Prototype 2 (PS3, Xbox 360)

18.05.2012 17:30 Juho Anttila

Tekijä: Radical Entertainment
Julkaisija: Activision
Testattu: Xbox 360
Saatavilla: PlayStation 3, Xbox 360
Tulossa: PC
Pelaajia: 1
Pelin kotisivu: http://www.prototypegame.com
Arvostelija: Juho Anttila

Kun ollaan supersankareita, ollaan sitten kunnolla. Miksi tyytyä Hämähäkkimieheen, Hulkiin tai vaikkapa Wolverineen, kun nämä kaikki voidaan yhdistää samaan pakettiin? Tämän paketin nimi on Prototype 2.

Kaiken takana löytyy biologinen sodankäynti ja varsinainen kaikkien supervirusten äiti. Sellaista supervoimaa ei juuri löydykään, jota Blacklight-virus antaisi kantajalleen. Mikä parasta, kaikki tämä on pelaajan käytettävänä.

Alkuperäinen Prototype oli se peli, jota verrataan yhä loistavaan Infamousiin. Ei syyttä, sillä pelien julkaisujen väliin jäi vain kuukausi puhumattakaan siitä, kuinka paljon kokemukset muistuttivat toisiaan. Mutta Prototype oli kaikkea muuta kuin pelkkä Infamousin peilikuva. Pelillä oli vahva oma perusta, jonka päälle myös jatko-osa rakentaa.

Roolit sekaisin

Käydäänpä läpi pelin lähtöasetelma. Jo mainittu Blacklight on virus, joka yksinkertaisimmillaan muuttaa kantajansa aivottomaksi zombiksi, mutta parhaimmillaan antaa tälle lähes rajattomat supervoimat. Blackwatch puolestaan on organisaatio, joka käyttää, ei sen enempää tai vähempää, kuin koko New Yorkin kaupunkia testiympäristönään.

Sarjan ensimmäistä osaa pelanneet muistavat Alex Mercerin, jonka rooli tuolloin oli toimia sankarina, tai ainakin antisellaisena. Nyt tilanne on kääntynyt päälaelleen, sillä Mercer on ottanut kantaakseen roiston roolin. Niin myös uuden sankarimme, James Hellerin silmissä.

Heller on Yhdysvaltain armeijan kersantti, joka on menettänyt sekä vaimonsa että tyttärensä Blacklight-virukselle. Kosto kalvaa mielessä, sillä Alex Mercer näyttää olevan mies uuden epidemian takana. Mutta miksi ihmeessä Mercer tartuttaa Helleriin Blacklight-viruksen supervoimat antavan muunnelman?

Tämä ja moni muu kysymys saa vastauksensa Hellerin kostoretken aikana. Kostoretken, jota rytmitetään suoraan Sin City -elokuvasta kopioiduilla välianimaatioilla ja matkan aikana hotkaistujen vihollisten muistoja kuvaavilla sekavammanpuoleisilla montaaseilla.

Listalla monen monta voimaa

Edellisessä kappaleessa viitattiinkin jo Blacklight-viruksen Hellerille antamiin supervoimiin. Nyt puhutaan työkalupakista, josta koko Ryhmä X:kin olisi kateellinen. Temppuja löytyy jos jonkinlaista, mutta lähes kaikille niille löytyy yhteinen nimittäjä: kykyjen käyttäminen johtaa hyvin verisiin lopputuloksiin.

Kaiken takana on kyky muuttaa muotoaan, osittain edellisestä osasta tuttuun tapaan, osin taas täysin uusillakin tavoilla. Vastustajia voi nuijia maan rakoon niin valtavilla nyrkeillä, terillä kuin matkan päähän ulottuvilla lonkeroillakin. Myös lentäminen onnistuu, ei toki aivan Teräsmiehen lailla, mutta ei siitä kauaskaan jäädä kykyjen päivittyessä.

Raskaampaa aseistusta edustavat kyky kutsua avuksi joukko voimakkaita mutantteja sekä eräänlainen biologinen räjähdys, joka kylvää tuhoa laajalle alueella Hellerin ympärille. Kaikkein omaperäisin kyky on kuitenkin taito syödä vihollinen ja omaksua niin tämän muistot kuin myös ulkonäkö.

