Rimworld-ennakko (Linux, Mac, PC)

Kehittäjä: Ludeon Studios
Julkaisija: Ludeon Studios
Testattu: Mac, PC
Saatavilla: Linux, Mac, PC – virallinen julkaisu 2015 aikana
Muuta: Ladattava peli, hinta 30-200 euroa
Pelin kotisivu: http://rimworldgame.com
Testaaja: Miikka Lehtonen

Dwarf Fortress on oman genrensä legenda ja aloittaja. Parin veljeksen työstämässä kääpiösimulaatiossa komennetaan kääpiöiden vuoristokaupunkia myötä- ja erityisesti vastoinkäymisissä.

Sen jälkeen kopioijia ja klooneja on riittänyt, mutta harva niistä on tavoittanut läheskään originaalin tunnelmaa tai meininkiä. Rimworld on vielä varhaisessa vaiheessa, mutta siinä on lupausta.

Dwarf Fortress on todellakin yksi modernin PC-pelaamisen legendoista ja menestystarinoista. Veljesten pöytälaatikkokoodausprojektista on tullut hillitön hitti, joka tosin ei ole tuottanut heille montakaan penniä rahaa: peli on täysin ilmainen.

Tältä pohjalta voisi kuvitella, ettei monellakaan olisi kauheasti sarkaa kilpailla Dwarf Fortressin kanssa. Toisin kuitenkin on, sillä niin mainio peli kuin Dwarf Fortress onkin, se on aika hankalasti lähestyttävä. ASCII-grafiikat, karmea käyttöliittymä ja kunnon spagettikoodi ovat saaneet aikaan sellaisen hirvityksen, että sen pelaamisen opettelu tuntuu ennakkoon ylivoimaiselta tehtävältä. Kyllä se onnistuu, mutta helppoa se ei ole.

Ja tämä on valtava harmi, sillä pelissä on paljon kiinnostavia piirteitä. Ideahan on, että pelaaja ei itse suoranaisesti tee mitään, vain antaa kääpiöilleen määräyksiä. Louhikaa tähän huone, rakentakaa siihen ovi, metsästäkää noita peuroja, pysäyttäkää tuo peikkojen ryöstöporukka, haudatkaa ruumiit ja kerätkää irtoraajat talteen, juoskaa karkuun räjähtävältä tulivuorelta ja niin edelleen.

Periaatteessa tämä kuulostaa samalta kuin monet muut strategiapelit, sillä onkos sillä nyt niin kauheasti väliä rakentaako pelaaja oven itse vai käskeekö kääpiötä tekemään niin? No on. Koska kaikilla kääpiöillä on omat persoonallisuutensa ja tilanteensa, joiden vuoksi se oven rakentaminen ei ehkä nyt kauheasti nappaa tai ole mahdollista. Ehkä kääpiötä ahdistaa pieni makuuhuone. Ehkä hän on väsynyt ja nälissään. Ehkä hän on salaa vampyyri, joka hautoo koko siirtokunnan turmiota.

Pelissä on myös hillittömästi syvyyttä. Monimutkaiset rakennelmat, yksityiskohtaiset vahinkomallit ja monet muut todella hienot yksityiskohdat tarkoittavat, että Dwarf Fortressissa miltei kaikki on mahdollista. Niinpä ei olekaan ihme, että pelin hämmentävistä tarinoista on kirjoitettu useiden kirjojen verran kiehtovia tarinoita, joiden kautta se pelikin juuri maineeseen nousi. Erinomainen esimerkki sen pohjalta rakentuvasta tarinankerronnasta on Dwarf Fortress – Boadmurdered.

Niinpä ei tosiaan ole ihme, että peli vetoaa moniin. Samalla se on kuitenkin vaikeasti lähestyttävä, mistä tuleekin se potentiaalinen kaupallinen rako: jos joku tekisi saman idean vähän paremmalla käyttöliittymällä, ehkä useampi voisi elää ne Dwarf Fortress –fantasiansa ihan käytännössäkin. Jos. Hiton iso jos, sillä tähän mennessä kukaan ei ole päässyt lähellekään.

Pääseekö Rimworld?

