Ryse: Son of Rome (PC, Xbox One)

18.10.2014 14:00 | Miikka Lehtonen

Tekijä: Crytek
Julkaisija: Crytek
Testattu: PC Windows 8.1, Intel Core i5-4670k, 16 Gt muistia, Radeon R9 280x
Saatavilla: PC, Xbox One
Laitevaatimukset: Windows Vista, HyperThreading-tuplaydinprosessori tai neliydinprosessori, 4 Gt muistia, DirectX 11 -näytönohjain yhden gigatavun muistilla
Pelaajia: 1, 2 (internetissä)
Pelin kotisivu: http://www.crytek.com/games/ryse/
Arvostelija: Miikka Lehtonen

 

Crytekin Rysellä on melko paska maine, eikä suotta: pelin E3-ensiesiintyminen oli aika karun näköistä quick time event –helvettiä tökkivine Kinect-tukineen ja muine karmeuksineen. Niinpä ei ole ihme, että peli meni monelta aikanaan ohi.

Nyt se saa uuden tilaisuuden, sillä Crytek on julkaissut hieman tuunaillun version roomalaisseikkailustaan PC:lle. Tutustuimme siihen ja otimme selvää, ovatko Rysen skipanneet missanneet jotain oleellista.

Xbox Onen julkaisupeleihin kuulunut Ryse: Son of Rome on erikoinen Crytek-peli jo aiheeltaan. Pelistä ei löydy ainuttakaan rynnäkkökivääriä tai bioterroristia, vaan roomalainen sadanpäämies, joka kertoo pelaajalle ja yleisölleen tarinaa petoksesta ja kostosta.

Myös pelattavuus on aika erilaista, sillä kyseessä ei ole räiskintäpeli, vaan isometrisestä perspektiivistä kuvattu mätkintäpeli, niin sanottu character action –peli. Niitä mahtuu tusinaan nykyään 13, joten pelistä olisi syytä löytyä muutakin koukkua kuin tautisen nätti grafiikka. Miten mahtaa olla?

Roma victrix!

Rysen keskipisteessä on roomalaissotilas Marius Titus, joka päätyy pelin alussa suljettuun selliin keisari Neron – sen samaisen, joka tarinan mukaan soitti viulua kun Rooma paloi – kanssa kertomaan tälle elämäntarinaansa. Tarina vie Mariuksen Rooman kaduilta Englantiin, Skotlantiin ja muihin kuumiin paikkoihin. Niissähän roomalaiset oikeastikin pyörivät levittämässä rauhan ja sivistyksen sanomaansa vaikka sitten gladiuksen ja pilumin kärjen avulla.

Legioonalaisteema näkyy pelissä välillä erikoiskohtauksina, joissa Marius saa vaikka järjestellä joukkojaan löyhiin puolustusasetelmiin, eli käytännössä valita, haluaako ammuskella sotakoneella vai taistella tekoälyn hoitaessa toista roolia. Lisäksi välillä edetään hitaasti legioonan kera vihollistulituksessa. Ideana olisi kävellä kun viholliset tähtäävät ja pudottautua kilpikonnamuodostelmaan kun nuolet viuhuvat. Pientä kivaa ensimmäiset pari kertaa ainakin.

Suurin osa ajasta menee taistellessa. Olipa vastassa sitten karvainen barbaari, vielä karvaisempi keltti, eläimen päähän sonnustautunut skotti tai vaikka petollinen preetorilaiskaartilainen, meno ei siitä kauheasti muutu. Mariuksella on peruslyönti, joka ei tee kauheasti vahinkoa ja jonka viholliset mielellään blokkaavat. Tällöin pitäisi lyödä niitä kilven kanssa, jotta iskut taas menevät perille. Puolustusta hoidetaan blokkaamalla kevyet iskut ja väistämällä kovemmat. Heitetään mukaan vielä erikoiskyky, joka tainnuttaa kaikki ympärillä olevat viholliset ja siinä se sitten suunnilleen olikin. Perustason megakevyttä kombottelua.

