Rayman Legends (PC, PS3, PSV, Wii U, Xbox 360)

20.09.2013 16:30 Juho Anttila

Tekijä: Ubisoft Montpellier
Julkaisija: Ubisoft
Testattu: Wii U
Saatavilla: PC, PlayStation 3, PlayStation Vita, Wii U, Xbox 360
Pelaajia: 1, 2-5 samalla konsolilla
Pelin kotisivu: http://rayman.ubi.com/legends/
Arvostelija: Juho Anttila

Näinä tasohyppelyiden jälkirenessassin aikoina tuntuu, että kaikki kikat on jo nähty ja kaikki uudet ideat keksitty. Hyviä genren edustajia julkaistaan vähän väliä, mutta markkinoita uhkaa jo pieni tylsistyminen. Rayman Legends osoittaa, ettei pelkoa tylsistymisestä ole.

Ubisoft Montpellierin rumasti lykätty tasohyppelyilottelu on suoraa jatkoa vuoden 2011 erinomaiselle Rayman Originsille. Julkaisuahan lykättiin kuukausitolkulla, kun Ubisoft ilmoitti Wii U -yksinoikeuspeliksi tarkoitetun teoksen ilmestyvän myös muilla alustoilla. Odotteluaika on selvästi käytetty hyödyksi, sillä Rayman Legendsista huokuu itsevarmuus ja viimeistely.

Tarina ei tällaisissa peleissä ole yleensä järin tärkeä, ellei kyse ole Braidin kaltaisesta taidefiilistelystä. Tämä kuvaus ei todellakaan sovi Raymaniin, vaikka sisältöä esitelläänkin tyylikkäinä kolmiulotteisina tauluina. Tarinasta jäi käteen lähinnä se, että ilmeisesti omituisen partahipin painajaiset ovat lähteneet lapasesta, joten pelaajien on pelastettava maailma päälle vyöryvältä pahuuden armeijalta. Loppu.

Tärkeämpää on pelaaminen, joka edustaa ehtaa sivulta kuvattua 2D-tasoloikintaa, ainakin puoliksi. Rayman Origins -veteraanit ovat kuin kotonaan, kun sankari juoksee, hyppii ja leijuu läpi kymmenien ja taas kymmenien kenttien. Pelituntuma on tarkka, mutta ei matemaattisen eksakti. Hahmojen liikkumiseen on saatu niiden luonteen mukaista elävyyttä ilman, että tämän eteen on tarvinnut uhrata piiruakaan pelattavuudesta.

Visuaalinen ilotulitus

Raymanin visuaalinen tyyli seuraa Originsin jatkumoa. Tyylitelty, anarkistinen ja hieman äkkiväärä taidesuunnittelu ihastuttaa alkumetreistä lähtien. Piirrosmaisemiin on upotettu huimasti yksityiskohtia ja elävyyttä puhumattakaan hahmoista, joiden liikkeet, eleet ja ihan koko olemus huokuvat omaa, hulvattomalla tavalla äkkiväärää tyyliä.

Wii U -versiolla pelaaminen käy tarvittaessa myös pelkällä kosketusnäyttöohjaimella. Kutistaminen pienelle näytölle latistaa näkymiä hieman väistämättä, mutta meno on silti muikeaa myös taskumuodossa. Pikkulinnut tietävät kertoa, että testissä ollut Wii U -versio vie visuaalisella annillaan muita alustoja selvästi. Kokeilematta vaikea todentaa, mutta todella hyvältä peli näyttää joka tapauksessa.

Pelattavuus keskittyy pääosan aikaa tuttuihin perusasioihin. Kentät voi toki juosta vain läpi, mutta tällöin pistepotti jää laihaksi. Edetäkseen kunnolla ja avatakseen nopeasti uutta pelattavaa on pelastettava ympäri maisemia piilotettuja Teensyjä. Osa on ripoteltu suoraan reitille, joidenkin kohdalla joutuu kaivelemaan hieman kentän nurkkia.

