Pirates of the Burning Sea (PC)
Kun Pirates of the Burning Sea oli kehitysvaiheessa, peliä mainostettiin legendaarisen Sid Meier’s Piratesin massiivimoninpeliversiona. Kova lupaus sai useammankin peliveteraanin kuolaamaan ja kilautti luultavasti kassaan melkoisen määrän ennakkovarauksia.
Pelin ilmestyttyä kävi harvinaisen nopeasti selväksi, että ennakkovaikutelma ei ole kovinkaan osuva. Sumusta esiin seilaava peli nostaa kyllä hattua piraattilegendalle, mutta purjehtii aivan omia reittejään. Tämä on pelille sekä heikkous että vahvuus, tehden siitä melko erikoisen ja ainutlaatuisen massiivimoninpelin.
Merirosvot ovat kautta aikain olleet suosittuja aiheita peleille, eikä ihme. Kukapa ei olisi lapsena – ja joissain tapauksissa varttuneempanakin – halunnut olla merirosvo ja seitsemän meren kauhu? Ainakin allekirjoittaneen kirjahyllystä löytyy edelleen metrikaupalla aihetta käsittelevää kirjallisuutta, joten pelinkin luulisi kiinnostavan.
Karibian merirosvot
Pirates of the Burning Sea sijoittuu 1700-luvun alun Karibian maisemiin, joissa neljä ryhmittymää käy kiivasta taistelua merten herruudesta. Merellä onneaan etsivät pelaajat jakautuvat Espanjan, Englannin, Ranskan ja merirosvojen riveihin. Kuten piraattipelin tapauksessa saattaa arvata, jälkimmäinen vaihtoehto on selkeästi suosituin. Jopa mauttomuuteen asti, sillä useilla servereillä eri kansallisuuksien osuudet populaatiosta jäävät yksittäisille prosenttiluvuille merirosvojen suhatessa ympäriinsä tuhatpäisinä legioonina. Koita siinä sitten pelata kun jokaisen PVP-vyöhykkeen reunalla odottaa tasainen massa merirosvolaivoja.
Hahmonluonti ei toki rajoitu pelkkään kansalaisuuden valintaan, sillä pelaajan ammatti määrää hänen suuntauksensa. Merirosvot ovat merirosvoja, jotka oppivat vähän mitä sattuu, muut valitsevat kolmesta vaihtoehdosta, jota kautta tuleva hahmokehitys määräytyy. Jokaisella on nimittäin omat kykypuunsa, joihin kokemustasojen karttuessa sijoitetaan kykypisteitä. Kaikki kolme hahmoluokkaa osaavat pitää puolensa taisteluissa, mutta kukin omalla tyylillään.
Laivastoupseerit ovat pelin tankkeja, puolustussodankäynnin spesialisteja, jotka osaavat imeä puoleensa vihollisen tulta ja saavat pelin edetessä käyttöönsä todella kovia sotalaivoja. Kaapparit ovat puolestaan erikoistuneet meleetaisteluun laivojen kansilla ja hyödyntävät meritaistelussa laivojensa nopeutta ja ketteryyttä. Trion täydentävät kauppiaat, jotka ovat pelin käsityöläisiä ja taistelussa mieluummin piiloutuvat vihollisiltaan kuin käyvät suoraan päälle.
Kun valinta on tehty ja hahmon ulkonäkö on kustomoitu monipuolisella ja kaikki tärkeimmät piraattikliseet kattavalla hahmogeneraattorilla, on aika astua laiturille ja kohdata Karibian tunnelma.
Merisudet
Pirates of the Burning Sea on peli, jolla on ainakin paperilla paljon potentiaalia ja joka tarjoaa pelaajilleen mahdollisuuksia. Tarjolla on niin perinteistä seikkailua, merisotaa, pelaajien välistä kärhämöintiä kuin talouskeinotteluakin. Pelin talous on nimittäin lähes kokonaan pelaajavetoinen, joten näpertelyyn taipuvaiset pääsevät halutessaan hallitsemaan koko roskaa kulisseista.