Pelin käyntikortti paljastuu, kun on hetken mätkytellyt vihollisia, jolloin näiden pään yläpuolelle ilmestyy kallosymboli. Tämä tarkoittaa, että poloisen voi viimeistellä verisellä teloitusliikkeellä, joka tehdään aktivoinnin jälkeen käytännössä painelemalla ohjaimen nappeja sen mukaan, minkä värisenä vihollinen hohtaa. Sitten Marius lyö barbaarilta hampaat kurkkuun kilven laidalla, katkaisee miekalla akillesjänteet ja lyö pään irti maassa sätkivältä paralta. Tai jonkun muun lukuisista rakkaudella väännetyistä teloituksista.

Meno on brutaalia, mutta rehellisesti sanoen myös turruttavaa. Ensimmäisten muutamien tuntien jälkeen en olisi ehkä teloituksia edes jaksanut, mutta niihin on sidottu myös pelimekaniikkaa. Pelaaja saa valita, tuottavatko onnistuneet teloitukset kestopisteiden palautusta, ylimääräisiä kokemuspisteitä, palautunutta fokusta – jolla aktivoidaan se erikoisliike – vai lisääntyvää vahinkoa. Kaikkia tarvitaan, joten teloituksia täytyy tehdä aktiivisesti ja innokkaasti.

Tuhatvuotinen valtakunta

Rysen suurin ongelma on se, että se näyttää pelilliset antinsa jo ensimmäisen tunnin jälkeen eikä sitten keksikään enää mitään muuta kuin sen, että vihollisten hahmomalli vaihtuu välillä. Okei, loppua kohti mukaan heitetään pari uutta vihollistyyppiä, jotka vaativat omanlaisensa temput kuollakseen (käytännössä hyökkäys- tai tainnutusnapin pitkän painalluksen), mutta kun nämä esitellään noin puolivälissä kuusituntista peliä eikä uusia ideoita enää nähdä, touhu alkaa maistua puulta jo kauan ennen lopputekstien pyörimistä.

Toinen tympeä juttu on se, että pomotaistelut ovat aika heikkolaatuisia. Ne nojaavat samaan ideaan: väistä pomon hitaat ja ennakoitavissa olevat iskut, tuikkaa pieni kaistale vahinkoa ja toista kunnes paskiainen lepää aivan liian pitkän ajan ja usean välivaiheen jälkeen. Vähempi olisi riittänyt, Crytek!

Pelattavuus ei toki missään vaiheessa ole suorastaan huonoa, ei toki. Aluksi ihan pidinkin Rysestä ja pelasin sitä innoissani, joten ei peli missään vaiheessa loukkaavan huonoksi muutu. Mutta ei se kyllä potentiaaliaankaan lunasta. Tarina on ihan kiinnostava, joskin aika helposti ennakoitavissa. Mutta silti: jos jostain pitää intoa ja inspiraatiota ammentaa niin miksei sitten Gladiator-leffasta? Tuleepa ainakin ne merkittävät ajankohdan nähtävyydet nähtyä!

Tarjolla olisi myös jonkinlainen moninpelitila, mutta siihen ei arvostelukappaleella ollut asiaa. Veikkaan, että en menettänyt paljon mitään.

Puhutaanpa sitten tekniikasta. Ennakkoon pelättiin, että Ryse vaatisi aivan saatanallisen koneen pyöriäkseen edes pelattavasti. Näin ei kuitenkaan ole. Oma koneeni on ihan asiallinen, mutta ei mitään uusinta rautaa. Heitin detailit korkealle oletusasetukselle (tarjolla olisi ollut myös Ultra-taso, johon en koskenut) ja hyvinhän se peli pyöri. FPS putosi välillä 50:n huitteille, mutta pääasiassa mentiin lähempänä 100 FPS:n rajaa. Ja näyttäähän se peli aivan pirun hyvältä, varsinkin liikkeessä. Runsas filtteri- ja efektikikkailu nostavat Rysen PC-pelien näteimpien joukkoon.

