Uusimmat

Super Mario Galaxy (Wii)

20.11.2007 13:35 Petteri Kaakinen

Se on vihdoin täällä. Peli, jota monet tituleeraavat Super Mario 64:n oikeaksi jatko-osaksi mielipiteitä jakaneen Super Mario Sunshinen jälkeen. Onhan tätä saanutkin jo odotella lähes 11 vuotta. Heti ensiminuuteilla selviää, että tämä on kaiken sen odotuksen väärti. Super Mario Galaxy osoittaa jälleen, että Nintendolla on töissä alan parhaita guruja, jotka osaavat puhaltaa mitä perinteisimpään genreen uusia tuulia.

Galaxyn juoni on sitä samaa tuttua huttua kuin ennenkin, pienellä käänteellä höystettynä. Bowser kidnappaa Prinsessa Peachin tuttuun tapaansa, mutta tällä kertaa Sienivaltakunnan valloittamisen sijaan tähtäimessä on koko universumin herruus. Se antaa hyvän tekosyyn pelin tapahtumien siirtämiselle maan pinnalta avaruuteen.

Ylösalaisin ja ties miten päin

Maisemanvaihdoksen lisäksi avaruuteen siirtymisellä on vaikutusta kenttien rakenteeseen. Ne eivät ole enää yhtenäistä massaa, vaan Mario lentelee pieneltä planeetalta toiselle. Jokaisella pikkuplaneetalla on painovoimakenttä, jolla leikitellään nerokkaasti. Ilman painovoimakikkailua Galaxy ei olisi puoliksikaan näin hauskaa. Tarjolla on myös laajempia kenttiä, jotka tarjoavat nostalgiantuulahduksia Super Mario 64:n ajoilta.

Jos on pelannut yhtään 3D-Mariota, tietää mistä Super Mario Galaxyssä on pohjimmiltaan kyse. Pelaajan täytyy kerätä yhteensä 120 tähteä, joita metsästellään kuudesta galaksista. Tähtiä saa suorittamalla tehtäviä, joissa pompitaan pisteestä A pisteeseen B, taistellaan pomovastuksia vastaan sekä pelataan minipelejä. The End ruudun näkemiseen riittää 60 tähteä, mutta sen jälkeen tähtiä tulee saataville lisää. 

Mariolla on apunaan erilaisia erikoisvoimia, joita saa kentistä löytyvistä esineistä. Näitä ovat esimerkiksi klassiset tulikukat, kuolemattomuuden antavat tähdet sekä uutuuksiin lukeutuvat sienet, jotka muuttavat Marion mehiläiseksi tai kierittävät tämän ympärille jousen, jonka avulla voi hyppiä korkealle. Niitä käytetään ehkä turhankin säästeliäästi varsinkin pelin alkupuolella, mutta ne ovat silti erinomainen lisä.

Marion ohjaaminen on yhtä tarkkaa kuin ennenkin. Hypyt ja erikoisemmatkin liikkeet onnistuvat vaivattomasti. Wiin ohjaimen liikkeentunnistusta käytetään lähinnä pyörähdyshyökkäyksessä. Muutoin sitä ei hyödynnetä kuin parissa minipelimäisessä osiossa, joissa ohjaimen kallistelua käytetään muun muassa pallon ohjaamiseen. Ruudulla näkyvät värikkäät pikkutähdet voi kerätä osoittamalla niitä ohjaimella. Ohjaimen erikoisominaisuuksia ei hyödynnetä lopulta hirveästi, vaan Super Mario Galaxy on turvallisen perinteistä ja toimivaa tasohyppelyä ilman pelaamista sekoittavaa turhanpäiväistä Wiimote-kikkailua.

Läpi galaksien

Galakseihin ja pelin maailmoihin siirrytään tälläkin kertaa eräänlaisen hubialueen kautta. Galaxyn versio siitä on aikaisempia osia suppeampi. Se ei sisällä piilotettuja salaisuuksia tai muutakaan tutkittavaa samalla tapaa kuin Sunshinen Delphino Plaza tai Mario 64:n linna, vaan linna toimii vain levähdys- ja läpikulkupaikkana.

