Uusimmat

Sam & Max Episode 204: Chariots of the Dogs (PC)

04.04.2008 12:29 Jukka O. Kauppinen

Etsiväkaksikko Sam & Maxin seikkailut jatkuvat toisen esityskauden neljännessä osassa. Chariots of the Dogs jatkaa sankarien tarinaa mutta nivoo osat entistä tiiviimmin tv-sarjamaiseen muotoon. Tarina jatkuu siitä mihin edellinen osa, Night of the Raving Dead, päättyi. Bosco on kadoksissa ja aika, avaruus ja alienit sekoittavat pakan pahemman kerran.

Tarjolla onkin taas maittava huumoriannos.

Osa 2:04 poikkeaa aiemmista Sam & Maxien tarinoista siinä, että se liittyy selkeästi edellisen osan loppuun. Aiemminhan tarinat ovat olleet tiukemmin yhden jakson mittaisia, vaikka niiden tapahtumat ja hahmot liittyvätkin toisiinsa. Muutos piristää – ja käsikirjoitus on jälleen huippulaatua.

Tosin Raving Deadin käsittämätön komiikka ja totaalisen erilainen peliympäristö viehätti ehkä enemmän. Sankarit vietiin täysin uuteen ympäristöön, kummallisten sekoboltsien keskelle. Eivät vastaantulevat hahmot nytkään mitään kravattikaulaista virkamieskuntaa edusta, mutta meininki on silti vähän tavallisempaa. Mutta vain vähän. Sankarien kiitäminen pitkin poikin aikajanaa, tulevaisuudesta menneisyyteen, jopa omat itsensä välillä kohdaten, pistää sormen hassusti suuhun.

Vaikka tarina tietysti meneekin eteenpäin kuin höyryveturi käsikirjoituksen mukaan, niin aikamatkailu tuo siihen omia erikoisia sävyjään. Oikea läpipeluuresepti ei löydy hetkessä, joten pelaajan täytyy vain ruopia hilseistä päätään ja sinkoilla ajassa edestakaisin, kunnes oikea se oikea tapahtumien, hahmojen ja esineiden yhdistelmä löytyy ja lottovoitto napsahtaa kohdalle.

Night of the Raving Dead ja  Chariots of the Dogs tuovat yhteistuumin kaivattua hienoista uudistumista. Seikkaileminen ei tietenkään eroa aiemmasta, mutta hahmot ja ympäristöt ovat aiempaa monipuolisempia. Eikä huumorissakaan ole vikaa. Tämän kera onkin ilo odottaa toisen esityskauden finaalia, viidettä jaksoa, joka kuulemma vie pelaajat itsensä Belsebuubin valtakuntaan.

 

Tekijä: Telltale Games
Julkaisija: Telltale Games
Testattu: PC Windows XP, Athlon 64 X2 3800+, 2 Gt muistia, GeForce 7900GT
Saatavilla: PC
Laitevaatimukset: olemattomat
Pelaajia: 1
Pelin kotisivu: http://www.telltalegames.com/samandmax/chariotsofthedogs

Lue lisää eDomesta

Avaruusolennot riehuvat uudessa Sam & Max -episodissa, katso videot

Ihaile Monkey Island -piraattipiirroksia

Sam & Max – Culture Shock – etsivälegendojen paluu

Sam & Max Episode 203: Night of the Raving Dead (PC)

Sam & Max Season 1 (PC)

Sam & Max Surfin’ the Highway –sarjakuvasta uusintapainos

Sam & Max synkeissä kauhutunnelmissa – katso uuden episodin kuvat ja traileri

Sam & Max: Season 2 – jaksot 1 ja 2 (PC)

Uusi Sam & Max vie eläinetsivät suoraan helvettiin – katso kuvat ja videot

Crysis (PC)

Darkness Within: In Pursuit of Loath Nolder (PC)

Fantasy Wars (PC)

King’s Quest Collection (PC)

Nostradamus: The Last Prophecy (PC)

Penumbra: Black Plague (PC)

Viva Piñata (PC)