Shadowrun Returns (Mac, PC)
Tekijä: Harebrained Schemes
Julkaisija: Harebrained Schemes
Testattu: Windows 8, Intel Core i5-750, 8 Gt keskusmuistia, GeForce GTX570
Saatavilla: Mac, PC
Tulossa: Android, iOS
Laitevaatimukset: Windows XP, Pentium 4 3.46 GHz, 2 Gt keskusmuistia, GeForce GT 120
Pelaajia: 1
Pelin kotisivu:http://harebrained-schemes.com/shadowrun/
Arvostelija: Miikka Lehtonen
Kun minä olin nuori poika, joka lauantai-iltana vanhempieni keittiö siirtyi kuin teleportilla 2050-luvun Seattleen. Me pelasimme nimittäin Shadowrunia, nuoruuteni rakkainta roolipelimuistoa.
Niistä vuosista on jo aikaa ja kirjatkin taitavat olla jossain kaatopaikalla, mutta Shadowrun elää edelleen. Nyt myös tietokonepelinä. Täyttääkö se kaikki siihen ladatut odotukset? Enemmän tai vähemmän.
Shadowrun ei ollut ihan suotta se nuoruusvuosieni suurin roolipelisuosikki, sillä se oli – ja on – aika ainutlaatuinen tekele. Shadowrun on ehtaa cyberpunkia, mutta vain osittain. Megayhtiöt hallitsevat maailmaa, kyberraajat ovat arkipäivää ja matriisissa tapahtuu mitä ihmeellisempiä juttuja. Mutta tämä on vain puolet palapelistä.
Se toinen puolisko kun on magiaa. 2000-luvun alkuvuosina maailma Heräsi, kun vuosituhansien varrella hävinnyt magia palasi. Jotkut ihmiset muuttuivat peikoiksi, örkeiksi, kääpiöiksi tai haltioiksi. Alkuperäiskansojen myytit osoittautuivat tosiksi ja muutamat onnekkaat saivat kyvyn keskustella henkien kanssa tai kanavoida maagisia voimia. Taivaalla kaartelee lohikäärmeitä ja maailman perustukset vapisevat vertauskuvallisesti ja kirjaimellisesti.
Magian, loiston ja teknologian varjoissa elää lauma ihmisiä, joita ei virallisesti ole edes olemassa. He hoitavat ne keikat, jotka ovat liian arkaluontoisia, jotta kukaan tunnettu taho haluaisi tahrata käsiään niillä – tai niin vaarallisia, ettei kukaan täysjärkinen halua mennä lähellekään niitä. He ovat runnereita, juoksijoita.
Shadowrunin maailmassa kerrottiin toinen toistaan kiehtovampia ja kiinnostavampia tarinoita niin lukuisten lähdekirjojen, novellien kuin pelaajienkin toimesta. Itse tykästyin maailmaan niin totaalisesti, että ostelin pelin lähdekirjoja vielä vuosikausia sen jälkeen, kun pelaaminen oli jo jäänyt.
En selvästi ollut myöskään yksin, sillä Shadowrun Returns oli viimevuotisen Kickstarter-aallon todellisia onnistujia. Pelin alkuperäisen luojan vetämä projekti pyrki tekemään Shadowrunista kynä ja paperi –roolipelille uskollisen tietokoneversion monilla kiinnostavilla mausteilla höystettynä. Niin wanhat Shadowun-parrat kuin monet muutkin heittivät kortensa kekoon ja peli keräsi hillittömän potin.
Sitten alkoi odotus, jonka varrella peliä lykättiin pariinkin kertaan. Ja näin jälkikäteen voi vain todeta, että ihan aiheesta taisivat lykätä, sillä kaikkien vaiheiden jälkeen pelistä löytyisi parikin kohtaa, joita olisi vielä voinut hioa. Millainen se siis mahtoikaan olla kuukausi sitten?
Kahden puoliskon peli
Shadowrun Returns on itse asiassa kaksi erillistä pelin palasta. Näistä ensimmäinen on se sama skriptausmoottori ja kenttäeditori, jolla Harebrained Schemesin väkikin oman pelinsä teki. Kattava ja monipuolinen editori vaatii hieman opettelua, mutta selvästi sillä saa paljon mielenkiintoista aikaan. Pelin Steam-versio sisältää myös Steam Workshop –tuen, joten omat seikkailunsa ja viritelmänsä saa helposti muun maailman pelattavaksi.
Kuten niin monessa muussakin Shadowrun Returnsin osa-alueessa, myös tässä kyse oli siitä, että pelin kehittäjät halusivat tarjota yleisölleen alkuperäistä roolipeliä mukailevan kokemuksen ja mikä olisikaan enemmän roolipelien hengen mukaista kuin peluuttaa muilla omia seikkailujaan? Toistaiseksi tarjonta on aika nihkeää, mutta eiköhän se siitä.
