UUSIMMAT

Red Faction: Armageddon (PC, PS3, Xbox 360)

08.07.2011 15:00 | Tero Lehtiniemi

Tekijä: Volition Inc.
Julkaisija: THQ
Testattu: PlayStation 3
Saatavilla: PC, PlayStation 3, Xbox 360
Pelaajia: 1-4
Pelin kotisivu: http://redfaction.com
Arvostelija: Tero Lehtiniemi

Red Faction -toimintapelisarja on pääasiallisesti tunnettu kahdesta asiasta: tuhoutuvasta ympäristöstään ja punaisuudestaan. Punaisuudella peli on viitannut aina kahteen asiaan: Marsiin ja sosialistiseen vallankumoukseen.

Sarjan edellinen osa Guerrilla nosti sarjan bolivarilaisen vallankumousliikeromantiikan äärimmilleen, kun pelaaja päästettiin sorron lopettamisen nimessä vapauttamaan pahojen riistokapitalistien sortamaa punaplaneettaa. Armageddon-nimellä kulkeva jatko-osa lupaa vallankumouksen sijasta maailmanloppua, joka onkin osuvasti verrattavissa sosialismin voittoon.

Red Faction: Armageddon sijoittuu aikaan viisikymmentä vuotta Guerrillan tapahtumien jälkeen. Pahat kapitalistit on ajettu pois ja aiemmasta kapinaliike Red Factionista on tullut planeetan turvallisuudesta vastaava sotilasyksikkö. Pelin päähenkilö on Darius Mason, sukua Guerrillassa rauhaa ja sosialismia levittäneelle Alec Masonille.

Pelin tapahtumat saavat alkunsa, kun pari ruuvia liian löysällä käyvän kultistiporukan pomo hyökkää Marsin ilmakehän maankaltaisena pitävän laitoksen kimppuun. Kuten arvata saattaa, homma ei mene ihan putkeen ja jossain välissä Marsin uumenista löytyy vielä Starship Troopers -henkinen ötökkärotukin.

Luonnollisesti eikä kovinkaan yllättävästi sopan lusikoiminen jää Dariukselle. Edeltäjästään poiketen Armageddon ei ole avoimeen maailman sijoittuva leikkikenttä, vaan tiukan lineaarinen ja pääosin maanalaisiin käytäviin sijoittuva räiskintäpeli. Vihollisetkin ovat sarjan yleisestä teemasta poiketen pääasiassa muita kuin ihmisiä.

Koska Red Faction luopui Guerrillan myötä tuhoutuvasta maastosta ja keskittyi pelkkiin rakennuksiin, asettaa tämä pelin uudessa ympäristössä tiettyjä rajoituksia. Valitettavasti niitä ei aina ole myöskään ohitettu: rakennusten hajottamiseen on kyllä tarjolla toinen toistaan mehevämpiä työkaluja, mutta pelin tekijät ikävä kyllä tuntuvat toisinaan unohtavan koko mahdollisuuden olemassaolon. Ei hyvä.

Tappaa taloja ja puutarhoja

Marsia uhkaava yllättävän ötökkäinfestaation torjuminen vaatii asianmukaisia työkaluja, ja niitä Dariuksella onkin käytössään enemmän kuin tarpeeksi. Perinteisten rynnäkkökiväärien, lekojen ja sinkojen ohella mukana ovat kaikki sarjan vakio-ihanuudet, kuten Eraser-henkinen, seinien läpi ampuva raidekivääri. Sarjan pääasiallisten antagonistien ollessa vähemmän inhimillistä sorttia tällä aseella leikkiminen ei vain satunnaisia hetkiä lukuun ottamatta ole kovinkaan tarkoituksenmukaista.