Hassunhauskaa taitoa käytetään niin salaa kuin avoimestikin. Kummassakin tapauksessa vihollinen katoaa verisen pölähdyksen säestämänä ja jos kyse oli oleellisesta hahmosta, pian katsellaan lyhyttä videopätkää uhrin muistoista. Sanoinko käytetään? Oikea termi on ylikäytetään, sillä ulkonäön vaihtamista hyödynnetään pelin aikana väsähtämiseen saakka ja sitten vielä muutaman tehtävän verran päälle.

Räimettä, sivutehtävieä ja moraalisia ongelmia

Tänne saakka päästiin vain yhdellä Infamous-maininnalla, mutta nyt on pakko jatkaa. Sucker Punchin erinomainen supersankaripeli loisti nimittäin moraalisilla valinnoillaan, jotka haastoivat punnitsemaan seurauksia ja valitsemaan hyvän ja pahan välillä. Prototype 2 ohittaa moiset ajatukset täysin.

Asiaan ei ehkä kiinnittäisi huomiota, jos James Heller ei toimisi niin ristiriitaisesti. Sankari lupaa ensin kiertomatkan läpi helvetin seitsemän tason siviilejä tappaville tiedemiehille, viskaa sitten kuorma-auton syyttömien niskaan ja haukkaa välipalaksi muutaman viattoman ihan vain palauttaakseen elinvoimansa.

Antisankari päähenkilönä olisi mielenkiintoinen tarinaelementti, mutta Prototype 2 hylkää tämän näkökulman tyystin. Koko ristiriita ohitetaan olankohautuksella, ihan kuin tiimi välttelisi tietoisesti hankalampia kysymyksiä. Hukkaan menee paitsi valtavasti oivaa tarinankerronnallista potentiaalia, myös pelaajan kyky samaistua tunnetasolla etäytettyyn päähenkilöön. Osittain tästä syystä pelin tarina jää ohkaiseksi ja pinnalliseksi.

Vaa-an toisella laidalla painaa sitten joukko sellaisia asioita, kuten vaikkapa kyky tiputtaa helikopteri taivaalta karatepotkulla tai mahdollisuus kiskoa tankin tykkitorni irti paljain käsin. Jo vain, parhaimmillaan meininkiä ei voi kuin rakastaa.

Vihollisia ja sivullisia kaatuu kuin heinää, tankit räjähtelevät ja koko ajan tapahtuu. Tätä on Prototype 2 huikeimmillaan. Avoimen maailman pelistä kun on kyse, jää pelaajalle myös mahdollisuus perseillä niin paljon kuin sielu sietää. Lisätehtäviä ja salaisuuksiakin riittää löydettäväksi, tosin pelityypin standardeihin nähden niukahkosti. Koko komeus salaisuuksineen on kääräistävissä pakettiin pitkän viikonlopun aikana.

Heikkoudeksi voidaan laskea sekin, että peli on todella helppo myös vaikeimmalla heti aluksi tarjolla olevalla vaikeustasolla. Ongelma syntyy päähenkilön lähes rajattomista supervoimista. Kun matalaksi voi pistää kerralla komppanian verran sotilaita juuri hikoilematta, on vaikea marssittaa eteen todellisia haasteita. Tasapainottelu voiman tunteen ja tylsistymisen välillä uhkaa välillä kallistua väärään suuntaan.

Hyvä peli Prototype 2 joka tapauksessa on. Pelattavuus on pääosan aikaa erinomaista, kaaos vie vallan vain tiukimpien taisteluiden aikana. Huiman laaja paletti supervoimia pitää mielenkiintoa yllä silloinkin, kun samoja kuvioita toistavat tehtävät uhkaavat haukotuttaa ja tarinan, vaikka latteaksi jääkin, tahtoo katsoa loppuun saakka.

Pelin suurin puute on lopulta liiallinen keveys silloin, kun liikutaan alueilla, joilla tarjottaisiin mahdollisuutta myös aiheen tiukempaan tarinankerronnalliseen käsittelyyn. Prototype 2 on hauska ja voimaannuttava pelikokemus, jonka parissa viihtyy, mutta joka ei jää kummittelemaan mieleen. Kevyttä kesäviihdettä ylitsevuotavasta verisyydestään huolimatta, tai juuri sen ansiosta.