Se jälkimmäinen puolisko on peli itse, eli Harebrained Schemesin tekemä Shadowrun-moduuli: Dead Man’s Switch. Sen alussa pelaaja saa videopuhelun vanhalta kaveriltaan, joka on jo vuosia sitten kadonnut omaan viinanhuuruiseen maailmaansa. Nyt kaverilla on yllättävä pyyntö: jos tämä viesti joskus esitetään, hän on jo kuollut. Ja hän arvostaisi haudan takana niin kovasti sitä, että hänen ainoa kaverinsa etsisi käsiinsä murhaajan ja kostaisi tapahtuneen.
Näin pyörähtää käyntiin seikkailu, joka vangitsee erinomaisesti Shadowrunin tunnelman, slangin ja meiningin. Ja miksipä ei? Onhan kehitystiimissä mukana useampiakin alkuperäisen pelin ja sen maailman luojista. Itse olin Shadowrun-friikkinä myyty alusta asti ja niin täysillä mukana, että miltei kehitin spontaanisti kyvyn kehrätä, kun vähempi ei tuntunut riittävän.
Seikkailussa on mukana vahva Baby’s First Run –meininki, sillä matka vie pelimaailman tärkeisiin paikkoihin, esittelee tärkeitä henkilöitä ja sisältää hauskoja viittauksia myös Shadowrunin SNES- ja Genesis-versioihin. Tämä on toki väistämätöntä, sillä eihän jokainen pelin ostaja ole yhtä asiaan perehtynyt kuin me parrat, joten sormi menisi helposti suuhun, jos peli ei sijoittuisi Seattlen ympäistöön ja sisältäisi paljon Shadowrunin perusjuttuja.
Pituutta seikkailulla on sellaiset reilut 10 tuntia ja ne ovat aika lineaarista menoa. Mukana on pari sivutehtävää, mutta pääasiassa mennään pääjuonen ehdoilla. Ei sinänsä että siinä mitään vikaa olisi, sillä meininki on tosiaan mainiota ja kirjoitus pelin hengen mukaista. Olisin silti kaivannut lisää sivutehtäviä puhtaasta pelaamisen ilosta.
Jos siis olet Shadowrun-friikki, joka tuntee Harlequininsa, saa kylmiä väreitä Universal Brotherhoodin mainitsemisesta tai tietää, kuka Dunkelzahn oli, voit ostaa pelin tältä istumalta: sen ongelmat ja puutteet eivät sinua tai sinun pelikokemustasi haittaa.
Mutta jos et ole, kannattaa lukea ehkä vähän enemmän. Sillä kun otan iridium-pinnoitteiset peililasini naamaltani, huomaan väkisin, että Shadowrunin kiiltävässä maailmassa on jokunen tahra.
Null sheen, chummer
Shadowrun on pelinä todella perinteinen roolipeli ja lainailee avokätisesti käsitteitä ja mekanismeja alkuperäisestä kynä ja paperi –pelistä. Hahmojen ominaisuudet, arkkityypit ja kyvytkin ovat tuttuja emopelistä, joten katusamuraiden, deckerien, shamaanien ja riggerien ystävät ovat pelissä välittömästi kuin kotonaan. Systeemi tuo mukanaan reippaasti vapautta, koska pelaajia ei ole sidottu mihinkään hahmoluokkiin tai muihin keinotekoisiin rajoituksiin.
Edes alussa valittu hahmoluokka – tai arkkityyppi, kuten peli niitä kutsuu – ei ole kuin ohjenuora ja alkupiste, sillä sen jälkeen pelaaja saa sijoitella uudet kykypisteensä miten haluaa. Maagi voi heilutella pelin suurinta haulikkoa ja katusamurai heitellä loitsuja, jos niin haluaa.
Tietokonepelinä Shadowrun Returns tuo vahvasti mieleen Falloutin ja PlaneScape Tormentin kaltaiset männävuosien klassikot. Isometrisessä maailmassa juoksennellaan käyttelemässä esineitä, puhumassa ihmisten kanssa ja muutenkin tekemässä kaikkea Shadowrun-henkistä. Dialogia on paljon ja se on hyvin kirjoitettua.
Kun on väistämättä taistelun aika, pelaajan ryhmä – kaikkiin tehtäviin palkataan päähahmon kaveriksi kolme muuta runneria laajasta valikoimasta – siirtyy saumattomasti taistelumoodiin, joka tapahtuu samalla kartalla kuin pääpelikin. Taistelumoottori ymmärtää suojautumisen kaltaiset taktiset vaatimukset ja Shadowrunin omat erikoisuudet tuovat siihen reippaasti mahdollisuuksia ja lisävärinää.
Falloutin hengen mukaisesti kullakin aseella on suuret määrät erilaisia hyökkäyksiä. Haulikolla voi vaikka ampua uhrejaan polviin vieden näiltä sitten toimintapisteitä tai rynkyllä päästää kerralla koko lippaallisen menemään. Tarkkuus kärsii, mutta jos sarja osuu, jälki on rumaa. Näin toki vain siinä tapauksessa, että osaa käyttää kyseisiä aseita tarpeeksi hyvin.
