Uusimmat

Super Mario Bros. 2 VC (3DS)

08.12.2013 14:00 Miika J.K. Halmela

Tekijä: Nintendo
Julkaisija: Nintendo
Testattu: 3DS XL
Saatavilla: 3DS
Pelaajia: 1
Muuta: Virtual Console -latauspeli, hinta 4,99 €
Arvostelija: Miika J.K. Halmela

Jälleen eräs klassikko vanhoilta hyviltä ajoilta on löytänyt tiensä Nintendo 3DS:n Virtual Console -retropelikauppaan. Kyseessä on kenties maailman tunnetuimman videopelin jatko-osa, Super Mario Bros. 2. Peli jäi monien muistoihin erityisesti siksi, että se poikkesi hirmuisesti edeltäjästään. ”Onko tämä peli Marioa nähnytkään?”, ihmetteli eräskin pikkupoika takavuosina. Tavallaan natiainen oli aivan oikeilla jäljillä.

Kun kyse on näinkin vanhan pelin uudelleenjulkaisusta, on hyvä aloittaa juttu pienellä historian oppitunnilla – erityisesti nuorempia lukijoita ajatellen. Tarina putkimiesveljesten toisen tulemisen taustalla lienee osalle tuttu, mutta pieni kertaus ei varmasti tee pahaa. Pähkinänkuoressa kuviohan meni niin, että Nintendon Yhdysvaltojen konttorissa alkuperäistä jatko-osaa –tunnettu sittemmin nimellä Super Mario Bros.: The Lost Levels – pidettiin aivan liian vaikeana länsimaalaiselle yleisölle. Niinpä ongelma ratkaistiin vaihtamalla Yume Kōjō: Doki DokiPanicin intialaishenkiset pelihahmot Mariosta tuttuihin naamoihin. Pukumiehet olivat tyytyväisiä ja tuntemamme Super Mario Bros. 2 oli syntynyt.

Tästä syystä kakkos-Marion tarjoama pelikokemus on hyvin erilainen vaikkapa ensimmäiseen osaan verrattuna. Esimerkiksi perinteistä kaksinpeluumahdollisuutta ei ole ollenkaan mukana, mutta yksinäinen soolopelaaja saa sentään valita jokaisen kentän alussa mieleisensä sankarin neljästä eri vaihtoehdosta. Marion ja Luigin ohella mukana ovat nyt myös tomera sienimies Toad ja ihanainen prinsessa Toadstool (mikä ihmeen Peach?).

Heeroksen valinta kannattaa tehdä harkiten, sillä jokaista hahmoa on siunattu omalla erityisvahvuudellaan. Mario on ketterä perustyyppi ja Luigi pomppii kuin Kuun painovoiman vaikutuksen alaisena. Toad taas kiskoo juureksia maasta hirvittävällä tahdilla (palatkaamme tämän seikan pariin pian) ja pinkkiin mekkoon tälläytynyt Toadstool pystyy levitoimaan pieniä matkoja. Jostakin syystä muuten päädyn aina pelaamaan prinsessalla. Mitähän se kertoo allekirjoittaneesta?

Mainittakoon vielä, että ohjaus toimii edelleen yhtä napakasti kuin vuonna 1989. Hahmon liikutteluun voi oman mielensä mukaan käyttää sekä risti- että analogiohjainta. Ristiohjaimen käyttö tuntuu silti luonnollisemmalta, olihan sama malli käytössä alkuperäisessä NES-kapulassakin.

Maan antimet aseena käymme taistoon

Niin, ne juurekset. Niitä haaskataan sen verran paljon, että Afrikassa nälkää näkevät lapset itkisivät katkeria kyyneliä jos vain asiasta tietäisivät. Super Mario Bros. 2:ssa vihollisia ei nimittäin pysty tuhoamaan loikkaamalla niiden päälle, vaan eliminointi hoidetaan repimällä maasta meheviä lanttuja ja nauriksia, joilla sitten viskotaan pahiksia. Vaihtoehtoisesti vihulaisen päälle voi myös hypätä, nostaa sen siitä ilmaan ja paiskata sitten piruparan suoraan päin toista.

Vihollisista puheen ollen vastustajakaarti on aivan eri jengiä kuin ensimmäisessä Mariossa. Muun muassa ikoniset Goombat ja Koopa Troopat loistavat tyystin poissaolollaan, eikä kenttien loppupuolilta löydy linnoja tai tulta syöksevää Koopa-kuningasta (mikä ihmeen Bowser?). Sen sijaan vastaan tulee esimerkiksi naamioihin pukeutuneita pikkuotuksia sekä pomppivia lintuja. Suht lineaaristen ulkomaailmaosuuksien jälkeen pelaajan tie vie sokkelomaisiin luolastoihin, joista olisi kerta toisensa jälkeen löydettävä kulloisenkin kentän väli- tai loppuvastus.