Useimmat pelaajat päätynevät silti seikkailemaan pitkin Karibiaa, suorittaen eri tahoille tehtäviä ja ryöstellen vastaantulevia laivoja. Pelin tehtävät ovat sitä perinteistä massiivimoninpeliosastoa, joskin sangen sekavasti toteutettuna. Tehtäväkuvaukset ovat epämääräisiä eivätkä yleensä kerro tarkalleen edes, mistä haettava henkilö löytyy. Lisäharmina tehtävistä saatavat palkinnot ovat onnettomia, sillä niistä irtoaa murto-osa vain yhden laivan tuhoamisesta saatavista kokemuspisteistä. Ei liene siis ihme, että valtaosa pelaajista suhailee pääsääntöisesti ympäri Karibian merimaisemia.
Laivan kannelle hypättyään käy nopeasti selväksi, miksi peliä verrattiin aikanaan Sid Meierin piraattieepokseen, sillä pelit voisivat ainakin visuaalisesti olla veljiä. Pelattavuudessa tulee tosin reilusti eroa, sillä Piratesin simppeliin välilyönnin naputteluun verrattuna Burning Sean kyky- ja esinevetoinen taistelumalli on kuin toiselta planeetalta.
Roolipelistä kun on kyse, purtiloille on mallinnettu tukku erilaisia ominaisuuksia. Perusasioiden, kuten eri kylkien panssaroinnin, tykkien lukumäärän ja niiden ampumasektorien ohella tilastoista selviää muun muassa laivan käyttäytyminen eri nopeuksissa, lastiruuman tilavuus ja muuta oleellista. Laivan valinnalla on todella eroa, sillä pelityyliin huonosti sopiva paatti tekee pelaamisesta tuskaa.
Laivojen välinen taistelu on hektistä puuhaa, sillä itse purjehtimisen lisäksi pelaaja joutuu säätelemään eri tykkien ammusvalintoja, käyttämään esineitä ja aktivoimaan kykyjä. Näiden kautta tultaan voi kohdistaa vihollisen miehistöön tai purjeisiin, laivaansa voi korjata lennosta tai vaikka käskeä miehistön lataamaan tykkeihin yliannoksen ruutia, jolloin vihollinen ottaa reilummin vahinkoa, mutta omakin laiva vahingoittuu.
Taistelun suurin ongelma on sen ennalta-arvattava luonne, sillä massiivimoninpelien tyyliin kyse on lopulta puhtaasta matematiikasta. Jos vihollisella on enemmän kestopisteitä ja paremmat aseet, taistelu on yleensä selvä jo ennakkoon. Nokkelan kapteenin huikeat manööverit ja oivaltavat ideat eivät auta kun vihollisaluksen tykit paukuttavat oman paatin päreiksi hetkessä. Onhan tämä toki tavallaan jopa realistista, mutta pelillisesti ajateltuna silti harmittavaa. Syvällisestä taistelusta kun tulee nopeasti tympeää grindausta. Meritaistelu on silti puhdasta juhlaa miekkailuun verrattuna.
Likaista menoa
Merirosvoista kun on kyse, peli päätyy ennemmin tai myöhemmin lähitaisteluun. Joskus miekat heiluvat laivan kannella vihollisalusta vallattaessa, toisinaan taas tehtäviä suorittaessa, jolloin pelaajan tulee vaikkapa vallata vihollisen linnake. Siinä missä meritaistelu on mukavan syvällistä ja monipuolista touhua, miekkailu tuntuu onnettomalta häslingiltä.
Kehitystiimi ei ole tyytynyt pitämään hommaa yksinkertaisena, vaan peli mallintaa taistelijoiden keston ohella tasapainoa ja aloitekykyä. Tasapaino määrittää, miten hyvin kumpainenkin pystyy väistelemään ja torjumaan vihollisen hyökkäyksiä, aloitekykyä taas kartutetaan, jotta erilaiset erikoishyökkäykset aktivoituvat.
