UUSIMMAT

Ninja Gaiden 2 (360)

21.06.2008 15:00 | Miikka Lehtonen

Muutaman vuoden takainen Ninja Gaiden on kulttipelin oppikirjaesimerkki. Tautisen vaikea, komea ja addiktiivinen ninjamäiske viihdyttää edelleen sen uskollisia oppipoikia kuin tuore peli konsanaan. Hartaasti odotetulla jatko-osalla on siis niskassaan melkoiset paineet.

Ninja Gaiden II yrittää parhaansa ja nousee hetkittäin huikeisiin sfääreihin, mutta kärsii samalla muutamista perustason virheistä. Riittääkö yritys vai jääkö Team Ninjan joutsenlaulu torsoksi?

Peli jatkaa samoilla aseilla, joilla alkuperäinen valloitti pelimaailman myrskyn lailla. Maailman kovin jätkä ja kaikkien ninjojen ninja, Ryu Hayabusa kulkee taas maailman mannut ja suurkaupungit läpi jahdatessaan suurta pahaa. Siinä sivussa poiketaan helvetissä ja muutamissa muissa mytologissa kohdissa ja vuodatetaan sammiokaupalla verta. Eihän näillä aineksilla voi mennä pieleen, eihän?

Ninjamestari

Ninja Gaidenin tärkein elementti on aina ollut pelin taistelusysteemi, eikä se juurikaan poikkea entisestä. Ryun liikearsenaali on yhä petollisen pieni, sillä mies osaa vain torjua, väistellä ja lyödä joko heikkoja tai voimakkaita lyöntejä. Salaisuus piileekin siinä, että pienestä ateriasta otetaan kaikki irti. Alkuperäisen Ninja Gaidenin tavoin syvyyttä löytyy ja pelin kaikkien salojen opettelu vie aikaa.

Yhdessä asiassa ollaan tosin menty mönkään. Siinä missä alkuperäinen peli kasvatti vaikeustasoaan parantamalla vihollisten tekoälyä, Ninja Gaiden II valitsee halvan ja helpon tien heittäessään ruudulle vain enemmän vihollisia, enemmän loitsuja ja enemmän kaikkea muutakin vaarallista. Vaikeutuuhan se peli toki näinkin mutta siinä missä aiemmassa pelissä tunsi konkreettisesti oppivansa pelin kuluessa, nyt ainoa nouseva käyrä on V-käyrä. Syyt tähän selviävät myöhemmin.

Ryun ohjaaminen on toisaalta vielä tyydyttävämpää kuin ennen. Kombottelu, väistely ja vihollisten murjominen toimivat yhtä hyvin kuin ennenkin, mutta aiempaa munakkaammin. Siinä missä vihollisten hutkiminen tuotti aiemmin vain veripurskahduksia, nyt vihollisista lentelee ruumiinosia ja rustoa kuin lihamyllystä konsanaan. Koska hilpeät murhaefektit vaihtelevat aseesta toiseen, uusien aseiden avaaminen on aina hauskaa puuhaa.

Taistelu on äärimmäisen nopeatempoista, sillä vihollisia tulee päälle joka suunnasta tiheällä tahdilla. Veri täyttää ruudun ja pelaaja joko tuntee olevansa todellinen sodan jumala tai pihalla kuin lumiukko, taidoista riippuen.

Aiempaa suurempaa vihollisvyöryä on helpotettu asentamalla Ryulle moderni energiapalkki, siis sellainen, joka latautuu lepohetkessä täyteen mittaansa. Ratkaisu on hieman kaksiteräinen, mutta itse pidin siitä. Nyt parannuspulloja ei tarvitse enää käyttää taisteluiden välissä vaan niitä voi säästää hektisimpiin murhahetkiin.

Taistelu onkin mitä riemastuttavinta puuhaa, mikä ei toki Team Ninjan historian huomioiden ole suurikaan yllätys. Mikäli pelin muu toteutus olisi yhtä hyvää tasoa, Ninja Gaiden II olisi vuoden parhaita pelejä. Vaan ei ole.

