Pathfinder Adventure Card Game – ilmainen noppafantasia raskaiden roolipelien mestareilta (Android, iOS)

Tekijä: Obsidian Entertainment
Julkaisija: Paizo Inc
Testattu: iPad Air
Saatavilla: Android, iOS
Pelaajia: 1
Muuta: Ladattava peli. Peruspeli on ilmainen, mutta lisäsisältöä on tarjolla paljon. Sisältää mikromaksuja.
Pelin kotisivu: https://pathfinder.obsidian.net/
Arvostelija: Miikka Lehtonen

Dungeons & Dragons on ehkä se kaikkein legendaarisin roolipeli. Sitä moni Suomessakin pelaili nuoruusvuosinaan, ja miksei myöhemminkin. Voisi myös kuvitella, että sen tarjoama pelikokemus ei helpolla väänny korttipelin muotoon.

Pathfinder Adventures osoittaa moiset kuvitelmat ykkösellä vääriksi.

Pathfinder Adventures ei sinänsä ole mikään uusi juttu, sillä kyseessä on ihan oikea korttipeli, jota on myyty ihan oikeissa liikkeissä jo useamman vuoden ajan. Itsekin joskus katselin ja kokeilin usean kilon painoista ja hirmuisen määrän kortteja sisältävää peliä, sekä sen lukuisia lisäosia, mutta päädyin jättämään sen väliin.

Perinteisesti nimittäin nämä erilaiset Dungeons & Dragons -sivupelit eivät ole olleet mitään kovin laadukasta kamaa. Usein ne väkisin mukaan tungetut yritykset mukailla alkuperäisen roolipelin mekaniikkoja tai tunnelmaa hapertavat pakettia sen verran, että olipa kyseessä miniatyyripeli tai keräilykorttipeli, varta vasten tarkoitusta varten kehitetyt vaihtoehdot ovat yleensä parempia.

Nyt julkaistu Pathfinder Adventuresin digiversio todistaa, että epäilykseni olivat tavallaan oikeassa. Dungeons & Dragons tuntuu pelissä reippaasti, joskus hyvässä ja joskus pahassa.

Katso äiti, ilman pelinjohtajaa!

Pathfinder Adventures on kunnianhimoinen yritys pusertaa Dungeons & Dragons -roolipelin kampanja – koska alkuperäinen Pathfinder-roolipelihän on Dungeons & Dragons 3.5 sarjanumerot pois viilattuina – pakanrakennuskorttipeliksi.

Kyseessä ei siis varsinaisesti ole mikään keräilykorttipeli, jossa pelaajat ostelisivat satunnaisia boostereita parempien korttien toivossa, vaan peli, jossa yritetään seikkailijaporukan kanssa ratkoa kinkkisiä seikkailuita, saada niistä palkinnoiksi parempia varusteita ja niiden voimin siten lähteä kohti tiukempia haasteita.

Tarjolla on vino pino erilaisia hahmoja niistä Dungeons & Dragonsin tyypillisistä arkkityypeistä. Löytyy soturia, velhoa, kleeriä, varasta ja ties mitä muuta. Mukaan saa kerrallaan yhdestä kuuteen hahmoa, ja niitä voi vapaasti vaihdella tehtävien välissä. Pelille täytyy nostaa hattua siitä, että hahmot on saatu tuntumaan esikuvina toimineilta roolipelin hahmoluokilta.

Kaikilla hahmoilla on tietenkin omat ominaisuutensa, jotka kuvaavat, miten ketteriä, vahvoja tai fiksuja ne ovat. Näitä käytetään sitten erilaisissa testeissä, jolloin esimerkiksi taistelija ei välttämättä selviä aivopähkinästä aivan yhtä jouhevasti kuin velho, mutta jaksaa toisaalta vääntää auki lukon, joka velholta jäisi avaamatta.

Lisäksi kaikilla hahmoilla on nokkelia erikoissääntöjä. Mikään mahti maailmassa ei esimerkiksi estä varasta löytämästä aarrearkusta loitsukorttia, mutta siinä missä varkaalla loitsukortti on todennäköisesti kertakäyttöinen, maagi voi pienellä noppatuurilla saada käytön jälkeen sen takaisin pakkaansa.

Seikkailut sisältävät monipuolisia haasteita, joten ryhmän muodostamisella on oikeasti väliä. Kaikkeen ei voi etukäteen varautua, joten olisi hyvä idea kasata mahdollisimman monipuolinen ja taidoiltaan kattava ryhmä, joka sitten selviää seikkailun haasteista voittajana.

Mutta nyt ehkä kurvaan hieman asioiden edelle.

