Persona 4 Golden (PSV)
Tekijä: Atlus
Julkaisija: NIS America
Testattu: PlayStation Vita
Saatavilla: PlayStation Vita
Pelaajia: 1
Pelin kotisivu: http://www.atlus.com/p4g/home.html
Arvostelija: Miikka Lehtonen
Jos on pelannut vain Squaren JRPG:itä, voisi helposti kuvitella koko genren olevan puisevaa ja väsynyttä kaavamaisuutta. Mutta tällöin kannattaa poiketa siltä tutulta polulta ja tutustua hieman marginaalisempiin peleihin.
Näin tekevä voi löytää hurmaavan, fiksun ja kiehtovan pelin, joka on niin hyvä, että pelkästään sen takia kannattaa ostaa PlayStation Vita. Se peli on Persona 4 Golden.
Persona 4 ei sinänsä ole uusi peli, sillä sen alkuperäinen PlayStation 2 –versio ilmestyi jo vuonna 2008. Teos on vuosien varrella saanut melkoisen kulttimaineen, sillä kuten muutkin Persona-sarjan pelit, se on pahuksen hyvä. Lisäksi monet nettivideot, kuten vaikka Giant Bombin erinomainen Endurance Run –sarja, ovat pelailleet peliä läpi ja esitelleet sen omaperäisen ja kiehtovan meiningin lukemattomille pelaajille, joilta itse peli meni aikanaan ohi.
Ja jos peli meni aikanaan ohi, se oli vähän tyhjä arpa. Atluksen tyylille ominaisesti painos oli verrattain pieni ja myyty loppuun jo aikaa sitten. Niinpä mattimyöhäisten oli joko pulitettava eBayssa kamat määrät rahaa tai turvauduttava piratismiin. Huomattuaan, että pelillä riitti yllättäen kysyntää, Atlus teki vuoden kulttuuriteon ja julkaisi pelistä remasteroidun HD-version Sonyn tuoreelle Vita-käsikonsolille. Tuloksena on Vitan paras peli ja vahva kandidaatti meikäläisen vuoden peleistä puhuttaessa.
Tervetuloa Inabaan!
Persona 4:n tapahtumat alkavat niin arkisesti. Nuoren lukio-oppilaan vanhemmat ovat lähteneet maailmalle töihin ja lähettävät poikansa vuodeksi viimeistelemään opintojaan setänsä luokse. Setä asustaa Inaban pikkukaupungissa, joka tuntuu ennakkoon aivan mahdottoman tylsältä paikalta. Kun kaupungin suurin maamerkki ja viihdekeskus on tavaratalo, edessä ei voi olla kuin puuduttavan tylsä kouluvuosi, vai mitä?
Ei aivan, sillä sankarimme on tuskin ehtinyt laukkuaan purkamaan, kun Inabassa jo tapahtuu kummia. Outo sumu laskeutuu kaupunkiin ja noustessaan paljastaa TV-antennista roikkuvan ruumiin. Eikä se outoilu siihen lopu, sillä sankarimme huomaa pian uusien ystäviensä kanssa, että kun olosuhteet ovat oikeat, he voivat kulkea TV-ruudun läpi outoon televisiomaailmaan, joka tuntuu olevan jotenkin yhteydessä murha-aaltoon. Miten ja miksi? Se selviää seuraavan 60 tunnin aikana.
Pinnallisesti Persona 4 Golden kuulostaa puhtaalta animukliseilyltä, mutta ei se vielä tähän lopu. Peli on nimittäin 50-50-sekoitus perinteistä JRPG:tä ja japanilaista koulusimulaatiota. Päivisin sankarimme käy koulussa, osallistuu tunneille, vastailee kysymyksiin ja harrastaa kerhotoimintaa. Koulusimujen ikiaikaisten perinteiden mukaan tämä kasvattaa erilaisia ominaisuuksia, joita taas tarvitaan sosiaalisten suhteiden kehittämiseen.
Sosiaaliset suhteet ovat pelin keskipisteessä. Tarinan edetessä päähenkilömme – kutsutaan häntä vaikka Charlieksi – tutustuu toinen toistaan ihmeellisempiin ihmisiin, joista jokainen haluaa viettää aikaa tämän kanssa. Kaikilla on omat huolensa ja murheensa, joita nämä Charlien tukemana oppivat kohtaamaan ja voittamaan. Yksi ei haluaisi periä perheensä yritystä, toinen tuntee pettäneensä kuolleen ystävänsä ja kolmas painii oman seksuaalisuutensa ja maskuliinisuutensa kanssa.
