Nier (PS3, Xbox 360)

18.05.2010 17:30 Muropaketin toimitus

Luoja siunatkoon pieniä ja persoonallisia softafirmoja. Vaikka valtaosa pikkupioneerien teoksista on sellaista tasoa, ettei niitä selvänä viitsisi pelata, välillä ne yllättävät iloisesti. Kun taustalla ei seiso tuhannen miehen markkinointiosastoa, voi tehdä myös pienempää porukka miellyttäviä ratkaisuja.

Tähän rakoon kiilaa myös Nier, joka kilpailee jo nyt vuoden erikoisimman pelin tittelistä. Pinnallisesti perustason toimintaroolipeliltä vaikuttava teos sisältää nimittäin todellisen kultasydämen.

Ei toisaalta pitäisi olla yhtään yllättynyt siitä, että Nier on näinkin erikoinen ja suorastaan outo tapaus. Taustalta löytyy nimittäin Cavia, tuo todellinen friikkisirkus japanilaisen pelikehitys-friikkisirkuksen keskipisteessä. Cavian lukuisten teosten joukkoon mahtuu muun muassa DS:lle julkaistu versio Korg-syntetisaattorista, pino sangen erikoisia räiskintäpelejä, sekä huippuouto Drakengard-pelipari.

Drakengardit olivat aikanaan hieman kuin Dynasty Warriorsin pikkuveljiä, mutta happokuurin läpi tarkasteltuna. Pelien juoni oli jotain täysin käsittämätöntä ja jutun jujuna oli, että ne piti pelata läpi useasti, jotta näki kaikki vaihtoehtoiset loput ja sai näin todellisen käsityksen siitä, mitä hittoa peleissä oikeasti edes tapahtui.

Nier on veistetty samasta puusta. Virallisen loren mukaan se sijoittuu Drakengardin maailmaan, joskin ajallisesti todella kauas Drakengardien tapahtumista. Se on pinnallisesti hieman kuin B-luokan Ninja Gaiden, mutta happoannoksen läpi tarkasteltuna. Juoni on taas aivan hulppeaa tasoa ja vaihtoehtoisia loppuja riittää.

Nier, far, where ever you are…

Nier on tarina ydintuhon jälkeisestä maailmasta, joka on taantunut jonkinlaisen synkän fantasiamaailman tasolle. Tonttuja tai haltioita ei nurkista löydy, vaan kyse on pikemminkin ihmiskunnan rippeistä keskellä outoja tapahtumia. Osuvasti Varjoina tunnetut, varjomaiset hirviöt vaanivat varjoissa (miten monta kertaa voin sanoa yhdessä lauseessa varjo?), mutta niidenkin uhan varjoonsa jättää mystinen tauti, jonka nimen voisi kääntää vaikka mustana riipustuksena.

Taudinkuvaan kuuluu, että onnettoman uhrin iholle ilmestyy väreilevää, mustaa kirjoitusta. Tämän jälkeen hänen kuntonsa heikkenee nopeasti ja sen jälkeen edessä on kuolemaakin kamalampi kohtalo. Asutuskeskus toisensa jälkeen on jo vajonnut taudin edessä ja nyt se on tullut sankarimmekin kotikonnuille, vieläpä tavallista lähemmäs: hänen tyttärensä on sairas.

Nier on tarina miehestä, joka on valmis tekemään aivan mitä tahansa pelastaakseen tyttärensä. Onnekkaasti käykin niin, että tehdessään aivan mitä tahansa hän törmää mystiseen lentävään kirjaan, joka brittiaksentilla heitetyn herjan jälkeen esittäytyy Grimoire Weissina. Kuinka ollakaan, kylän viisaat kertovat legendaa, jonka mukaan valkoinen kirja sisältää voiman maailman pelastamiseksi ja taudin pysäyttämiseksi.

Näin alkaa eeppinen seikkailu, jonka varrella tuhannet hirviöt purevat miekkaa, oudot tapahtumapaikat seuraavat toisiaan ja pelaaja raapii viiden minuutin välein päätään pelin kiskoessa hihastaan toinen toistaan oudompia käänteitä ja tapahtumia.

Nierly bad

Kuten jo totesin, pinnallisesti Nier on B-luokan isometrinen räimistelypeli Ninja Gaidenin tai Bayonettan tyyliin. Kombottelu, loitsiminen ja muu onnistuu ihan riittävän pätevästi, mutta peli on sangen spämmäyshenkinen, eikä edes yritä tavoitella vertailukohteidensa eleganssia.

Jos peliä tarkastelisi puhtaasti tällä asteikolla, se olisi melkoinen epäonnistuja. Parempia mätkyttelypelejä on maailma täynnä. Mukaan on sotkettu roolipelielementtejä, sillä sankarimme kerää kokemuspisteitä, nousee leveleitä ja oppii uusia loitsuja. Hahmokehitys tapahtuu pääasiassa voimasanojen avulla.

Nyt ei puhuta perinteisestä perkelesaatana-osastosta, vaan maagisista sanoista, joita voi sitoa aseisiinsa ja loitsuihinsa. Voimasanat avaavat uusia ominaisuuksia, parantavat esineiden tehoa ja vaikkapa nostavat todennäköisyyttä sille, että vihollinen pudottaa kivaa loottia.

