Street Fighter IV (PS3, 360)

23.04.2009 14:40 Petteri Kaakinen

Jotkut pelisarjat kestävät ajan kulutusta enemmän kuin toiset. Yksi pitkäikäisemmistä pelisarjoista on Street Fighter, joka on säilyttänyt asemansa yhtenä pidetyimmistä tappelupeleistä 80-luvun loppupuolelta tähän päivään asti. Erikoisesti sarja yltää vasta nyt neljänteen osaan.

Tappelupeleistä ei ole silti ollut puutetta, sillä sarjan toista osaa on lämmitelty enemmän kuin tarpeeksi kaikenlaisten uusina peleinä myytyjen pikkupäivitysten muodossa. Sivujulkaisujakin on nähty enemmän kuin tarpeeksi. Street Fighter IV yrittää vedota hieman yksinkertaistetulla pelimekaniikalla etenkin Street Fighter II:n faneihin.

Uuden ja vanhan välimuoto

Street Fighter IV tuntuu alusta asti tutulta, jos on pelannut aiemmin Street Fighter II:sta tai jotain sen myöhempää versiota. Grafiikat ovat vaihtuneet 3D:ksi, mutta taistelut käydään edelleen 2D-tasolla. Kaikki liikkeet tehdään samalla tavalla kuin ennenkin ja vanhoilla hahmoilla on vain vähän uusia temppuja. Ryulta löytyy tutut tulipallot, Dhalsim venyttelee raajojaan ja Chun-Li rankaisee potkuillaan. Tarjolla on neljä uutta hahmoa, joiden joukkoon kuuluu muun muassa naisvakooja Crimson Viper ja – allekirjoittaneen mielestä paras uusi tuttavuus – meksikolainen painija El Fuerte.

Pelattavuudeltaan SFIV on sekoitus uutta ja vanhaa. Pelimekaniikka juontaa juurensa pääosin yksinkertaisempaan Street Fighter II:en, mutta mallia on otettu jonkin verran myös Street Fighter III:sta. Uutuutena ovat focus-hyökkäykset. Painamalla keskivoimaiset potku- ja lyöntinapit pohjaan hahmo alkaa ladata tehokasta lyöntiä, jota ei voi pahimmillaan torjua ollenkaan. Sen voi myös peruuttaa oikea-aikaisella syöksyllä eteen- tai taaksepäin. Tämän lisäksi kaikki hahmot osaavat tehdä näyttävän ja tehokkaan ultra-kombon, jotka tosin olisi voitu tasapainottaa hieman paremmin..

Yksin pelaaville on tarjolla ne vanhat tutut harjoittelu- ja arcade-pelitilat sekä haasteita niitä kaipaaville. Harjoittelu tulee tarpeen pelin saloja opetellessa ja sitä kannattaisikin käyttää ennen varsinaisen pelaamisen aloittamista, ellei halua saada turpaan jo alkupään vastustajilta vähän helpommillakin vaikeusasteilla.

Arcade-moodissa käydään läpi joukko taisteluja ja seurataan eri hahmojen asianmukaisen huonosti kirjoitettuja tarinoita. Haastetila antaa pelaajalle suoritettavaksi toinen toistaan vaikeampia liikesarjoja, joista osa vaatii jopa epäinhimillisen tarkkaa ajoitusta ja nopeita sormia. Menestyksekkäällä pelaamisella ansaitsee uusia hahmoja ja erilaisia pieniä ikoneita oman taisteluprofiilin koristeluun.

Vaikka kaikkien ekstrojen avaamiseen ja haasteiden läpäisemiseen kuluu aikansa, moninpeli on se tärkein peli-iän pidentäjä. Tällä kertaa mukana on näet myös nettimoninpeli, joka toimii parhaimmillaan ilahduttavan lagittomasti, muttei valitettavasti ole aina täysin toimiva. Sen rakenne voisi olla parempi, sillä nykyinen hakusysteemi näyttää vain viisi potentiaalista vastustajaa kerralla. Nettipelin hohtoa vähentää etenkin sattumanvaraisia vastustajia vastaan taistellessa se, että suurin osa pelaajista pelaa samoilla muutamilla hahmoilla. Suosituimpia ovat ehdottomasti Ryu ja Ken. Kunhan heidän iskujaan oppii väistämään ja iskemään takaisin, satunnaiset nettitaistelut muuttuvat varsin tylsiksi. Siksi moninpeli onkin yleensä parhaimmillaan kavereita vastaan.

