Starhawk (PS3)
Tekijä: Lightbox Interactive
Julkaisija: Sony Computer Entertainment
Testattu: PlayStation 3
Saatavilla: PlayStation 3
Pelaajia: 1, 2-32(internetissä)
Pelin kotisivu: http://starhawkthegame.com/
Arvostelija: Miikka Lehtonen
Kun PlayStation 3 oli uusi laite, laitteen pelitarjonnassa oli paha aukko: katu-uskottava ja kelvollinen nettiräiskintä. Yrittäjiä riitti, mutta onnistujia ei. Se edellinen *hawk-sarjan peli, Warhawk, olikin niitä harvoja yleisönsä löytäneitä. Puhtaaksi moninpeliksi suunniteltu teos tarjosi mielenkiintoisen yhdistelmän ajoneuvoja ja jalkaväkitoimintaa, vaikka ei aivan ongelmaton ollutkaan. Jatko-osa yrittää samaa, mutta paljon ruuhkaisemmalla markkina-alueella.
Vältin äsken kutsumasta Warhawkia alkuperäiseksi, sillä se sarjan ensimmäinen osahan oli PlayStationin Warhawk, joka muistetaan lähinnä tragikoomisen kamalista välivideoistaan. Teinityttö avaruusvoimien komentajana, karkkirahojen kokoinen budjetti ja melodraamaa koko ämpärin mitalta. Warhawk ei painunut unholaan, eikä painu vieläkään: ainakin minun Starhawkini sisälsi koodin, jolla sai lunastettua alkuperäisen pelin omakseen PlayStation Storesta.
Ja tämä vanhojen MST 3K -tason videoiden katselu taitaakin jäädä minun osaltani siksi jutuksi, josta Starhawk jää mieleen. Peli itse kun ei tehnyt hirvittävän lähtemätöntä vaikutusta.
Yksin tai porukassa
Warhawk, siis se PlayStation 3:n versio, oli puhdas moninpeli. Muistaakseni se ei sisältänyt minkäänlaista yksinpeliä, ellei nyt jotain pieniä harjoitusjuttuja lasketa. Starhawk on toista mieltä, sillä siinä on ihan kunnon tarinallinen yksinpeli, jossa avaruuskaivosmiehet seikkailevat romukylien ja autiomaaplaneettojen täyttämässä maailmassa. Mieleen tulee vahvasti Battlestar Galactican New Caprica, jossa aaltopellistä tehdyt hökkelit toimivat asutuksen virkana.
Tässä synkässä maailmassa taistellaan sitten jos jonkinlaisia pahiksia vastaan. Rosvot ovat lainkuuliaisten siirtolaisten alituisena uhkana, samaten kuin alueilla palloilevat mutantitkin. Räiskinnäksihän se taas menee.
Starhawk pyrkii kuitenkin piristämään perustason 3rd person -räimettään moninpelistä lainatulla idealla, rakentamisella. Nappia painamalla voi kiskaista esiin rakennusvalikon ja sitten pudottaa kiertoradalta viereensä vaikka tykkitornin, ajoneuvohuoltamon tai vaikka asevaraston. Tai miksi viereensä, miksei vaikka vihollisten päälle? Sekin kun onnistuu, kunhan maastosta kerättyä rakennusenergiaa on vain tarpeeksi.
Rakentelu onkin hauskaa, vaikka yksinpeli kärsiikin pitkään vahvasta tutorialisoinnista. Peli vie kädestä pelaajaa eteenpäin ja nakittaa rakentamaan tiettyjä juttuja tiettyihin paikkoihin. Kun peli vihdoin aukeaa, myös meno paranee. Tarina tosin on kliseistä ja tympeää huttua, jossa kuolleeksi oletetut palaavat takaisin pahisten riveissä ja traagiset juonikuviot aavistaa jo kaukaa ennakkoon. Warhawkin hengessä, mutta ilman tahatonta komediaa, siis.
Yksinpelissä pääsee myös harrastamaan sitä varsinaista starhawkeilua, eli Transformers-henkisten robottien ratissa palloilua. Robotit muuttuvat kävelijästä lentsikaksi ja takaisin nappia painamalla, mikä mahdollistaa tietenkin taistelun maan pinnalla, ilmakehässä ja välillä avaruudessakin.
Yksinpeli ei koskaan ota tästä ideasta tarpeeksi irti, vaan tuntuu aina siltä, että pelaajan edessä on yksi selkeä tavoite ja sen selvittämiseksi yksi oikea moodi. Avoimempi ja vapaampi pelattavuus olisi tullut tarpeeseen, mutta moninpelistähän sitä saa.