Ei ihan sitä JRPG:iden perustasoa, vai mitä? Kun vähän animupintaa raaputtaa, sisältä löytyy tarina, jonka keskipisteessä on Carl Jungin varjominän teoria. Idea siitä, että meillä kaikilla on alitajunnassa piilevä toinen minä. Tämän minän kanssa täytyisi sitten tulla sinuiksi ja hyväksyä ne persoonallisuutensa negatiivisemmatkin piirteet, jotta voi tulla kokonaiseksi ihmiseksi ja aikuistua. Persona 4 Goldenissa nämä varjominät nyt sattuvat konkretisoitumaan kirjaimellisina hirviöinä, jotka täytyy piestä maan rakoon, ennen kuin henkistä kehitystä voi tapahtua, mutta ei anneta sen häiritä. Persona 4:n tarina on oikeasti yllättävän koskettava ja hyvin kirjoitettu kertomus paikkaansa maailmassa etsivistä ihmisistä.
Tämä hyvin kirjoitettu ja sopivassa suhteessa draamaa ja huumoria sekoitteleva tarina on suuri syy sille, miksi Persona 4 Golden piti minua otteessaan yli 60 tuntia pelkästään ensimmäisellä läpipeluukerralla. Joka kulman takana odottaa uusi yllätys ja oikeasti sympaattisista hahmoista oppii pelin aikana pitämään.
Mutta tämä on tosiaan vain puoli peliä. Se toinen puolisko on JRPG:tä.
TV:n ihmemaailma
Tarinan kuluessa Charlie joutuu ystävineen sukeltamaan kerran toisensa jälkeen TV-maailman syövereihin ja kohtaamaan sen vaarat perinteisen JRPG:n keinoin. Kaikilla sankareilla on tavallaan omat hahmoluokkansa, tosin Persona 4:ssä tämä käsite on vähän löyhä. Pikemminkin kaikilla on se oma TV-maailmassa ilmenevä persoonansa, jolla on omat vahvuutensa, heikkoutensa ja kykynsä.
Charlie taas on kuin tyhjä taulu, jolle voi piirtää omat kuvionsa. Hän kun osaa hallita mitä tahansa persoonia. Tämä tarkoittaa sitä, että Persona- ja Shin Megami Tensei –pelien perinteinen demoni-Pokémon elää ja voi hyvin. Matkalla tulee vastaan jos jonkinlaisia mytologioista revittyjä hirviöitä, jotka voi kesyttää liittolaisikseen. Jos tämä ei vielä riitä, niitä voi myös risteyttää parempien kombinaatioiden toivossa. Puuhailulle on tarvetta, sillä Persona 4 Golden ei ole helppo peli.
Jo helpommillakin vaikeustasoilla taistelut tuntuvat haastavilta ja jännittäviltä. Buffien ja debuffien kanssa leikkiminen on alusta asti tärkeää, sillä takki auki pelaten helpoilta vaikuttavat matsitkin muuttuvat yllättäen painajaisiksi. Toisaalta jos pelaa fiksusti, mahdotonkin matsi on voitettavissa kiitos muutamien hyvien ideoiden.
Ensinnäkin jokaisella demonilla ja persoonalla on omat vahvuutensa ja heikkoutensa. Joku on vahva tulta vastaan ja vaikka kimmottaa tulihyökkäykset takaisin, mutta heikko jäälle. Jos jotakuta, vaikka sitten tiimikaveria, osuu hyökkäys, jolle tämä on heikko, tuloksena on paitsi reippaasti lisävahinkoa, myös uusi, ilmainen hyökkäys.
Jos tunnet tällä hetkellä ikävää kihelmöintiä selkärangassasi, se johtuu siitä, että sait vision Persona 4:stä ikävimmillään: hirviöitä, jotka osaavat yksi kerrallaan takoa Charlien liittolaiset kumoon hyödyntämällä näiden heikkouksia ja buffaillen pois omat heikkoutensa. Niinpä edessä onkin pirullinen shakkimatsi, jossa vastustajia rampautetaan samalla kun liittolaisia buffaillaan. Hauskaa puuhaa!
Jos ei jaksa itse komentaa koko tiimiään, kaverien ohjauksen voi jättää myös tekoälyn varaan. Tekoäly on fiksu ja osaa esimerkiksi uusia vihollisia kohdattaessa etsiä näiden heikkouksia. Pomomatseissa kannattaa silti ohjata itse koko porukkaa, sillä kunnon kykykombojen laukominen vaatii sellaista suunnittelua, johon tekoäly ei kykene.
Persona 4 Goldenin taistelusysteemi saa minulta sen parhaan mahdollisen taistelusysteemille osoitettavan kehun: se oli hauska vielä 60. pelitunnillakin.