Ninjakoira

Ongelmat alkavat kamerasta, joka on kauniisti sanottuna yksi genren surkeimpia. Se onnistuu miltei joka tilanteessa näyttämään juuri väärään suuntaan, liian vähän tai muuten vain sotkeutumaan ympäristöön. Suurempia hirviöitä vastaan taistellessaan Ryu on jatkuvasti pinon pohjimmaisena, jolloin pelaajan pitäisi yrittää ajoittaa hyökkäyksensä ja torjuntansa puhtaalla tuurilla. Sehän on tunnetusti hauskaa puuhaa.

Kameran kehnoutta lisää kehitystiimin fetissi heittoaseita käyttäviin vihollisiin. Pelin keskivaiheilla suuri osa vastustajista tyytyy hengailemaan kameran ulkopuolella ja pommittamaan sankariamme heittotähdillä, pommeilla ja tulipalloilla. V-käyrä kohoaa jälleen ja ohjaimet lentelevät.

Ratkaisuun löytyy tosin hieman epäsovinnainen ratkaisu, nimittäin Ryun uudet superhyökkäykset. Ne vaativat hetken latautuakseen, mutta animaation alettua Ryu on haavoittumaton. Tämän jälkeen taitava pelaaja voi ketjuttaa erikoishyökkäyksiä yhteen miltei loputtomiin, juustottaen näin tiensä läpi pahimpienkin pomomatsien. Epäreilua mutta jos kehitystiimi ei viitsi tasapainottaa peliään, minä teen sen heidän puolestaan.

Peli jättää muutenkin jälkeensä ihmeellisen epäviimeistellyn olon. Tasohyppelykohtaukset ovat uskomattoman kömpelöitä kun pelaaja yrittää arpoa näkymättömin suojakentin ympäröidyillä tasoilla niitä oikeita reittejä. Kehno kamera ei auta tässäkään, vaan useampikin hyppy pitää tehdä tuurilla tyhjyyteen.

Myös itse pelin suunnittelusta paistaa läpi selkeä väsymys. Ryu matkaa ympäri maailmaa ilman sen kummempia selityksiä. Ihan kuin pelin kirjoittaja olisi lyönyt hanskansa tiskiin ja juoni olisi unohdettu siltä istumalta. Myös klassiset keinotekoiset pelinpidennykset, kuten pomojen häpeämätön kierrättäminen, löytyvät pelistä.

Aluksi moinen lepsuilu aiheutti suurta hämmästystä: eihän tämä ole Team Ninjan tapaista! Viime viikkojen aikana ongelmien todennäköinen syy on kuitenkin selvinnyt, kun ensin pelin pääsuunnittelija ja sitten koko kehitystiimi jättivät firman haastaen pomonsa oikeuteen maksamatta jääneistä palkoista ja palkkioista. Ei ole ihme, että moinen työympäristö on tuottanut pelin, joka tuntuu aivan turhan usein väkisin väännetyltä tuntipalkkaduunilta.

Vaikea paikka

Pelin lopullinen arvio onkin tasapainottelua kahden ääripään välillä. Kummat painavat vaakakupissa enemmän – ne huikean hienot taistelukohtaukset, jotka saavat pelaajankin hengästymään sohvalleen ja hihkumaan kuin heikkojärkinen? Vai kallistuuko kuppi sittenkin toiseen suuntaan, kun pelaaja muistelee niitä loputtomia rotkoon päättyneitä hyppyjään, surkean halpamaisia vihollisia (muistatteko Ninja Gaidenin kummituskalat? Arvatkaa, ketkä ovat palanneet!) ja olematonta juonta?

