Spec Ops: The Line (PC, PS3, Xbox 360)

26.06.2012 15:00 Tero Lehtiniemi

Tekijä: Yager Development/Darkside Game Studios
Julkaisija: 2K Games
Testattu: Xbox 360
Saatavilla: PC, PlayStation 3, Xbox 360
Laitevaatimukset: Windows XP SP3/Vista/7, 2 Ghz Intel Core 2 Duo tai vastaava, 2 Gt muistia, 6 Gt levytilaa, 256 Mt näytönohjain
Pelaajia: 1, 2-12 (internetissä)
Pelin kotisivu:http://www.specopstheline.com
Arvostelija: Tero Lehtiniemi

Maailmassa on monia asioita, joiden järjettömyyttä ei normaali ihmismieli pysty käsittämään. Yksi niistä on pitkään vatvottu ja hierottu Spec Ops -sarjan henkiinherättäminen. Parhaimmillaankin alemman keskitason pelejä poikineessa sarjassa kun ei oikein ollut mitään säilyttämisen arvoista.

Uuden Spec Opsin tekemiseen on kuitenkin liittynyt isoja nimiä Rockstar Vancouveria myöten, ja pitkään työstetty sarjan tuorein osa Spec Ops: The Line on viimein valmistunut suhteellisen tuntemattoman ja aikaansaamattoman berliiniläisfirma Yager Developmentin käsissä.

Spec Ops: The Line on joukkuepohjaiseen sodankäyntiin keskittynyt kolmannen persoonan räiskintäpeli, joka marssittaa kolmihenkisen Delta-erikoisjoukkojen ryhmän postapokalyptiseen Dubaihin. Luksushotelleistaan ja pilvenpiirtäjistään tunnettu Arabiemiraatteihin lukeutuva on lähitulevaisuudessa joutunut tuhon omaksi ja mystisen hiekkamyrskyn valtaamaksi. Meteorologinen ilmiö on katkaissut sekä tavalliset dubailaiset että sinne jääneet amerikkalaisjoukot muusta sivilisaatiosta.

Pelin tarinallisena esikuvana on toiminut Joseph Conradin klassikkonovelli Heart of Darkness, joka analysoi ihmisissä asuvaa pimeyttä monella eri tasolla. Heart of Darkness -vaikutteet näkyvät muuallakin kuin pelastamista tarvitsevan amerikkalaisupseerin nimessä, eikä täydellisen hulluuden valtaamassa kaupungissa voi luottaa kehenkään. Ei ole oikeita tai vääriä, hyviä tai huonoja valintoja – vain eri tavalla huonoja.

Novelleille uskollinen mutta silti omaa polkuaan kulkeva tarina on ehdottomasti Spec Ops: The Linen parasta antia. Skriptiräiskinnöissä sodan psykologista puolta tutkitaan valitettavan harvoin, joten siinä mielessä The Linen idea ja kerronta eroavat valtavirrasta erinomaisesti.

Lihaa myllyyn

Ikävä kyllä itse toiminta ei tarjoa minkään sortin yllätyksiä. Vain yksinpelaajana pelattava kampanja asettaa pelaajan Martin Walker-nimisen kapteenin maihinnousukenkiin, ja kaksi muuta soturia ovat vain käskytettäviä apureita. Kampanjan rakenteen vuoksi Gears of War -henkinen moninpeli ei tosin toimisikaan, peli kun keskittyy niin vahvasti yhteen henkilöön.

Itse käskyttäminen sekä toimii että ei toimi. Taistelutoverien usuttaminen yksittäisen vihollisen kimppuun on helppoa ja herrat sekä osaavat edetä järkevästi että myös osuvat tappavalla tehokkuudella. Näin fiilis jonkinnäköisestä ryhmätason sodankäynnistä pysyy. Ongelmaksi muodostuu se että mitään muita käskyjä ei voi antaa, ja niinpä rambokaksikko tapattaa itsensä välillä aivan liian helposti tai jättää kulmia suojaamatta. Niinpä koko taktinen aspekti jää ikään kuin puolitiehen.

Toinen ongelma on itse toiminta: koko homma on kasattu perinteistäkin perinteisempään Unreal Engine 3 -räiskintämuottiin, jossa yleensä ahtaissa ja putkimaisissa ympäristöissä räiskitään aalto kerrallaan vastaan tulevia vihollissotilaita tuhatmäärin. Sekä vihollisten että omien henki on usein yhden tai kahden kunnon osuman päässä, joten suojissa kykkiminen on poikkeuksellisen pakotettua. Niinpä pelaaja huomaa aivan liian usein käyvänsä yli kymmenminuuttisia asemataisteluita, usein jopa ilman välitallennuksia. Kivaa.

Lopputulos on Spec Ops: The Linen kannalta ongelmallinen. Kiinnostavan, joskin ehkä aavistuksen venytetyn, tarinansa puolesta sitä seuraa mielellään, mutta toisaalta herkässä oleva henki yhdistettynä epäluotettavaan tallentamiseen ja usein puuduttavaan toimintaan painavat vaakakupissa enemmän. Toisinaan piristävät hajoavat ympäristöt ja etukäteen mainostetut taistelun suuntaa muuttavat hiekkamyrskyt ovat nekin täysin skriptattuja tapahtumia, eivätkä millään tasolla dynaamisia.

Spec Ops: The Line on perustaltaan ja ideoiltaan hyvä peli, mutta kärsii selkeästi kehittäjiensä ammattitaidottomuudesta. En sanoisi sitä välttämättä huonoksi, mutta se on suurimman osan ajasta vain yksinkertaisesti puuduttava ja yhdentekevä.

Toinen mielipide

Sodan kauheuksien kuvaaminen henkilökohtaisella tasolla on vaikea tehtävä videopelille. Vaikka pelaaja asetettaisiin kuinka tiukkaan tilanteeseen, on hän yleensä kuitenkin sankari. Se joku, joka kääntää tilanteen parempaan päin.

Spec Ops: The Line tarttuu haastavaan tehtävään purkaessaan vähän kerrallaan sankarimyyttiä päähenkilön ympäriltä. Pelaajasta tämä voi tuntua epämiellyttävältä. Temppu onkin tehtävä vähän kerrallaan, niin, että totuuden vähitellen tullessa esille tarina on jo napannut mukaansa niin, ettei takaisin ole palaamista.

Siinä onnistutaankin, ajoittain. Pahimmat sudenkuopat vältetään. Tunnelma nousee ajoittain hyvinkin tiiviiksi ja loppuratkaisut on pakko nähdä. Välillä taas alleviivataan liikaa eikä rytmityskään ole aivan ongelmatonta. Tyhjäkäyntiä esiintyy liian usein.

Spec Opsin ongelmaksi muodostuu varsinaisen pelikokemuksen geneerisyys. Perusnättiä, perustoimivaa, perustylsää. Kuurupiiloräiskintään ei olla keksitty juurikaan pelillisiä koukkuja. Tiukka skriptauskin pistää silmään.

Kokonaisuus jää epätasapainoiseksi eikä synkän tarinan dramaattisuus pääse lopulta hiipimään ihon alle aivan niin paljon kuin se ansaitsisi. Vahva tarina kaipaisi tuekseen myös vahvemman pelikokemuksen. Spec Ops: The Line jää ihan kivaksi kuurupiiloräiskinnäksi, jossa on tavallista parempi tarina. Sääli.

Juho Anttila