Pelaaminen sujuu teoriassa jotenkuten hiirellä ja näppiksellä, mutta selvästi paras vaihtoehto on tietenkin pelata pad-ohjaimella. Itse pelailin arvostelua varten Xbox Onen ohjaimella, joka ajurien jälkeen toimi ihan ongelmitta. Koska peli tukee xInput-rajapintaa, kaikki sen toteuttavat ohjaimet saavat näytölle asianmukaiset painikekuvat ja muut herkut.

Joten miten on? Onko Ryse megapaska fiasko, kuten netti antaisi ymmärtää? Ei suinkaan. Minulla meni sen parissa ihan kohtalaisen kivasti yksi iltapäivä ja ilta. Vaikka hymy ei ollutkaan ihan korvissa saakka, ei minulla missään vaiheessa kamalaakaan ollut. Pelattavuus ei yllätä, mutta verinen baletti on sen verran viihdyttävää, että kyllä sen parissa ihan jaksoi. En kyllä ihan täyttä hintaa ehkä Rysestä maksaisi, mutta jos sen vaikka sattuisi Steamin alekorista bongaamaan pikkurahalla, suosittelisin kyllä lämpimästi.

 

Toinen mielipide (PC, 22.5.2015)

 Saahan sitä välillä nauttia silmäkarkistakin, kävi mielessä, kun toiminta lipsahti itseääntoistavaksi jo puolessavälissä Rysen lyhyenläntää kampanjaa. Crytek on aina hallinnut näyttävän grafiikan ja mikäs sen parempi tapa todistaa taitojen olevan yhä tallella kuin uuden sukupolven grafiikkavallankumoukseksi povatun toimintapelin entisestään hiottu PC-versio.

 Mainettaan parempi, sanoi Miikka, ja näihin sanoihin on helppo yhtyä. Paljon voi antaa anteeksi, kun silmä lepää, mutta ehkä tekijät olisivat silti voineet panostaa hieman monipuolisempaan taistelujärjestelmään. Napinan paikka löytyy, ei perusmätöstä, vaan teloitusliikkeistä. Näiden leipominen joka tapon kylkeen kun käy kyllästyttämään todella nopeasti. Pelin rytmikin häiriintyy, kun aika hidastuu QTE-nakuttelun ajaksi.

 Tarina sinällään on juuri sellaista äijäilyä, jota konsepti kaipaa. Yksi legioonalainen tappaa kostoretkellään ihan kaikki, vaikka kaverit tarjoavatkin hieman taustatukea. Meno on reipasta ja maisemat näyttäviä, joskin loppupuolella lipsahdetaan vahvasti fantasian puolelle. Anteeksi tämä annettakoon, olisihan se kuitenkin tekopyhää odottaa realismia peliltä, joka perustuu yhden miehen täydellisen tappokoneen tarinaan.

 Kampanja on lyhyt, mikä on vain hyvä asia. Nälkä ei säily loppuun saakka, mutta eipä iske ähkykään. Jos mieli tekee jatkaa mättöä, mutta uusintakierros kyllästyttää, löytyy apu yhteistyöpelistä. Areenahenkiset väännöt lienevät hauskaa hupia tutun kaverin kera. Tuntemattomien seurassa ei niinkään. Tekniikka kyllä pelaa kiitettävästi, kuten läpi pelin muutenkin.

 Nautinko siis? Kyllä vain, sen aikaa mitä peli kesti, vaikkei tätä pelialan korkeakulttuuriksi voi vakavalla naamalla väittää. Täyttä hintaa en kuitenkaan pulittaisi minäkään, sen verran täyteläisempää vastinetta rahalle on jatkuvasti tyrkyllä.

Juho Anttila

 

 

 

Lisää aiheesta

Alien: Isolation (PC, PS3, PS4, Xbox 360, Xbox One)

Dead Rising 3 (PC, Xbox One)

Hyrule Warriors (Wii U)

Jojo’s Bizarre Adventure All-Star Battle (PS3)

Middle-Earth: Shadow of Mordor (PC, PS4, Xbox One)

Ryse: Son of Rome -ennakko (PC)

The Incredible Adventures of Van Helsing II (PC)