Ainakin minun vaakakupissani peli tarjoaa lopulta enemmän hyvää kuin huonoa. Ne huippuhetket ovat alkuperäisen Ninja Gaidenin tavoin tavoin todellisia huippuhetkiä, joiden voimalla kestää hieman enemmänkin tylsyyttä ja tympeyttä. Pelistä löytyy myös paljon mukavia ominaisuuksia, kuten ämpärikaupalla avattavia aseita ja varusteita, sekä mahdollisuus kilpailla kaveriensa kanssa parhaista Ninja Gaiden -tuloksista.

Vaikka peli siis on sarjan faneille, väkivallan ystäville ja old school -vaikeustasoa arvostaville ostamisen arvoinen, se päällimmäinen fiilikseni on kuitenkin pettymys. Ei siksi, että Ninja Gaiden olisi huono peli, vaan koska se olisi voinut olla erinomainen peli. Ryu Hayabusa ja Team Ninja suuntaavat nyt eri suuntiin, mikä voi lopulta olla molemmille osapuolille hyvä juttu. Kenties uusi tiimi keksii sarjaan uuden näkökulman, kun taas Team Ninja pääsee hiomaan jättikokoisia rintavarustuksiaan ja kivitalon kokoisia demoneitaan paremmassa ilmapiirissä.

 

Tekijä: Team Ninja
Julkaisija: Namco
Testattu: Xbox 360
Saatavilla: Xbox 360
Pelaajia: 1
Pelin kotisivu: http://www.ninjagaidengame.com/

 

Toinen mielipide

Pelin vahvuus on pelattavuudessa. Grafiikatkin ovat kyllä kauniit, mutta pelissä ei ole keskitytty vain ulkonäköön ja hienoihin välidemoihin. Kentät ovat kaikki hyvin erilaisia ja niitä voi kierrellä ja tutkia melko vapaasti. Ryu osaa myös muun muassa kävellä seiniä pitkin, hyppiä katoille, uida ja juosta veden pinnalla sekä keikkua putkissa ja lipputangoissa. Lähes kaikkiin paikkoihin on siis mahdollista päästä  kentissä.

Bugejakin löytyy, valitettavasti. Toisen kentän loppuvihua vastaan taistellessa se yhtäkkiä katosi, juuri kun olin melkein saanut sen hengiltä. Samassa loppuivat myös jousipyssyn nuolet ja kun yritin poimia niitä lisää, oli äkkiä edessäni täysin musta ruutu. Jouduin aloittamaan vihollisen tappamisen alusta.

Ninja Gaiden II oli positiivinen yllätys. Helppo se ei ole, mutta pelaaminen on mukavaa. Tarina on mielenkiintoinen ja viholliset persoonallisia. Tunnelma on yllättävän rauhallinen. Pelaajalle tulee tunne, että hän voi edetä aivan omaan tahtiinsa ja nauttia pelaamisesta.

Tekemistä Ninja Gaiden II:ssa riittää, sillä pelin ympäri pyöräytettyään saa auki kaksi uutta vaikeustasoa. Saavutuksia ropsahtaa helposti. Niitä saa esimerkiksi uuden taidon opittuaan ja kentästä suoriuduttuaan. Gamerscorea kertyy myös, jos pelaa koko pelin läpi ainoastaan yhtä asetta käyttäen.

Piia Oksanen

 

Lisää aiheesta

Mättöpeliguru Tomonobu Itagaki yllättää peliväkivaltakommentillaan

Ninja Gaiden 2 – uudet videot

Ninja Gaiden II tulee – tarjolla uunituoreet kuvat ja tv-spotti

Ninja Gaiden Sigma (PS3)

Ninja Gaidenien tekijä riitaantui ja lähti lätkimään

Taskuninjat vauhdissa: Ninja Gaiden Dragon Sword kesällä

Lue lisää eDomesta

Alone in the Dark -ennakko (360, PC, PS3)

Democracy (PC)

Elefunk (PS3)

LEGO Indiana Jones: The Original Adventures (PC, PS2, PS3, Wii, 360)

