Peliarvostelukilpailu: parhaat PlayStation 3 -peliarvostelut
Domen PlayStation 3 -peliarvostelukilpailun parhaat lukija-arvostelut ovat lopultakin tässä! Finaaliin hyväksyttiin neljä arvostelua, jotka kirjoittivat Esa Toikkonen, Jani Järvinen, Kalle Virtanen ja Jani Turpeinen.
Osanotto oli siinä määrin runsasta, että lukija-arvostelujen lukeminen ja jatkoon päässeiden tekstien editoiminen kesti paljon, paljon odotettua pidempään. Tästä pahoittelumme.
Lue myös: Peliarvostelukilpailu: parhaat Gran Turismo 5 -arvostelut
Arvostelu 1: Demon’s Souls
Tekijä: FROM Software
Julkaisija: Namco Bandai
Pelin kotisivu: http://fi.playstation.com/ps3/games/detail/item290717/Demons-Souls%E2%84%A2/
Sain pelin kesällä, ja on tullut pelailtua sitä jonkin verran. En ole pelannut sitä läpi, lähinnä pelin vaikeuden takia, osaksi muun tekemisen takia. Demon’s Souls on kyllä yksi parhaimmista RPG-peleistä, mitä olen pelannut. Ja vaikein. Hyvällä tavalla.
Useimpiin RPG-peleihin kyllästyn liiankin nopeasti, mikä harmittaa itseäni paljon. Demon’s Soulsia olen pelannut kumminkin suhteellisen paljon.
Demo’s Souls kertoo yksinäisen sankarin seikkailusta pelastaakseen maailma vaivuttamalla ”Old One” takaisin syvään uneen, jossa se on ollut jo monta vuotta. Sankari saa vastaansa tornin kokoisia ritareita, lohikäärmeiden jumalan ja muita karmaisevia ja vaikeita vihollisia. Ja ansoja. Paljon, paljon ansoja. Useimmat tappavat kertalaakista. Tämän takia pelissä pitää olla koko ajan varuillaan.
Pelattavuus on loistavaa, kontrollit oppii helposti. Valikoiden selaus voisi olla vähän selvempää, kun ei aina ota selvää esineen erikoisominaisuuksia, tai miekan tehoa. Huonoina puolina on tosiaankin vain heikko ohjeistus. Pelaajaa ei auteta muuta kuin kontrollien verran, muu hänen pitää itse oppia. Demonien Sielut omistaa hyvän tarinan, omalaatuisen maailman ja sopivan vaikeustason. Omalaatuinen moninpelikin on plussaa. Ei täysin multiplayer, mutta ei täysin singleplayerikään. Demon’s Souls on yksi Playstation kolmosen parhaimmistoa, jota suosittelen kaikille, jotka tykkäävät vähänkään roolipeleistä.
Jani Turpeinen
Arvostelu 2: Gran Turismo 5 Prologue
Tekijä: Polyphony Digital
Julkaisija: Sony
Pelin kotisivu: http://www.gran-turismo.com
Ensifiilikset: Hyvältä näyttää. Grafiikat ovat fantastiset verrattuna GT Neloseen ja siirryn heti teräväpiirron kehujien joukkoon. Ohjaus tuntui realistiselta ja muutenkin fysiikkamallinnuksessa on taas rikottu rajoja.
”Vihdoinkin oikea simu, NFS alkaa jo kyllästyttämään”.
Tosin vauhdin pitäisi tuntua enemmän. Kun maisemien katseluun kyllästyy, valinnanvaraa kaipaisi lisää niin ratoihin kuin autoihinkin. Tämä valinnanvaran puute tuntuu GT4:ään tottuneesta aika suurelta, mutta Prologue on muistettava ikäänkuin makupalana ennen todellista herkkua eli Gran Turismo 5:sta.
Plussat: Grafiikka, todenmukainen tuntuma, jotain ajettavaa ennen GT5:ttä.
Miinukset: Autojen ja ratojen puute, parjattujen lisenssikokeiden puute, b-spec puuttuu.
Nyt on GT5 jo kaupoissa ja hankintaan menossa, joten Prologuesta tulee melko turha.