Lisää upeita pelivideoita (e)Domen videokanavalta osoitteesta https://www.youtube.com/user/wwweDomenet

Toinen mielipide

On helppo keksiä asioita jotka ovat pielessä Prototype 2:ssa. Satoja tai tuhansia siviilejä surutta tappava perhettään sureva päähahmo Heller olisi ehkä ensimmäinen. Ohut juoni jonka ainoa tehtävä on järjestää väkivaltaisia tilanteita toinen. Täysin mielikuvituksettomat hirviöt kolmas ja jossain määrin kiikkerät kontrollit neljäs. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Tämän kaiken kuitenkin pelastaa se sama asia, joka pelasti pelisarjan ensimmäisen osan: Prototypessa voi tuhota helikopterin karatepotkulla.

Kyseiseen anekdoottiin tiivistyy kaikki, mikä Prototypesta tekee hauskan. Se päästää pelaajat heti valloilleen raunioituneeseen New Yorkiin, jossa riittää lääniä mellastukselle. Siksi on hyvä että päähahmo osaa juosta seiniä pitkin ja lentää heti ensi hetkestä alkaen. Temppujen arsenaali vain kasvaa loppua kohden, ja jo pelin puolessa välissä Heller on täysin pitelemätön. Mutatoituneesta sotilaasta kasvaa ulos jos jonkinlaisia ulokkeita, joiden ainoa tarkoitus on tuhota kaikki ympärillä oleva. Siviilien tappamisesta ei sakoteta – asiaa tuskin noteerataan, ja koko New York on vain näyttämö mutanttien välienselvittelylle jossa jokainen asiaan sotkeutunut saa taatusti osansa.

Painotuksen ollessa näin vahvasti väkivallassa, peliä on vaikea arvostella perinteisin keinoin. Kyseessä on vain juuri ja juuri avoimen maailman hiekkalaatikko, sillä tekemistä ei pää- sekä sivutehtäviä lukuunottamatta juuri ole. Ja kun sitä on, se on huonosti suunniteltua.

Pelin erinäiset haasteet saavat joko haukottelemaan tai raivoamaan, sillä ne on kasattu pelin heikkouksien varaan, joista suurin synti ovat kontrollit. Koko pelin toiminta on suunniteltu tapahtuvaksi noin hehtaarin kokoisella alueella, jossa muutamalla harha-askeleella ei ole tuon taivaallista merkitystä. Siksi on kumma kuinka tarkkaa ohjausta New Yorkiin ripotellut erilaiset haasteet vaativat. Joissakin heitellään myrkyllisiä tynnyreitä jäte-uuniin sotilaiden ampuessa raketteja Hellerin niskaan. Tämä on lähinnä turhauttavaa. Toisessa pelataan käytännössä ihmiskeilaa ja kolmannessa juostaan pitkin talojen kattoja murskaavien aikarajotteiden kera. Mikään näistä ei toimi ja turhautunut psykopaatti ohjaimen toisessa päässä jättää leikin luultavasti nopeasti sikseen.

Variaatiota ei ole luvassa myöskään pääjuonessa. Vaikka pelissä voi periaatteessa hiippailla, ei kiinnijäämisellä ole mitään merkitystä. Tapa kaikki, mene paikasta a paikkaan b. Toista seuraavat kaksitoista tuntia. Hahmot ja juoni ovat täysin yhdentekeviä, ja välinäytökset voi skipata suorilta. Haluaisin myös tavata sen, jota koskettaa piirun vertaa murhanhimoisen Hellerin huoli hänen tyttärestään. Rehellisesti sanottuna en välittänyt tuon taivaallista myöskään mitä viimeisen taistelun jälkeen tapahtui.

Pointti on näet siinä että Prototypessa voi hakata tankin tuhannen päreiksi sen omalla tykillä. Mielenkiintoinen tosiseikka on myös se, että peli mittaa montako gallonaa verta Heller on milloinkin vuodattanut. Saavutus on luvassa myös sivullisten ylensyömisestä.

Tämä riittää itselleni. Mutta jos väkivalta ei ole sinun juttusi, voi hyvinkin olla että päädyt inhoamaan Prototypea.

Heikki Takala

Lisää aiheesta

Prototype (PC, PS3, Xbox 360)

Maailma voi oilla synkeä paikka, etenkin lopun lähestyessä, kuten Prototypessä. Silloin vaaditaan muutakin kuin poliittista korrektiutta ja moraalisaarnoja. Alex Mercerin seikkailu on siis vähän kuin hahmo itse. Yllättävä, väkivaltainen ja kierolla tavalla kiehtova. Ei kaikkien makuun todellakaan, mutta pimeämmän puolensa kanssa sinut olevalle ehdottomasti suositeltava valinta.