Uusimmat

Sam & Max: Beyond Time And Space (Xbox 360)

12.04.2010 20:15 Juho Anttila

Konsolipelaajat ovat viime aikoina päässeet vihkiytymään ennestään harvinaisen lajityypin, osoita ja klikkaa -seikkailupelien salaisuuksiin. Mysteerien verhon raottajana on häärinyt, kukas muukaan, kuin lajityypin elvyttäjä Telltale Games.

Firman uudet pelit tarjoillaan nykyään jo valmiiksi padiohjaimelle räätälöidyllä käyttöliittymällä, mutta onneksi vanhojakaan aarteita ei olla unohdettu. Kokeilimme, miltä maanmainion Sam & Max -sarjan toinen tuotantokausi maistuu Xboxilla.

(Toim. huom. peli ilmestyi jo 2009 puolella ja arvostelukin kirjoitettiin pelin julkaisun aikoihin, mutta juttu jäi syystä, toisesta tai kolmannesta jumiin. Ilmestyköön nyt Game Roomin kainalossa, lämmikkeenä myöhemmin tällä viikolla ilmestyvälle Sam & Max kolmannen kauden ensimmäiselle jaksolle. -JOK)

Maailman hauskimman freelance-poliisiparin toisen kauden seikkailut koettiin PC:llä jo aikaisemmin vuotta sitten. Tietokonerajoitteiset ovat siis joutuneet vartomaan vuoroaan jo hyvän aikaa, mutta onneksi odotus ei ole ollut turhaa. Harvoinpa saa pelin ääressä nauraa niin usein kuin eläimellisen parivaljakon edesottamuksia seuratessa.

Maailman rakastettavin jänis

Viiden episodin mittainen paketti on alustan vaihdon yhteydessä saanut kylkeensä lisämääreen Beyond Time and Space. Nimi sopii tapahtumiin kuin valkosipulitupakka vampyyrin bileisiin, sillä tällä kertaa tapahtumat vievät ystävyksiä todellakin läpi koko aika-avaruusjatkumon. Ei voi kuin ihmetellä käsikirjoittajien mielikuvitusta ja taitoa nivoa tapahtumat yhteen perverssillä tavalla loogiseksi kokonaisuudeksi.

Pulmat ovat Telltalelogiikan sisäistäneille pääosin suhteellisen helppoa ratkottavaa. Vaikka harmaita aivosolujaan joutuikin välillä hieman ravistelemaan, eteni pelaaminen mukavasti ilman sen suurempia taukoja. Aikaa sai silti kulumaan keskimäärin neljästä viiteen tehokasta pelituntia jokaista episodia kohden, joten ihan suppeasta paketista ei missään nimessä ole kyse.

Nyt tarjolla olevien seikkailuiden PC-versiot on käsitelty eDomen toimesta jo aiemmin, joten en pureudu tämän syvemmälle sinällään huikeisiin juonenkäänteisiin. Sen sijaan nostan esille pelin huumorin ja ennen kaikkea päähenkilöiden hykerryttävän keskinäisen kemian.

Max on kaikessa lapsenomaisen vilpittömässä psykoottisuudessaan ehkä rakastettavin pelihahmo ikinä. Sam-koiran rauhallisen ulkoasun taakse piiloutuva anarkismi luo ultraväkivaltaiselle jänikselle tarpeellisen vastapainon. Hersyvän dialogin parissa viihtyisi vaikka kuinka pitkään.

Retrotekniikka yskii

Valitettavasti pelin konsolitoteutus ei ole aivan samalla tasolla timanttisen käsikirjoituksen kanssa. Toisin kuin Telltalen uudemmat pelit, Sam & Max on käännetty tietokoneversiosta sellaisenaan ilman modernimman käyttöliittymän mukanaan tuomia helpotuksia. Osoita ja klikkaa ei vain yksinkertaisesti toimi padilla yhtä sujuvasti kuin hiirellä. Hotspotteihin osuminen on pahimmillaan jopa harmillisen hankalaa.

Peli kärsii myös ajoittaisesta tökkimisestä ja lyhyistä, mutta ärsyttävistä lataustauoista. Wii-version kohdalla töksähtelyn ymmärtää Nintendon asettamien rajoitusten vuoksi, mutta Xboxilla olisi jo odottanut terävämpää viimeistelyä. Muutaman repliikin kohdalla tekstityskin puuttui kokonaan.

Onneksi pelityyppi ei ole kovin haavoittuvainen moisten pikkuvikojen edessä. Kun käsikirjoitus, ääninäyttely ja pulmat ovat näinkin hyvässä kunnossa, on vaikea keksiä syitä, miksi Sam & Max ei löytäisi kotia jokaisen seikkailupelien ystävän kokoelmasta. Peli on teknisesti parhaimmillaan PC:llä, mutta myös konsoliveikkosten kannattaa käyttää tilaisuus hyväkseen. Tarjolla on nimittäin tuntitolkulla hersyvän hauskaa pelattavaa eikä 1600 pisteen hintakaan juuri päätä huimaa.

 

Tekijä: Telltale Games
Julkaisija: Xbox Live Arcade
Testattu: Xbox 360
Saatavilla: PC, Xbox 360
Pelaajia: 1
Pelin kotisivu: http://www.telltalegames.com/samandmax
Juho Anttila

Lisää aiheesta

Sam & Max Season 1 (PC)

Sam & Max Season 1 (Wii)

Sam & Max: Season 2 – jaksot 1 ja 2 (PC)

Strong Bad’s Cool Game For Attractive People Episode One: Homestar Ruiner (PC, Wii)

Lue myös

Divinity 2: Ego Draconis (Xbox 360)

Dragon Age Origins: Awakening (PC, PS3, Xbox 360)

Final Fantasy XIII (PS3, Xbox 360)

Legend of Zelda: Spirit Tracks (DS)

Metro 2033 (PC, Xbox 360)

Sherlock Holmes vs. Jack the Ripper (PC, Xbox 360)

Star Trek Online (PC)