Yksin planeetalla

On vielä vaikea sanoa, millainen Rimworld on lopullisessa kunnossaan, sillä peli on vielä varhaisessa kehitysvaiheessa. Tutustuimme kuitenkin siihen tuoreimpaan versioon, joka alkaa jo näyttää ihan peliltä. Ainakin sen verran, että siitä uskaltaa jo sanoa jotain. Tiivistetty versio? Tykkään. Pienin varauksin.

Ideana on, että avaruusalus räjähtää. Kolme eloonjäänyttä syöksyy pakokapseleissaan kaukaiselle planeetalle, joka ei ehkä ole ihan niin autio kuin ennakkoon olisi voitu kuvitella. Kullakin selviytyjällä on omat kykynsä, ammattinsa ja persoonallisuutensa. Näiden kolmen sankarin pitäisi sitten rakentaa avaruusaluksen palavista kappaleista ja ympäristöstä haalimistaan raaka-aineista siirtokunta, joka pystyy elättämään heidät – ja mahdolliset muut tuttavuudet – niin kauan, että pakoalus saadaan kyhättyä.

Käytännössä tämä tietenkin tapahtuu samoilla keinoilla kuin Dwarf Fortressissa. Pelaaja ei itse tee varsinaisesti mitään muuta kuin antaa ohjeita ja määräyksiä. Kullekin siirtokunnan jäsenelle voi määritellä erilaisia tehtävätyyppejä, joilla voi vaikka määrätä, että kokki ei yllättäen kesken pihvin paiston säntää toiselle puolelle siirtokuntaa raahamaan rautamalmia. Sitten naksutellaan jonoon erilaisia tehtäviä: louhikaa tuolta malmia, rakentakaa tähän talo, metsästäkää tuo peura, haudatkaa tuo ruumis ja niin edelleen. Siirtolaiset sitten toteuttavat tehtäviä parhaan kykynsä mukaan.

Paras kyky ei toki ole aina ihan hirveän hyvä, sillä elämä siirtokuntaplaneetalla on karua. Joskus sataa liikaa, toisinaan on hirveä helleaalto. Piraatteja ja barbaarilaumoja, sekä ajoittain sekoavia eläimiä, hyökkii kimppuun vähän väliä ja siinä sivussa täytyisi kaikki hommatkin hoitaa. Ei ihme, että välillä pinna on kireällä ja jos pinnan napsahtaessa kädessä on sinko, jälki on joskus vähän karua.

Tämä kaikki on tietenkin tuttua lukemattomista muista genren peleistä, joten mikä tekee Rimworldista erilaisen? Ensinnäkin grafiikka ja käyttöliittymä. Ne kun ovat oikeasti hyviä. Peli on kovin Prison Architect –henkisen näköinen ja hyödyntää mainiosti valoefektejä. Auringonlasku tukikohdassa näyttää oikeasti kivalta, kun varjot pitenevät ja värit muuttuvat. Samoin kuin se kiva loimu, joka syntyy siitä, kun ryhmän metsästäjä päättää hyödyntää tulipyssyä apinajahdissaan ja polttaa vahingossa puolet majapaikasta.

Se toinen juttu on tarina.

Nyt reppu jupiset riimisi rupiset

Vaikka moni ei sitä uskoisikaan, tarina on näissä peleissä se pääasiallinen juttu. Harva pelaa Dwarf Fortressia sen takia, että pelaaminen on jotenkin mekaanisesti älyttömän siistiä, joskin niitäkin tyyppejä toki löytyy. Tärkeämpää on se, että pelin moninaiset mekanismit ja persoonalliset kääpiöt luovat emergenttejä tarinoita. Tällä tarkoitan sitä, että pelin tapahtumista ja draaman kaarista muodostuu yllättävän yhtenäisiä ja kiehtovia tarinoita. Ainakin jos vähän siristää mielikuvitustaan.

Rimworld pyrkii iskemään samaan rakoon lisäämällä peliin tarinankertoja-tekoälyjä. Alussa saa valita kolmesta erilaisesta hahmosta, joista jokaisella on omat tyylinsä. Nämä tekoälyt sitten huolehtivat siitä, että siirtokunnan kohtaamat vaikeudet eivät ole täysin satunnaisia, vaan ne on paitsi rytmitetty, myös ryhmitelty niin, että niissä on järkeä.

