuoto seurailee Shiftistäkin tuttua tähtisysteemiä. Tarjolla on tukku pelimuotoja tavallisesta kisaamisesta driftailun kautta aika-ajoihin ja kiihdytyskisoihin saakka. Menestyksestä palkitaan tähdillä, joita jaetaan paitsi palkintopallisijoituksista, myös esimerkiksi tyylikkäästä ajosta.

Tähtitilin karttuessa pelaajalle avautuu uusia kisoja, ostettavia autoja ja tapahtumapaikkoja. Edetäkseen ei ole pakko kerätä täyttä pottia jokaisesta kisasta. Hyvä niin, sillä vaikeustaso heittelee. Valtaosa voitoista irtoaa naureskellen, mutta sekaan on sattunut myös muutama infernaalinen nopeushaaste.

Kisaamisesta palkitaan myös rahalla, jolla voi ostaa täytettä autotalliinsa. Kolmenkymmenen ajopelin kolmeen eri luokkaan jakaantuva valikoima tuntuu kovin suppealta. Onneksi pirssien ulkonäköä pääsee sentään viilaamaan haluamakseen.

Editointityökalut ovatkin suorastaan ensiluokkaiset, jopa siinä määrin, että Forza-sarjasta tuttu mahdollisuus jakaa tuotoksiaan verkossa olisi ollut tervetullut. Valitettavasti moisesta on turha haaveilla, Nitro on retro eikä edes vilkaise verkon suuntaan.

Drink and drive

Kuten ehdin jo alussa mainitsemaan, ajaminen on silkkaa arcadea. Wiille tyypilliseen tapaan tarjolla on vino pino ohjausmalleja. Kukkahattutätejä kauhistuttava drink and drive -tyylinen ratkaisu mahdollistaa ohjaamisen yhdellä kädellä Wiimotea kallistellen toisen vapautuessa virvokkeiden nauttimiseen. Limppariahan siinä pönikässä vain on, piltit, eikös vain.

Wii Kart -tyylinen ”rattiohjaus” on myös mahdollista, samoin kuin wiimoten ja nunchukin yhteispeli. Itse tykästyin kuitenkin classic-ohjaimeen. Vaikka ajomalli ei juuri tarkkuutta vaadi, vaivaa huteruus liiketunnistusta hyödyntäviä ohjausmetodeja.

Itse ajaminen perustuu, kuten pelin nimestäkin voi päätellä, vahvasti nitrobuustauksen käyttämiseen. Mittariin kertyy driftailemisen ja kaahailun myötä kaasua, jolla menoa voi tehostaa. Vauhdissa ei olla säästelty, turboa saa käytellä vähän väliä.

Onnistunut vauhdintuntu onkin ominaisuus, joka voidaan nyt jo nimetä hyvällä omallatunnolla Need for Speed -sarjan uudeksi tavaramerkiksi. Shift ihastutti ohjaamonäkymällään, Nitrossa autoa katsellaan ulkopuolelta, mutta hurja meno välittyy silti tehokkaasti sohvalle saakka.

Poliisejakaan ei olla unohdettu. Kissalan pojat liittyvät mukaan ajoihin yleensä kisan puolenvälin tienoilla. Raskaalla kalustolla jyräävien lainvalvojien huomiota voi ohjata kanssakilpailijoiden suuntaan radalta kerättävillä virkamerkeillä. Oman pellin rypistyessä apu löytyy niin ikään matkan varrelta kerättävistä jakoavaimista. Turhaa realismia ei siis päästetä häiritsemään vauhdinpitoa.

Kevyttä ja ohkaista

PC-rallien, Forzan ja Shiftin huikeiden visuaalien parissa marinoitunut virtuaalikuski joutuu nieleskelemään kerran jos toisenkin Nitron karumpien maisemien ja autojen parissa. Ensijärkytyksen jälkeen on kuitenkin pakko todeta, että EA Montreal on piiskannut Nintendon konsolin kelpo suoritukseen. Ei se huonolta näytä, ollenkaan, ja radoissa on vaihteluakin.

Varsin ketterä ajomalli ja erinomainen vauhdin illuusio tekevät Nitrosta erinomaisen kevytkaahailun. Meininki on hyvällä tavalla Wiimäistä: helposti lähestyttävää, vauhdikasta ja mukavaa. Enimmillään neljän hengen jaetun ruudun moninpeli alleviivaa pelin kohderyhmää: vakavat kuskit kiertäköön tämän kaukaa, nyt viihdytetään satunnaiskaahaajia, yksin tai porukassa.

Keveydellä on, harmillista kyllä, kääntöpuolensakin. Tarjonta jää myös kokonaisuutena sangen ohkaiseksi. Autoja on liian vähän, ratoja on liian vähän ja ehkä pahimpana puutteena loiva oppimiskäyrä on käyty loppuun saakka aivan liian pian. Alkuinnostus palaa loppuun parissa illassa eikä yksinpeli jaksa sen jälkeen enää houkutella.

Ongelma lienee sinällään yhteinen kaikille helposti lähestyttäville kevytralleille. Menestyneimmät yrittäjät ovat oivaltaneet vastauksen löytyvän verkosta. Nettimoninpeli antaisi Nitrollekin sen kovasti kaipaamaa kestävyyttä, mutta sellaista ei paketista tällä kertaa löydy. Peli onkin erinomainen näyte Wiin toimivuudesta myös autopelialustana, mutta pitkäaikaisen ihastuksen sijasta se päätyy lopulta vain satunnaiseksi tuttavuudeksi.

 

Tekijä: EA Montreal
Julkaisija: Electronic Arts
Testattu: Nintendo Wii
Saatavilla: Nintendo DS, Nintendo Wii
Pelaajia: 1-4 (samalla konsolilla)
Pelin kotisivu: http://www.needforspeed.com
Juho Anttila

 

 

Lisää upeita pelivideoita eDomen videokanavalta osoitteesta https://www.youtube.com/user/wwweDomenet.

Lisää aiheesta

Colin McRae: Dirt 2 (PC)

ModNation Racers -ennakko (PS3)

Need For Speed: Shift (PC, PS3, Xbox 360)

Need for Speed: Shift (PSP)

Race On (PC)

Lue myös

Aliens vs. Predator (PC, PS3, Xbox 360)

Final Fantasy XIII (PS3, Xbox 360)

God of War III (PS3)

Lego Rock Band (PS3, Wii, Xbox 360)

Medieval Games (Wii)

Sky Crawlers: Innocent Aces (Wii)