Ajatuksena olisi käyttää erilaisia valmistelevia hyökkäyksiä laskemaan vihollisen tasapainoa, jonka jälkeen vahinkoa tehtäisiin kunnon sivalluksia. Taistelua piristetään erikoishyökkäyksillä, kuten vaikka yllättäen suoritetulla pistoolin laukauksella tai kyynärpääiskulla vihollisen nenänvarteen. Idea on hyvä, toteutus huono. Kun taistelu lähtee kääntymään pelaajaa vastaan – ja näin myös käy usein, sillä kaikki viholliset rakastavat pelaajan tuikkimista ja tiimikaverit taas seisoskelevat mielellään vieressä katsomassa – suunnan kääntäminen on turhan hankalaa. Toki realistista, mutta jälleen pelillisesti huono ratkaisu.
Soppaa hämmennetään vielä kolmella erilaisella taistelutyylillä ja erilaisilla aseilla, joista jokainen soveltuu omanlaiseensa taisteluun. Vaihtoehdot ovat toki hyviä, mutta Pirates of the Burning Sealle tyypillisesti pelaajalle ei koskaan selitetä tarjolla olevien valintojen merkitystä, vaan pelaajan omaksi oivallettavaksi jää paljon – turhan paljon.
Informaatio-yliannostus
Kenties pelin teemaan sopivasti päällimmäinen fiilis Pirates of the Burning Sean parissa vietetyn ajan jälkeen on kuin eksyminen valtamerelle. Informaatiota, tekemistä ja hahmotettavaa on valtavasti. Merisodan ja seikkailemisen alta löytyy jo mainittu, pelaajavetoinen talousmalli, mahdollisuus valloittaa saaria ja alueita omalle valtiolleen voittaen näin koko pelin ja sivukaupalla muutakin hienoa tekemistä. Peliin aikaa ja vaivaa panostavat tulevat varmasti saamaan siitä kiehtovan ja massasta eroavan pelikokemuksen.
Hommassa on vain yksi risteilijän kokoinen mutta – kaikki tämä hienous ja huikeus tulee jäämään valtaosalta pelaajista huomaamatta. Alun harjoitusosio opettaa pelaajalle perusasiat ja keskeiset käsitteet, mutta peli ei missään vaiheessa osaa opastaa tai kannustaa pelaajia kohti niitä hienompia kokemuksia ja tekemisiä. On vaikea innostua vaikkapa oman kauppaimperiumin pyörittämisestä tai saarien valloituksesta kun peli pohjustaa niitä rivillä sekavaa tekstiä – jos se edes mainitsee niitä. Masentavasti fanien ylläpitämiä saitteja lukiessaan törmää nimittäin ominaisuuksiin, joista peli ei puhunut sanaakaan.
Tämä lienee myös se suurin ongelma, joka tulee upottamaan Pirates of the Burning Sean massiivimoninpelien harmaaseen massaan. Oppimiskynnys on aivan liian korkea, peli on toivottoman sekava ja se välitön onnistumisen ja palkitsemisen fiilis jäävät saavuttamatta. Merirosvoista ja perus-WoWitusta monimutkaisemmasta pelistä kiinnostuneiden kannattaa testata, mutta manuaalin lukemista vierastavien ei kannata vaivautua.
Tekijä: Flying Lab Software
Julkaisija: Sony Online Entertainment
Testattu: Windows Vista, Intel Core 2 Duo E6600+, GeForce 8800 GTS, 2 Gt keskusmuistia
Laitevaatimukset: Windows XP SP2, Athlon 1700+, 1 Gt keskusmuistia, 128 Mt DirectX 9.0c -yhteensopiva näytönohjain
Muuta: Kuukausimaksullinen, 14,99 euroa kuussa. Kuuluu myös Sonyn Station Access Passiin.
Pelin kotisivu: http://www.burningsea.com/
Lue lisää eDomesta
Pirates of the Burning Sea saapuu morppimarkkinoille Sonyn kautta
Pirates of the Caribbean: At World’s End (PSP)
Sid Meier’s Pirates: Live to Life (pc)
Verkkopiraatit seilaavat Kiinanmerellä
