Uusimmat

Quake IV (pc, Xbox 360)

05.01.2006 00:00 Miika Huttunen

Quake-pelisarja tunnetaan pitkälti pc:n verkkomoninpelaamisesta, jonka synnyssä sillä on ollut iso rooli. Sarjan neljännessä pelissä ei kuitenkaan ole kuin muistoja pelien synnyttämästä sinkohipasta. Quake IV on yksinpelivetoinen scifi-rymistely, jossa ihmiskuntaa pelastetaan inhoilta muukalaisilta.

Pelaaja asettuu Matthew Kane -nimisen sotilaan kiireisiin saappaisiin juuri ennen ihmisten vastahyökkäystä biomekaanisten stroggien kotiplaneetalle. Kaikki menee kuitenkin pieleen jo maahanlaskusta lähtien. Loppupelin saakin ravata kieli vyön alla paikasta toiseen sotaponnistusten auttamiseksi.

Tämä tarkoittaa putkessa etenevää räiskintää läpi pimeiden käytävien ja tunneleiden, mutta onneksi välillä myös avoimessa maastossa. Joissakin kohdissa hypätään konetykin taakse suojaamaan saattuetta, ohjataan leijutankkia tai robottipanssaripukua. Nämä osiot tuovat kivasti vaihtelua, mutta eivät ole kovinkaan vaikeita.

Peli antaa hyvän illuusion siitä, että pelaaja on keskellä suurta sotaoperaatiota, osana suurta invaasiota. Kuvioissa tai pelaajan ympärillä on lähes koko ajan muita sotilaita, jotka vielä toimivat melko tehokkaasti, vaikka etenevätkin melko tiukasti valmiiksi ohjelmoitujen tapahtumien kautta. Varsinkin teknikoita ja lääkintämiehiä kannattaa yrittää pitää elossa, sillä ne voivat korjata pelaajan panssarin tai palauttaa kuntoa. Tarina ei kuitenkaan oikein vie mukanaan.

Karu mutta kaunis

Stroggijahdissa apuna on kymmenen melko tasaveroista asetta. Kaikille on oma käyttönsä pelin aikana, peruspistoolia lukuun ottamatta. Erilaisiin vihollisiin tepsivät parhaiten tietyt aseet, joten kaikkia tulee käytettyä tasaisesti. Lisäksi tykkeihin saa pelin edetessä niiden ominaisuuksia parantavia muokkauksia.

Graafinen suunnittelu saa risuja. Grafiikka on upeaa ja yksityiskohtaista, mutta pelintekijöiden tieteisvisiot ovat melko mielikuvituksettomia. Stroggien kotiplaneetta on likaisten metallisten ja karujen käytävien sekä kammioiden täyttämä. Maisemiin kyllästyy. Loppua kohti arkkitehtuuri muuttuu välillä vaikuttavan suureksi, ja elävän kudoksen määrä ympäristöissä lisääntyy iljettävästi. Ulkoasu on siis näyttävä, mutta ei pyöri täysin takkuilematta. Ruudunpäivitys tökkii Xboxillakin ikävästi moneen otteeseen.

Quake IV ei lunasta pc:llä odotuksia moninpelin suhteen, eikä Xbox 360 -versio onnistu sitä paremmin. Maksimissaan kahdeksalla pelaajalla saa aikaan ihan kiinnostavia sinkohippasessioita, mutta koko touhu maistuu todella 1990-luvulle. Hektinen mutta onton oloinen sinkohippa ei vain jaksa enää innostaa.

Quake IV on yksinpelinä kelpo räiskintää todella epämiellyttäviä vihollisia vastaan, jossa on mukana sotimisen verinen maku. Se ei kuitenkaan onnistu kokonaisuutena yhtä hyvin kuin esimerkiksi Call of Duty 2, joka peittää yksinkertaisuutensa ja puutteensa taukoamattoman audiovisuaalisen vyörytyksen alle. Quake IV:n pelaaminen on ajoittain todella tylsää ankeissa käytävissä hölkkäämistä ja mekaanista vihollisten eliminoimista. Se onnistuu kuitenkin myös tarjoamaan useita unohtumattomia pelihetkiä.

Tekijä: Raven Software/id Software
Julkaisija: Activision
Testattu: Xbox 360
Saatavilla: Xbox 360, pc
Pelaajia: 2-8 samalla koneella/lähiverkossa/internetissä
Pelin kotisivu: quake4game.com
 

Quaken monet kasvot

Quake-sarjan peleillä on melko vähän tekemistä keskenään. Doomin menestyksen jälkeen id Software päätti tehdä kokonaan kolmiulotteisen toimintapelin nimeltä Quake. Alun perin sen piti olla roolipelimäinen toimintapeli fantasiaympäristöissä, mutta projektista muodostui liian aikaavievä. Niinpä alkuperäiset suunnitelmat unohdettiin, ja lopputulos oli kummallinen scifiä ja fantasiaa sekoittanut peli. Sen verkkopeli ja 3d-ominaisuudet kuitenkin ällistyttivät pelaajia ympäri maailmaa.

Quake II ei ollut jatkoa ensimmäiselle pelille kuin nimellisesti. Se sijoittui tulevaisuuteen vihamielisten stroggien ja ihmiskunnan väliseen sotaan. Pelaajan ohjaama yksinäinen sotilas hyökkää stroggien kotiplaneetalle onnistuen tuhoamaan niiden johtajan ja avaamaan tien invaasiolle. Juuri tästä hetkestä Quake IV jatkuu.

Quake III: Arena puolestaan oli tehty puhtaasti verkkomoninpeliksi eikä sisältänyt minkäänlaista yksinpeliä. Tavalliseen sinkohippaan oltiin jo tuolloin kyllästytty, ja monet pettyivät pelin tarjontaan. Vajaan puolen vuoden kuluttua siihen julkaistiinkin laajennusosa Team Arena, joka päivitti verkkoräiskinnän ideaa ryhmä- ja tavoitepohjaiseksi.