Kalle Virtanen
Arvostelu 3: Hamsterball
Tekijä: TikGames
Julkaisija: TikGames
Pelin kotisivu:http://www.creatstudios.com/games/hamster-ball.php
Mitä saadaan aikaan, kun yhdistetään kuulapeli, jossa pisteestä A pyritään ennättämään pisteeseen B mahdollisimman nopeasti, sekä hamsteri? Syntyy tietysti kuulapeli hamstereilla, Super Monkey Ball -apinoiden sijaan. Monen mielestä varmasti söpömpi näin.
Raptisoft käytti ideaa vuonna 2005 julkaistussa PC-pelissään Hamsterball, jossa ylhäältä sivu viistosta tarkasteltuna yritettiin mahdollisimman nopeasti selvittää erilaiset radat. Peli oli varsin hauska, jossa riitti hauskuutta kellottamiensa aikojen parantelussa.
Nyt TikGames on lähtenyt samalla idealla liikenteeseen, ja öhöm… Pelihän on osittain ihan sama kuin alkuperäinen teos. PC-pelin 15 radasta on otettu suoraan kahdeksan rataa ja sen stunt- ja trial –pelimuodot ovat täysin sitä samaa kuin aiemmin PC:llä oli nähty. Kahdella eri pelimuodolla on erotuksena se, että stuntissa kaikki radat mennään yhteen putkeen PC-version tournamenttia mukaillen ja niiden ajat lasketaan yhteen. Trialissa kaikki radat toimivat toisistaan eroteltuina ja jokaiselle kellotetaan omat ennätysajat. Radat ovat mukavan erilaisia ja pieni koukku syntyy halusta lyödä aikatavoitteita. Ratojen pieni määrä syö kuitenkin pahasti ikää tältä.
Onneksi varsinaisena emopelinä on jotain aivan uutta, hustle-pelimuoto. Kuulan takaa kuvatussa pelimuodossa vähän kuin ajellaan erilaiset radat lävitse, kuin jonkin sortin ajelupelissä. Ratoja on 37, joissa riittää pelattavaa. Tässä pelimuodossa myös hamsterilla on väliä. Erilaisia hamstereita löytyy kolme kappaletta omine erikoiskykyineen: Jumper omaa nimensä mukaisesti kyvyn hyppiä, Speedyn erikoisuutena on nopeus ja Spiked omaa kyvyn tuhota radalle asetellut este aidat, jotka johtavat oikoreiteille. Kaikkien erikoiskyvyt toimivat napinpainalluksesta hetken (hypyllä hyppää kerran), jonka jälkeen joutuu odottamaan hetken, että erikoisominaisuus latautuu uudelleenkäyttöön.
Radat on ripoteltu täyteen kaiken maailman esteitä, hidasteita ja mutkia. Välillä rata häviää alta, välillä vasarat iskevät ylhäältäpäin ja jäällä luistelu voi alkaa. Eri radoilla eri hamsterit ovat enemmän ja vähemmän omimmillaan, tämä selviää kokeilemalla. Kontrollit toimivat hyvin, joten niiden kanssa kirosanat eivät nouse pintaan. Ajoittain kuula hajoaa radalla ihan omia aikojaan, joka voi muutaman kirosanan tuottaa.
Tällaisten pelien koukkuna yleensä on omien aikojen, kavereiden tai erilaisten aikahaasteiden rikkominen. Tässä joka rataan annetaan aika, jonka aikana on selviydyttävä maaliin. Ylimääräiseksi jäänyt aika kertyy aika-tilille, joka lisätään seuraavien ratojen aikoihin. Yksittäisen radan ajalla siis ei niinkään ole merkitystä. Jokaisella radalla on oma standard time -tavoitteensa, johon tietty olisi kiva päästä, mutta pelissä tuntuu melko samalta yltääkö tuohon, kunhan perille pääsee. Scoreboardkin kyllä löytyy, mutta siellä ajan sijaan tapellaan pisteistä. Pisteet kertyy ajan, radoilta kerättyjen säästöpossujen ja minkä lie mukaan, itselläni ei kuitenkaan herunut mielenkiintoa näiden pisteiden keräilyyn, aika taulukot olisivat tuoneet paremmin oman mausteensa peliin.
