Puzzle Quest: Challenge of the Warlords (DS, Mac, PC, PS2, PSP, Wii, 360)

30.04.2008 16:18 Tero Lehtiniemi

Bejeweled-tyylistä puzzlemeininkiä roolipelillisiin elementteihin yhdistelevä Puzzle Quest: Challenge of the Warlords -peli on lähes levinnyt jokaiselle kuviteltavissa olevalle pelialustalle. Lähes tuiki tuntemattoman Infinite Interactiven ja julkaisija D3:n usko tuotteeseen on siis kivenkova.

eDomen toimituksen likaisiin näppeihin pelistä päätyi Wii-versio, ja sitä kautta voimme vastata kerralla kahteen kysymykseen. Kuinka pelin resepti itsessään toimii, ja tekevätkö Wii-spesifiset kontrollit pelille hyvää, vai kuten valitettavan usein, huonoa?

Pelin pohjana on siis vanha Bejeweled-niminen puzzlepeli, jossa yritetään voittaa vastapelaaja muodostamalla pelikentälle sijoitetuista erivärisistä palikoista mahdollisimman pitkiä vaaka- tai pystyrivejä vaihtamalla yksittäisten palikoiden paikkaa. Yksinkertaista ideaa on Puzzle Questissa maustettu suorastaan ylitsepursuavilla RPG-elementeillä.

Puzzleilu on naamioitu pelin taisteluksi. Niinpä palikat pitävät sisällään eriväristä, loitsujen taikomiseen tarvittavaa manaa, vihollisen vahingoittamiseen käytettäviä pääkalloja ja vaikka mitä. Oman lusikkansa soppaan heittävät vielä hahmojen lukuisat erikoisominaisuudet, jolla joko sekoitetaan pakkaa tai vihollisen ominaisuuksia.

Taisteluiden välissä tutkitaan laajahkoa maailmankarttaa, joka on täytetty ilkeillä hirviöillä ja tukikohtina toimivina kaupunkeina. Kaupungeissa voi käydä tavernoissa kuuntelemassa juoruja, kaupassa varustelemassa sankaria tai etsimässä uusia tehtäviä. Tehtävät on jaoteltu vapaavalintaisiin ja juonitehtäviin. Niihin liittyy lähes poikkeuksetta taistelua. Vapaaehtoisetkin tehtävät kannattaa suorittaa, sillä ne poikivat elintärkeiden kokemuspisteiden lisäksi joskus myös hyödyllisiä erikoisesineitä. Mukavana yksityiskohtana joissakin tehtävissä on vaihtoehtoisia loppuja.

Idea toimii paperilla ja tiettyyn pisteeseen asti myös käytännössä. Sinänsä yksinkertaisesta puzzlepelistä on loihdittu monipuolinen ja perverssillä tavalla mukaansatempaava kokemus, joka hämärtää perinteisen palikkapelleilyn ja kovan RPG-numeronmurskauksen välisen rajan. Erikoisesineet, mukana kulkevat apurit ja perinteinen mutta silti viihdyttävä fantasiatarina luovat yhdistelmän, josta ihan oikeasti haluaisi pitää. Valitettavasti sitten peli meneekin kirjaimellisesti metsään.

Hei, vihataan kaikki pelaajaa!

Eräs tuntematon kuuluisuus sanoi joskus, että huonoa tuuria ei ole olemassa. Se on vain selitys omalle kyvyttömyydellä ja osaamisen puutteelle. Viimeistään Puzzle Questin myötä tämä määritelmä lentää romukoppaan. Sinänsä viihdyttävä ja kiva meininki nimittäin onnistutaan lähes totaalisesti vesittämään äärimmäisellä munkkipullameiningillä, jota peli viljelee joka otteessa.

