Pac-Man and the Ghostly Adventures (PC, PS3, Wii U, Xbox 360)

06.06.2014 14:00 Juho Anttila

Tekijä: Monkey Bar Games
Julkaisija: Bandai Namco Games
Testattu: Xbox 360
Saatavilla: 3DS, PC, PlayStation 3, Wii U, Xbox 360
Pelaajia: 1, 2-4 (samalla konsolilla)
Pelin kotisivu: http://www.pacisback.com
Arvostelija: Juho Anttila

Keltaisen juustokiekon pelihistoriallinen merkitys on kiistämätön, mutta uudemmat pelaajat eivät välttämättä muista koko palloa. Rahat voidaan ottaa pois uudelta sukupolvelta televisiosarjan avulla, jonka jälkeen samasta kaivosta on hyvä ammentaa vaikkapa uuden uusi videopeliversio.

Pac-Man-hahmoa on herätelty viime vuosina henkiin useammankin retrohenkisen, onnistuneenkin pelin voimin. Pac-Man and the Ghostly Adventures ottaa kohderyhmäkseen lapset, eikä riskejä tai retroa tällä kertaa annostella kovinkaan tilavalla kauhalla.

Itse en ole Pac-Man and the Ghostly Adventures -animaatioon sen tarkemmin tutustunut, mutta kaikki merkit viittaavat siihen, että kyseessä on tyypillinen lauantaiaamuanimaatio. Tarinan ja hahmojen puolesta siis tuttuun muottiin tungettua tusinatavaraa, jossa persoonalliset piirteet toimivat ennemminkin mausteena kuin määrittävänä tekijänä.

Tästä seuraa tietenkin väistämättä se, että myös pelin Pac-Man on reipas, hitusen anarkistinen mutta ennen kaikkea rohkea teinisankari. Kaveripiiri koostuu taas yhtä lailla kliseisistä hahmoista, nörtistä, kiusaajasta, kiintiötytöstä ynnä muista vastaavista. Pääpahis Betrayuskin on kuin piirrettyjen superpahisten tusinatehtaalta tilattu.

Super Pac-Man Bros.

Tarinasta riittää oikeastaan maininnaksi se, että Betrayus uhkaa Pac-maailmaa superjuonillaan, Pac-Man seikkailee läpi läjän kenttiä ja kukistaa lopussa pahiksen. Loppu, ainakin jo luvatun jatko-osan ilmestymiseen saakka. Kun juonipuoli on näin geneeristä, ei liene yllätys, että myös pelattavuus lainaa vahvasti toisaalta.

Lainaamon osoite on tällä kertaa helppo selvittää. Pac-Man and the Ghostly Adventures tahtoo olla uusi Super Mario, mutta rahkeet eivät ihan riitä. Aivan kuten esikuvansa, myös Pac-Man keskittyy standardinmukaisen 3d-tasohyppelyn ohella erilaisiin sankarin kykyjä muokkaaviin asuihin.

Perusmuodossaan Pac-Man osaa hypyn ja nappia takomalla helposti ketjutettavan hyökkäyksen, sekä pelotusmittarin täyttyessä myös viholliset sinisiksi pelottavan säikäytyksen. Hahmon historiallisen taustan suuntaan siis kumarretaan mukavasti. Kentältä löytyvät erilaiset voimapillerit muuttavat puolestaan pelattavuutta radikaalistikin.

Tuli- ja jäävoimat ovat juuri sitä, miltä kuulostavatkin. Ympäristöä muokataan säästeliäästi asioita sulattamalla tai jäädyttämällä, taistelupuolella tulen tai jään sylkeminen auttaa tiukassa paikassa. Muiden voimien kohdalla mielikuvitusta on käytetty enemmänkin.

