Uusimmat

Sonic Rush (DS)

27.01.2006 00:00 Muropaketin toimitus

Sonic, maailman nopein siili, syntyi aikoinaan Segan oman Megadrive-konsolin megastaraksi, jolla haastettiin Nintendon Mario. Sittemmin pelimaailmassa on tapahtunut yhtä jos toista. Sonicin ura on tallannut pitkään B-luokan peleissä, Mario sen kun porskuttaa. Sega on luopunut konsolien valmistamisesta. Ja julkaisee nyt uuden Sonic-seikkailun entisen perivihollisensa pelikoneelle.

Ei identiteettiongelmia

Jos Sonicin vauhti onkin välillä takellellut, niin hän on taas löytänyt itsensä. Ja enemmänkin. Nintendo DS:lle tehty Sonic Rush osoittaa, että Sonic Team ei ole menettänyt tyystin kosketusta siilinsä sielunelämään. Kyseessä on paras Sonic-peli vuosikausiin.

Tämä on saavutettu yksinkertaisilla keinoilla. Turhat temppuilut on jätetty sikseen. Pois 3d. Pois epäselvät kuvakulmat. Pois turhuus. Niiden tilalla on asioita, jotka tekivät Sonicista maailmankuulun. Vauhtia. Kerättävää. Lisää vauhtia. Looppeja ja loikkia. Vielä enemmän vauhtia. Kenttäsuunnittelussa on hyödynnetty niin Sonic-pelien klassisia ideoita kuin uudempienkin hyviä jippoja.

DS:llä Sonic tietysti säntäilee kahdella ruudulla.

Lisäksi Sonic törmää heti seikkailun alkuhetkillä uuteen hemaisevaan tuttavuuteen, Blaze-kissattareen. Kahta hahmoa voi pelata rinnakkain ja näiden kenttien tyyli eroaa selvästi. Kulkureittejä ja erilaisia päätöksiä on useita. Kaksikon vastuksena on tietysti Dr. Eggman eli tohtori Robotnik.

Ja sitten pelaamaan.

Vauhtia, mr. Sonic

Heti alkusekunneilta on tarjolla sitä itseään, parasta Sonic-kyytiä. Korvissa vain soi, kun Sonic kiitää äänen nopeudella loopista ja loikasta toiseen. Tämä on juuri sitä, mistä Sonic aikoinaan tuli kuuluisaksi.

Vaikka peli on järkevästi palannut klassiseen sivusta kuvattuun 2d-näkymään, niin konsolin vääntöä on hyödynnetty hyvien visuaalien luomiseen. 2d-kentissäkin on hienoinen syvyysvaikutelma, ja peli sekoittaa kaksi- ja kolmiulotteisuutta graafisilla efekteillä, heijastuksilla ja objektien teksturoinnilla. Loppupomot kaadetaan puhtaasti 3d:nä toteutetuissa kentissä. Sonic ja muut hahmot on animoitu erittäin kauniisti.

Tuplanäyttöä on fiksussa käytössä. Peli toimisi hyvin yhdelläkin ruudulla, mutta kahdella näytöllä on luotu enemmän korkeussuunnassa tapahtuvaa toimintaa. Hurjat syöksyt ja putoilut hallitsee helpommin pidemmän pystynäkymän ansiosta. Sonic/Blaze viuhahtavat sulavasti ruudulta toiselle, eivätkä notku ruutujen taitteessa.

Toteutus onkin tehty tyylillä ja taiten, eikä pelattavuutta ole sotkettu DS-ominaisuuksien pakkosyötöllä. Luojan kiitos kosketusnäyttöä tai mikrofonia ei käytetä. Pelaaminen tapahtuu vain ja ainoastaan d-padilla ja neljällä nappulalla, joilla Sonic/Blaze suorittavat temppujaan.

Peli tukee myös DS:n langatonta moninpeliä ja download play -ominaisuutta. Tällöin toisella näytöllä näytetään vastustajan peliruutu. Kisaaminen toimii ja tuo kokonaisuuteen mukavan lisän.

Pohjimmiltaan Sonic Rush on hyvinkin tutunoloinen peli. Pelillisesti siinä ei ole juurikaan uutta, eikä Blaze mainittavasti eroa Sonicin peluusta. Mutta kokonaisuus toimii upeasti ja vie mennessään. Se riittää.

Sonic, kiitäjä

Sonic the Hedgehog syntyi vuonna 1991 Segan Megadrive-konsolin maskotiksi. Sonicin tavaramerkki oli alusta alkaen huikea nopeus, ja otus olikin tärkeä tekijä Megadriven menestyksessä 16-bittisten konsolien markkinoilla. Sonic-pelejä ilmestyi muutaman seuraavan vuoden aikana tiuhaan tahtiin, vaikka ripoffeiltakaan ei täysin vältytty. 1994 julkaistiin aikansa parhaaksikin väitetty Sonic & Knuckles, jonka jälkeen Sonic-sarjan laatu alkoi heittelehtiä pahemman kerran. d-kokeilujen ja laimeiden petrausyritysten voi sanoa huipentuneen äskettäisessä Shadow the Hedgehogissa, jota pidetään sarjan pahemmanlaatuisena pohjanoteerauksena.

Kaikkiaan Sonic-sarjassa on ilmestynyt yli 30 peliä, joista moni muistetaan yhä historian parhaimpiin kuuluvina, moni on unohdettu ja muutama toivotettaisiin mieluusti ET-pelien seuraksi Utahin autiomaahan.

Jukka O. Kauppinen

Tekijä: Sonic Team / Sega Studios
Julkaisija: Sega
Testattu: DS
Saatavilla: DS
Pelaajia: : 2 (WiFi-lähiverkko, tukee download play)
Pelin kotisivu: sega.com/gamesite/sonicrush
 

Muropaketin uusimmat