Uusimmat

Spy Hunter 2 (PS2)

18.03.2004 00:00 Muropaketin toimitus

eDomen arvostelussa Playstation 2:n Spy Hunter 2

Reilu pari vuotta sitten näyttävän paluun tehnyt Spy Hunter –sarja on saanut jatkoa. Pelaajan on tälläkin kertaa käytävä taisteluun Nostra-terroristijärjestöä vastaan Interceptor-auton ohjaimissa. Tehtävän helpottamiseksi menopeli on ahdettu täyteen agenttileffoista tuttuja vempaimia. Selkeän tutkan ja reippaan asearsenaalin lisäksi ajokin erikoisominaisuuksiin kuuluu huikea muuntautumiskyky. Tilanteesta riippuen pelaajalla voi olla allaan esimerkiksi moottorikelkka, vene tai neliveto-maasturi.

Valitettavasti Interceptorin monipuolisuus ja vauhdikas meininki ovat pelin ainoat vahvuudet. Muuten tulokkaan kehitystiimi on onnistunut hukkaamaan kaikki sen edeltäjän hyvät puolet. Yksi syy tähän on täysin uusi pelimoottori. Sen tarjoama pelituntuma on erittäin jäykkä, joten herkistä ohjausliikkeistä voi vain unelmoida. Yksityiskohtainen grafiikka on puolestaan muuttunut karkeaksi ja varsinkin erikoistehosteidensa suhteen suorastaan alkeelliseksi esitykseksi.

Lisäksi pelin sisältökin ontuu pahemman kerran. Edellisosan mielenkiintoiset ja monivaiheiset koitokset ovat historiaa. Niiden tilalle on tullut kasa suoraviivaiseen räiskimiseen perustuvia tehtäviä ja mielikuvitukseton kenttäarkkitehtuuri. Esimerkiksi vaihtoehtoisten, piilotettujen reittien määrää ja erilaisia sivutavoitteita on vähennetty rajusti. Kuin pisteenä iin päälle myös paketin moninpelimoodit ovat täysin älyttömiä. Ylimääräisen konekiväärin lisääminen auton katolle kakkospelaajan ohjailtavaksi ei anna kovin hyvää kuvaa kehitystiimin luovuudesta.

Kaiken kaikkiaan Spy Hunter 2 jää niin pahasti jälkeen edeltäjästään, että pelintekijöiden olisi kerrankin toivonut vain pultanneen uusia kenttiä vanhan tutun pelirungon päälle.

-Mikko Karvonen