Viimeksimainitulle löytyy myös käyttöä, sillä pelistä löytyy ämpärikaupalla sivutehtäviä, jotka tuovat mieleen korealaisen massiivimoninpelin. Ideana on nimittäin joko juoksuttaa tavaraa pitkin pelin suurta maailmaa tai vaikka kerätä 50 liskonkivestä mummon synttärikakkua varten. Itse jaksoin sivutehtäviä pari tuntia, sitten paloi proppu.

Vähän pitäisi kuitenkin jaksaa, sillä eräs pelin paremmista loppuratkaisuista nojaa siihen, että pelaaja tekee pari tiettyä sivutehtävää. Ottakaa siis FAQ kauniiseen käteen ja katsokaa, mitkä tehtävät on pakko tehdä.

Siinä oli juttua siitä, mitä Nier tekee silleen ihan OK tai vähän vähemmän OK, nyt puhutaan siitä, mitä Nier tekee erinomaisesti.

Hallusienten voimalla

Nierin parasta antia on se, että pelin suunnittelijat ovat antaneet mielikuvituksensa lentää täysin vapaasti pohtimatta pätkääkään, sopiiko himoittu kohtaus lainkaan tyyliltään perinteiseen mätkyttelypeliin. Useimmiten eivät, mutta tällä kertaa se ei tahtia haittaa, koska tuloksena on ainutlaatuinen ja ainakin minut koukuttanut pelikokemus.

Pelin juoni on jo todella halluista kamaa. Lentävät ja puhuvat kirjat saavat pian seurakseen nuoren naisen, joka tetsailee persposkettomissa kalsareissa ja kiroilee kuin vihainen merimies. Ilahduttavasti myös Nier itse on todella mukava päähenkilö: toisin kuin JRPG-kliseissä, hän ei ole whinettävä teini, vaan kypsä ja rauhallinen mies, joka tietää, että joskus hyvänkin miehen on tehtävä kamalia asioita.

Se todellinen huikeus muodostuu kuitenkin siitä, miten erikoisiin ja outoihoin paikkoihin seikkailu Nierin viekään. Pelin alkupuoliskolla päästään muun muassa Resident Evil –parodian myötä selvittelemään oudon kauhukartanon saloja tai keskelle tekstipohjaista seikkailupeliä Nierin ja tämän kirjaystävän sukeltaessa keskelle outoa kuolemanunta, joka uhkaa tuhota rauhallisen kylän. Outoa? Todella, mutta samalla niin hienoa.

Parasta silti on se, että peli ei alleviivaa tai korosta näitä huikeuksiaan. Niin vain sattuu tapahtumaan, sillä Cavian poikien mielestä tekstipohjainen kauhuseikkailu, Resident Evil –parodia tai aivan puskista tulevat Legend of Zelda –viittaukset ovat arkipäivää ja sopivat heidän peliinsä kuin nyrkki silmään. Ja piru vie, siinä he ovat myös oikeassa.

Minä unohdin itse Nierin hieman kömpelöt kontrollit ja miltei PlayStation 2 –tasoisen grafiikan hetkessä, sillä pelin tarina vei minut mukanaan jo alkumetreiltään. Tämän jälkeen oudot yllätykset seurasivat toisiaan ja olinkin jo kuin ohjaimeeni naulittu, sillä pakkohan se oli nähdä, mitä hittoa Cavian pojat olivat seuraavan kulmauksen taakse kätkeneet.

Nier ei varmastikaan tule miellyttämään kaikkia pelaajia, tai edes useimpia. Monet hajoavat sen vanhentuneeseen toteutukseen, toiset taas erehtyvät tekemään liikaa grindaus-henkisiä sivutehtäviä ja jättävät pelin sikseen. Jotkut voivat kyllästyä jo pelin ensimmäisen tunnin aikana, jolloin se menee vielä perustason JRPG-linjalla, mutta sissittäkää tylsän alun läpi: kun Grimoire Weiss liittyy ryhmään, joku heittää vivun normaalista hulluksi ja peli alkaa toden teolla.

Pelillä riittää myös pituutta, sillä kun lopputekstit pyörivät ensimmäistä kertaa noin 20 – 30 tunnin jälkeen, peliin aukeaa New Game+ -pelitila. Suuremman haasteen ohella se remixaa kohtauksia ja muuttelee näin pelin tarinaa yllättäviin suuntiin. Vaihtoehtoisia loppujakin on tarjolla neljä ja kun saavuttaa sen viimeisen, saavutus on todellakin lopullinen, sillä … no, enpä spoilaa.

Unohdin miltei myös puhua Nierin kenties parhaasta ominaisuudesta, sen soundtrackista. Pelin tavoin sen musiikki astuu jo alkumetreillään kauas perinteiseltä JRPG-polulta ja tarjoilee todella outoja ja erikoisia ratkaisuja, jotka kuitenkin toimivat ja antavat pelille persoonallisen tunnelman. En ikinä osta pelien soundtrackeja, mutta Nierin tapauksessa poikkeus on ainakin hyvin lähellä.

Jos pidät oudoista peleistä, persoonallisesta huumorista tai loppumattomista viittauksista klassisiin videopeleihin, tutustu toki Nieriin. Se voi yllättää sinut yhtä positiivisesti kuin minutkin.

Tekijä: Cavia
Julkaisija: Square Enix
Testattu: PlayStation 3, Xbox 360
Saatavilla: PlayStation 3, Xbox 360
Pelaajia: 1
Pelin kotisivu: http://www.niergame.com/
Miikka Lehtonen