Super Street Fighter II Turbo Mega 3D?

Alun perin Capcomin päätös siirtyä 3D:hen oli pettymys. Street Fighter III ja monet muut Capcomin 2D-taistelupelit ovat ällistyttävän kauniita katsoa. Nykyään hyvin tehtyä sprite-grafiikkaa pääsee ihailemaan aivan liian harvoin. Capcom on kuitenkin tehnyt niin hyvää työtä Street Fighter IV:n 3D-grafiikan kanssa, että päätös ei pelatessa harmita enää niinkään paljoa. Hahmojen liikkeet on animoitu rakkaudella ja muutenkin kaikki näyttää ällistyttävän hyvältä. Musiikki ei ole aivan yhtä laadukasta, mutta pelissä voi soittaa omia kappaleitaan, mikä korvaa tämän puutteen.

Pohjimmiltaan Street Fighter IV tuntuukin lähinnä Street Fighter II:lta, joka on höystetty hienolla 3D-grafiikalla. Taistelusysteemissä on otettu pari askelta yksinkertaisempaan suuntaan Street Fighter III:sta, jotta aloittelijoidenkin olisi helpompi päästä sisään peliin. Tästä syystä siitä saattavat pitää erityisen paljon vasta-alkajien lisäksi ne nostalgikot, joiden mielestä Street Fighter II on edelleen parasta, mitä tappelupeligenrellä on tarjolla. Muille Street Fighter IV tarjoaa todella viihdyttävän ja hiotun, mutta siltikin pelattavuudeltaan hieman vanhahtavan taistelupelin.

Tekijä: Capcom
Julkaisija: Capcom
Testattu: PlayStation 3
Saatavilla: PlayStation 3, Xbox 360
Tulossa: PC
Pelaajia: 1-2
Pelin kotisivu: http://www.streetfighter.com/
Petteri Kaakinen

Toinen mielipide (360)

Street Fighter 4:n Xbox 360 -versio on täysin sama peli kuin Playstation 3:lla, vain yhdellä erotuksella. Oletusohjaimella pelaamisesta nimittäin ei kannata uneksiakaan. Kyseessä ei tosin ole pelin vika, sillä laitteen ohjain on yksinkertaisesti vain sopimaton Street Fighter -pelaamiseen. Hahmojen ohjaus on pääosin digitaalista, eivätkä boksin analogiset tatit tai kammottava digitaalinen nuoliohjain tunnu kumpikaan oikein suoriutuvan tehtävästään. Paras ratkaisu lieneekin hankkia joko tikku tai eritoten peliin suunniteltu ohjain.

Mitä itse peliin tulee, se yrittää olla kaikkea kaikelle. Tulokset eivät kuitenkaan aina onnistu, sillä aloittelijoilla ja sarjan aiempia puhki pelanneilla veteraaneilla on aivan eri vaatimukset. Kumpiakin on yritetty kuunnella ja lopputulos on sangen mielenkiintoinen. Vai miltä kuulostaa harjoittelumoodi, jonka oppimiskäyrä kahden ensimmäisen session jälkeen muuttuukin tiiliseinäksi? Kontrollien ajoitusta on helpotettu, mutta liikkeiden linkittäminen toiseen on vaikeampaa kuin missään pelissä aikaisemmin.

Tekoäly tarjoaa näennäisesti useamman valittavan vaikeustason, mutta käytännössä valittavana on vain lapsellisen helppo ja huijaava paskiainen. Suurin osa ajasta kuluukin joko harjoittelumoodissa tai nettiareenoilla; jälkimmäisessä nautinto riippuu tasan peliseurasta.

Street Fighter IV on hölmöyksistään riippumatta Street Fighter, jota voi pelata koska haluaa eikä vain silloin, kun vanhemmat viitsivät antaa kolikoita. Jos on fani, on jo pelin varmaan ostanut ja hyväksi todennut. Muussa tapauksessa kannattaa miettiä, pitääkö genrestä yleensäkään. Uusin Street Fighter kun on niin vanhakantainen tappelupeli kuin vain voi olla.

Eric Hartin