S.T.A.L.K.E.R Call of Pripyat (PC)

01.03.2010 19:01 Juho Anttila

Chernobylin ydinvoimalaa ympäröivä vyöhyke vetää ihmisiä puoleensa kuin lamppu kärpäsiä. Mysteeri, lupaus rikkauksista ja kaikkien toiveiden toteutumisesta saa uhmaamaan jopa hajoavia luonnonlakeja.

Alexander Dektyarevin syy on kuitenkin toinen. Viisi armeijan helikopteria on syöksynyt maahan ja salainen palvelu tahtoo tietää miksi. Selviääkö arvoitus? Muuttaako vyöhyke Alexanderia peruuttamattomasti? Onko Call of Pripyat pelikelpoinen ilman puolen vuoden päivityskierrettä?

S.T.A.L.K.E.R -sarja on itsekin kuin vyöhykkeen lapsi. Kahden ensimmäisen osan synnytys on ollut vaikea ja lapset muotopuolia, pahimmillaan hädin tuskin elinkelpoisia mutantteja. Rujo maailma ja lupaus tunnelmallisesta vapaasta pelaamisesta on kuitenkin kerännyt pelien ympärille sankan joukon täyttymystä etsiviä faneja ja modaajia. Myöhemmin julkaistut päivitykset ovat myös korjanneet valtaosan ongelmista.

Sarjan kolmas osa jatkaa siitä, mihin ensimmäinen jäi. Tie kohti vyöhykkeen keskipistettä ja huhuttuja rikkauksia on auki, tai niin ainakin kuvitellaan. Kolmelle alueelle jakaantuva matka ei kuitenkaan ole aivan suoraviivainen, eikä lopun palkintokaan ole itsestään selvä.

Vyöhyke hengittää ja vaikeroi

Kuivuneen joenpohjan, teollisuusalueen ja itse Pripyatin kaupungin kattava pelialue on itsekin kuin elävä olento. Se huokaa, natisee liitoksistaan ja vaikertaa luonnon yrittäessä päästä sovintoon todellisuuden rajoja koettelevan mysteerin kanssa. Ruosteen ja epätoivon täyttämän maiseman pinnan alla kuplii selittämätön uhka.

Tunnelma tiivistyy äärimmilleen pilkkopimeässä yössä, jossa jokainen varjo voi kätkeä kuoleman. Ajat sitten raunioitunut betoniviidakko saalistaa varomattomia. Sotilastukikohdan kellarin syvyyksistä voi löytyä avain unelmiin, mutta yhtä lailla se voi muodostua hautakammioksi.

Kun aurinko nousee, pelimoottorin iäkkyyskin paljastuu. Tätäkö minä pelkäsin? Lyhyehköä piirtoetäisyyttä, ajoittain karkeita tekstuureita ja yllätyksettömiä alueita. Se, mikä pimeän laskeuduttua sai pulssin nousemaan vaara-alueelle on päivänvalossa arkista, tavallista, mutta myös oudolla tavalla surullista.

Ulkonäkö voi silti pettää. Vyöhyke vie varomattomat vuorokaudenaikaan katsomatta. Outojen voimien keskittymät ovat yliluonnollisia miinakenttiä. Siellä, missä puut ovat vääntyneet irvokkaiksi monumenteiksi ja maa revennyt avohaavan lailla vaanii kuolema. Rohkeimmat löytävät hengenvaarallisten todellisuusvääristymien seasta artifakteja, kultaakin kalliimpia, lähes maagisia esineitä.

Jokaisella on syy tulla vyöhykkeelle

Mysteeri, myytit ja lupaukset saavat ihmiset uhmaamaan melkein varmaa kuolemaakin. Kuivalle maalle jäänyt rahtilaiva, hylätty rautatieasema, vanha bunkkeri, kaikki nämä toimivat turvasatamina tutkijoille ja onnenonkijoille. Jokaisella on oma syynsä saapua vyöhykkeelle. Joku hakee rikkauksia, toinen mainetta, kolmas etsii selitystä tieteen avulla.

Missä kaksi tai useampi ihminen kohtaa, sinne muodostuu oma ekonomia. Rajalliset resurssit ovat kauppatavaraa siinä missä palveluksetkin. Auttavaa kättä palkitaan maineella ja rahalla, jota voi käyttää aseisiin, ruokaan ja juomaan. Oma päämäärä on helppo siirtää syrjään odottamaan, kunnes kaikki seitsemisenkymmentä sivupolkua on tallattu läpi.

