Need for Speed: The Run (PC, PS3, Wii, Xbox 360)

22.12.2011 21:28 Miikka Lehtonen

Tekijä: EA Black Box
Julkaisija: EA
Testattu: Xbox 360
Saatavilla: PC, PlayStation 3, Wii, Xbox 360
Pelaajia: 1, 2-8 (internetissä)
Pelin kotisivu: http://www.needforspeed.com/therun
Arvostelija: Miikka Lehtonen

Voi Need for Speediä. EA:n megasuositulla pelisarjalla oli vuosia hardcore-pelaajien keskuudessa huono maine. Viime vuonna kehitystiimin vaihto auttoi ja Need for Speed: Hot Pursuit sai niin arvostelijoiden kuin pelaajienkin suosiot osakseen.

Mutta tänä vuonna puikoissa on taas vanha tiimi. Balanssissa ovat siis vanhat huonot tavat ja mielenkiintoisin Need for Speed –peli-idea ikinä. Vaikeaksi menee!

Need for Speedien kohtalon kääntäminen vaati todellakin sen, että Burnout-pelisarjasta tuttu Criterion pistettiin tekemään viime vuotinen Need for Speed: Hot Pursuit. Siinä yhdistyivät vihdoin tiukka pelattavuus, hyvä moninpeli ja suorastaan fantastiset yhteisöominaisuudet.

EA:n välivuosi-suunnitelman mukaisesti tänä vuonna Criterion kuitenkin vetää henkeä ja tekee ihan jotain muuta, joten puikoissa on EA Black Box. Tämä yhdistettynä E3-messuilla esiteltyihin kohtauksiin, joissa pelaaja nousee autostaan juoksemaan poliiseja karkuun quick time eventin muodossa, sai monet jo ennakkoon sangen skeptisiksi. Ja tällä kertaa skeptisyys oli oikea reaktio.

Hihasta kiskottua

On harmi, että Need for Speed: The Run on näinkin keskinkertainen peli, sillä sen perusidea on todella huikea. Pelaaja osallistuu laittomaan Cannonball Run –tyyliseen kisaan, jossa on tarkoitus ajaa turvallisuudesta ja poliiseista piittaamatta Amerikan halki ja pokata iso palkintopotti.

Käytännössä tarkoitus on siis ajaa San Franciscosta New Yorkiin. Tämä tapahtuu 10 pienemmän kisan kautta. Niissä taas pitää tehdä jos jonkinlaista ja ihan hihasta revittyä autopuuhastelua. Taustalla siis tosiaan on tavoite olla ensimmäisenä maalissa kun autot saapuvat New Yorkiin. Kaikkia kilpakumppaneita ei tarvitse konkreettisesti ohittaa ,vaan peli on jaettu erilaisiin välitavoitteisiin, jotka pitää läpäistä, jotta kisa jatkuu.

Välillä pitää etapilla ohittaa tietty määrä vastustajia, toisinaan taas päästä maaliin tietyn aikarajan puitteissa ja niin edelleen. Tavoitteet eivät tietenkään liity mitenkään pelaajan aiempiin omiin puuhailuihin, eli perseelleen mennyttä etappia ei paikata seuraavassa tapahtuvalla tiukemmalla haasteella, vaan tavoitteet joko täyttyvät tai peli loppuu. Niinpä ne tuntuvat hieman keinotekoisilta.

Keinotekoista tai ei, pakkohan se tiimin oli näin toimia, sillä peliin on ollut pakko keksiä jostain muutakin sisältöä kuin Amerikan halki ajaminen loputtomia autoja ohitellen. Se kun tuskin olisi kovin kivaa koko pelin keston ajan. Mutta tämä on vielä nipotusta, eikä outo rytmitys nyt peliä tapa, jos ei pelastakaan.

Samaa voisi sanoa myös niistä ennakkoon pelätyistä quick time eventeistä. Turhiahan ne ovat, mutta eivät mitenkään katastrofaalisen. Ensinnäkin niitä on aika harvaan ja toiseksi ne ovat lyhyitä. Suuremmissa kaupungeissa pelaaja ajaa usein traagisen kolarin, jossa auto menee rusinaksi. Sitten juostaan poliiseja karkuun talojen läpi ja yli uutta ja tehokkaampaa autoa etsien.