Vaikeustaso on aluksi kohtuullinen, mutta kasvaa matkan varrella tasaisesti. Super Meat Boy -tasolle ei kuroteta missään vaiheessa, mutta myöhemmin matkan varrella tulee vastaan kenttiä, joissa saa jo hieman hikoilla etenemisen eteen. Latauspisteitä on kuitenkin ripoteltu sen verran tiheään, ettei meno käy turhauttavaksi. Haaste syntyy peruspelaamisen sijaan salaisuuksien etsimisestä.

Useimmissa kentissä kaksi Teensyä piileskelee piilotetuissa haastehuoneissa. Nämä voivat olla mitä tahansa lyhyistä tasohyppelyhaasteista kosketusnäytön kallistelua vaativiin pulmatehtäviin saakka. Haastehuoneita suunniteltaessa on käytetty mukavasti mielikuvitusta. Vaihtelu piristää ja kannustaa juoksemaan kentät läpi toisenkin kerran, jotta kaikki salaisuudet saa kopattua mukaansa.

Kolikonkorvikkeina toimivat Lum-otukset ovat Teensyjen kanssa päällekkäinen järjestelmä. Lumeja löytyy leijumasta ympäri kenttää, mutta yhtä lailla niitä saa tyrmäämällä vihollisia ja rikkomalla ympäristöön upotettuja esineitä. Lumeilla on tärkeä rooli pelin sisäisenä valuuttana, mutta siitä lisää hieman alempana.

Kosketusnäyttö ja rock’n’roll

Pelaaminen ei keskity pelkkään viimeisen päälle hiottuun 2D-tasoloikintaan. Iso siivu kokonaispaketista luovutetaan Wii U:n kosketusnäyttöä hyödyntäville yhteistyöosioille. Yksinpelissä tekoäly ohjaa ruudulla liikkuvaa hahmoa, kun taas pelaajan tehtäväksi jää raivata tilaa sankarille.

Tämä tapahtuu lentävän Murfy-otuksen avulla. Kentät ovat täynnä liikkuvia alustoja, vipuja, esteitä, köysiä ja muuta mukavaa. Murfy voi vaikuttaa maailmaan siirtelemällä esteitä, häiritsemällä hirviöitä tai vaikka katkomalla köysiä. Kaikki tämä käy kosketusnäyttöä hipeltämällä.

Alun helpon lämmittelyn jälkeen vaikeustaso pompsahtaa näissäkin kentissä tiukemmalle tasolle. Menestyminen ja erityisesti salaisuuksien saavuttaminen vaatii pian tarkkaa rytmitystä ja harkittua ajoitusta. Onneksi kosketusnäyttökontrollit toimivat suorastaan esimerkillisen hyvin. Rayman Legends taitaa olla yksi harvoista peleistä, joka osaa oikeasti ottaa ilon irti Wii U:n omintakeisesta ohjainratkaisusta.

Tässä kohden nouseekin esille kysymys muista alustoista, kosketusnäyttö kun on Wii U:n oma erikoisuus. Muilla alustoilla Murfy-kentät on pelkistetty QTE-tyylisemmäksi klikkailuksi. Huhupuheiden mukaan tämäkin on toimiva ratkaisu, mutta silti vain korvike alkuperäiseen verrattuna.

Tämä nostaakin pinnalle oikeastaan ainoan Rayman Legendsiin kohdistuvan epäilyksen aiheen. Murfy-kentät muodostavat karkeasti arvioiden kolmasosan pelin tarjonnasta. Jos kosketusnäyttöpelaaminen ei maistu tai alustana on jokin muu kuin Wii U, tämä voi olla hieman liikaa. Itse tykkäsin kovasti, mutta ymmärrän, jos painotus on joidenkin mielestä pielessä.