Vyöhyke elää silti omaa elämäänsä, puuttui pelaaja siihen tai ei. Koska tahansa voi joutua keskelle tulitaistelua, kun stalkerijoukkio ottaa yhteen pahasti mutatoituneiden luonnonoikkujen kanssa. Autanko, katsonko sivusta vai murhaanko varusteiden ja rahan toivossa? Joskus joutuu jopa valitsemaan puolensa eivätkä seuraukset tule ilmi ennen tarinan loppua.

Pelaajan rooli jää silti etäiseksi, sivustakatsojaksi. Liekö syynä kömpelö hahmomallinnus, kehnohko mutta positiivisen venäläinen ääninäyttely vai amatöörimäinen käsikirjoitus, mutta vyöhykkeen asukkaisiin ei muodostu tunnesidettä. Turvasatamien sisällä tulee selväksi, että ihmiset ovat sivuosassa, vyöhyke on pelin tähti.

Chernobylin ympäristöön mahtuu monta kertomusta, mutta se, mitä tällä kertaa tarjotaan, on pettymys. Tarinan kaari on loiva, ja kuten niin usein, itse mysteeri on kiinnostavampi kuin selitys. Pripyatin katujen avautuessa tutkittavaksi vauhti kasvaa, mutta vain hiukan. Ehkäpä draama jää puuttumaan, sillä sekin on vain välttämätön paha, tekosyy, jolla pelaajat saadaan vierailemaan pelin maailmaan.

Maailma odottaa täyttämistään

Call of Pripyat on vanhanaikainen. Inventaario, keskustelujärjestelmä, rytmitys ja myös tietynlainen armottomuus ovat retroa, jotain, joka oli olemassa jo kymmenen vuotta sitten. Peli on kuin tapahtumaympäristönsä. Vähän rähjäinen, mutta samalla kiehtova. Hidas. Matkaa voi tehdä minuuttitolkulla näkemättä vilaustakaan vihollisista. Tämän parissa ei CoD-sukupolvi viihdy.

Ajattelevan miehen tunnelma-fps. Henkinen roolipeli, vaikka hahmonkehitys jää varusteiden haalimisen tasolle ja taistelussa pärjääminenkin on kiinni ominaisuuksien sijasta hiirikäden ketteryydestä. Vapaa hiekkalaatikko, jonka lähes jokainen nurkka tulee silti koluttua jo yhden aktiivisen viikonlopun aikana. Pripyat on kaikkea tätä.

Uusin S.T.A.L.K.E.R on niitä pelejä, jotka eivät avaa salaisuuksiaan ilmaiseksi. Pelaajaa ei taluteta kädestä pitäen, asiat on etsittävä ja löydettävä itse. Tunnelma imaisee mukaansa silti voimakkaammin, kuin mitä tarinan perusteella voisi odottaa. Sama ilmapiiri ei välity moninpeliin. Neljä tutunoloista pelitilaa alleviivaa sitä, että S.T.A.L.K.E.R:in sydän on pelimaailma, ei pelimekaniikka.

Yhdessä asiassa ollaan otettu huima askel eteenpäin. Peli on teknisesti valmis, ensimmäinen sellainen laatuaan sarjan historiassa. Kaatumisia tai selkeitä bugeja ei näkynyt, ei ennen kuin voimat hyytyivät lopputekstien aikana. Hyvä suoritus, nyt pohja on vakaa ja modaajilla on, minkä päälle rakentaa.

Call of Pripyat on edistysaskel edeltäjiinsä nähden. Sisältöä ei ehkä riitä kovin pitkäksi aikaa, mutta S.T.A.L.K.E.R:it ovat perinteisesti olleet modaajien suosiossa, joten parannusta lienee luvassa.

Tekniikka on nyt vihdoinkin kunnossa, mutta seuraavalla kerralla odottaisi vahvempaa painotusta käsikirjoitukseen. Vyöhyke on täynnä mielenkiintoisia tarinoita ja kiehtovia ihmiskohtaloita. Call of Pripyat ei pureudu näihin tarpeeksi syvälle. Näyttämö on valmis, lavasteet on pystytetty ja lämmittelyaktit nähty. Jatkossa lavalle kaivataankin sitten jo ammattilaisia.

Tekijä: Game World
Julkaisija: Koch Media
Testattu: Testattu: PC Windows 7, Phenom 9850+, 3 Gt muistia, Radeon HD4870 X2
Saatavilla: PC
Laitevaatimukset: Windows XP, Vista tai 7, Intel Pentium 4 2,0 Ghz tai AMD XP 2200+, 512 Mt muistia, GeForce 5700, ATI Radeon 9600 tai parempi näytönohjain
Pelaajia: 1, verkossa 2-32
Pelin kotisivu: http://cop.stalker-game.com
Juho Anttila