Kumipallona luokses pompin nyt on kumivoiman perusidea, metalli-Pac-Man puolestaan kävelee vaikka katossa, kunhan alusta on magneettinen. Vihreä Pac-Man käyttää kieltään liaanina, mutta piiloutumisvoima jää sen sijaan pahasti paitsioon. Leijuva ilmapallo-Pac-Man vastaa joistain pelin ärsyttävimmistä haasteista, spiraali-Pac-Man puolestaan suhahtelee paikasta toiseen hurjaa vauhtia.

Kivivoima on ehkä koko paletin omaperäisin. Sen myötä pelattavuus muuttuu tyystin, kun hallittavaksi tuleekin monta kertaa totuttua suurikokoisempi graniittilohkare. Tästäkään tempusta ei kuitenkaan oteta irti ihan niin paljon kuin olisi mahdollista.

Varman päälle

Toisin kuin lähes kaikki Super Mario -sarjan pelit, Pac-Man ottaa aivan liian varman päälle. Kenttäsuunnittelu tuntuu geneeriseltä, eikä erilaisten voimien mahdollisuuksia hyödynnetä lainkaan niin ennakkoluulottomasti kuin olisi mahdollista. Mitä tekijät ovatkaan mahtaneet pelätä, kun erilaisilla tempuilla vain kiusoitellaan ennen kuin ne unohdetaan tyystin.

Jos mielikuvituksettomuus unohdetaan, peruspelattavuus on toki kunnossa. Vaikeustaso on viilattu lapsia varten, eli vanhempikin pärjää. Turhauttavat jaksot on laskettavissa yhden käden sormilla eivätkä pomotaistelut aiheuta sen enempää uusintayritysten tarvetta.

Seurauksena tästä pelin tarjonta on myös katsottu läpi suhteellisen vauhdikkaasti. Salaisuuksia ja löydettävää ei myöskään ole juuri löydettävissä, joten uusintakierroksiin kannustetaan lähinnä saavutuksilla, joista jotkut vaativat väistämättä samojen kenttien toistamista. Tämän lisäksi tarjolla on neljä minipeliä ja neljän pelaajan moninpeli.

Lisää ikää minipeleillä

Minipelit, jotka avautuvat pelattavaksi sitä mukaa kun tarinassa etenee, ovat retrohenkisiä räiskintäpainotteisia välipaloja. Jokaisessa näistä Pac-Man hyppää jonkin ajoneuvon kyytiin. Sen jälkeen pelastetaan kavereita helikopterilla, ajetaan tankilla sokkelossa, lennetään sivulle vierivässä luolastossa tai kiidetään kovaa vauhtia haamujen ja muiden vihollisten täyttämässä putkessa.

Kiva idea, mutta ei kovin pitkäkestoinen, sillä pikkupelit on koettu äkkiä. Puolet tarjonnasta meni läpi kertarykäisyllä eikä kahden muunkaan kohdalla joutunut juuri sykkimään. Toisaalta hyvä näin, sillä ei pikkupelien tarjoama pelattavuuskaan päässyt huimaamaan monipuolisuudellaan.

Moninpeli puolestaan kääntää ihan alkuperäisen Pac-Manin idean päälaelleen. Nyt pelaajat pääsevät ohjaamaan haamuja kolmiulotteisessa sokkelossa Pac-Mania vältellen. Parhaimmillaan oikein pätevää hupia hyvässä seurassa, vaikka tajunta ei päässyt räjähtämään tämänkään pelimuodon parissa.

Alussa esitetty luonnehdinta lauantaiaamuanimaatiosta sopii myös Pac-Man and the Ghostly Adventuresin peliversioon oikein hyvin. Tarjolla on ihan kohtuullisen laadukasta tusinatavaraa, joka ei suuria tunteita pääse herättämään. Positiiviseksi asiaksi voidaan laskea se, että Pac-Man-henkeä on saatu ujutettua mukavasti mukaan niin kenttäsuunnitteluun kuin pelattavuuteenkin. Pettymyksen puolestaan aiheuttaa se, ettei näitä piirteitä uskalleta lähteä kehittämään alkua pidemmälle. Ehkä jatko-osassa kokeillaan rohkeammin, ensiyritys hukkuu vielä massaan.