Silent Hill: Homecoming (PC, PS3, 360)

04.03.2009 16:39 Tero Lehtiniemi

Konamin Silent Hill -kauhupelisarja on viimein edennyt kuudenteen osaansa. Konamista puhuminen tässä tapauksessa on kuitenkin hieman liioittelua: pelin on tehnyt kalifornialainen suhteellisen tuntematon Double Helix Games. Tämä ei sarjan historiassa ole kuitenkaan ennen kuulumatonta: myös aiemmin PSP:lle julkaistu Silent Hill: Origins on länsimaista tekoa.

Silent Hill -sarjan hienoimpia elementtejä on ollut sen psykologisen kauhun elementti. Päähenkilöt ovat olleet tavallisia, pahaan pulaan joutuneita ihmisiä, joille jokainen kohtaaminen pimeyden kauheuksien kanssa on ollut taistelu elämästä ja kuolemasta. Kuinka sarjan luonne muuttuu, kun päähenkilö onkin koulutettu tappaja?

Peli alkaa kun sodasta palaava Alex Shepherd palaa kotikaupunkiinsa. Mielenkiintoisesti Shepherd’s Gleniksi nimetty idyllinen pikkukaupunki on kuitenkin autioitunut ja sitä peittää omituinen, painostava sumu. Sen harvat jäljellä olevat asukkaat käyttäytyvät oudosti ja Alexin nuorempi velikin on kadoksissa. Näistä lähtökohdista alkaa seikkailu, joka vie Alexin Shepherd’s Glenin mysteereiden ratkomisesta aina Silent Hillin synkimpiin syövereihin asti.

Toisin kuin sarjan aiempia pelejä tähdittäneet tavikset, Alexilla ei mene sormi suuhun vastaan tulevien hirviöiden kanssa. Veitset ja metalliputket muuttuvat tämän käsissä nopeiksi tappokoneiksi ja meininki pelaa nopeiden ja hitaiden hyökkäysten kombottamisella. Sarjalle poikkeuksellinen järjestelmä toimii sulavasti, mutta tekee suurimmasta osasta kohtaamisia varsin helppoja ja yhdentekeviä. Varsinkin kun Alex osaa väistellä ja suorittaa väistelyistä asianmukaisia vastahyökkäyksiä.

Toimiva ja sulava taistelujärjestelmä kääntyy tässä mielessä pelin suurimmaksi heikkoudeksi. Muistan vielä kun Silent Hill 2:sta pelatessa en meinannut uskaltaa kävellä alun sumuista metsäpolkua pitkin yöllä, vaan jouduin odottelemaan aamuun ja yrittämään uudestaan. Homecomingissa tällaisia fiiliksiä ei tule, kun itsevarma pelaaja tietää selviävänsä kaikesta, mitä peli tätä vastaan lähettää. Välistä vastaan tulee toki pahempiakin vastuksia, mutta yleismeininki jää latteaksi.

Maistuvat maisemat

Ei Homecoming kuitenkaan turha peli ole. Sen maalailemat groteskit ja painostavat ympäristöt on toteutettu loistavasti, eikä audiopuoli jää paljon huonommaksi. Akira Yamiokan tunnelmalliset ja synkät sävellykset luovat myös osaltaan tunnelmaa, joka pelillisen tarjonnan puolesta jäisi muuten puolitiehen.

Valitettavan hitaasti käynnistyvä juoni muuttuu vauhtiin päästyään todella mielenkiintoiseksi, haastaen pelaajan kyseenalaistamaan toden ja epätoden, nähdyn ja kuvitellun. Mitenkään äärettömän omaperäiseksi sitä ei voi sanoa, mutta kaikessa makaaberiudessaan ja lohduttomuudessaan se pitää sarjan yleisellä tasolla hyvin pintansa.

Silent Hill: Homecoming tuntuu yrittävän samanlaista irtiottoa edeltäjistään kuin Resident Evil 4 aikoinaan teki. Yhtä hyvin ei tällä kertaa onnistuta, koska vanhojen elementtien vesittämiselle ei ole juuri annettu mitään vastapainoa. Vihollisia tulee vastaan yleensä yksi tai korkeintaan pari kerrallaan, parannusjuomia on tarjolla anteliaasti, ja taitava pelaaja oppii hyvin nopeasti nitistämään vihollisensa alta aikayksikön.

”Kauhua” yritetään sen sijaan luoda toisinaan jatkuvasti perään lähtevien hirviöiden ja alitehoisen taskulampun avulla. Valitettavasti kumpikin näistä elementeistä onnistuu lähinnä turhauttamaan, ja kaikenlainen painostavuuden ilmapiiri on hukassa. Tallennuspisteitä on kyllä valitettavan harvassa, joskin tämä harmittaa lähinnä pelisessioiden rytmityksen, ei niinkään vaikeustason takia.

Silent Hill: Homecoming on valitettavan ristiriitainen kokonaisuus. Se on tekniseltä toteutukseltaan erinomainen, taistelu ja liikkuminen on toimivaa ensimmäistä kertaa sarjan historiassa, ja juoni ehkä Suuren Käänteen ennalta-arvattavuutta lukuun ottamatta hyvää kamaa. Samalla sen tarjoama kauhukokemus jää valitettavan vaisuksi, kun suurin osa yllätyshyökkäyksistä on ennalta arvattavia ja Alexin puolustautumiskyky niin hyvä.