Todellisena Shadowrun-erikoisuutena kyberavaruus, eli matriisi, antaa peliin välillä omaa väritystään. Ryhmän deckerit voivat sopivan plugipaikan löytäessään hypätä vaikka kesken taistelun matriisiin hakkeroimaan vihollisten tykkitorneja, availemaan ovia ja niin edelleen. Toki näin tapahtuu vain ennalta määrätyissä kohdissa, mutta kun niin tapahtuu, peli on parhaimmillaan.
Voiko olla paljon shadowrunimpaa kokemusta kuin se, että hypitään vuorotellen matriisin ja liha-avaruuden välillä? Muu ryhmä yrittää suojella deckerin ruumista tämän kiirehtiessä pitkin matriisia ja yrittäen avata reittiä eteenpäin tai muuten vain hoitaa sitä, mikä hoitamista vaatii.
Pelattavuuden osalta suurempaa valittamista ei siis ole, vaan palapelin molemmat palaset toimivat hyvin.
Some sheen, chummer
Jos tässä olisi ollut se koko paketti, Shadowrunia voisi suositella aika varauksetta. Valitettavasti Shadowrun Returnsista näkyy, että sitä on tehnyt pieni tiimi aikamoisella kiireellä. Vuosi ei ole kovin pitkä tovi, jos sen aikana pitäisi tehdä Unityn päälle oma pelimoottori ja sitten reiluksi 12 tunniksi sisältöä.
Shadowrun Returnsissa kiire näkyy bugeina sekä yhtenä harvinaisen ikävänä puutteena. Peli kun ei sisällä mahdollisuutta tallentaa itse peliään. Ainoa tallennusmahdollisuus on pelialueen vaihdon yhteydessä tapahtuva automaattitallennus, mikä tapahtuu pelitilanteesta riippuen 10 – 30 minuutin välein. Normaalisti tämä ei ole ongelma paitsi oikean elämän uhatessa, mutta kun se perkeleen peli ei automaattitallentele edes taisteluissa.
Pelistä löytyy muutama taistelukohtaus, jotka voivat helposti venähtää yli puolen tunnin mittaisiksi. Arvatkaa, mikä on se reaktio, kun peli päättyy game overiin 20 minuutin taistelun jälkeen? Muita ryhmän jäseniä voi kyllä herätellä kuolon porteilta, mutta jos päähahmo – jota viholliset tykkäävät räiskiä – kyykkää, se oli siinä se peli. Minulle näin kävi pelin eeppisessä lopputaistelussa vain pari vuoroa ennen voittoa. Siinä olivat Cheat Engine ja god modeen turvautuminen aika lähellä!
Muitakin outouksia löytyy. Hahmojen sijoittelu ja kykyjen käyttäminen on joskus isometrisessä näkymässä vähän kankeaa ja se syö miestä, kun rynkkysarjan pamauttamisen sijaan soturi juokseekin vihollisen viereen seisomaan, koska kursori oli pari pikseliä väärässä paikassa. Parannusloitsujakaan ei voi heitellä taistelun ulkopuolella, joten kuolon portille edellisen taistelun lopussa jäänyttä soturia saa parannella aika urakalla seuraavan mätön alkaessa.
Ei siis täydellinen peli. Itsehän en toki sellaista odottanutkaan, vaan arvasin kyllä jo ennakkoon, että Shadowrunista tulisi löytymään pientä nipotettavaa ja valitettavaa useamman kappaleen verran. Tämä on hinta, jonka maksan ilomielin näin uskollisesta ja hyvin kerrotusta Shadowrun-kokemuksesta, varsinkin kun nyt saamamme peli ei ole suinkaan matkan päätepiste, vaan sen alku.
Harebrained Schemes työstää jo täysimittaista Berliiniin sijoittuvaa kampanjaa, joka on Kickstarter-tukijoille ilmainen, sekä useampaa pienempää moduulia. Myös fanit ovat jo täydessä työssä ja ovat muutamissa päivissä onnistuneet avaamaan peliin jos jonkinlaisia uusia editointimahdollisuuksia. Kun huomioidaan vielä se, että peli komeili useamman päivän ajan Steamin myydyimpänä pelinä – ja on yhä kärkinelikossa – Harebrained Schemes ei taatusti jätä hommaa tähän.
Siinä se sitten on. Se minun Kickstarter-odotusteni ykköspeli. Paljon hyvää, vähän huonoa. Shadowrunin ja cyberpunkin ystäville peli on puhdasta herkkua ja uskon, etteivät pelin pienet ongelmat muidenkaan pelikokemusta pilaa.
Lue myös
Magic 2014: Duels of the Planeswalkers (PC, PS3, Xbox 360
Panzer Corps: Allied Corps (PC)
Saint’s Row IV –ennakko (PC, PS3, Xbox 360)