Pelistä löytyy myös moninpeli, mutta nykystandardeista poiketen verkkopelinä tämä ei toimi, ja kun itseltäni toista ohjainta ei löydy (kiitos Sonyn päivityksien), en pystynyt näitä testaamaan. Pelimuodot näyttäisivät melkolailla samoilta kun alkuperäisessä PC-versiossa oli. Samalla konsolilla race-pelimuodossa kisaillaan kaverin kanssa hustle-pelimuodon radoilla (ilmeisesti ei aivan kaikilla). Sumo-pelimuodossa erilaisilla pikku kentillä yritetään pyöritellä kaveri ulos pelialueelta tönimällä – vanhaa tuttua huttua siis.
Peli on paikoin varsin toimiva kopio Super Monkey Ballista ja muista vastaavista peleistä, joka vetää varmasti ainakin perheen pienempiä luokseen. Vanhemmat varmasti jaksavat myös hetken pelin kanssa tahkota, mutta suuremman koukun puuttuessa peli jäänee kovalevylle odottamaan lapsivieraita.
Esa Toikkonen
Arvostelu 4: Red Dead Redemption
Tekijä: Rockstar San Diego
Julkaisija: 2K Games
Pelin kotisivu: http://www.rockstargames.com/reddeadredemption/
Red Dead Redemption kertoo tarinan John Marstonista, joka joutuu maksamaan velkansa valtiolle rikollisista vuosistaan ottamalla kiinni vanhoja rikoskumppaneita, kun viranomaiset ottavat Marstonin perheen panttivangikseen. Tällä asetelmalla alkaa hiekkalaatikkolänkkäri Red Dead Redemption.
John Marston on vanhan koulukunnan villin lännen mies teollistuvassa Amerikassa, jossa hänen kaltaisilleen ei enää ole sijaa. Mies onkin juuri päässyt viettämään normaalia elämää, mutta viranomaisten pakottaessa Marstonin ottamaan vanhat kaverit kiinni, joutuu hän vielä kerran likaisiin hommiin. Näissä hommissa tutustutaankin melkoiseen kastiin normaaleihin ja vähemmän normaaleihin persooniin. Nämä vähemmän normaalit tyypit luovat hauskan kontrastin Marstoniin tämän tehdessä tuttavuutta muun muassa juoppoon irlantilaiseen ja hulluun haudanryöstäjään.
Peli aloitetaan saapumalla Armadillon pieneen kylään, josta lähdetään kohtaamaan Marstonin entistä rikoskumppania. Marston saa kuitenkin kaveriltaan vastaukseksi lyijyä niskaan ja pelastautuu MacFarlanen perheen ansiosta, jonka farmilla pelin oppimisosuus alkaa. Pelin alku sijoittuu pääosin Armadillon kylään ja sen lähialueille, joka on oikeastaan pelin harvoista huonoista puolista: tällä alueella sählätään aivan liian monta tuntia, kun saman preerian raidaaminen käy puuduttavaksi. Peli vaati vähän enemmän aikaa, ennen kuin tehtäviä alkaa satelemaan muilta mailta ja mannuilta.
Red Dead Redemption tarjoaa huikean maailman koluttavakseen. Pääjuonitehtävien ohella pelimaailmassa on lukuisia sivutehtäviä suoritettavana ja lisäksi pelissä on eri tyyppisiä haasteita, joita ovat metsästys, tarkka-ammunta, kasvienkeräilyä sekä aarteenmetsästys. Jokaisella haasteella on kymmenen eri tasoa, joissa on eri tavoitteita. Haasteista metsästys oli yllättävän addiktoivaa ja eri elukoitten etsintä oli hauskaa puuhaa, vaikka puumien ja karhujen metsästys koitui ärsyttävän monta kertaa allekirjoittaneen kohtaloksi. Enkä nähnyt niitä armadilloja kuin pari koko pelin aikana.
Tehtävien suorittaminen tuo kunnia- ja kuuluisuuspisteitä, joka vaikuttaa pelimaailman hahmojen suhtautumiseen Marstoniin. Missään Mass Effect- tai Fallout-tasoilla ei kuitenkaan liikuta, sillä välianimaatiot eivät muutu mitenkään pisteiden määrästä riippumatta. Olisi kuitenkin ollut hauska lisä, jos pisteet vaikuttaisivat tarinan kulkuun.
