Uusimmat

Pro Evolution Soccer 5 -ennakko (PS2)

06.09.2005 00:00 Thomas Puha

Uusi Pro Evolution Soccer on jotain käsittämättömän hienoa. Se saa aikuisen miehen vapisemaan innosta. Luulin, että pääsen pelaamaan Konamin japanilaista Winning Eleven 9:ää, johon PES5 perustuu. Sen sijaan pääsinkin pelaamaan ensimmäistä versiota PES5:stä, joka sisälsi vielä jonkin verran japaninkielistä tekstiä ja joitakin bugeja.

PES5:n PlayStation 2 -version merkittävin uusi ominaisuus on verkkopeli. Se oli valittavissa testiversiossa, mutta pelitilaa ei valitettavasti voinut kokeilla. Japanissa verkkopeliominaisuus sisältyi maaliskuussa julkaistuun Winning Eleven 8 Liveware Evolutioniin. Tämän version verkkopeliin verrattuna luvassa on paljon parannuksia. Omalla Master League -joukkueella voi pelata verkossa, ja kaksi pelaajaa voivat pelata samassa joukkueessa. Pelaajat voivat erikseen pelata esimerkiksi tiettyjä liigoja, kuten Serie A:ta tai Hollanin Eredivisietä. Myöhemmin vuodesta julkaistava Xbox-versio sisältää Live-tuen, mutta pc-version verkkotukea ei ole vahvistettu. Japanissa PESin pelaaminen verkossa PlayStation 2:lla on maksullista. Konamin suunnitelmat ovat vielä sen verran auki, ettei Euroopan verkkopalvelusta haluttu sanoa mitään.

Paljon pieniä muutoksia

Valikot ovat muuttuneet PES4:ään verrattuna, mutta esimerkiksi Master League on visuaalisesti pitkälti aiemman kaltainen. Pelaajaeditori on sen sijaan laajentunut, ja esimerkiksi pelitossuja (mukana on kymmenen Adidaksen tossumallia) voi muokata omassa, aiempaa monipuolisemmassa editorissa.

Otteluiden jälkeen pelaajakohtaisissa tilastoissa kerrotaan lyhyesti ratkaisevista pelaajista malliin: ”Pelaaja X:n erinomainen syöttö avasi vastustajan puolustuksen useaan otteeseen”. Kavereiden kanssa turnauksia pelatessa voi myös nimetä joukkueensa. Pieniä, mutta kivoja lisiä.

Visuaalisia yksityiskohtia on aikaisempaa useampia: pelaajien hengitys näkyy kylmässä säässä pelatessa ja paidat voivat roikkua shortsien päällä. Jotkin pelaajat käyttävät shortsiensa alla pyöräilyshortseja, pelaajilla voi olla erilaisia rannekkeita, pelaajien sormet voivat olla teipatut (á la Rooney, Michael Jackson) ja Adidaksen uusi Finale Orange -pallohirvityskin on saatu mukaan. Uusia stadioneita ovat Deportivo La Corunan hornankattila Riazor, Valencian Mestalla ja Cape Townin Newlands-stadion.

Liigalisenssit ovat samat kuin PES4:ssä, eli tarjolla ovat Espanjan, Italian, ja Hollannin liigat aitoine pelaajineen, joukkueineen sekä logoineen. Saksan Bundesliiga ja Englannin Valioliiga puuttuvat erinäisten lakiteknisten syiden takia edelleen. Konami on kuitenkin kiertänyt ongelmaa neuvottelemalla suoraan joidenkin joukkueiden kanssa. Tämä on johtanut siihen, että Arsenal ja Chelsea on lisensoitu PES5:een. Myös FC Porto, Galatasaray, Rangers ja Kiovan Dynamo ovat lisensoituja joukkueita, ja lopulliseen peliin joukkueita tulee vielä lisää.

Entäs se tärkein?

Tarjolla on kaksi uutta pelipaikkaa, hyökkäävä puolustaja (wingback, esim. Cafu ja Roberto Carlos) ja hyökkäävä keskikenttäpelaaja (second striker), jollaista edusti pari kautta sitten ManUn Paul Scholes.