Kenttäsuunnittelu on yleisestikin ottaen suoraviivaisempaa kuin aikaisemmin. Toisaalta sen ansiosta peli keskittyy olennaiseen eli sormiakrobatiaa vaativaan tasohyppelyyn. Toisaalta se tuntuu askeleelta taaksepäin, kun yli kymmenen vuotta vanhassa Super Mario 64:ssä oli enemmän vapauden tuntua ja seikkailua laajoissa ympäristöissä.

Kaiken tämän ohessa on kuitenkin huomioitava, että uusimman Marion kenttäsuunnittelu on huonoimmillaankin hyvää eikä joukosta löydy kuin pari keskinkertaista tasoa. Parhaimmat kentät ovat nerokasta painovoimalla leikkimistä, joita on yksinkertaisesti hauska pelata.

Ongelmia avaruusparatiisissa

Niin hauska kuin Super Mario Galaxy onkin, kokeneemmat Mario-fanit saattavat pettyä sen vaikeustasoon – tai oikeammin sen puutteeseen. Pelin läpäisemiseen vaadittavien tähtien kerääminen on liiankin helppoa. Monet lopparit, jopa viimeisen, voi voittaa parissa minuutissa. Kaiken kaikkiaan pelistä löytyy vain muutamia tehtäviä, joiden haastavuus tuottaisi ärräpäitä. Vaikeutta olisi saanut olla enemmänkin.

Ärräpäitä saa aikaan myös ajoittain temppuileva tai huonoa kuvakulmaa näyttävä kamera. Nintendon koodivelhot ovat päätyneet sellaiseen ratkaisuun, ettei kamerakulmaan voi tietyissä paikoissa vaikuttaa juuri ollenkaan. Tämä johtaa joskus siihen, että etäisyyksiä on vaikea hahmottaa. Onneksi kameraongelmat ovat harvinaisia ja kamera seuraa Mariota hyvin suurimman osan ajasta.

Nintendo on lisännyt myös kaksinpelattavan moninpelin, mutta se on rajoittunut ja oikeastaan turha lisä. Moninpelissä mukaan liittyvä kaveri toimii vain pikkutähtien keräämisen avustajana. Toisaalta Mariot ovat aina olleet yksinpelejä, joten moninpelin huonous ei häiritse. Toisaalta olisi silti ollut mielenkiintoista nähdä mitä Nintendo olisi keksinyt moninpeliin, jos siihen vain olisi panostettu. Yksinpelin parissa on joka tapauksessa niin hauskaa, ettei moninpeliä jää kaipaamaan.

Realismista viis

Super Mario Galaxy on ensimmäinen Wii-peli, jonka grafiikoiden ei tarvitse hävetä juuri lainkaan PS3- ja Xbox 360 -pelien rinnalla. Pomovastukset voivat olla massiivisia, avaruus on täynnä kaukaisuudessa näkyviä pikkuplaneettoja ja efektit näyttävät hyvältä. Kaikki tämä silmänkarkki tarjotaan pelaajille ilman pienintäkään köhinää ruudunpäivityksessä. Galaxy ei voi brassailla HD-resoluutioilla, mutta sen tyylitelty grafiikka on silti nannaa.

Ääniefektit ja musiikit ovat sitä tuttua pirteää Mariota. Galaxyn musiikkivalikoimassa ei kuulu hirveästi vanhoja sävelmiä, vaan vanhat tutut sävellykset on korvattu lähes kokonaan uusilla. Siellä täällä voi kuitenkin kuulla muutaman nuotin klassisista Mario-sävelmistä.

Vaikka déjà vu -tuntemuksilta on välillä vaikea välttyä, pelin avaruusteema ja painovoimalla leikittely pitävät pelaamisen tuoreena. Galaxyä voi viimeistään pitää sinä todellisena jatko-osana Super Mario 64:lle, jos Sunshineä ajattelee jonkin sortin välityönä. Se on puhdasta tasoloikintaa ilman minkäänlaisia teknisiä härveleitä.