Taistelut venyvät usein pitkiksi, jopa parikymmentä minuuttia pitkiksi. Miltä tuntuu tilanne, jossa pitkä, hyvin mennyt taistelu kääntyy totaalisesti päälaelleen kun vastustaja äärimmäisellä tuurilla(?) vyöryttää pelaajan niskaan miljoonan pisteen kombon. Kun tällainen ”sattumanvarainen” onnenpotku osuu vielä noin yhdeksän kertaa kymmenestä tietokonepelaajaan, on itku herkässä. Pelissä ei onneksi voi kuolla, mutta samojen taisteluiden sahaaminen yhä uudestaan ja uudestaan pelkän huonon tuurin takia alkaa hyvin nopeasti syömään miestä. Vaikka ruudulla ei tilaa olekaan, jonkinlainen Tetris-tyylinen tulevia palikoita ennakoiva systeemi voisi ehkä olla paikallaan.

Kuten jo aikaisemmin tuli todettua, pelin konseptissa on jotain todella kieroa vetovoimaa, jonka varjolla satunnaisen tuurihaukkailun voisi vielä antaa anteeksi. Suurempi napinan aihe liittyykin Wii-kontrolleihin, jotka on kirjaimellisesti toteutettu päin honkia. Wiimote-kontrollointi itsessään on täysin susi, koska osoitin liikkuu ”sykähdyksittäin” jolloin yksittäisten palikoiden valitseminen on todella epätarkkaa. A-nappulaa painettaessa ohjain myös lähes poikkeuksetta päättää liikuttaa ohjausta vielä millin pari, jolloin yleensä tarkka tähtäys menee ohi ja maksaa pelaajalle pahimmillaan koko taistelun voiton.

Vaihtoehtoisia kontrollimuotoja toki löytyy, mutta niilläkään ei juuri juhlita. Wiillä ainoa vaihtoehto on nunchukin C/Z-nappien ja Wiimoten ristikko-ohjaimen käsittämätön yhdistelmä, johon ei totu millään ilveellä. Tarkemman kontrolloinnin hintana on ensinnäkin tuskallinen hitaus, ja täytyy kysyä että kuinka hemmetin vaikeaa olisi ollut toteuttaa vaihtoehtoinen kontrollointimalli vaikka poikittain käännetyllä wiimotella ilman nunchuk-pelleilyä? Tai vaikkapa tehdä se wiimote-kontrollointi alusta asti kunnolla?

Ollako vaiko eikö olla…

Teknisesti ei voida puhua mistään kovin mullistavasta aluevaltauksesta. Grafiikka on jostain vuosituhannen alusta, ja yleisilme muutenkin varsin karu. Juoni etenee staattisina puhekuvina, animaatiota löytyy lähinnä pikkuisten sprite-ukkeleiden leikkikenttänä toimivalta maailmankartalta ja ainakin Wii-versiossa resoluutio tekee tekstin lukemisesta välillä hankalaa. Musiikista ei ole hyvää tai pahaa sanottavaa, pääosin se koostuu keskiaikahenkisestä kuorolaulusta ja muusta sopivan fantasiahenkisestä.

Suurin osa itkusta menee Wii-kontrollien käsittämättömän surkealle toteutukselle, ja sitä ei ainakaan kovin suoraselkäisesti voi suositella. Vaikka itse pelin käsittämätön tuuripelleily aiheuttaa ennenaikaista vanhenemista, kohonnutta verenpainetta ja kuolleita lemmikkieläimiä, meinaa peli silti itsepintaisesti vetää takaisin pariinsa. Jotain on siis tehty kunnolla.

Jos idea kiinnostaa ja tuntuu että onni on puolella, voi joku muu pelin versioista olla hyvinkin kannattava ja viihdyttävä hankinta. Versiot ovat pelillisesti ilmeisesti täysin identtisiä, ja ainakin DS-versiossa kontrollit kuulemma toimivat todella hyvin. Wii-versiosta kannattaa lähtökohtaisesti pysyä kaukana, jos valinnanvaraa on.

Tekijä: Infinite Interactive
Julkaisija: D3
Testattu: Wii
Saatavilla: DS, Mac, PC, PlayStation 2, PSP, Wii, Xbox 360
Pelaajia: 1-2
Pelin kotisivu: http://www.infinite-interactive.com/puzzlequest/