Stasis (Mac, PC)
Tekijä: The Brotherhood
Julkaisija: The Brotherhood
Testattu: Windows 10, Intel Core i5-4670k, 16 Gt muistia, GeForce GTX 970
Saatavilla: Mac, PC
Laitevaatimukset: Windows XP tai uudempi, 2 GHz tuplaydinprosessori, 2 Gt muistia, GeForce 205, 5 Gt kiintolevytilaa
Pelaajia: 1
Muuta: Ladattava peli, hinta 24.99 euroa (Steam)
Pelin kotisivu: http://stasisgame.com
Arvostelija: Miikka Lehtonen
Kauhu on vaikea juttu. Jotta pelaaja saataisiin pelkäämään, hänet pitää ensin saada investoimaan itsensä tarinaan siinä määrin, että hän unohtaa seuraavansa vain tarinaa. Tämä on erityisen hankalaa, kun kauhua yritetään työstää rajallisen budjetin avulla.
Tämä on tilanne, josta Stasis lähtee yrittämään. Se ei ole ehkä aivan totaalinen kunnari, mutta pahuksen hyvä yritys kylläkin.
Stasis on melkoinen yllätyspeli. Kickstarterin kautta rahoituksensa kerännyt kauhuseikkailu on kahden eteläafrikkalaisen veljeksen käsialaa. Budjetti ei ollut suunnaton ja tiimikin oli pieni, mikä näkyy pelissä sekä hyvässä että pahassa. Pahassa siinä mielessä, että monissa kohdissa vastaan tulee juttuja, jotka olisi voinut tehdä paremminkin. Hyvässä taas siten, että kun tiimi on ollut pieni, se on pystynyt keskittymään tiukasti visioonsa ja toteuttamaan pelin, joka toimii niistä pienistä ongelmistaan huolimatta.
Yksin pimeydessä
Stasis alkaa kauhuvideopeliksi tyypillisellä tavalla. Pelaaja herää yksin pimeästä huoneesta ilman hajuakaan siitä, missä hän on, tai miten hän on sinne päätynyt. Viimeinen muistikuva ei voisi olla paljon erilaisempi: mies yhdessä vaimonsa ja lapsensa kanssa asettumassa nukkumaan pitkää avaruusmatkaa varten. Miten hän päätyi luksusristeilyalukselta pimeään, ruosteen ja veren täyttämään huoneeseen? Ja missä ovat vaimo ja tytär?
Nämä ovat niitä kysymyksiä, joita Stasiksessa seuraavan noin seitsemän tunnin aikana ratkotaan. En spoilaa toki kaikkea, mutta vähän avaan silti tarinaa. Pelaajan nykyinen sijaintipaikka on jättimäisen megayhtiön lääketieteellinen alus, jota ei kätevästi löydy mistään arkistoista tai kirjoista. Tämäkään ei vielä selitä, miten kaikki aluksen miehistönjäsenet ovat päätyneet irtoraajoiksi ja märiksi tahroiksi seinille ja lattioille. Jotain ikävää on tapahtunut, mutta mitä?
Siitä pitää Stasikselle nostaa hattua, että peli luo tunnelmaa erinomaisesti. Grafiikat ovat rujot, mutta toimivat, ja tuovat mieleen 90-luvun Origin-pelit, kuten Crusader: No Remorsen. Taustagrafiikat ovat staattista 3D:tä, eli esirenderöityjä ja niin ovat pelaajan animaatiotkin. Sen sijaan että ruudulla olisi 3D-malli, joka animoisi reaaliajassa, tiimi on selvästi purkittanut valmiista animaatioista spritejä ja sitten vain toistaa niitä. Ratkaisu ei näytä mitenkään hirveän huikealta, mutta sen kestää, sillä Stasiksen tunnelma on osiensa summa.
Karun grafiikan ohella peli käyttää mainiosti ääntä ja tekstiä. Synkeillä käytävillä seinien läpi kaikuu outoja ääniä: kaukaisuudesta kiirii välillä huutoja ja kirkaisuja, lukitun oven takaa kuuluu hetken aikaa hirveästi paniikinomaista takomista ja sitten hiljaisuutta. Sinne tänne ripotellut radiot poimivat palasia eri kanavien ohjelmista. Radiosta raikaa Jukka-colan (kyllä) mainos, Ukko-Nooa-laulun pätkä (kyllä, suomeksi. Ei, en tiedä, miksi), megayhtiön muistutus tarkistuttaa säännöllisesti peräsuolensa parasiittien varalta ja jonkun hätäviesti. Kaikki pieninä palasina ja sen verran lyhyinä pätkinä, että juuri ehtii tajuamaan, mistä viestissä on kyse, ennen kuin se vaihtuu. Yhteisvaikutelma on hämmentävä ja hieman ahdistava.
