Resident Evil Revelations (PS3, Wii U, Xbox 360)

17.05.2013 15:00 Heikki Takala

Tekijä: Capcom
Julkaisija: Capcom
Testattu: Xbox 360
Saatavilla: 3DS, PC, PlayStation 3, Wii U, Xbox 360
Laitevaatimukset: PC 2,4 Ghz tuplaydin, 2 Gt muistia, 8 Gt kiintolevytilaa, DirectX 9 -yhteensopiva näytönohjain.
Pelaajia: 1, 2 (samalla koneella ja lähiverkossa)
Pelin kotisivu: http://www.residentevil.com/revelations/
Arvostelija: Heikki Takala

Resident Evil on harhautunut tieltään. Neljännen osan myötä räiskinnäksi muuttunut selviytymiskauhun isoisä on vieraannuttanut ensimmäisten osien ystävät, ja vaikuttaa siltä, ettei se ole voittanut myöskään uusia. Siksi on varsin ironista, että ensimmäinen kunnollinen Resident Evil vuosiin on käsikonsolipelin teräväpiirtoversio.

Resident Evil: Revelationsista ei ole vaikeaa käyttää termiä fanservice. Vaikuttaa siltä että Capcom on antanut varsin vapaat kädet koodiorjilleen, ja tulos on jotain, joka miellyttää viimein vanhoja faneja. Ratkaisu on ymmärrettävä, sillä mitä enemmän RE-sarjaa on viety AAA-suuntaan, sitä vähemmän siitä on pidetty. Tämä on helppoa selittää sillä, ettei RE ole osannut tehdä mitään paremmin kuin vakiintuneet kilpailijansa. Ja kun päätös pitää tehdä uudesta kolmannen persoonan räiskinnästä, harva kurottaa kaupan hyllyllä kohti huonoista kontrolleista ja juustoisesta dialogistaan tunnettua pelisarjaa.

Kummallista kyllä, ne ominaisuudet jotka monet näkevät sarjan heikkoutena ovat myös sen vahvuudet. Ei ole kaukaa haettua väittää, että ensimmäisen Resident Evilin kauhu koostui yhtä paljon tunnelmasta, kuin pökkelömäisestä liikkumisesta. Siitä, ja dialogista, joka aiheuttaa nykyään huutonaurua alusta alkaen.

Mutta ydin oli siinä, että peli oli suunniteltu heikkouksien ympärille. Jos Jill Valentine tai Chris Redfield olivatkin liikkeissään kömpelöitä, niin olivat myös zombiet. Kaikki oli balanssissa, eikä mikään irroittanut liian vahvasti pelaajaa tunnelmasta, joka oli pelin tärkein osa-alue.

Nyt Chris ja Jill tekevät paluun. Revelations on kenties yhtä pökkelö kuin pelisarjan ensimmäiset osat. Mutta se on myös yhtä tunnelmallinen.

Merten kauhu

Revelations sijoittuu jonnekin Resident Evil 4:n ja 5:n välimaastoon. Chris on kaapattu, ja viimeiset jäljet johtavat SS Queen Zenobia -tankkerille. Jill ja hänen partnerinsa Parker usutetaan tutkimaan tilannetta, joka nopeasti eskaloituu kamppailuksi kansainvälistä bioterrorismia vastaan. Zombeja unohtamatta.

Vaikka tarinassa on joitakin synkempiä sävyjä, on pääosassa jälleen typerä b-luokan huumori. Revelations ymmärtää aiheensa, eikä ota asiaa turhan vakavasti. Varsinkin dialogi on kunnianosoitus ensimmäisille peleille, ja se vaihtelee aina mukiinmenevästä idioottimaiseen. Jotkut kommentit on luultavasti laitettu mukaan vain hauskuutuksen vuoksi, ja ajoittain lähennellään ensimmäisen Resident Evilin tunnelmia.

Visuaalisesti Revelations on mukiinmenevä. Käsikonsolitaustat näkyy lähinnä tekstuureissa sekä äärimmäisen ahtaissa tiloissa, joissa ei juuri näe eteensä. Hahmomallit ovat kuitenkin yksityiskohtaiset. Varsinkin naispäähenkilöt on mallinnettu kauniisti, vaikkakin epärealistisesti. Jillin tapauksessa käy varsin selväksi mihin ruumiinosaan kehittäjä on keskittynyt, Chrisin partnerin Jessican ollessa lähinnä naurettava uimapukuineen päivineen.

