Soma (Linux, Mac, PC, PS4)
Tekijä: Frictional Games
Julkaisija: Frictional Games
Testattu: PC Windows 8.1, Core i7, 8 Gt muistia, GTX 660
Saatavilla: Linux, Mac, PC, PlayStation 4
Pelaajia: 1
Muuta: Ladattava peli, hinta 27,99 euroa (Steam , GOG.com)
Pelin kotisivu: http://somagame.com
Arvostelija: Heikki Takala
80- luvun science fictionille oli tyypillistä miettiä ihmisyyttä. Mistä se koostuu, mikä sen määrittelee, ja mitä todellisuus on. Kukaan tai mikään ei ole tehnyt tätä paremmin kuin Philip K. Dickin Do Androids Dream of Eletric Sheep -romaani, johon myös Blade Runner perustui.
Siksi onkin sopivaa, että Soma aloitetaan samaisen kirjailijan mietelauseella: Todellisuus on sitä, joka ei häviä vaikka siihen lakkaa uskomasta.
Psykosomatisaatio
Teoksen rakentaminen nykymaailmassa moisten pohdintojen äärelle koetaan kaupallisena itsemurhana. Kyseessä ei ole mitenkään helposti pureskeltava kysymys, ja tulkintojen tekeminen Somassa on pakollista, ei vaihtoehtoista. Itse asiassa kaikenlainen rynniminen paikasta toiseen tarkoittaa vain tarinan sivuuttamista, sillä suurin osa siitä kerrotaan ympäristöön piilotetuissa sähköposteissa ja audiolokeissa.
Tarinasta itsestään puhuminen on myös ongelmallista. Oikeastaan minkä tahansa asian kuvailu on spoileri, joita Soman tapauksessa on syytä välttää kuin ruttoa. Se on niitä harvoja pelejä johon pitää uppoutua trailereita katsomatta ja foorumeja lukematta. Muuten epäilen tarinan menettävän tehonsa tyystin.
Yhtä kaikki, Soma tarkoittaa ruumista. Joten on varmasti turvallista sanoa että tarina käsittelee ihmisyyttä ja minuutta. Tai ainakin jonkinlaista havaintoa siitä. Tämän havainnon lähtökohdat ovat sata vuotta tulevaisuudessa, merenalaisessa tukikohdassa jossa kaikki on luonnollisesti mennyt aivan päin helvettiä. Miksi näin on, ja mistä on kysymys jää pelaajan selvitettäväksi.
Soma luokitellaan kauhupeliksi, ainakin siltä pohjalta että kehittäjän maineeseen nostanut Amnesia-sarja sai paskat housuun miltei kaikilta pelaajilta. Mutta siinä missä Amnesia turvautui eräänlaiseen paniikinomaiseen selviämiseen, Soma pyrkii pelaajan ihon alle. Vaarat meren alla ovat varsin todellisia, mutta ne ovat harvassa, eivätkä ne aktiivisesti etsi pelaajaa käsiinsä.
Tämänkaltainen selviytymiskauhu on virkistävää, sillä se tukee tarinankerrontaa, ja antaa samalla mahdollisuuden myös tutkia paikkoja rauhassa. Jos alueella ei ole hirviöitä, niitä myös harvoin ilmestyy mistään pelaajan niskaan hengittämään. Hyvä näin, sillä kuten sanottua, ympäristö on rikas ja tutkittavaa riittää. Soma nojaa samankaltaiseen fysiikkamoottoriin kuin Amnesiat, joka tarkoittaa että miltei kaikki kaapit ja laatikot pystyy avaamaan ja kaikkea irrallista tutkimaan. Usein kyseessä on kuvia menneiltä ajoilta, insinöörien ajatuksenvaihtoa tai vain päiväkirjamerkintöjä. Nämä punovat hitaasti suuremman kuvan tulevaisuudesta, ja avaavat tarinaa välinäytösten lomassa.
Soma ei kuitenkaan tarjoa kovinkaan paljoa hahmoja joista ajatuksia voisi peilata takaisinpäin. Dialogi on harvinaista muiden kuin eräänlaiseen yleistyökaluun sidotun tekoälyn kanssa, ja hahmot joita pelaaja kohtaa ovat vähintäänkin sekavia. Samaa voisi sanoa hirviöistä.
Hypokondria
Vaikka Soma ei edusta aivan perinteistä kauhua, on se silti pelottava. Tapahtumia on vaikea ennakoida, ja yleensä juuri kun luulee selvittäneensä mistä on kysymys, peli heittää asian päin päähenkilön naamaa. Tämä jättää paljon tarinallista tilaa tulkinnoille, ja jossain mielessä Soma ikään kuin alkaa siitä mihin useat pelit päättyvät. Se ainakin yrittää vastata vaikeisiin kysymyksiin, filosofien tehtäväksi jää vastata ovatko vastaukset riittäviä.
Ehkä pohtivasta luonteesta johtuen, olin useimmiten vain ärsyyntynyt pelin selviytymiskauhu-osioihin. Hirviöitä on muutamia erilaisia, ja niiden käyttäytymisen pystyy selvittämään helposti vain tarkkailemalla. Usein ne eivät aiheuta ongelmia, mutta muutama kohtaus alkaa lähinnä ärsyttämään. Nämä ovat poikkeuksetta takaa-ajo tilanteita, joissa pitää vain juosta paniikinomaisesti eteenpäin. Vaikka ne ovat hyvää vaihtelua haahuilulle ja kevyelle ongelmanratkonnalle, rytmitys ontuu ajoittain. Varsinkin eräässä osassa tarinaa, jossa on kokonainen alue tutkittavana, ja valtavasti tarinaa hahmottavia asioita luettavana. Ongelma on vain ääniin reagoiva hirviö joka tasan tarkkaan löytää itsensä pelaajan tykö kuullessaan oven avautuvan jossain kaukaisuudessa.
Samoin on usein muidenkin kohtausten kanssa. Ne perustuvat lähinnä tuuriin ja reittien tuntemiseen, sekä muutamaan uudelleenyritykseen. Hirviö herää, juokse jonnekin. Jos jäät kiinni, kuolet. Tämä toistaa itseään yllättävän nopeasti, onneksi kohtaukset ovat harvassa.
Soma on romaani, joka kerrotaan videopelin muodossa. Se ei ole perinteinen peli vaan tarina, samaan tapaan kuin Everyone’s Gone to Rapture tai Vanishing of Ethan Carter. Pelilliset elementit tulevat lähinnä pienistä valinnoista joita matkan aikana voi tehdä, nämä eivät kuitenkaan vaikuta lopputulokseen, eikä salaista lopetusta ole olemassakaan. Hyvä näin sillä tarinasta keskusteleminen sen kokemisen jälkeen on mukavaa, ja sen tulkinta kertoo paljon omasta itsestä.
Soma ei siis ole kaikille. Mutta se löytänee yleisönsä ajan myötä, ja toivon mukaan tienaa tekijöilleen tarpeeksi rahaa jotta he voivat keskittyä vastaavanlaisiin projekteihin tulevaisuudessakin.
Toinen mielipide
Soma on peli, jota moni on varmasti odottanut kuin kuuta nousevaa. Penumbra-peleillä ja sillä ensimmäisellä Amnesialla itsensä koko kauhupelaavan maailman tietoisuuteen lyönyt ruotsalaisporukka on perinteisesti tehnyt laadukasta kauhua. Niinpä oli hieman yllättävää, että Soma ei sitten oikeastaan ollutkaan kauhupeli. Ei ainakaan siinä perinteisessä mielessä.
Toki pelistä tunnelmaa löytyy, mutta jopa minä, perinteisesti kauhupelejä vierastava vässykkä, uskalsin pelata Soman alusta loppuun ilman suuria ongelmia. Tässä auttoi myös se, että tarina on oikeasti kiinnostava ja kokeileva. Soma kysyy kiinnostavia kysymyksiä siitä, mitä ihmisyys ja tietoisuutemme oikeastaan merkitsevät. Eiväthän nämä tietenkään ole mitään kysymyksiä, joita ei olisi jo useampaan kertaan pohdittu filosofien toimesta, mutta harvemmin videopeleissä.
Iso peukku myös siitä, että Bioshockin tavoin Soma kertoo passiivisesti paljon tarinaa maailmansa välityksellä. Pienet yksityiskohdat, kuten piirtämisestä pitäneen naisen kuvien täyttämä piilonurkkaus puhuvat paljon ja täyttävät aukkoja pelin tarinan tapahtumien välissä. Minä tykkäsin hirveästi!
Tiivistä tunnelmaa, hyvää tarinaa ja vielä näyttävää toteutustakin. Mutta. Ainahan sitä jostain löytyy mutta. Ja Soman tapauksessa se mutta tulee hirviöistä. Niihin liittyy ideoita, jotka ovat olleet ehkä paperilla kiinnostavia, mutta jotka eivät käytännössä toimi ihan hirveän hyvin. Frictional Gamesin pelien perinteiseen tyyliin Soman hirviöitä vastaan ei taistella, vaan niiltä piiloudutaan. Ja kun tekoäly päättää, että juoksenpa nyt paskarinkiä tuossa pelaajan piilopaikan edessä seuraavat viisi minuuttia, jokainen voi varmasti arvata, mitä se tekee pelin rytmitykselle. Kun vihollisten lähestymisestä ei seurannut pelkoa tai jännitystä, vaan pikemminkin turhautunut ”voi Jeesus, ei taas tätä” –fiilis, jossain on menty mönkään.
Itse uskoisinkin, että Soma olisi parempi peli, jos siitä ottaisi hirviöt kokonaan pois, mutta ehkä silloin se muuttuisi jo liian kokeilevaksi, jopa Frictional Gamesin mittakaavassa. Mutta kyllä ne hirviötkin kestää. Itse vietin Soman parissa muutaman erittäin viihdyttävän illan, joiden aikana pidin parikin kertaa taukoja jäädessäni prosessoimaan ja pohtimaan pelin tapahtumia. Sitä ei hirveän hyvin tapahdu, joten Soma on mielestäni lämpimän suosituksen arvoinen jo siitä syystä, että se kannustaa pelaajaansa ajattelemaan.
Miikka Lehtonen
Lisää aiheesta
Mulkaisu – Resident Evil: Revelations 2