Niinpä sitä voisi ennemminkin luonnehtia psykologisesti sävytetyksi okkultistiseksi toimintaseikkailuksi, jollaisena se ei ole ollenkaan pöllömpi. Perinteistä Silent Hill -jatkoa tai yleensä kauhua toivovat voivat kuitenkin pettyä.

Tekijä: Double Helix Games
Julkaisija: Konami
Testattu: PlayStation 3
Saatavilla: PC, PlayStation 3, Xbox 360
Pelaajia: 1
Pelin kotisivu: http://www.konami.com/games/shh
Tero Lehtiniemi

Toinen mielipide

Tapahtumaympäristöt ovat otollisia synkällä juonella varustetulle seikkailulle, vaikka ne eivät yllä graafisen tykityksen tasolle kuin muutamalla hetkellä. Pitkälle pääsee jo taitavalla valojen ja varjojen käytöllä unohtamatta näyttäviä yksityiskohtia. Parasta ulkoasussa on eri tiloille luotu oma persoonallinen tunnelma, jossa jokainen huone tuntuu uniikilta.

Hyytävien tapahtumapaikkojen ohella audiototeutus on huippuluokkaa. Pelissä kuullaan yli 70:n minuutin verran mestarillisen Akira Yamaokan sävellyksiä. Taustakappaleiden ohella muut äänitehosteet ovat saman herran työtä. Yamaoka on tunnettu kyvystään yhdistää musiikki ja ruudulla pyörivä toiminta synergialliseksi vuorovaikutusketjuksi, jossa tälläkin kertaa onnistutaan täydellisyyttä hipoen.

Homecoming ei ole missään tapauksessa huono peli, mutta se ei yllä pelisarjan parhaimpien osien tasolle. Kokonaisuus muodostuu epätasaiseksi toimintapeliksi, jossa lahdataan vihollisia ja ratkaistaan pieniä ongelmia ilman sen suurempaa tunnetta.

Mikko Rekola

Lisää aiheesta

Silent Hill 2 (PC)

Silent Hill 2:ssa kauhun ilmapiiriä luodaan ympäristöjen, äänimaailman ja pienten yksityiskohtien avulla. Peli ei luota pelkästään Resident Evilistä ja monista elokuvista tuttuihin äkkinäisiin tilanteisiin, jotka säpsähdyttävät vain pikaisesti. Tässä pelissä pelonsekaista tunnelmaa pyritään pitämään yllä käytännössä pelin alusta loppuun. Alun sumuinen kaupunki ja siellä rymyävät vihamieliset lihakasat luovat orvon olon, mutta se ei vielä oikein vakuuta. Pelin ehtiessä pidemmälle sekä ympäristöt että viholliset muuttuvat uhkaavammiksi. Ei tämä kuitenkaan mikään Uhrilampaat ole, enkä usko kenenkään näkevän painajaisia tätä pelattuaan. Pelien mittakaavassa tunnelma on kuitenkin pelottava.

Silent Hill 3 (PS2)

Missä Silent Hill 2 kehitteli jännitystä pikku hiljaa, Silent Hill 3 pudottaa pelaajan suoraan keskelle toimintaa. Päähenkilö Heather havahtuu painajaisesta vain löytääkseen itsensä keskeltä toisenlaista kauhukuvitelmaa; tutun ostoskeskuksen on korvannut karmiva rinnakkaismaailma. Puoli toista vuotta sitten ilmestyneen kakkososan tapaan Silent Hill 3 kertoo itsenäisen tarinan. Vain tapahtumapaikka, Silent Hillin helvetillinen pikkukaupunki, on säilynyt. Aluksi pelaaja ei pelin alussa tiedä sen enempää kuin sankaritarkaan rooliaan omituisissa tapahtumissa. Tarina kehittelee käänteitään yllättävästi ja kytkee tarinan kiintoisalla tavalla kahden edellisen pelin tapahtumiin.

Silent Hill 3 -haastattelu

eDomella:lla oli pari viikkoa sitten kunnia tavata pari kuuluisan japanilaisen pelitalon Konamin pelisuunnittelijaa, jotka olivat juuri saaneet valmiiksi Silent Hill kolmosen. Toinen näistä herroista oli Akira Yamaoka, joka on pelin tuottaja, mutta on myös tehnyt pelin äänimaailman ja musiikit. Toinen herroista oli Hiroyuki Owaku, jonka käden jälki näkyy lähes joka puolella peliä aina pelin kartoista ja koodin vääntämisestä lähtien. Se, että Silent Hill 3 ilmestyy ensimmäiseksi Eurooppassa, on harvinaista herkkua ja tästä pitikin näiltä herroilta ensimmäiseksi kysyä.

Silent Hill Origins (PSP)

Silent Hillin harmaat kadut ja ahtaat rakennukset vetoavat pelaajan mieleen ja yrittävät viljellä klaustrofobiaa. Efektiä vahvistetaan kolmannesta persoonasta liikkeelle lähtevällä kameralla ja tilojen ahtautta korostavilla kuvakulmilla. Erilaiset kuvakulmat muuttavat taitavasti tunnelmaa ja painottavat pelin upeaa ulkokuorta. Valitettavasti kameratemput häiritsevät pelattavuutta, sillä sokeasta kulmasta kimppuun hyökänneet viholliset jättävät pelaajalle vähemmän vaihtoehtoja.