Eräällä ensimmäisellä pelikerrallani tukikohtaa alkoi vaivata outo melankolia. Vähän väliä paukahteli ilmoituksia siitä, että siirtokunnan asukkaat ovat joutuneet jonkinlaisen telepaattisen signaalin uhreiksi ja tämän takia ovat kurjalla tuulella seuraavat päivät. Kun samaan aikaan päällä oli kauhea helleaalto, se sai jo yksistään siirtokunnan kokin napsahtamaan ja pistämään kokkiveitsellään pari vankina ollutta alkuasukasta lihoiksi. Mutta ei tarina siihen päättynyt.

Samanlaiset telepaattiset hyökkäykset jatkuivat tasaisin väliajoin, kunnes eräänä päivänä siirtokunnan pihalle rysähti palava osanen jonkinlaisesta mielenhallintasateliitista. Luulin jo vitsauksen olevan ohi, kunnes kävi ilmi, että sateliitti oli yhä toimintakelpoinen ja koska se ei enää ollut tuhansien kilometrien päässä, huomattavasti entistä voimakkaampi. Ja se oli sen siirtokunnan loppu se.

Ne tekoälyn luomat tarinat eivät siis ole mitään perinteisiä tarinoita siinä mielessä kuin ne peleissä usein ymmärretään. Kylään ei tule mitään dialogia aloittavia vieraita eikä pelissä nähdä mitään välianimaatioita. Mutta efekti toimii ja pitää huolen siitä, että peli pysyy haastavana, yllättävänä ja kiehtovana.

Hyppäisitkö jo mukaan?

Rimworld vaikuttaa kiinnostavalta peliltä, mutta se on vielä selvästi vaiheessa. Monet mekanismit, kuten uusien teknologioiden tutkiminen, ovat vielä lapsenkengissään. Samaten monet algoritmit kaipaavat vielä hienosäätöä. Tuntuu olevan tuurista kiinni, onko siirtokunnalle valittu alue nauruhelppo – koska siellä on niin paljon resursseja ja mahdollisuuksia – vai liian vaikea.

Paljon pelistä toki löytyy jo nyt, kuten vaikka yksityiskohtainen taistelusysteemi, jossa on mahdollista kumartua suojaan tai kurkkia kulman ympäri. Tai vaikka diplomatiasysteemin runko. Monipuoliset resurssit ja niiden käyttö. Yllättävänkin paljon sisältöä. Ei toki vielä kaikkea sitä, mitä lopulliseen versioon on lupailtu. Ja siinä lupailussahan se suurin kysymysmerkki lienee.

Koska kyseessä on Early Access –henkinen vielä kehityksessä peli, on mahdoton sanoa, millainen siitä lopulta tulee, vai tuleeko mitään. Onhan niin ennenkin käynyt, että lupaava raakile jää ikuiseksi raakileeksi kehitystiimin vaihtaessa muihin hommiin. Niinpä se tärkein litmustesti ei ole se, miltä peli tuntuu tulevaisuuden kuvitelmissa, vaan se, miltä se tuntuu nyt. Onko Rimworld sellainen peli, että siitä kannattaisi maksaa nykykunnossaan pyyntihinta? Kuten yli 20 pelituntia ensimmäisen viikon aikana ehkä antaa ymmärtää, minun mielestäni se on.

Jään innolla seuraamaan pelin kehitysvaiheita.

Lisää aiheesta

ASCII-kääpiöistä tehtiin kääpiömekaaninen laskukone

Double Fine lohduttaa Spacebase DF-9:ään pettyneitä ilmaispelillä

Minecraftin tekijä tykkäsi Dwarf Fortressista

Nuo mainiot kääpiöt ascii-linnassaan

Pyhäinhäväistys vai palvelus ihmiskunnalle? Dwarf Fortress sai toimivan grafiikkamodin

Roguelike-pelien genre on… Rajaton

Taivaalta sataa… rottamiesten… hilsettä?