Oletettavasti juuri nämä kohtaukset ovat se, mistä Black Boxin pojat puhuvat kun sanovat halunneensa tehdä pelistään ”elokuvamaisen” kokemuksen, mutta heiltä on jäänyt huomaamatta se yksi quick time eventien perustotuus: pelaaja ei niiden aikana ehdi juuri elokuvamaisesta tykityksestä nauttia killittäen silmät kiiluen sitä seuraavaa ruudulle paukahtavaa nappia, jonka missaaminen tarkoittaa game overia. No, ainakin The Runissa nappien kuvat ovat selkeitä, mutta uudistus tuntuu silti vähän turhalta, ellei peliään pelaa yleisön edessä, toki.

Mutta puhutaanpa nyt niistä todellisista ongelmista.

Lisää upeita pelivideoita eDomen videokanavalta osoitteesta https://www.youtube.com/user/wwweDomenet.

Hukattu tilaisuus

Jokaisen autopelin tärkein ominaisuus on tietenkin sen ajomalli, ja siinä The Run ajaa pöpelikköön. Autot ovat tyypistä riippuen joko liian kankeita tai aivan liian liukkaita. Eivätkä siis vain minun makuuni, vaan myös pelin vaatimuksia silmälläpitäen.

Ideana kun olisi puikkelehtia liikenteen joukossa tehden tiukkoja väistöjä ja tarkkoja ohjausliikkeitä. Mutta kun ne eivät vain onnistu. Joko autot aliohjautuvat törkeästi ja tuntuvat ajavan siirappitiellä, tai sitten ne luistelevat ja yliohjaavat törkeästi. Hyvää välimallia ei tunnu löytyvän.

Lisäturhautumista tarjoaa se, että The Runin kumilanka on räikeimpiä näkemiäni. Peli siis toisin sanoen pitää keinotekoisesti pelaajan ja tekoälyn autot lähellä toisiaan hidastamalla edessä ajavia ja nopeuttamalla takana tulevia. Erityisen turhauttavaksi tämä menee kohtauksissa, joissa pitää vaikka paeta pelaajan autoa räiskiviä gangstereita, jotka pysyvät raskailla SUV-autoillaan aivan Porschen perspellissä kiinni, vaikka miten yrittäisi kaasutella ja väistellä. Ja sitten kuollaan ja yritetään uudelleen kiroilun saattelemana.

Eipä silti, että tätä riemua kauaa kestäisi, sillä minulla meni The Runin yksinpelin läpäisemiseen reilut kaksi tuntia. Kyllä, kaksi. Ja siinä se yksinpelisisältö sitten olikin, ellet halua jostain syystä grindata aiempia tehtäviä uudelleen parempien aikojen ja tulosten toivossa. Ja itse en todellakaan halunnut, sillä pelin taustalla vaaniva Autolog-sosiaalikeskus osoitti minun olevan kaverilistani ainoa koko peliä pelaava. Se siitä motivaatiosta.

Moninpeli tuntuu olevan sangen perustasoa. Yhdestä kahdeksaan pelaajaa ajaa laitonta katurallia pitkin Amerikan peräteitä. Tarjolla tuntuisi olevan oikopolkuja ja muuta mukavaa, mutta hämmästyttävästi peli päätti vähän väliä, että niitä kohti ajaessani olin poistunut radalta ja palautti minut avuliaasti takaisin muiden perään. Samaa tapahtuu myös yksinpelissä, joten kyse lienee joko minun perustasoisesta ajo-ongelmastani tai pelin viasta. Ärsyttävää, oli mitä oli.

Erot Hot Pursuitiin ovat dramaattisen selkeitä, eivätkä hyvässä mielessä. Viime vuonna Criterion sai autopelien reseptin suunnilleen nappiin. Autot ohjautuivat hyvin, yksinpeli oli sisällöltään hauskaa, moninpeli suorastaan koukuttavaa ja toteutus parasta A-luokkaa. En tosin odottanutkaan Criterionilta vähempää, sillä päteväthän samat kehut myös esimerkiksi Burnout Paradiseen.

Tuleekin väkisin mieleen, että The Run kaatuu juuri tähän vuorovuosi-politiikkaan, jossa eri tiimit kehittävät limittäin pelejä vuorovuosin julkaistavaksi. Veikkaan, että Black Box ei ole päässyt käytännössä hyödyntämään paljoakaan Criterionin hyvistä ideoista, varsinkaan kun peli on koodattu todennäköisesti ihan alusta asti Frostbite 2 –pelimoottoria varten.

No, olivat syyt mitä olivat, lopputulos on selvä: The Run ei ole surkea peli, mutta ei kyllä hyväkään. Pienten ja suurempien ongelmien alla piilee hyvän pelin potentiaali, mutta sitä ei koskaan lunasteta. Parempaa onnea ensi vuotta silmällä pitäen.

Katso myös: