Puppeteer (PS3)

07.10.2013 17:30 | Miikka Lehtonen

Tekijä: Japan Studio
Julkaisija: Sony
Testattu: PlayStation 3
Saatavilla: PlayStation 3
Pelaajia: 1, 2 (jaetulla ruudulla)
Pelin kotisivu: http://us.playstation.com/games/puppeteer-ps3.html
Arvostelija: Miikka Lehtonen

Kuten kaikki pelejä tehneet ja useat niitä pelanneet tietävät, hyvä idea yksistään ei riitä mihinkään. Ideoita on kaikilla ja salaisuus piilee siinä, että niistä täytyisi onnistua hieromaan ja hiomaan tarpeeksi hyvä peli.

Puppeteerissa idea on mitä mainioin: peli on nukketeatterin esitys. Lennokas tarina, huisi ulkoasu ja hurmaava meno ovat selvästi kaikkia hyviä ideoita, mutta miten on itse pelin laita?

Sonyn Japanin studion kehittämä Puppeteer yllätti peliväen kuin pusikosta E3-messuilla. Juuri kukaan ei edes tiennyt sen olemassaolosta ennen kuin häikäisevän nätti ja hurmaava traileri pyöri ruudulla. Ja sitten tuli todellinen shokki: puhtaalta next geniltä näyttänyt nukketeatteriseikkailu ei ollutkaan PlayStation 4:n julkaisupeli vaan PlayStation 3:n viimeisiä ponnistuksia.

Japanin studion kunniaksi on todettava, että Puppeteer tekee välittömän ja hurmaavan ensivaikutelman. Se näyttää todella nätiltä, eikä vain teknisesti, vaan myös taiteellisesti. Nukketeatterin tunnelmat on vangittu loistavasti valojen ja hyvän taidesuunnittelun avulla. Ja sitten, kuten hyvän taideteoksen pitääkin, Puppeteer astuu askeleen pitemmälle. Vaikka sen sisältö onkin alusta loppuun saakka nuorelle väelle sopivaa, kaikki on häiritsevällä ja ahdistavalla tavalla hieman vinksahtanutta. Ikään kuin aivan kulissien takana piilisi jotain pahaa ja uhkaavaa. Outo valaistus ja todella erikoiset hahmot saivat vertauskuvallisesesti silmäni kutisemaan, enkä osaa oikein selittää, miksi.

Mutta minun kutisevat silmäni eivät tahtia hidasta, sillä Puppeteer hyppää täysillä matkaan jo aivan alusta, eikä sitten juuri vauhtia hidastakaan. Yleisö huokailee, nauraa ja kiljahtelee mukana kun nuori Kutaro matkustaa ihmeellisellä seikkailullaan pahan kuukarhun linnasta lumottuun taikametsään, merirosvojen laivalle ja moniin muihin ihmeellisiin paikkoihin.

Jokaisen kulman takana odottaa uusi kohtaus, joka tuo yleensä mukanaan jotain aivan uutta ja ihmeellistä. Tempo on henkeäsalpaava ja dramaattista käännettä voi seurata viiden sekunnin päästä laulu- ja tanssikohtaus, jossa metsän eläimet iloitsevat aurinkoprinsessan vierailusta.

Tarina itsessään on mainio samoin kuin sen sisältökin, mutta en ole aivan vakuuttunut siitä, miten sitä kerrotaan. Pelaaja on aina pelkästään passiivinen sivustakatsoja, kun ruudulla heiluvat nuket pitävät toisilleen pitkiä ja tarkoituksella ylinäyteltyjä puheita tarinasta ja sen käänteistä. Siis kirjaimellisesti: pelaaja seisoo vieressä katsomassa kun muut meuhkaavat. Idea on hauska ja sisältö myös, mutta kun sitä jorinaa on niin pirun paljon. Parhaimmillaan useiden minuuttien mittaiset eepokset tuntuivat alun jälkeen turruttavilta, kun vähän väliä itse peli stoppaa kuin seinään, jotta uusi tarinadumppi voi taas alkaa.

Nips naps, sanovat sakset

Mutta on Puppeteer toki pelikin. Tasohyppely-sellainen. Kutaro pomppii, kiipeilee ja temppuilee tiensä läpi toinen toistaan ihmeellisempien tasojen. Aluksi poloisella ei ole edes mitään keinoja puolustautua, mutta jo alkuvaiheissa Kutaro sieppaa mukaansa Calibruksena tunnetut taikasakset, joilla voi leikata aivan mitä tahansa. Kankaasta ja langasta koostuvassa nukkejen maailmassa tämä on tietenkin kova juttu ja niinpä pelin taistelu, jos sitä sellaiseksi viitsii kutsua, koostuu lähinnä leikkaamisesta.

Mutta tehdään saksilla muutakin. Vähän kaikkea, itse asiassa. Niiden avulla voi vaikkapa miltei lentää saksimalla uudelleen ja uudelleen taustalla roikkuvia kankaita. Näin voi ylittää suurempia rotkoja tai kiivetä korkeuksiin. Ja jos saksilla pääsee kiinni kentän taustaosiin ommeltuihin lankakiskoihin, voi suorastaan singahdella vaarojen ja esteiden yli.

Tarinan edetessä Kutaro oppii muitakin temppuja, kuten torjumaan vihollisten hyökkäyksiä tai heittelemään kiipeilykoukkua erilaisiin esineisiin. Kykyjen ympärille on kehitelty mukavasti erilaisia puzzleja ja käyttötarkoituksia, joissa mielikuvitus on selvästi lentänyt.

Samaa voisi sanoa myös siitä toisesta kantavasta ideasta. Kyseessä on nukketeatteriesitys ja vaikka Kutarokin oli aluksi oikea poika, jo tarinan alkaessa paha velho on muuttanut hänet nukeksi. Nukeksi, jonka pää on aika vaihtuvaa sorttia. Matkalla tulee vastaan jos jonkinlaisia päitä, joita Kutaro voi keräillä harteilleen. Ja syytä onkin, sillä jos hän ottaa osuman, pää irtoaa. Jos sitä ei poimi muutaman sekunnin kuluessa mukaansa, se oli pään menoa se. Ja jos se oli viimeinen pää, päänmeno on kirjaimellinen.

Päät ovat todella hauska idea, sillä niitä on mukana laidasta laitaan. Pääkallojen, ritarikypärien ja muiden perusjuttujen ohella tarjolla on vaikka kalastusvapoja, merirosvolaivoja sekä kastelukannuja. Käsittämättömästi päillä ei kuitenkaan tee juuri mitään. Jokaiselle tuli varmasti jo ideaa miettiessään mieleen vaikka minkälaisia hauskoja ideoita ja tuntuu siltä kuin kehitystiimilläkin olisi niitä ollut jossain vaiheessa, mutta lopulta päät ovat lähinnä kuriositeetti.

Kullakin päällä on oma erikoisominaisuutensa, joka on lähinnä pieni animaationpätkä. Jos sen tekee oikeassa paikassa, löytää jonkun salaisuuden. Oikeaa paikkaakaan ei tarvitse paljon arpoa, sillä niiden kaikkien vieressä häilyy varjoinen kuva oikeasta päästä. Ainoa haaste onkin löytää se tarvittava pää ja tulla sen kanssa paikalle, mikä vaatii usein kenttien uudelleenpeluuta.

Mukana on myös pientä co-op-pelailun makua, sillä Kutaron mukana lentelee jatkuvasti pieni avustaja, jota ohjataan oikealla analogitikulla. Super Mario Galaxyn tavoin avustaja voi vaikka avata kentän taustalla olevia ovia ja ikkunoita, pudotellen näin pelialueelle pieniä salaisuuksia tai kerättäviä juttuja. Jos haluaa, homman voi ulkoistaa kakkospelaajalle, joka  voi omalla ohjaimellaan tai Move-palikalla lennellä pitkin ruutua törkkimässä taustoja ja kilistelemässä kelloja.

Eihän tämä maata mullista, mutta kuvittelisin, että esimerkiksi nuorempi pelaaja, jolle pelin haasteet voivat olla turhan tiukkoja, pääsee näin täysillä mukaan. Edes kielitaito ei ole este, sillä Puppeteeriä pystyy pelaamaan täysin suomeksi. Tästä taas kerran Sonylle hatunnosto.

Niin lähellä loistavuutta

Puppeteerin suurin ongelma on se, että vaikka taustat vaihtuvat ja tarinassa mennään täysillä, pelattavuus ei ole yhtä lennokasta. Lopulta käteen jää ihan sujuva ja toimiva tasohyppely, joka näyttää todella nätiltä ja huumorintajusta riippuen joko vie tarinansa osalta täysillä mukanaan tai jättää haaleaksi.

Itse sijoituin hieman välimaastoon. Periaatteessa kyllä tykkäsin Puppeteerista, mutta jotenkin pelin rytmitys ja taipumus kertoa tarinaa valtavina passiivisina eepoksina turruttivat sen parhaan pakkopelireaktion. Pomotaistelut eivät myöskään auttaneet asiaa, sillä ne ovat suurelta osin QTE-näpyttelyä.

Pienellä viilailulla ja päiden paremmalla hyödyntämisellä Puppeteer olisi voinut olla todellinen merkkitapaus, mutta nytkin se on persoonallinen ja ehdottomasti kokeilemisen arvoinen peli.

 

Lisää aiheesta

Foul Play (PC, Xbox 360)

Joku Foul Playn kehitystiimistä on saattanut sanoa parikin rumaa sanaa kun Sonyn Puppeteer julkistettiin, sillä se ratsastaa hyvinkin samanlaisella perusidealla. Videopelin sisään on ikään kuin tehty teatteriesitys, jossa kenttää vaihdettaessa lavasteet vaihtuvat lennosta, yleisö seuraa tapahtumia ja reagoi niihin ja niin edelleen.

Lue myös

Armada 2526 + Supernova DLC (PC)

Capcom Arcade Cabinet (PS3, Xbox 360)

Crusader Kings II: The Old Gods DLC (Mac, PC)

Killer is Dead (PS3, Xbox 360)

Motocross Madness (Xbox 360)

Persona 4 Golden (PSV)

Rain (PS3)