Star Wars Episode 1: Phantom Menace (PC)

Elokuun kuudes päivä Suomen ensi-iltansa saava uusi Tähtien sota -elokuva, Phantom Menace (”Pimeän Uhka”), on ilmeisestikin LucasArtsin mielestä niin merkittävä elokuva, että yksi siitä tehty peli ei yksinkertaisesti riitä tekemään sille oikeutta. Niinpä Phantom Menace -pelejä julkaistiinkin sitten yhteensä kolme kappaletta: Phantom Menace, Episode 1 Racer ja Gungan Frontier. Esittelemme näistä nyt ensiksi mainitun, Star Wars Episode 1: Phantom Menacen.

Phantom Menacessa ohjataan vuorotellen neljää elokuvan päähenkilöistä, jediritari Obi-Wan Kenobia, jedimestari Qui-Gon Jinniä, kuningatar Amidalaa ja kapteeni Panakaa. Pelialueet ovat samoja mitä elokuvassakin, joskin niiden painotukset (kuulemma) poikkeavat jonkin verran pelin ja elokuvan välillä.
Toiminta Phantom Menacessa on varsin suoraviivaista räiskintää ja valomiekalla sohimista. Räiskimisen lomassa päästään välillä ratkaisemaan pieniä pähkinöitä, joiden vaikeustaso on luokkaa ”paina nappia ja ovi avautuu.” Pähkinöiden lisäksi pelaaja joutuu toistuvasti tasohyppelemään, kuin Super Mario parhaina päivinään. Toisinaan toimintaa katkotaan lyhyillä dialogi-kohtauksilla, joihin pelaajakin pääsee toisinaan valitsemaan hahmonsa vuorosanoja.

Yksi pelin kummallisimmista piirteistä on sen käyttämä kuvakulma, joka on omituisesti pelihahmon takana yläpuolella. Tämän kuvakulman ansiosta pelaaja ei näe eteensä kuin muutaman metrin, mikä tekee liikkumisen ja taistelemisen toisinaan todella hankalaksi. Mielenkiintoista sinänsä, että pelissä on huijauskoodia (* käyttämällä mahdollista muuttaa kuvakulma hieman tavanomaisemmaksi, suoraan pelaajan taakse – tosin tällöin pelin grafiikka vääristyy varsin paljon, mikä vaikeuttaa esimerkiksi etäisyyksien arviointia. Lukuunottamatta typerää kuvakulmilla kikkailua, Phantom Menacen grafiikka on muuten ihan hienon näköistä, joskaan ei ennen näkemättömän upeaa.

Parasta antia Phantom Menacessa on John Williamsin siihen säveltämä musiikki, joka on täsmälleen samaa kuin elokuvassakin. Musiikin erinomaisuutta parantaa entisestään se, että se reagoi pelin tapahtumiin, vaihtaen esimerkiksi vauhdikkaampaa teemaa päälle kun ruudulla alkaa tapahtua.
Muutenkaan Phantom Menacen äänimaailmassa ei ole juuri valittamista, ja 3D-äänikorttienkin omistajia on muistettu. Etenkin rämeiseen viidakkoon sijoittuva kenttä kuulostaa ainakin Aurealin 3D-äänikortilla poikkeuksellisen hienolta, viidakon äänien tulviessa pelaajan korviin näennäisesti kaikista suunnista.

Phantom Menacea rasittaa sen liiallinen helppous ja yksinkertaisuus. Peli ei oikeastaan tarjoa juuri lainkaan haastetta vähänkään kokeneemmalle pelaajalle. Tosin syy tähän taitaa olla se, että peli on suunnattu hieman nuoremmille pelaajille, jotka varmasti saavatkin pelistä enemmän irti – kunhan vain ensin ylipäätään näkevät elokuvan.
Ja niinpä päästäänkin näin suomalaisten kannalta Phantom Menace -pelin suurimpaan ongelmaan. Kun elokuva ei ole täällä saanut vielä edes ensi-iltaansa, niin on vähän turhan aikaista ruveta pelaamaan siihen perustuvaa peliä. Tälläisestä elokuvapelistä kun on aika vaikea nauttia, jos ei ole nähnyt sen esikuvana toiminutta elokuvaa – puhumattakaan siitä, että Phantom Menace -pelistä paljastuu turhan paljon itse elokuvan juonesta etukäteen.

(* Painamalla pelin aikana backspacea ja kirjoittamalla ”naughty naughty” ja painamalla enteriä, saadaan kuvakulma vaihtumaan suoraan pelihahmon taakse. Toistamalla sama uudelleen kuvakulma palaa normaaliksi.