Jos Super Mario Galaxy todistaa jotain, niin sitten sen, etteivät kaikki pelit tarvitse erinomaisen pelikokemuksen luomiseen syvällisiä juonia, joissa pohditaan elämän pohjimmaista tarkoitusta, tai fotorealistisia grafiikoita. Vioistaan huolimatta se on Wiin tarjonnan parhaimmistoa ja ehdottomasti yksi tämän vuoden tärkeimmistä pelijulkaisuista.

 

Tekijä: Nintendo
Julkaisija: Nintendo
Testattu: Nintendo Wii
Saatavilla: Nintendo Wii
Pelaajia: 1-2
Pelin kotisivu: http://wii.nintendo.com/site/supermariogalaxy/
Petteri Kaakinen

 

Toinen mielipide

Super Mario Galaxy on loistava peli, siitä ei ole kahta kysymystäkään. Parempi kysymys onkin – miten hyvä Galaxy lopulta on? Uskaltaisin väittää, että kyseessä on paras Mario-seikkailu sitten Super Mario 64:n, joka itsessään on eräs kaikkien aikojen parhaista Nintendo-peleistä. Uskaltaisin myös väittää, että kolmiuloitteiset tasohyppelypelit eivät ole liikkuneet sitten Mario 64:n juuri mihinkään, ennen Mario Galaxya – ja tässä piileekin pelin loiston salaisuus. Super Mario 64:n tavoin Mario Galaxy paljastaa kokonaan uuden tavan pelata tasohyppelypelejä, tavan, jota ei olisi ennen peliä osannut kuvitellakaan, mutta joka nyt tuntuu siltä ainoalta oikealta tavalta pelata.

Super Mario Galaxy on pohjimmiltaan sitä puhtainta Nintendoa, lapsenomaista riemua, oivaltamista ja sateenkaaren kirjavaa ilonpitoa. Se on myös peli, joka jaksaa yllättää jatkuvasti. Jokaisen kulman takana on uusi yllätys, uusi tapa pelata, aivan uudenlainen kenttä tai jotain muuta upeaa, mikä saa pelin tuntumaan jatkuvasti tuoreelta ja kiinnostavalta. Ja tämä siis pelissä, joka jo lähtökohdiltaankin on jotain, mitä tasohyppelypeleissä ei ole nähty. Super Mario Galaxy ei ole vain pakkohankinta jokaiselle Wiin omistajalle, se on äärimmäisen hyvä syy koko konsolin hankkimiselle. Aikamme kiistattomia mestariteoksia.

Miikka Lehtonen

 

Lue lisää eDomesta

Avaruusmiehet kohtasivat: Buzz Aldrin ja Super Mario Galaxy nollageessä

Historiallinen hetki – Mario ja Sonic turpakäräjillä Super Smash Brosissa

Mario & Luigi: Partners in Time (DS)

Mario and Luigi: Superstar Saga (GBA)

Mario ja Sonic ensimmäistä kertaa samassa pelissä

Mario Party 8 (Wii)

Mario Strikers: Charged Football (Wii)

Mario vs. Donkey Kong 2: March of the Minis (DS)

Miyamoto: Tulevaisuus on helppojen, ei vaikeiden pelien

New Super Mario Bros. (DS)

New Super Mario Bros. (toinen mielipide) (DS)

Nintendo pistää isät ja äiditkin pelaamaan

Paper Mario: The Thousand-Year Door (GC)

Super Mario Bros. 3 loikkaa virtuaalikonsoliin

Super Mario Galaxy laskeutuu Wiille marraskuussa

Super Paper Mario (Wii)

Super Princess Peach (DS)

Variety-lehden Super Mario Galaxy –arvostelu herättää hilpeyttä

Viikon traileri: Super Mario Bros (1993)

Muropaketin uusimmat