State of Decay Year One Survival Edition (PC, Xbox One)

13.05.2015 14:00 Miikka Lehtonen

Tekijä: Undead Labs
Julkaisija: Microsoft
Testattu: Xbox One
Saatavilla: PC, Xbox One
Laitevaatimukset: Windows 7, Intel Core 2 Duo E6600, 4 Gt keskusmuistia, GeForce GTX 470 tai muu DirectX 11 -yhteensopiva näytönohjain
Pelaajia: 1
Muuta: Ladattava peli, hinta 27,99 euroa
Pelin kotisivu: http://stateofdecay.com
Arvostelija: Miikka Lehtonen

Maailma on täynnä pelejä, jotka ovat hyviä. Pelejä, jotka ovat huonoja. Mutta sitten on vielä yksi kategoria: pelejä, jotka ovat tavallaan vähän kehnoja, mutta joissa on sitä jotain.

Sitä määrittelemätöntä ainesta, jonka ansiosta niitä vikoja jaksaa sietää ja joista huolimatta pelin pariin palaa uudelleen ja uudelleen. State of Decay on yksi näistä.

State of Decay ei sinänsä ole mikään uusi juttu, sillä peli julkaistiin PC:lle ja Xbox 360:lle jo muutamia vuosia sitten. Sivuutin alkuperäisen konsolijulkaisun kuultuani, että peli oli paske. Kun muutama kollega kuitenkin kehui sitä ”onhan se, MUTTA” –tason lausahduksilla, tutustuin sitten PC-versioon. Ja olihan pelissä ongelmansa, mutta niiden lisäksi myös sitä jotain. Ja tuli sitä sitten pelattuakin. Vaan miten mahtaa olla Xbox One –version laita?

Zombeja kaikkialla!

Kuten 95% muistakin nykypeleistä, myös State of Decay kertoo zombituhon jälkeisestä elämästä. Avoimen maailman seikkailussa hiippaillaan ja juoksennellaan pitkin zombien täyttämää maaseutua tekemässä tehtäviä, etsimässä resursseja ja yrittämässä selvitä hullussa maailmassa.

Erikoisuutena State of Decay sekoittelee avoimen maailman konseptiinsa kaikenlaista kivaa selviytymismeininkiä. Ruokaa ja lääkkeitä pitäisi keräillä, raunioihin pitäisi perustaa tukikohtia maisemista löytyviä selviytyjiä varten ja sitten näitä tukikohtia pitäisi vielä varustella. Pelaaja siis könyää pitkin hylättyjä rakennuksia penkomassa kaappeja ja varastoja, löytäen erilaisia varustedumppeja ja joko itse kuskaten niitä tukikohtia täydentämään tai nakittaa seuraajiaan tekemään varustelureissuja.

Tukikohdilla on muutenkin tärkeä rooli pelissä, sillä niitä saa varustella haluamansa mukaan. Yksi huone muuttuu sairaalaksi, toinen työpajaksi, kolmas nyrkkeilysaliksi. Kaikki tarjoavat pieniä bonuksia ja mukavuuksia, mutta kaikkea ei voi koskaan saada.

Heitetään mukaan vielä kepeää roolipelailua, kehittyviä ominaisuuksia, aukeavia kykyjä ja muuta mukavaa – eli kaikenlaista hyvää ja kiinnostavaa. Ja ennen kaikkea jotain, mitä muualta ei oikein saa, sillä kyseessä on ainutlaatuinen yhdistelmä skriptattua tarinaa ja selviytymisseikkailua.

Otetaan vaikka sellainen pieni ja kiva yksityiskohta kuin autot. Niitä on ensinnäkin rajattu ja skriptattu määrä: jos kirkon vieressä olleen auton päräyttää GTA-fiiliksissä lähimpään jokeen, maailmassa on yksi auto vähemmän. Toivottavasti et tarvitse sitä myöhemmin! Autot myös pitävät paljon ääntä ja houkuttelevat zombeja. Mutta samalla niihin mahtuu paljon kamaa, paljon matkustajia ja niillä matkustaa nopeasti.

Niinpä niille kyllä on käyttöä, mutta koko ajan saa pohtia ja punnita tarpeiden ja riskien suhdetta. Ja nyt tulee se hieno juttu: sama pätee koko muuhunkin peliin. Kaikki on vaarallista, mutta vaaraa täytyy uhmata, jotta saa siirtokuntansa pysymään tolpillaan, sairaat hoidettua ja varastoja täydennettyä.