Metal Gear Solid 4: Guns of the Patriots (PS3)

Metal Gear Solid 4: Guns of the Patriots -ensifiilikset (PS3)

Overlord: Raising Hell (PS3)

Race Driver: GRID (PC, PS3, 360)

Undercover: Operation Wintersun (PC)

Keskustelu

Jeps kyllähän se vaikeimmalla tasolla varmasti kamerakulmat pistää nakertamaan. Tähän peliin oli kyllä odotukset korkeella muttei kuiten yhtä pahasti pettynyt kuin gta:han henkilökohtasesti.

Tosin sillä kolmos vaikeusasteella gaiden 2 on jo sen verran vaikea, ettei sitä jaksa/ole mitää järkeä alkaa hermoilee ja vetää semmoset 600 game overia, tyylii kuolee jo ensimmäisee vastukseen alkaa oleen jo pelinautinnot aika kaukana ;) Sillä vaikeimmalla ite pelasin läpi mitä pysty alussa valitseen.

Ei sen kameran takia välttämättä kuole, mutta kyllähän se vituttaa kun viholliset heittelevät paskaa niskaan ja hyppivät kimppuun pelaajan sokeista pisteistä huomattavasti enemmän kuin aikaisemmin. Ja kyllä sen takia alkaa kuolla, mitä korkeammaksi nostaa vaikeustasoa. Ei ehkä jollain Path of the Acolytellä, mutta helpommin niillä läpäisyn jälkeen aukenevilla.

”Pelikamerasta ei mitään pahaa sanottavaa, sama kuin ninjagaiden ykösessä joten siihen on jo tottunut.”

NG1:ssä sen kanssa pystyi sentään elämään. Tässä kamera on lähempänä Ryu’ta ja kentät usein ahtaampia -> paskempi kamerasysteemi, joka vieläpä tarttuu ensimmäistä peliä hanakammin kaikenlaisiin pieniin nurkkauksiin ja seiniin kiinni, aiheuttaen mainitun V-käyrän nousun huippulukemiin.

Ei tämä ole millään täyden kympin peli. Huonoa kun löytyy joka osa-alueelta (niin pelattavuudesta kuin myös äänistä, tarinasta ja grafiikoistakin), puhumattakaan pelin bugisuudesta, joten ei tälle voi millään antaa kymppiä. Parhaimpina hetkinä ehkä tekisi mieli, mutta sitten tulee taas sellainen paskaryöppy niskaan, että muistaa miksei tämä ansaitse edes ysiä, saatika sitten kymppiä.

No lolskista vai että liian vähä verta. Toi kuvakulma toimii iha hyvi on vain taitojen puutetta jos siihen kaatuu, kertaakaan ei kuoloa kameroitten takia tullu.
No mielipiteensä kullakin

voih… ja minä kun odotin tätä peliä kuin kuuta nousevaa!
varsinkin kamerakulman lahoaminen on todella kova luu, kun melkein katkaisin the simpsons gamen kahtia tuon pirun ongelman takia…tuli se sitten lopuksi vännettyä läpi, mutta mukavaa ei ollut..!

Pelikamerasta ei mitään pahaa sanottavaa, sama kuin ninjagaiden ykösessä joten siihen on jo tottunut. Mutta toi pitää paikkaansa kun välillä tulee kaikenäkösiä räjähteitä jostain korkeelta taivaista eikä tiedä mikä siellä paukuttaa :D
se nyt ainut kohta missä ton kameran kans meinanu hermot mennä ja koko xboxi letää akkunasta pihale.

Uusia aseita paljon ja mahtavan brutaalipeli, silppuu lentää kunnolla mikä voiskaan olla tyydyttävämpää :)

– Mitään sanomaton tarina
– Väkinäisesti suunitellut kentät

siinä parit miinukset… mutta täyden 10 peli kuitenkin :)

Muropaketin uusimmat