Talolla toopea turpaan
Jos yksinpeli vain flirttailee rakentelun ja lentelyn kanssa, moninpeli hyppää suoraan niiden kanssa punkkaan eikä palaa sieltä koskaan takaisin. Ne kun ovat pelin avainkäsitteitä. Vaikka tarjolla on team deathmatchia – jalan tai Starhawkeissa — ja muuta perinteistä, oma suosikkipelitilani on tila, jossa pelaajat taistelevat alueiden hallinnasta. Molemmat osapuolet suhaavat pitkin karttaa rakentamassa omia pieniä tukikohtiaan vapaasti avaruudesta rakennuksia pudottelemalla, sekä tuhoamalla kaverien settiä.
Hyvällä porukalla, eli headsetein ja pelihuumorilla varustettujen kaverien kanssa, moninpeli on sangen viihdyttävää puuhaa. Toisaalta jos mukana on useampi peelo, joka kuvittelee pelaavansa Call of Duty: Modern Starfighteria, perseelleen menee ja urakalla. Koita siinä tiimipelata ja kasata voimia ratkaisevaan läpi-iskuun, kun puolet tiimistä lentää paskarinkiä ilmakehässä tai hyppelee rynkky kädessään pitkin avaruuspusikoita. Ja hitto vieköön, kun välillä tämä perseily vielä toimii tehokkaammin kuin ”oikein” pelaaminen!
Moninpeli kärsii hieman myös turhan yksinkertaisesta ja pienestä karttasuunnittelusta. Jo Battlefield opetti, että jos pelaajille annetaan korillinen hauskoja ja tuhovoimaisia leluja, niille pitää antaa myös suuri hiekkalaatikko. Starhawkin kentät eivät nyt ole mitään postimerkkejä, mutta sen verran pieniä ja / tai yksinkertaisia kuitenkin, että jo muutaman pelin jälkeen alkaa muotoutua selkeitä ideoita selvästi parhaista strategioista. Kikkailun ja kokeilun tukeminen olisikin ollut hyvä idea, sillä niinhän se Battlefieldkin on parhaimmillaan, kun pelaaja törmää alikulkutunnelissa sinne itsensä ninjanneeseen helikopteriin tai johonkin yhtä älyttömään.
Tulee väkisinkin mieleen, että vähintään osasyy karttojen pienuuteen löytyy pelin ulkoasusta. Starhawk näyttää varsinkin liikkeessä todella hyvältä ja pyörii myös pehmeästi. Kun kartalle on vielä haluttu samaan aikaan maksimissaan 32 pelaajaa, jostain on täytynyt karsia. PlayStation 3:n muistin määrällä kun ei kuuhun asti pääse.
Ei se moninpeli nytkään tympeää ole, vaan ihan hauskaa jopa. Mutta kun tarjolla on yhdistelmä, jossa on vapaata rakentamista, avointa sotimista ja todella hauskaa ja tuhovoimaista kalustoa, Starhawkin lopullinen tarjonta tuntuu auttamatta vähän puolivillaiselta.
Päivitysten puutteessa?
Starhawk ei tule nykykunnossaan jättämään mitään kovin suurta jalanjälkeä PlayStation 3 -moninpelien ruuhkaiseen ja Call of Dutyjen täyttämään maailmaan. Niinpä kehitystiimillä onkin edessä totuuden hetket: he ovat tehneet pelin, jota voisi kuvailla parhaiten fraasilla ”ihan kiva, mutta”.
Tämä ”mutta ” pitää ottaa välittömästi käsittelyyn ja päivitysten muodossa lisätä Starhawkiin niitä puuttuvia juttuja. Lisää aseita, uusia karttoja ja mielellään vielä sellainen moninpelimuoto, jossa omien rakennusten kasailu ja hyödyntäminen ei ole vain mahdollisuus vaan välttämättömyys.
Jos näin tapahtuu, arvostukseni peliä kohtaan kohoaa välittömästi suunnattomasti. Nykykunnossaan toteaisin, että Starhawk on ihan hauska parin viikon välipala, mutta ei mikään todellinen koukuttaja.
Lue myös
Ghost Recon: Future Soldier (PC, PS3, Xbox 360)
Spec Ops: The Line -ennakko (PC, PS3, Xbox 360)
Civilization V: Gods & Kings -ennakko (PC, Mac)
Max Payne 3 (PC, PS3, Xbox 360)
Torchlight II -ennakko (Mac, PC)