Kertakaikkisen ihana lisäys on uusi erikoisominaisuus Middle Shoot. Kuulostaa hölmöltä, mutta tämä ominaisuus on sellaisilla pelaajilla kuin Lampard, Adriano, Nedved ja Scholes, joilla on todella kova laukaus. Pelaajat, joilla on Middle Shoot -ominaisuus, omaavat muita pelaajia tiukemman kaukolaukauksen – pelaajilla voi suorittaa hirmuisia vetoja yli 30 metristä. Tämä konkretisoitui upeasti pelatessani Chelsealla Juventusta vastaan. Varastin keskikenttämies Makelelella pallon vastustajalta ja syötin Lampardille, jolla tein pienen sivuharhautuksen, joka avasi eteeni tyhjää tilaa. Jotta veto onnistuisi mahdollisimman hyvin, yritin rytmittää kevyen juoksuni oikeaan tahtiin. Pistin virne huulillani vetonapin pohjaan (vetomittari liikkuu huomattavasti sulavammin ja hitaammin kuin PES4:ssä) ja kiskaisin yli 30 metristä hirmuisen ruoskan. Pallo meni kohti ylänurkkaa ja kolahti yläriman alaosasta maaliin. Maalivahti Buffon oli hyvin mukana, muttei voinut unelmavedolle mitään. Aivan mahtavaa, ja peliohjain lensi käsistäni juhlistaessani fantastista osumaani.

Pelituntumassa on hakemista etenkin PES4:ään verrattuna, sillä kentällä noudatetaan aiempaa enemmän fysiikan lakeja ja tapahtumissa on dynamiikkaa. Se näkyy hitaammassa pelitempossa ja – pelaajien kyvyistä riippuen – heikommassa pallonkäsittelytaidossa sekä ketteryydessä. Palloa on aluksi erittäin vaikea pitää hallussaan. Tämä on huomattava ero verrattuna PES4:ään, jossa pallo pysyy pelaajien jaloissa kuin liimattu. PES5:ssä on opittava ajoittamaan harhautuksensa todella hyvin ja tiedettävä, mihin sen hetkisen pelaajan kyvyt riittävät.

Pelaaminen tuntuu ja näyttää aiempaa luonnollisemmalta. Iso kiitos siitä menee täysin uusitulle animaatiolle. Kenttäpelaajilla on viisi erilaista juoksuanimaatiota, useita erilaisia syöttöanimaatioita ja peräti yhdeksän erilaista rangaistuspotkuanimaatiota. Näitä kaikkia voi vaihdella monipuolisessa pelaajaeditorissa. Taklaustilanteissa pelaajat kiepsahtavat, kaatuvat ja horjahtavat monin eri tavoin. Maalivahtienkin animaatiot ovat uusia.

Kaiken kaikkiaan PES5 pelitti kentällä hyvin, mutta suurimmat uudistukset tehdään selvästi verkkopuolella. PES5 ei ole järisyttävä muutos PES4:ään verrattuna, ja tältä osin aikainen versio oli jonkinasteinen pettymys. Tosin eivät PES-pelit kovin paljoa vuosien saatossa ole PS2:lla muuttuneet, mutta pienetkin muutokset ovat vaikuttaneet ratkaisevasti pelattavuuteen.

Pro Evolution Soccer 5 PSP:lle

Jo viime syksynä Konami vahvisti Pro Evolution Soccerin saapuvan PSP:lle. PSP-versio ei kuvissa näyttänyt jäävän kovin paljoa jälkeen PS2-versiosta. Konami on ollut PSP-version suhteen todella hiljaa, eikä version ominaisuuksista ole kerrottu lainkaan.

PS2-version valikoista paljastui kuitenkin mielenkiintoinen ominaisuus. PSP- ja PlayStation 2 -versiot voivat nimittäin vaihtaa keskenään dataa. Saamieni tietojen mukaan PlayStation 2- ja PSP-versiot PES5:stä tukevat toisiaan niin, että yhdellä konsolilla aloitettua turnausta voi jatkaa toisella. Dataa voi siirtää USB-kaapelin kautta. Jos vaikka lähtee viikon lomalle, voi jatkaa PS2:lla aloittamaansa kautta PSP:llä, ja takaisin tullessaan sitä voi jatkaa PS2:lla, kunhan siirtää ensin päivittyneen tallennuksensa PSP:ltä PS2:lle.

Tekijä: Konami Tokyo
Julkaisija: Konami
Testattu: PlayStation 2
Tulossa: PlayStation 2, Xbox, pc, PSP – lokakuu 2005
Pelaajia: 1-8
Pelin kotisivu: konami-europe.com