Ja se on ihan pirun siistiä.

Taistele tiesi tähtiin

State of Decayn suurin ongelma oli – ja on – se itse pelattavuus. Siinä kun kaikki on tehty vähän sinnepäin. Kaikki autojen ajotuntumasta meleeiskuihin, tuliaseilla tähtäämiseen ja zombien tekoälyyn saakka on tosiaan enemmän tai vähemmän rosoista.

En ihmettele, että niin moni sivuutti pelin suutaan nyrpistellen, sillä ensimmäiset tunnit menevät epäuskoisissa fiiliksissä. Tällaistako tämä on? Mutta sitten tapahtuu jotain. Ehkä kontrolleihin tottuu, ehkä aivot turtuvat kämäisyyden edessä. Oli mitä oli, parin tunnin pelailun jälkeen State of Decay sujuu jo ihan asiallisesti. Ei sitä miksikään pelattavuuden merkkipaaluksi viitsi kehua, mutta kyllä sen kestää.

Kannattaa vain pitää realiteetit mielessään: tämä ei ole mikään loppuun asti hiottu ja testattu AAA-peli, vaan pienemmän studion väännös. Se näkyy ja tuntuu.

Lisää sisältöä

Xbox Onelle julkaistu Year One Survival Edition lisää peruspakettiin kaksi DLC-lisuketta, jotka alkuperäisen version pelaajat joutuivat ostamaan erikseen. Niistä toinen muuttaa pelin tavallaan roguelikeksi. Maailma randomoidaan joka pelikertaa varten, tarina poistetaan ja sitten pitäisi vain selvitä mahdollisimman pitkään.

Toinen taas tarjoaa uuden perspektiivin zombimaailmaan ja asettaa pelaajan sotilaan rooliin. State of Decayn tyylille uskollisesti kyse ei ole mistään perusräiskinnästä, vaan tarjolla on kiinnostavia valintoja ja uusia mekaniikkoja kun pelaaja yrittää ryhmänsä kanssa suojata hupenevaa siviiliväestöä ja suorittaa tehtäväänsä.

Koska DLC:t on nyt integroitu osaksi pääpeliä, niiden välillä on tapahtunut liikettä. Lisäosien aseita ja hahmoja on heitetty mukaan siihen toiseenkin DLC:hen ja emopeliin.

Se toinen suuri Year One Survival Editionin juttu on toki parantunut tekniikka. Alkuperäinen State of Decay oli aika kämäinen paske nimenomaan teknologiansa osalta. Peli näytti karulta ja siitä huolimatta pyöri huonosti. Uusintaversio näyttää vähän vähemmän karulta ja pyörii vähän paremmin. Se on toki 1080p-resoluutioinen, mutta ruudunpäivitysnopeus ei silti yleensä ole ihan kaikkein tiukin, eivätkä grafiikat varsinaisesti päätä huimaa. Mutta hei, parempi silti.

Ostamisen arvoinen?

Minä pidän State of Decaysta. Tunnustettava se on. Mutta olen myös peliarvostelija ja joudun yrittämään arvioida peliä sen omilla meriiteillä. Ja siitä perspektiivistä on todettava, että pelissä on ongelmansa. Tekniikka on yhä rosoinen, pelattavuus on vähän mitä on ja pelistä puuttuu co-op, mitä se suorastaan kurkku suorana huutaisi.

Jos State of Decay on jo pelattu, uusintaostos ei sinänsä ole perusteltu, sillä niin kivoja kuin DLC:t ovatkin, eivät ne kokonaisuutta hirveästi muuta. Jos peli on kokematta, sille kannattaa antaa tilaisuus. Kyllä, kaikki on vähän kämäistä ja työlästä, mutta kun ongelmia sietää hetken aikaa, niihin turtuu ja sen jälkeen tarjolla on uniikki ja hyvin persoonallinen selviytymisseikkailu, joka hurmaa ja viihdyttää.

Avoimen maailman pelinä State of Decay toimii periaatteessa kuten mikä tahansa Grand Theft Auto tai vastaava. Pelaajan toiminnan keskipiste on tarpeen vaatiessa ja sopivan kohteen löytyessä siirrettävä tukikohta, jota voi laajentaa erilaisilla huoneilla. Radiomasto auttaa muiden selviytyjien etsimisessä, työpajassa taas voi korjata rikkinäisiä varusteita ja valmistaa uusia.

State of Decay(Xbox 360)