Varkaiden jäljillä

Pathfinder Adventuresin seikkailut sisältävät aina löyhästi tarinaa (”voi ei, pahat goblinit ovat hyökänneet kylään ja nyt polttavat sitä maan tasalle!”), joka toimii lähinnä eteen tulevien haasteiden teeman selkärankana. Kukin seikkailu koostuu kourallisesta tapahtumapaikkoja, joista jokaisessa on omat erikoissääntönsä. Kaupasta voi saada mukaansa muita paikkoja helpommin esineitä, kun taas kirotussa temppelissä siunauskorttien kohtaaminen on huono idea. Käytännössä kukin tapahtumapaikka on erillinen seikkailupakka, joka sisältää aarteita, hirviöitä, ansoja ja muita kortteja. Pelaaja sitten jakaa hahmonsa paikkojen keskelle, jolloin kunkin hahmon vuorolla saa kääntää pakan päältä kortteja ja yrittää ratkoa niiden eteen heittämiä haasteita.

Useimmissa tehtävissä se äärimmäinen tavoite on löytää jossain pakassa piileskelevä seikkailun pomo ja sitten kepittää tätä pataan, jolloin peli päättyy voittoon. Vuoroja on kuitenkin rajallisesti ja kun ne loppuvat, päättyy pelikin. Homma ei kuitenkaan ole ihan niin helppoa, sillä jos pomon kohtaa ennenaikaisesti, tämä ei hävittyään suinkaan kuole, vaan livahtaa johonkin toiseen paikkaan odottamaan uutta kohtaamista. Niinpä ennen pomotaistelua olisi tärkeää ”sulkea” muita seikkailupaikkoja kuluttamalla niiden pakat loppuun tai voittamalla niissä piileskelevät kätyrit.

Kortteja on moneen lähtöön. Osa niistä on hyödyllisiä ja antaa pelaajan lisätä kortin kohdanneen hahmon omaan varustepakkaan vaikka uusia aseita, panssareita, loitsuja tai esineitä. Kullakin on oma käyttökohteensa: parannusloitsulla saa esimerkiksi kierrättää käytettyjä kortteja takaisin pakkaansa – pakka toimii myös hahmon kestopisteinä ja kun kortit loppuvat, hahmo kuolee – kun taas asekortin pelaamalla saa bonuksia taisteluissa.

Suurin osa korteista on kuitenkin vaaroja, jotka kaikki kohdataan periaatteessa samalla tavalla: heittämällä noppaa. Vaaroilla on aina jokin kohdeluku, joka täytyisi noppaa heittämällä ylittää. Aivan perustason menninkäisiä lukuun ottamatta tämä ei ole usein kovinkaan helppoa, ja niin tarvitaan niitä hyödyllisiä apukortteja.

Kortteja voi tilanteesta riippuen käyttää monilla eri tavoilla. Joskus riittää, että vain ”näyttää” kädessään olevan kortin, saa siitä bonukset ja pistää sitten kortin takaisin käteen. Skaalan toisessa ääripäässä kortti tuhotaan lopullisesti, eikä sitä saa enää edes seikkailun jälkeen takaisin.

Koska kyseessä on pakanrakennuspeli, tämä ei aina ole välttämättä huono juttu. Pakkaan päätyy yleensä paljon turhia tusinakortteja, jotka vain pienentävät niiden hyvien korttien löytymismahdollisuutta, joten ei välttämättä ole kovinkaan huono idea pistää turhaa tusinakorttia kiertoon tai kokonaan päreiksi, jos siitä on edes jotain hyötyä.

Käytännössä Pathfinder Adventures on siis peli, jossa yritetään käydä läpi erilaisia pakkoja mahdollisimman nopeasti. Vuoroja ei ole koskaan tarpeeksi kaikkien läpikäymiseen ja niinpä täytyykin käyttää jos jonkinlaisia varusteita, kikkoja ja taktiikoita jotta saa kunkin hahmon vuorolla käytyä läpi mahdollisimman paljon kortteja. Kättään ei kuitenkaan saa täytettyä kuin vuoron lopussa, joten jokainen esiin käännetty kortti periaatteessa kohdataan pienemmillä resursseilla. Ja kun ne pakassa olevat kortit vielä toimivat kestopisteinäkin, liikaa ei kannata hoppuilla.

Tämä pelin perussykli onkin hyvin toimiva. Pelaaminen tuntuu oikeasti seikkailulta, joskin hieman satunnaisesti kasatulta sellaiselta (”jaha, kylän baarissa tuli sitten vastaan jättiläinen”). Hahmot tuntuvat esikuviltaan, erilaisia kortteja on hirrrrmuiset määrät ja muutenkin ensimmäiset pari päivää pelin parissa menivät peukun kuvat silmissä vilisten.

Mitä sitten tapahtui?

Heitä noppaa. Heitä vielä uudelleenkin. Ja vielä kerran.