Uudet aseet sen sijaan ovat jotain todella hienoa: erityismaininnan ansaitsee erityisesti BFG-henkinen, minikokoisia mustia aukkoja luova singulariteettitykki, jolla on vihollislaumojen lisäksi yllättävän helppoa tappaa myös itsensä. Huvi- ja käyttöarvoltaan ehdotonta huippuluokkaa on myös magneettipyssy, jolla esineitä ja jopa jättimäisiä ötököitä voi paiskoja ympäriinsä.

Peli tarjoilee uusia tuhovälineitä ja kulkuneuvoja mukavan tiuhasti, ja pelin ensimmäisen kolmen neljäsosan ajan toiminta pysyykin sekä tyydyttävänä että vaihtelevana. Aivan pelin loppumetreillä kuitenkin syyllistytään yksinpeliräiskintöjen helmasyntiin, eli turhaan venyttämiseen. Siinä vaiheessa kun olisi jo valmis pistämään pillit pussiin, palkitaan pelaaja kuitenkin vielä tunnin mittaisella episodilla, jota voimme leikkisästi kutsua vaikkapa lonkeroralliksi. Tiedätte sitten kun näette.

Starship Troopers näkyy pelissä muutenkin vahvasti. Mitään Vanquish-tyylisiä suoria lainauksia ei ole, mutta eräissä kohtauksissa tätä Verhoevenin filmatisoimaa täydellistä tulevaisuuskuvaa on lainattu häpeilemättä. Mikä ei tietenkään ole missään tapauksessa väärin.

Loppukiri vielä kuntoon

Pohjimmiltaan Red Faction: Armageddon on mainio toimintapeli. Se ei näytä väriään läheskään yhtä eksplisiittisesti kuin sarjan aiemmat osat, ja sen tarjoamat aseet ovat pääsääntöisesti todella tulivoimaisia, hauskoja ja niihin on tarjolla aina riittävästi ammuksia.

Pelin suurimmiksi kompastuskiviksi jäävätkin jo aiemmin mainittu loppuosion huono rytmitys ja se ettei peli ihan täysin hyödynnä potentiaaliaan.

Pelin loppuosio hämmentää yksinkertaisesti siksi, että alkuvaiheessa olin positiivisesti yllättynyt siitä, kuinka usein peli esitteli uusia aseita, ominaisuuksia ja elementtejä. Jotain uutta kivaa tuli aina säännöllisin väliajoin. Tahti vain taisi yksinkertaisesti olla niin kova että loppuvaiheessa paukut oli jo käytetty loppuun. Tämä on sääli.

Toinen ongelma taas on todellakin se, että Volitionin pojat ovat selkeästi unohtaneet välillä sen että heidän pelissään voi tuhota rakennuksia. Osasyy tähän on tietysti uusi vihollistyyppi, joka viihtyy korkeiden tornien sijasta enemmän luolastoissa. Vihollisia täynnä olevien rakennus tuhoaminen on aina hauskaa kun sitä saa tehdä, ja toisinaan jopa omat kuolemat naurattavat. Mitäs ammuin mustan aukon huteralla ritiläsillalla ja tipuin laavaan.

Tuhotut rakennukset voi vieläpä rakentaa uusiksi Dariuksen kädessä olevalla naniittitykillä, joten perusteellinenkaan remontti ei esimerkiksi estä etenemistä.
Red Faction: Armageddon on hyvä, edeltäjäänsä suoraviivaisempi mutta vähemmän asenteellinen toimintapeli, josta puuttuu vain se kuuluisa viimeinen silaus. Puitteet ovat kunnossa, ja ehkä sitten seuraavasta Red Factionista tulee se todellinen huippupeli. Ehkä.

Lue myös

Frozen Synapse (PC, Mac)

Theatre of War 3 Korea (PC)

Hunted: The Demon’s Forge (PC, PS3, Xbox 360)

Avadon: The Black Fortress (PC, Mac, iPad)

Shadows of the Damned (PS3, Xbox 360)

Battle vs. Chess (Mac, PC, PS3, Xbox 360)