Ja todellakin, se teksti. Kehitystiimi on tajunnut, että karut grafiikat eivät pysty välittämään kunnolla sitä, että tuon suttuprötön olisi määrä olla ihminen, joka on jotenkin sulautunut osaksi puutarhan kasvistoa, mutta on silti vielä tietoinen tilastaan ja täysin avuton tekemään sille mitään. Tai että tuossa lattialla makaa ihminen, jonka kaikki iho on revitty irti ja josta nousee nyt voimakas rasvan haju. Mutta teksti? Tekstin kautta efekti tulee hyvinkin selväksi.
Mikään näistä jutuista ei yksistään kuulosta kovin ihmeelliseltä, eikä arvosteluteksti tee oikeutta sille, miten hyvin kokonaiskuva toimii. Fiilis Stasiksen parissa on koko ajan hyvin epämiellyttävä ja vaikka peli ei varsinaisesti olekaan pelottava, niin sen verran häiritsevä ja ahdistava kuitenkin, että fiilis on korkealla.
Lisätarinan tarpeessa
Kun huomioidaan miten tiivis Stasiksen tunnelma on, on aika harmi, että pelin tarina jää vähän pliisuksi. Mukana on kyllä hyvinkin toimivia kohtauksia, kuten vaikka pieni pätkä, jossa pelaajan täytyy tehdä itselleen kirurgilaitteen avulla monimutkainen ja graafinen toimenpide. Mutta se kokonaistarina, pelaajan matka pisteestä A (pelin alku) pisteeseen B (pelin loppu) olisi kaivannut lisää tarinaa. Ainakin minulla oli vähän väliä sellainen olo, että olisin kaivannut lisää infoa tai halunnut kysyä kysymyksiä siitä, mitä oli tapahtumassa, mutta pelihahmo meni vain radioviestien perässä paikasta toiseen viitsimättä sen tarkemmin kysellä tai pohtia mitään.
Ongelmaa pahentaa se, että pelin aikana käytännössä kaikki interaktio muiden hahmojen kanssa tapahtuu yksipuolisten radiokeskustelujen välityksellä. Joku haluaa auttaa, toinen haluaa pahaa, mutta kenenkään motivaatiot eivät tule kovinkaan selviksi, Fiilis on sellainen, kuin pelin kirjoittaja ei olisi edes halunnut yrittää tehdä tarinasta uskottavaa tai sisäisesti eheää, vaan ainoastaan keksiä mahdollisimman vähäsanaisia selityksiä, joilla pelaajaa viedään kohtauksesta toiseen.
Vähäsanaisen tarinan vastapainona pelistä sitten löytyykin reippaasti puzzleja. Ne ovat pääsääntöisesti mukavan haastavia, mutta eivät turhauttavia. Aluksen eri osat muodostavat muutaman huoneen kokoisia ryppäitä, joista jokaisessa on oma kohtalaisen selvä tavoitteensa (”avaa ovi turvallisuushuoneeseen, jotta pääset seuraavalle alueelle”) ja sitten puzzleketju, jolla se suoritetaan. Täten myös kaikki puzzleen tarvittavat esineet löytyvät tältä pieneltä alueelta, mikä on hyvä juttu. Esineillä kun on välillä tapana hukkua taustagrafiikkaan ja mitään kaikki käytettävät esineet valaisevaa nappia pelistä ei löydy.
Puzzleihin löytyy vihjeitä kaikkialle ripotelluista elektronisista päiväkirjoista. Vihjeet on upotettu osaksi suurempia tekstikokonaisuuksia, joissa pyritään saman tien selittämään, kuka tuo lattialla orgaanisena massana makaava tyyppi olikaan aiemmin.
Pelaamisen arvoinen
Stasis oli iloinen yllätys ja hyvä esimerkki siitä, millaisia projekteja Kickstarterissa näkisi mielellään enemmänkin. Pieni tiimi tekemässä sitä oman visionsa mukaista juttua. Sellaista juttua, joka ei välttämättä kiinnostaisi suuria julkaisijoita. Retrohenkinen 2D-seikkailupeli, joka käsittelee kauhuaiheita ja tarjoilee välillä yllättävänkin tylyä body horroria – vaikkakin sitten osittain tekstimuodossa – ei ole ehkä se kaikkein seksikkäin peli-idea markkinointiosaston tyyppien mielestä, mutta tervetullut näin pelaajan perspektiivistä kylläkin.
Tarinaa voisi olla enemmän, mutta se hoitaa juuri ja juuri hommansa näinkin: pelaajaa kuljetetaan tehokkaasti läpi pääasiassa kiinnostavien kohtausten, puzzlet ovat hyvälaatuisia ja peli on sopivan mittainenkin. Mukana on pari vähän hölmöä kohtausta, joista en viitsi spoilerien pelossa kamalasti puhua, mutta kokonaisuudessa jäädään voiton puolelle aika selvästikin.
Pelaamisen arvoinen, viimeistään alennuskorista.
Lisää aiheesta