Se Pathfinder Adventuresin pakollinen viittaus esikuvana toimivaan roolipeliin on nopan heittely. Dungeons & Dragonsissa – ja Pathfinderissa – kaikki testit ratkotaan heittämällä noppaa ja yrittämällä ylittää jokin kohdeluku. Niin myös Pathfinder Adventuresissa. Tämä tuo mukanaan väistämättä suuren tuurielementin, jota voi yrittää kompensoida pelaamalla paljon kortteja kulloinkin käsillä olevaan testiin, mutta poistaa sitä ei ikinä voi.

Minulla ei sinänsä ole mitään nopanheittoa vastaan, enkä suinkaan ole niitä tyyppejä, joiden mielestä nopat pelissä tekevät lautapelistä automaattisesti huonon. Mutta Pathfinderissa aivan kaikki on tuurista kiinni. Voin kertoa, että on aivan eeppisen turhauttavaa hävitä skenaario siihen, että viimeisellä vuorolla kahdeksan heitettyä noppaakaan eivät riittäneet ylittämään haluttua kohdelukua. Tai kun tuntuu siltä, että vuoro toisensa perään heittää huonosti.

Kun tähän ynnätään vielä päälle se, että myös se pelin korttipelipuolisko sisältää voimakkaan satunnaiselementin, mennään mielestäni jo överiksi. Ei riitä, että saa käteensä oikeat kortit oikeaan aikaan – mikä ei ole mitenkään taattu juttu – vaan pitää myös käydä uudelleen tuuri testien ratkaisemiseksi.

Tämä ei pilaa Pathfinder Adventuresia, sillä minulla oli sen kanssa kivaa parin viikon ajan. Mutta mitä enemmän pelasin, sitä enemmän satunnaisuus ja jatkuva nopanheittely söivät miestä. Kokonaisuutena jäädään kuitenkin mielestäni voiton puolelle, sillä kyseessä on mielestäni erinomainen digiversio kiinnostavasta korttipelistä.

Täytyy nostaa pelin kehittäneelle Obsidianille – kyllä, se legendaarinen PC-roolipelitalo – hattua siitä, että pelin käyttöliittymä ja kaikki muukin on tehty viimeisen päälle toimivasti. Korttien käsittely on helppoa ja loogista, apua saa tarvittaessa riittävästi ja tutoriaalitkin ovat sen verran hyviä, että pelaamisen oppii varmasti. Hieman huvittavasti mukana tuleva manuaali on selvästi vain PDF-versio alkuperäisen korttipelin sääntökirjasta ja täten sisältää selvästi roolipelaajille tarkoitettuja ohjeita olla juuttumatta liikaa siihen, että jotkin kortit eivät ehkä temaattisesti sovi seikkailun henkeen, tai yrittää keksiä itse kortteihin sääntöjä ja rajoituksia, joita niissä ei sääntöjen mukaan ole. Digiversiossahan on vaikea vängätä vastaan, koska peli ei jousta tippaakaan siitä, onko Goblin Wolf Rider sääntöjen mukaan goblin-kortti vai ei.

Vielä sananen pelin rahoitusmallista. Pathfinder Adventures on teoriassa ilmaispelattava. Ilmaiseksi ladattava versio sisältää muutaman sankarin, anteliaan pinon kortteja ja muutaman skenaarion. Niitä voi kyllä pelata läpi vaikka loputtomasti uudelleen, mutta jos haluaa uusia sankareita, parempia aarrekortteja pakkoihinsa tai vaikka mahdollisuuden pelata satunnaisesti luotuja skenaarioita, täytyy pulittaa rahaa. Kaiken voi ostaa pelin sisäisellä valuutalla, mutta itse pistin hyvillä mielin pari kymppiä kausikorttiin, jolla sai hirmuisen määrän uusia seikkailuita, uusia hahmoja ja ties mitä muuta.

Loppujen lopuksi Pathfinder Adventures on siis tavallaan paljon parempi peli kuin odotin, tavallaan juuri sitä, mitä odotin. Jos minun pitäisi valita yksi pakanrakennuspeli, se ei olisi Pathfinder Adventures. Mielestäni esimerkiksi Thunderstone Advance on metrin parempi peli, mutta sitä ei oikein pysty näpyttelemään yksinään tabletin ruudulta huusissa. Niinpä en ehkä ostaisi sitä lähemmäs huntin maksavaa oikeaa korttinippua, mutta Pathfinder Adventuresin digiversiota kyllä kokeilisin ehdottomasti, jos pakanrakennus kiinnostaa yhtään. Se on vähintään hyvä peli, ja jos noppatuuri ei harmita ihan yhtä paljon kuin minua välillä, potentiaalisesti jopa erinomainen.