Pelin kontrollit ovat tuttua GTA:n pelaajille, mutta pienenä lisäyksenä on rajallisesti kestävä bullet time -ominaisuus nimeltään Dead Eye. Oikeanpuolista tattia napauttamalla pelimaailma hidastuu ja pelaaja voi ampua vihollisilta vaikka hatut päästä ja pyssyt käsistä. Dead Eyella on kolme tasoa, jossa toisella ja kolmannella pääsee erikseen rastittamaan kohdat mihin haluaa ampua. Ominaisuus on jännällä tavalla petollinen, koska se on liiankin hyödyllinen: Dead Eyen latautuessa huomaa, että ei enää pärjääkään ilman sitä. Täytyykin aina muistaa laittaa Dead Eye täyteen ennen ninjakarhujen metsästystä.
Red Dead Redemptionin maailma tuntuu hämmästyttävän elävältä. Kylien ja kaupunkien kaduilla on paljon elämää, mikä syventää hurjasti pelikokemusta. Pelimaailman elävyyttä parantavat myös tien vieressä olevat leirit, joiden asukkaiden seuraan liittymisellä voi kuulla tarinoita villistä lännestä. Pelimaailmassa törmää usein random encountereihin, esim. maantien vierestä löytyy nainen, jonka vaunut ovat hajonneet, mutta tämä paljastuukin rosvokoplan ansaksi. Toisinaan kaupan omistaja pyytää apua rosvon kiinni saamiseksi. Random encounterit ovat ihan piristäviä, mutta niiden kaavan oppii nopeasti. Kuinka monta kertaa voi samassa kylässä samassa kulmassa olla mies uhkaamassa ilotytön henkeä?
Red Dead Redemptionin graafisessa puolessa ei ole paljoa nalkutettavaa, maasto näyttää hyvältä ja ihmiset näyttävät villin lännen tapaan resuisilta, mutta joidenkin eläinten mallinnus näyttää kulmikkaalta. Pelin ruudunpäivitys ei juurikaan laske isosta hahmo määrästä ruudulla ja maisemissa ei mitään bugeja ilmene, vaikka pelimaailma on ympätty paljon kamaa, eikä latausajat ole päätä huimaavia – nappi suoritus Rockstarilta.
Moninpeliä en ole paljoa päässyt kokeilemaan, koska en koskaan löytänyt peliseuraa. Muutaman kullankaappaus ja free-for-all matsin olen päässyt pelaamaan ja tiivistettynä moninpeli on ihan okei, mutta RDR ei toimi moninpelinä niin hyvin kuin yksinpelinä.
Monet odottivat Red Dead Redemptionin olevan GTA länkkärimodilla. No, samaa lajjityyppiä pelit ovat, mutta RDR:ssä on paljon monipuolisempi ja autenttisempi pelikokemus. Välillä se tuntuu itseään toistavalta räiskinnältä, mutta silti tarjolla on myös vaihtelua tutkimisella ja kattavilla haasteillaan. Red Dead Redemption on paras länkkäripeli tähän asti, ja siitä voivat nauttia muutkin kuin länkkärifanit.
Jani Järvinen
Parhaaksi arvosteluksi Domen toimitus valitsi Jani Järvisen lukija-arvostelun Red Dead Redemption -pelistä. Esa Toikkosen arvostelu Hamsterball-pelistä oli tekstillisesti yhtä hyvä, mutta pitkällisen arvioinnin jälkeen Järvisen hyvä kritiikki, Red Deadin laajempi peilaaminen muihin peleihin sekä paikoittain oivallinen sanailu nosti lopulta jutun arvostelukisan voittajaksi.
Lisää aiheesta:Peliarvostelukilpailu: parhaat Gran Turismo 5 -arvostelut
Domen Gran Turismo 5 -peliarvostelukilpailun parhaat lukija-arvostelut ovat lopultakin tässä! Finaaliin hyväksyttiin neljä arvostelua, jotka kirjoittivat Jari Ronkainen, Erkki Pasanen, Toni Sormunen ja Jukka Antonen.
