Uusimmat

Shadow Ops: Red Mercury (Xbox)

04.07.2004 00:00 Muropaketin toimitus

Jo ennakkoon kohua herättänyt Shadow Ops: Red Mercury on täällä. Superlatiiveja pelin elokuvamaisesta toteutuksesta on varmasti viljelty häpeilemättä, mutta onko tämä nyt se FPS-pelien kuningas? Ei ole.

Lähtökohta on tuttu. Maailman kohtaloa uhataan ydinaseella ilkeiden terroristien taholta, ja auttajaksi kelpaa vain setä samuli. Tällä kertaa homma jätetään merijalkaväen erikoisjoukkojen huoleksi.

Pelin alku on kuin suoraan toimintaelokuvasta. Liikoja selittelemättä päästään päähenkilön pääkopan sisälle. Hän toivottaa meidät tervetulleiksi helvettiinsä, tarinaan jolla ei ole todellista esikuvaa. Vai onko? Aika pian käy ilmi, että ainakin niitä sotaelokuvia on katseltu läjäpäin.

Vaikka ”kameran” takana on ammattilaisia ja alkuanimaatioissa käytetyt kikat ovat tuttuja televisiosta, ei peli tarjoa graafisesti mitään häkellyttävää. Päinvastoin, nykivät videot eivät oikein vakuuta kun ulkoasu on mitä on. Grafiikka ei tee oikeutta äänimaailmalle, sillä eri äänien kirjo on mallinnettu todella upeasti. Musiikki on tosin kopioitu elokuvasta ”Isku Mogadishuun” nuotilleen, mitä selittää sekin että pelin äänistä vastaa sama yritys kuin kyseisen leffan ääniraidasta.

Pelattavuus on luokkaa ”ok”. Tähtääminen on helppoa, ja tuntuma ohjaamiseen hyvä. Realismin nimissä ammuksia ei ole rajattomasti, ja päähenkilö voi jopa kuolla. Ikävä vain, että kokonaisuutena realismi jää vähille: tärkeämpää on elokuvamainen tarinan eteenpäinkuljetus ja puuduttava teurastus. Kohtalainen Live-palvelu tuo hiukan potkua hommaan, mutta yksinpelinä tämä ei toimi.

Putkisuunnittelua hyödyntävät kentät häiritsevät toden teolla kun päästään alun lähi-idän kaupunkimaisemasta viidakon keskelle. Mukana seuraa yleensä myös joukkuetovereita, mutta tekoälyisen taistelukaverin mukana olo on lähinnä haitta, koska tekotappajia ei voi käskyttää.

Shadow Ops: Red Mercury sisältää muutamia hyviä oivalluksia, mutta ne eivät riitä nostamaan peliä eliittiluokkaan.

Taaaakseee pstu!

Jaakko Viitanen