Pomotaisteluissa kohdataan esimerkiksi munia jatkuvalla syötöllä sylkeviä sauruksia, pommeja viskovia aurinkolasipäisiä hiiriä, eläviä tulipalloja sekä muita ratkiriemukkaita ilkimyksiä, joista monet – lukuisten rivivihollisten tapaan – ovat sittemmin integroituneet olennaiseksi osaksi Mario-universumia. Selkeästi paras vaihtoehto pomokohtaamisiin on muuten Toad, sillä hänen nopeutensa poimia heiteltäviä asioita aseikseen on ilmiömäistä.

Aivan lopussa vuoroaan odottaa antagonisti Wart, sammakkoa muistuttava ilkeä uniloordi. Nyt seuraa hirmuisia spoilereita, eli jos jostakin kumman syystä et halua tietää pelin loppuratkaisua, hyppää ihmeessä seuraavaan kappaleeseen. Peli todellakin pistää pelaajaansa halvalla, sillä Wartin potkaistua tyhjää tarjolla on kliseisistä kliseisin ”se olikin vain unta” -tyylinen kuvio. Jukoliste, mikä juonenkäänne! Huh huh.

Myös jotakin tuttua ja turvallista

Kaikkien uudistusten vastapainoksi mukaan on sentään saatu ujutettua joitakin aiemmissa peleissä nähtyjä elementtejä, kuten kaikki viholliset kerralla tuhoavia POW-laatikoita sekä hetkellisen voittamattomuuden antavia tähtiä. Myös taikasienet ovat luonnollisesti mukana kuvioissa. Niiden toimintamalli on tosin hieman totutusta poikkeava, sillä tällä kertaa sienillä pystyy kasvattamaan pelaajahahmonsa energiapalkkia. Niin ikään klassikon asemassa olevia 1UP-tatteja on tarjolla silloin tällöin.

Yhteistä molemmille sienille on se, että niitä löytää vain taikaovien takaa aukeavista varjomaailmoista. Taikaovia saa luotua heittämällä punaista nestettä sisältäviä pulloja maahan. Pulloja taas saattaa löytää kiskaisemalla sellainen maasta vahingossa juureksen sijaan. Jos rehuja yrittää tempoa ilmaan varjopuolella, lanttujen tilalla nousee kolikoita. Rahaa käytetään kenttien välillä olevaan hedelmäpeliin, josta onnekas yksilö voi voittaa lisäelämän tai monta. Säästyypä reissulta Vegasiin.

Pelaamisen arvoinen väliinputoaja

Vaikka Marion toinen tuleminen aiheutti monille aikalaispelaajille aihetta kummasteluun, oli peli myös omanlaisensa edelläkävijä, josta poimittiin ominaisuuksia tuleviin seikkailuihin. Joissakin kentissä esimerkiksi tulee vastaan lukittuja ovia, jolloin päästään metsästämään sopivaa avainta. Kun se löytyy, kiikutetaan avain kiltisti oven luokse ja matka jatkuu. Juuri tämä esineiden kantokyky on eräs pelin perintö saagan seuraaville osille – puhumattakaan minipeleistä, joita esimerkiksi Super Mario Bros. 3:ssa oli runsaasti.

On sääli, että omaleimaisuutensa takia Super Mario Bros. 2:lla on aina ollut alkuperäisessä trilogiassa eräänlainen väliinputoajan rooli. Vaikka mariomaisuus kieltämättä tuntuu hieman päälleliimatulta ja alta paljastuu pienellä kaivelulla jotakin aivan muuta, peli ei missään nimessä ole huono – päin vastoin, kaikessa erilaisuudessaan se tarjoaa edelleen varsin virkistävän kokemuksen ja roppakaupalla haastetta klassisten tasoloikkien ystäville.

Nintendon Virtual Console on ehdottomasti eräs tämän aikakauden hienoimmista palveluista, sillä sen avulla vanhoja klassikoita saa pelattavakseen käden käänteessä. Mikä parasta, monet näistä retrohelmistä istuvat täydellisesti myös kannettavaan muotoon. Noin viiden euron hintaan ladattava Super Mario Bros. 2 tarjoaa täyttä vastinetta rahoille paitsi loistavan pelattavuutensa, myös ajattoman musiikkinsa ja pirteän, arvokkaasti ikääntyneen graafisen tyylinsä ansiosta.

 

Lisää aiheesta

Shantae VC (3DS)

Lue myös

Diablo III: Reaper of Souls –ennakko (Mac, PC, PS3, Xbox 360)

Goodbye Deponia (PC)

Rayman Fiesta Run (iOS)

Sonic Lost World (3DS, Wii U)

Spelunky (PSV)

Sports Champions 2 (PS3)

Typing of the Dead: Overkill (PC)