Selviytymiskauhutissit

Kaiken kaikkiaan Revelations luo kuitenkin vain harvoin vaikutelman käsikonsolipelistä, eivätkä suttuiset tekstuurit pistä silmään turhan usein. SS Queen Zenobian käytäviä komppaa mielellään ja ahtaat tilat toimivat tunnelman nostattajina. Taistelun kanssa onkin sitten vähän niin ja näin.

Zenobiassa on näet äärimmäisen helppoa sumputtaa itsensä umpikujaan. Tähän saattaa liittyä hieman hitaat hahmot, sekä pakollinen lähitaistelu. Mutta pääasiassa syypää on partneri, joka on aina tiellä. Aina. Pelimekaanisesti palataan näet takaisin vanhojen reiskojen toimintaan, jossa inventaario on rajallinen, eikä ammuksia jaeta lisää joka käänteessä. Käytännössä tämä rohkaisee lähitaisteluun, mutta puukkoa viuhutellessa myös perääntyminen on pakollista. Melko usein Jill löytää itsensä umpikujasta- ei ainoastaan elävien kuolleiden vaan myös Parkerin blokkaamana. Tämä turhauttaa satunnaisesti, sillä myöskään elinvoimaa ei jaeta erityisen paljoa, ja tärkeä lääkintäpakkaus saattaa mennä ainoastaan tekoälyn takia.

Aivan pelkkä selviytymiskauhua peli ei kuitenkaan ole. Satunnaiset Chrisiin keskittyvät kappaleet edustavat suoraviivaisempaa räiskintää, jossa alueet ovat suuria ja zombit metsästävät laumoittain. Näissä ammukset usein riittävät miltei katkeraan loppuun saakka. Mutta joitakin kertoja huomasin taistelevani zombilaumaa vastaan vain puukolla, jota voisi kutsua kiltisti suunnitteluvirheeksi.

Käsikonsolijuurilla

Vaikka alkuperäisestä alustasta ei kärsitäkään visuaalisesti, pelimekaanisesti siitä on helppo löytää jäämiä. Kontrollit ja tunnelma ovat eittämättä kohdallaan, mutta puzzlet jättävät toivomisen varaa. Niitä kun on vain yksi ja sitä toistetaankin sitten jatkuvasti. Puzzle on lisäksi selkeästi suunniteltu kosketusnäytöltä ratkottavaksi. Satunnaisesti löytyy myös lukittuja ovia, mutta avaimet näihin ovat aina jossain välittömässä läheisyydessä. Ja jos joskus muunlainen ongelma osuukin tielle, ratkaisuun löytyy ohje aivan läheltä.

Yliyksinkertainen seikkailuosuus kyllä pitää pelin tempon mukavan nopeana, eikä siihen ehdi kyllästyä, vaikka mokoma jättääkin toivomisen varaa. Variaatiota ei juuri ole ja alueiden uudelleenkoluamista vältetään viimeiseen asti. Tämä tarkoittaa samalla tietynlaisen syvyyden puutetta, joten Revelationsista jää väkisinkin hieman pinnallinen olo. Aseita on kourallinen, ja näiden kustomointi on varsin pintapuolista. Asiaa yritetään helpottaa eräänlaisella skannerilla, jolla voi etsiä pieniä salaisuuksia pitkin tankkeria. Tämäkään ei kuitenkaan johda kuin muutaman saavutuksen avaamiseen.

Mutta se tunnelma. Edellä mainitut nillitykset on helppo lukea huonoiksi puoliksi – ja sitä ne ovatkin kaikille jotka eivät katsele Resident Evilia ruusunpunaisten lasien läpi. Mutta meitä, joilla lasit ovat pysyneet päässä kaikista Capcomin harharetkistä huolimatta, on edelleen paljon. Resident Evil on nyökkäys pelisarjan ensimmäisten osien ystäville, niille jotka ovat kyllästyneet räiskintään, eikä asiaa juuri piilotella. Niinpä Revelations on lähes pakkohankinta pelisarjan faneille, jotka rakastuivat ensimmäiseen kolmeen osaan. Toivottavasti Capcom ottaa onkeensa, ja jättää räiskinnän tästäkin eteenpäin niille jotka sen osaavat.