Kultaista menoa
Kaikki ylläoleva pätee myös siihen vuonna 2008 julkaistuun Persona 4 –peliin. Vain Vitalle julkaistu Golden-uusintaversio lisää peliin kuitenkin jos jonkinlaista mukavaa uutta. Teknisellä puolella peli on remasteroitu HD-grafiikoilla ja tuunattu tukemaan Vitan laajakuvanäyttöä. Niin kivalta kuin tämä näyttääkin, se ei ole se paras uudistus.
Peliä on tuunattu monilla pieniltä kuulostavilta, mutta oikeasti merkittävillä tavoilla. Demoneita risteyttäessään voi nyt suoraan valita, mitä ominaisuuksia risteytyksen tulos perii esi-isiltään. Kun muistaa, miten PlayStation 2 –versiossa risteytys tarkoitti parhaimmillaan tunnin rämpyttelyä, jotta sai arvottua suotuisan kombon, pelkästään tämä uudistus on jo miltei uusintaversion arvoinen.
Mukana on myös uusia sosiaalisia linkkejä, eli uusia hahmoja, joiden kanssa kaveerata. Uusia sivutehtäviä, mahdollisuus pukea pelihahmot erilaisiin asusteisiin, uusia välianimaatioita, uusia biisejä ja niin edelleen. Mutta nekään eivät ole sitä tärkeintä settiä. Ehei. Tämä on: peli hyödyntää mainiosti Vitan verkko-ominaisuuksia. Yläkulmassa leijailee nappi, josta voi koulusimulaatiotilassa tarkistaa, mitä muut pelaajat tekivät kyseisenä päivänä.
Tämä on valtavan tärkeä tieto, sillä Persona 4 Golden vaatii ajankäytön optimointia. Kaikkea ei ehdi millään tekemään yhdellä läpipeluulla (sitä varten pelissä on New Game+ -pelitila), joten uutta pelaajaa odottaa helposti analyysiparalyysi: pitäisikö tänään viettää aikaa Chien vai Kanjin kanssa? Mennä televisioon? Lähteä kalaan? Tehdä sivutehtäviä? Harjoitella skootterilla ajelua? Vai jotain muuta lukemattomista vaihtoehdoista?
Uusien pelaajien elämää on helpotettu myös sillä, että Charlie voi nyt liikkua Inabassa myös iltaisin ja näin viettää aikaa kaveriensa kanssa. Ilta-aika ei koskaan nosta sosiaalisia suhteita uudelle tasolle, mutta sillä voi helposti polttaa pois niitä tyhjiä ”vietit päivän Yosuken kanssa, mutta sosiaalinen linkki kasvaa vasta seuraavalla kerralla” –päiviä.
Luolastoissa verkkonapilla taas voi huutaa apua muilta pelaajilta. Jokainen apuun vastannut palauttaa Charlien ryhmälle hieman kestopisteitä ja manaa seuraavassa taistelussa, mutta vielä merkittävämmin on jotenkin hauskaa ja lohduttavaa tietää, että en ole yksin. Että joku muukin jossain Japanin tai Australian kolkassa istuu sillä hetkellä pelaamassa samaa luolastoa ja miettii samoja asioita.
Golden-versio lisää peliin myös suoraan uutta pelattavaa. Jos ei täysin perseile vaan saa vähintään sen hyvän lopun, jatkuu peli vielä mukavasti siitä, mihin se PlayStation 2:lla loppui. Näin tuloksena on tyydyttävämpi lopetus tarinalle.
Heitetään mukaan vielä erinomainen soundtrack, todella persoonallinen ja iskevä taidetyyli sekä sujuva pelattavuus ja jäljelle jää vain yksi adjektiivi, jolla kuvailla Persona 4 Goldenia: mestariteos. Olen aina tykännyt Atluksen tyylistä tehdä pelejä, sekä varsinkin Persona-pelien maailmasta. Niiden yhdistelmä arkista todellisuutta ja eri kulttuurien mytologioita hurmaavan japanilaiseen tyyliin on iskenyt aina kympillä. Persona 4 Golden heittää kuvioihin mukaan sarjan parasta pelattavuutta, oikeasti hyvää kirjoitusta ja kiinnostavaa tarinankerrontaa.
Sanotaan vaikka näin: vaikka en olisi ikinä tehnyt Vitallani muuta kuin pelannut Persona 4 Goldenia, olisin ollut ostokseeni täysin tyytyväinen. Kyllä, Persona 4 Golden on niin hyvä peli, että sen takia kannattaa ostaa PSV. Vaikka ei olisi edes suunnaton JRPG-friikki.
Lisää aiheesta
Persona 4 Arena (PS3, Xbox 360)
Lue myös
Grand Theft Auto V (PS3, Xbox 360)
Might & Magic X: Legacy -ennakko (PC)
