Shadow Hearts: Covenant (PS2)

Shadow Hearts: Covenant ei – kuten ei ykkösosakaan – ole esitystavassaan mitenkään omaperäinen, mutta se on silti esimerkki hyvästä pelistä konsoliroolipelien lajityypissä. Omalaatuinen tyyli, huumori sekä persoonalliset hahmot antavat pelille jalat, joilla seistä Final Fantasy -kopioiden yläpuolella.

Pelin juonessa on edelleen se perinteinen pelasta maailma -tavoite, mutta se on kiedottu sen verran kiehtovaan, näennäisesti oikean maailman historiaan sidottuun tarinaan, että se ei menoa haittaa.

Tarina jatkuu kuusi kuukautta ensimmäisen osan jälkeen. Ensimmäinen maailmansota raivoaa edelleen, ja ykkösosan antisankari ja jumalantappaja Yuri yrittää löytää sisäisen rauhan. Sapientes Gladio -nimisen salaseuran kätyri, kardinaali Nicolai langettaa miehen ylle kirouksen, joka imee häneltä kyvyn muodonmuutoksiin. Kirous pitää tietenkin purkaa, ja samalla kietoudutaan salamyhkäiseen juoneen, jonka johtajana häärii eräskin Rasputin Venäjän hovista. Tarina kuljettaa pelaajaa ympäri Eurooppaa ja kaukaiseen Japaniin ja Aasiaan saakka.

Pelin yleisvire on selvästi synkempi kuin lajityypin peleissä yleensä, mikä tekee pelaamisesta kiinnostavaa. Mukana on runsaasti pimeitä riittejä, muinaisia ennustuksia sekä demoneita, ja pelataanpa pelissä ajoittain myös Yurin kirotun sielun sisällä.

Yleinen synkistely, tavallista tylympi suhtautuminen kuolemaan ja seksuaalinen vihjailu tekevät pelistä vähän aikuisemman oloisen kuin mitä fantasiaropetukset yleensä ovat.

Mukana on silti paljon tahallisen huonoa ja absurdia huumoria, joka näkyy hyvin pelihahmoissa. Yksi ryhmäläisistä on supersankarina itseään pitävä, painijaksi kouluttautunut vampyyri. Vastustajiin kuuluu muun muassa jättimäinen vaaleanpunainen demonikissa.

Tekemistä riittää taisteluissa ja niiden ulkopuolella

Pelillisesti Covenant on konsoliroolipelien peruskauraa, mutta lukuiset pakolliset taistelut pysyvät tuoreina ykkösosasta tutun ajastetun toimintamittarin avulla. Sitä käytetään kaikissa hahmojen toiminnoissa, ja oikea-aikaisilla napinpainalluksilla sen avulla vaikutetaan onnistumiseen. Taistelut eivät siis ole pelkkää valikoiden käyttöä ja sivusta seuraamista.

Joka hahmolla on oma taistelumittarinsa, jota voi muokata monin eri tavoin. Sen käytön voi myös poistaa, jos omat refleksit eivät riitä.

Pelissä on paljon muutakin tekemistä: lineaarisen tarinan etenemisen lisäksi hahmoja pitää tietenkin kehittää ja varustaa, taisteluissa voi käyttää apuna tarot-kortteja ja aromaterapiaa, Yurin muodonmuutoshahmoja pitää kehittää, ryhmän valkoista sutta Blancaa voi kilpailuttaa koiratappeluissa ja pitääpä pelissä jopa kerätä homoeroottisia postikortteja puvuntekijälle, joka ompelee uusia pukuja ryhmän nukkemestari Gepetton taikanukeille.

Ulkoisesti peli on hyvin persoonallinen. Hahmot on hyvin suunniteltu ja ympäristöt erittäin kauniita, vaikka lajityypille ominaisesti ovatkin erittäin staattisia.

Erityismaininnan ansaitsee pelin musiikki, varsinkin taistelumusiikki, joka ei kyllästytä edes pidemmän päälle. Vain ääninäyttely käy ajoittain korville, mutta se voi tosin johtua dialogin hämäryydestä.

Shadow Hearts: Covenant ei ole mikään lajityypin uudistaja, mutta se on vahvasti omalla tyylillään ja erityisesti tarinallaan seisova pätevä esitys. Tarinalla on myös pituutta: kahdelle levylle jaettua seikkailua pelaa reilusti yli 40 tuntia.