Toinen mielipide

Vanhana Resident Evil -sarjan fanina voin vain todeta, että Revelations oli minulle pettymys. Kauhua ei tästä löydä etsimälläkään. Sen sijaan tarjolla on toimintaa, rintavakoja, hormoneilla pumpattuja miehiä ja surkeaa dialogia.

Revelations on toteutukseltaan kaksijakoinen. Jillillä seikkaileminen tavoittelee sarjan alkuajan fiiliksiä, mutta valitettavasti painostavaa tunnelmaa ei pääse missään vaiheessa syntymään. Tutkittavat alueet tuntuvat hyvin rajatuilta, eikä vastaantulevista hirviöistä ole minkäänlaista vastusta. Kiitos tästä kuuluu aseille, joista pystyy rakentamaan hiljalleen yhä tehokkaampia. Eikä niiden ammuksienkaan kanssa tarvitse hirveästi pihtailla.

Välillä peli siirtyy muiden henkilöiden nahkoihin ja silloin laitetaan päälle räiskintävaihe. Hirviöitä tulee päälle ovista ja ikkunoista, mutta ne kaatuvat tehokkaasti reippaalla tulituksella. Ammuksia jaetaan käytännössä rajattomasti, joten minkäänlaista haastetta ei ole.

Resident Evil on jossain vaiheessa unohtanut täysin juurensa. Kaukana ovat ne ajat, jolloin poliisin erikoisryhmän jäsenet ajettiin isoon kartanoon Raccoon Cityn laidalla. Silloin kaikki huoneet ja käytävät tuntuivat pelottavalta, ammuksia ei ollut koskaan tarpeeksi ja henkilöhahmot pysyivät uskottavina. Lisäksi nykyisin nyrkillä tapettavat hunterit pystyivät tappamaan päähenkilön kertaheitolla repäisemällä tämän pään irti.

Leevi Rantala

Kolmas mielipide

Lisätietoja: Nelinpeli.com

Neljäs mielipide

Resident Evil 6 oli minulle viime vuoden masentavin pettymys, minkä jälkeen olinkin erittäin skeptinen Revelationsin suhteen. Vaikka peli oli saanut varsin meheviä arvosteluita 3DS:llä, niin jostain syystä en odottanut mielettömiä pelistä, jonka alkuperä on käsikonsolilla. Yhtään 3DS:ää väheksymättä.

En ole koskaan varsinaisesti vertaillut pelejä, joista on ”identtiset” versiot koti- ja käsikonsoleille. Luulo ei ole tiedon väärti, sanotaan, ja olinkin turhaan peloissani. Revelations on hyvä peli.

Uskaltaisin väittää, että Resident Evil 3:en jälkeen on Capcom lähtenyt kauniisti sanottuna väärään suuntaan pelisarjansa kanssa, vaikka sarjan neljäs osa onkin loistava toimintapeli. Revelations palautti kertaheitolla huomattavasti uskoa sarjan tulevaisuuden osalta, ja vihdoin toiminta, tutkiminen ja sarjan vanhempien pelien immersio on saatu balanssiin.

Oikeastaan minulla ei ole mitään naputtamisen aihetta Revelationista. Pirun onnistunut lopputulos vie pelaajat askeleen lähemmäs vanhaa, alkuperäistä Resident Evil –kokemusta. Kannattaa tutustua ujostelematta!

Ja toivottavasti Capcom ottaa mallia sarjan seitsemänteen osaan juurikin Revelationsista.

Kalle Laakso

Lisää upeita pelivideoita (e)Domen videokanavalta osoitteesta https://www.youtube.com/user/wwweDomenet

Resident Evil: Revelations (3DS)

Sarjan toinen tuleminen 3DS-konsoleille palauttaa kurssin takaisin tarinavetoiseen ruotuunsa. Samalla paluun tekee myös usko sarjan mielekkyyteen. Resident Evil: Revelations on nimittäin erinomainen peli.