Erilaisista pelimuodoista on syytä mainita myös musiikkipitoiset rytmikentät. Teknisesti ottaen nämäkin edustavat perinteistä tasoloikkaa, mitä nyt päälle vyöryvä liekkiseinä pakottaa pitämään vauhtia yllä. Taustalla soiva musiikki, joka on rytmitetty täydellisesti ruudun tapahtumien mukaan luo kuitenkin aivan omanlaisensa tunnelman. Pelikokemus ja musiikki sulautuvat yhteen hulppealla tavalla. Näitä olisi pelannut enemmänkin!

Sisältö ei lopu kesken

Peruspelaaminen on rytmitetty ensiluokkaisesti. Jos Teensyjä vain malttaa kerätä, matka on kaikkea muuta kuin lineaarinen. Uutta pelattavaa aukeaa tasaiseen tahtiin useammasta maailmasta yhtä aikaa, joten jos eteneminen tyssää yhdessä maailmassa, voi suunnata toisaalle.

Eikä se tekeminen toki tähänkään lopu, päinvastoin. Ylempänä mainittuja Lumeja keräämällä saa avattua uusia pelattavia hahmoja, joita onkin melkoinen liuta. Tosin on mainittava, että erot hahmojen välillä ovat vain ja ainoastaan visuaalisia. Kun kerää yhdestä kentästä tarpeeksi komean kasan Lumeja, saa arvan, jolla voi voittaa jotain kivaa.

Se jokin kiva voi olla lisänippu Lumeja, uusi otus hauskaan hirviövalikoimaan tai joku edellisen Rayman-pelin, Originsin kenttä. Kyllä, luitte oikein. Tekijät ovat leikkineet reilukerhoa ja tuoneet 40 Originsin kenttää pelattavaksi Legendsiin. Kaiken lisäksi kenttiä on vielä muokattu sopimaan paremmin Legendsin pelattavuuteen. Origins-kentät mukaan luettuna Legendsin tarjonta kasvaa jo yli 120 kentän.

Jos tämäkään ei riitä, on tarjolla päivittäisiä ja viikoittaisia haasteita. Tehtävänä voi olla mahdollisimman suuren pistepotin haaliminen tai vaikkapa kilpajuoksu kelloa vastaan. Tuloksia verrataan verkossa muiden pelaajien suorituksia vastaan ja peli tekee parhaansa syöttääkseen näytölle uusintakierrokselle kannustavia lisätavoitteita. Haasteisiin hujahtaa helposti tovi jos toinenkin, sillä pitäähän kaverin tulos pystyä voittamaan.

Huisa moninpeli, upea kokonaisuus

Kavereista kun tuli puhe, löytyyhän Rayman Legendsistä moninpelikin. Saman konsolin ääreen mahtuu yhtä aikaa neljä pelaajaa, paitsi Wii U:lla, jonka parissa luku nousee viiteen. Tällöin yksi pelaajista ohjaa Murfyä kosketusnäytöllä. Joillekin moninpeli on jopa ensisijainen syy ostaa Rayman Legends, eikä heitä käy syyttäminen.

Meno on luvalla sanoen kaoottista, mutta samalla todella riemastuttavaa, oli ajossa sitten joku varsinaisista kentistä tai vaikkapa hilpeä Kung Foot -jalkapallohäröily. Ainoa harmin paikka on verkkomoninpelin puute, mutta ehkä tämänkaltainen kaaos vaatiikin toimiakseen samassa huoneessa istumisen.

Kuten yllä olevasta käy ilmi, Rayman Legendsiin on upotettu sisältöä suorastaan hurjasti. Mikä parasta, tämä sisältö on myös kauttaaltaan ja poikkeuksetta todella laadukasta. Jokainen visuaalinen yksityiskohta, ääni, kenttään upotettu jippo ja pelattavuuden yksityiskohta on hiottu viimeisen päälle virheettömäksi.

Alussa mainitsinkin, että tasohyppelypelejä on julkaistu viime vuosien aikana aivan julmettu määrä. Itsekin olen vähintään kokeillut niistä kymmeniä, enkä pysty rehellisesti nostamaan yhtään kokemistani Rayman Legendsin yläpuolelle. Toki muut yrittäjät loistavat omilla vahvuusalueillaan, Super Meat Boy haasteillaan, Braid tarinallaan ja ajankelausjipollaan, vain pari mainitakseni. Rayman Legends vie lopulta koko porukkaa silkalla asenteellaan, energisyydellään ja hyväntuulisuudellaan.

