Uusimmat

Rogue Galaxy (PS2)

12.10.2007 12:59 Miikka Lehtonen

Ei kannata antaa kauhistuttavan ruman kannen hämätä. Toisin kuin kannen perusteella voisi kuvitella, Rogue Galaxy ei ole lapsille tarkoitettu halpispeli, ei perustu tökeröön manga-sarjakuvaan eikä edes näytä rumalta.

Rogue Galaxy on muun muassa Dragon Quest VIII:stä tutun Level 5:n uusin peli, joka tarjoillaan europelaajille vieläpä paranneltuna versiona. Maailmalla äärimmäisen lämpimän vastaanoton saanut roolipelieepos yhdistelee fantasiaa, sci-fiä ja perijapanilaisia teemoja sangen huikeaksi paketiksi.

Roolipelieepos muistuttaa juoneltaan enemmän kuin vähän legendaarisia merirosvotarinoita. Nuori Jasper Rogue pääsee mukaan galaktiseen seikkailuun, kun kaksi tähtienvälistä matkaajaa luulee häntä legendaariseksi palkkionmetsästäjksi. Rogue lähtee uusien ystäviensä kanssa galaksinkattavaan aarrejahtiin etsimään legendaarista kadonnutta planeettaa, jonka aarteiden kerrotaan riittävän vaikka koko maailmankaikkeuden ostamiseen.

Roolipelistä kun on kyse, taistelu näyttelee merkittävää osaa ja Rogue Galaxyssä se on hoidettu tyylillä. Taistelusysteemi on täysin reaaliaikainen ja todella toimintapainotteinen, sillä pelaaja ohjaa haluamaansa hahmoa vapaasti heilutellen miekkaa ja räiskien pistooleillaan. Samaan aikaan muut tiimin jäsenet toteuttavat itse ennakkoon asetettuja ohjeitaan ja pyytävät välillä pelaajalta kuittausta ideoihinsa – käytetäänkö kaveriin parannuspulloa, saako pomoon heittää teholoitsua ja niin edelleen.

Taistelusysteemi toimii, vaikkakin hieman kömpelö käyttöliittymä, joka vaatii olkapäänäppäinten, ristiohjaimen ja valikoiden yhteiskäyttöä, hieman vesittää touhua varsinkin tiukimmissa paikoissa. Taistelu on silti nopeatempoista ja hauskaa, mutta vaatii myös kevyttä taktikointia. Sen kummemmin spoilaamatta pelin ensimmäinen pomon kaataminen vaatii leijuvien voimakenttien luomista erikoispyssyllä ja sitten pientä tasohyppelyä näitä pitkin, jotta pääsee käsiksi pomon heikkoihin kohtiin.

Mukana on myös erikoishyökkäyksiä, joista osaa käytetään kuin missä tahansa roolipelissä ikinä. Oma lukunsa sinänsä ovat Burning Attackit, joihin ladataan virtaa keräämällä kentältä vihollisten jälkeensä jättämiä kapseleita. Kun mittari – jossa on kolme astetta – täyttyy, alkaa pieni minipeli, jossa nappuloita painelemalla laukaistaan megahyökkäys.

Taistelun kautta hahmot kehittyvät ja nousevat kokemustasoissa. Hieman Final Fantasy X:n tavoin uusien kykyjen avaaminen vaatii pientä lautapelaamista, sillä kykyjä avataan sijoittelemalla erilaisia esineitä hahmojen kykylaudalle. Näin hahmoja voi kehittää haluamaansa suuntaan, sillä kykypuut aukeavat yhtä aikaa moniin eri suuntiin.

Pelattavaa riittää

Koska kyse on japanilaisesta roolipelistä, pelattavaa riittää kymmeniksi tunneiksi. Mainiosti käsikirjoitettu ja näytelty päätarina itsessään on sangen pitkä, mutta ei ainakaan testijakson aikana pysähtynyt missään vaiheessa junnaamaan paikalleen. Suuri kiitos tästä kuuluu huumorille, joka on runsasta ja pääasiassa toimivaa. Mikäli tämä ei vielä riitä, voi harrastaa kaikenlaista oheistoimintaa.

Koska pelaaja on palkkionmetsästäjä, planeetalta toiselle suhaaminen ja legendaaristen hirviöiden metsästäminen on merkittävässä osassa. Mukana on myös kevyttä Pokémon-meininkiä maailmalta vangittavien elukoiden välisen taisteluturnauksen muodossa. Jos tämäkään ei vielä riitä, voi lähteä leikkimään seppää metsästämällä universumin peräkolkista piirustuksia ja raaka-aineita avaruusaluksesta löytyvän tehtaan käyttämiseksi.

Rogue Galaxy on kaiken kaikkiaan erinomainen roolipeli, joka saattaa tosin jäädä PlayStation 2:n viimeisten päivien tohinassa turhan pienelle huomiolle. Kannattaa kuitenkin muistaa, että peli toimii mainiosti myös PlayStation 3:ssa, joten sitä voisi kenties pitää myös Sonyn uuden konsolin parhaana roolipelinä. Komea grafiikka, upea soundtrack ja mielenkiintoinen juoni pitävät hyvin otteessaan, eikä pitkässä seikkailussa pääse juuri tylsistymään.

 

Tekijä: Level 5
Julkaisija: Sony Computer Entertainment
Testattu: PlayStation 2
Saatavilla. PlayStation 2
Pelaajia: 1
Pelin kotisivu: http://www.us.playstation.com/RogueGalaxy/

 

Lue lisää eDomesta

Atelier Iris 3: Grand Phantasm (PS2)

Atelier Iris: Eternal Mana (PS2)

Dark Chronicle (PS2)

Dragon Quest: Journey of the Cursed King (PS2)

Final Fantasy V Advance (GBA)

Final Fantasy VI Advance (DS, GBA)

Final Fantasy XII (PS2)

Genji: Dawn of the Samurai -ennakko (PS2)

Magical Starsign (DS)

Musashi Samurai Legend (PS2)

Onimusha: Dawn of Dreams (PS2)

Tales of Eternia (PSP)

Tales of Phantasia (GBA)