Jos alustana on Wii U, ei ostopäätöstä kannata pantata tämän enempää. Rayman Legends taitaa olla tähän mennessä konsolin paras peli. Muilla alustoilla Murfy-kentät eivät ole ehkä ihan samantasoista parhautta kuin Nintendon lippulaivalaitteella, mutta melko varauksetta uskalla peliä suositella myös niille. Kerta kaikkiaan hieno, hauska, haastava, huisan viihdyttävä ja hämmästyttävän laadukas tasohyppelypeli.

Toinen mielipide (PSV)

Tsekkasin tuoretta Raymania ohimennen Vitalla – ja hitto, tsekkaus muuttuikin pidemmäksi pelisessioksi. Pelin upea pirteys, värikkyys, elävä olemus ja kerta kaikkisen mukaansatempaava meininki imaisivat jäärän mukaansa aivan liian perusteellisesti. Niinkin perusteellisesti, että jumituin Raymanin ääressä, vaikka vieressä odotti GTA V. Toimii.

Jukka O. Kauppinen

Kolmas mielipide

Lisätietoja: Nelinpeli.com

Neljäs mielipide

Wii U:n odotettua heikomman myynnin vuoksi alunperin Nintendon konsolille räätälöity Rayman Legends nähdään myös muilla konsoleilla. Se on mainio asia, sillä vanhan koulukunnan tasoloikintaa ei Microsoftin ja Sonyn konsoleilla ole liiaksi. Michel Ancelin johtama kehittäjäryhmä on osannut loihtia hienoa grafiikkaa. Animaatiot ja hahmojen toteutus on alansa kirkkainta kärkeä kaikilla mittareilla.

Raymanin ei edes tarvitse taapertaa yksin – irtoraajaisen huuliveikon seuraan lyöttäytyy liuta muita hahmoja kuten viikinkiamatsoni Barbara. Erilaiset hahmot pitävät pelaamisen jatkuvasti tuoreena. Ubisoft lupaa että uusia haastatehtäviä julkaistaan netin kautta viikoittain ja mukana on yli 40 remix-versiota Rayman Originsin kentistä, joten pelattavaa riittää.

Tärkeintä on että pelaaminen on hauskaa ja sen Legends toden totta osaa. Mitä mielikuvituksellisimmat maailmat seuraavat toisiaan. Legends on erittäin videopelimäinen videopeli, mikä näin muskelisankarien aikakautena on virkistävää. Rayman Legendsissa tiivistyy timantiksi sellainen ammattitaito ja luovuus, jotka ovat olleet pitkälti kateissa kaksiulotteisista tasohyppelyistä sitten 1990-luvun suuruuden päivien. Kaiken kruunaa lumoava musiikki, joka herättää upeasti seikkailunhalun.

Simon Elo

Viides mielipide

Tykästyin, ihastuin, rakastuin!

Söpöt öttiäiset, kirkkaat värit ja hauska musiikki vetosivat sisäiseen lapseeni, kenttien vaikeustason tasainen nousu piti huolta pelin haastavuudesta. Rayman Origins-peliin verrattuna tässä on roimasti enemmän pelattavaa erilaisten haasteiden ja pelimoodien muodossa.

Kaksinpelattuna kaikki on hauskempaa ja toinen pelaaja saattaa myös helpottaa kimuranteimpia kiemuroita. Ainoa miinus tulee siitä, että kakkospelaaja ei saa ollenkaan saavutuksia. Hyväntuulinen, monipuolinen ja hauska peli, jota voin lämpimäsi suositella koko perheelle!

Elisa Wiik

Lisää upeita pelivideoita (e)Domen videokanavalta osoitteesta https://www.youtube.com/user/wwweDomenet