Super Meat Boy (Xbox 360)

Tekijä: Team Meat
Julkaisija: Microsoft
Testattu: Xbox 360
Saatavilla: Xbox 360
Tulossa: Mac OS X, PC, Wii
Pelaajia: 1
Pelin kotisivu: http://www.supermeatboy.com
Juho Anttila

Ennen oli pelit vaikeampia. Eihän näistä nykyajan pullamössöputkijuoksuista irtoa haastetta lainkaan. Wanhojen partojen on helppo ilkkua nykyajan pelejä. Helppoa viihdettä laiskoille. Toista oli, kun miehetkin olivat rautaa.

Sitten nenän eteen lyödään Super Meat Boy, ja jo rupeaa läski tummumaan. Kansikuvassa näkyy musta silmä ja rikkinäinen hymy, mutta pelaaja se on, joka tässä leikissä ottaa turpaansa. Näin hauskaa ei olekaan ollut aikoihin!

Indie-kehittäjiltä on totuttu odottamaan kaikkea sitä, mitä isot pelurit eivät uskalla julkaista. Retroa, tuoreita ideoita, rohkeita ratkaisuja. Ensinäkemältä Super Meat Boy edustaa ensiksi mainittua kategoriaa. Joku voisi luulla, että peli on julkaistu viisitoista vuotta sitten. Mutta totuus on enemmän. Paljon enemmän.

Kimpale lihaa, gallona tuskanhikeä

Jo tarina vihjaa hienoudesta. Päähenkilö on kimpale verta tihkuvaa lihaa. Kuka kelpaisikaan moiselle elämänkumppaniksi Laastarityttöä paremmin? Harmi vain, että ilkeä tohtori Sikiö vihaa molempia ja kaappaa Laastaritytön kuin Persikan konsanaan. Super-etuliite nimessä ei tule ansiotta.

Edessä on tietenkin pelastusretki läpi lyhyiden kenttien, joita on paljon. Toisin sanottuna useampi sata. Jokaisessa on sama yksinkertainen tavoite. Löydä tie Laastaritytön luo hengissä ja mielellään vielä tiukan aikarajan puitteissa.

Toteutus on tärkeintä. Kenttiä ei olla pilattu pituudella, niissä riittää nimittäin kestoa yleensä vain muutamasta sekunnista puoleen minuuttiin. Sen sijaan ne ovat vaikeita. Todella vaikeita. Ette usko vai? Teitä on varoitettu. Pahimmillaan Super Meat Boy saa aikuisen miehenkin kyyneliin.

Haaste ei ole keinotekoista. Vaikeus ei synny heikoista kontrolleista. Lihapoika tottelee käskytystä esimerkillisen tarkasti. Liikkeitä ei ole monta, mutta niitä on osattava hyödyntää pikselintarkasti ja sekunnin murto-osien ajoituksella. Sankari osaa juosta ja hypätä sekä valua seinää pitkin alaspäin. Kaiken tämän voi tehdä myös nopeammin, jos painaa ohjaimen liipaisimen pohjaan. Vauhti on hirmuinen, virhemarginaali käytännössä olematon, mutta hahmo liikkuu silti juuri sinne, minne käsketään.

Pelaajaa ei myöskään kohdella epäreilusti. Peli on sadistinen, mutta oppimiskäyrä on silti johdonmukainen. Jokainen toisto on oppimiskokemus. Pakko ollakin, sillä toistoja kuluu jo alkupään kenttiin helposti kymmeniä ennen suorituksen napsahtamista kohdalleen. Aluksi mahdottomalta tuntunut muuttuu vähitellen helpoksi pelin heittäessä eteen yhä hullumpia haasteita.

Konsepti on suorastaan nerokas. Helvetillinen vaikeustaso haastaa kokeneimmankin ketun taidot äärimmilleen, mutta kenttien lyhyt kesto takaa sen, ettei kuoleminen kerta toisensa jälkeen harmita. Puhun roskaa. Harmittaahan se, tuhottomasti. Välillä tekisi mieli antaa irtaimistolle kyytiä, mutta koska uudelleen pääsee yrittämään välittömästi ilman turhia viiveitä, on pakko kokeilla vielä kertaalleen. Ja uudelleen. Perheenjäsenet ihmettelevät puhinaa ja pullistelevia otsasuonia, mutta eivät uskalla tulla liian lähelle.

Kun normaalit kentät on läpäisty aikarajan puitteissa, vetää peli hihastaan vielä uuden nipun ässiä. Tarjolla on jokaisen tason pimeä vastine. Peli näyttää pelaajalle kirjaimellisesti keskisormea ja lyö nenän eteen vielä tuskallisemmaksi viritetyt versiot kertaalleen läpäistyistä kentistä. Uusia esteitä, uusia haasteita, uusi haastenyrkki suoraan päin näköä.

Salaisuuksia ja yllätyksiä

Super Meat Boy on kuitenkin muutakin kuin vain äärimmilleen pingotettu vaikeustaso. Se on kunnianosoitus sekä vanhoille peleille, että koko indiepelisektorille. Alueet ja hahmot näyttävät mukavan vanhahtavilta, ulkoasussa maistuu retro.

Osittain tämä on hämäystä. Animaatio on nykyaikaista ja yksityiskohtiin on kiinnitetty huomiota. Sankari jättää liikkuessaan jälkeensä verisen vanan. Kun samaa kenttää yrittää uudelleen, jäävät edellisten epäonnistuneiden yritysten jäljet näkyville. Sirkkelinterät tihkuvat verta, seinät, joiden kautta yritti hypätä ja epäonnistui maalautuvat punaisiksi.

Onnistuneen suorituksen jälkeen pääsee katselemaan uusintaa. Ei vain viimeisimmästä, vaan kaikista yrityksistä. Parhaimmillaan kymmenet Meat Boy:t juoksevat, hyppivät ja kuolevat ruudulla yhtä aikaa piirtäen historiikin kivuliaasta oppimisprosessista. Pieni, mutta hieno idea.

Peli myös suorastaan pullistelee salaisuuksia. Kenttiin on piilotettu laastareita, joita tarpeeksi keräämällä saa avattua vaihtoehtoisia pelihahmoja. Kokoelma on tuttu monista muista suosituista indie-peleistä. Tutuksi tulee niin Tim Braidista kuin vaikkapa Pink Knight Castle Crasheristä. Jokaisella hahmolla on myös omat erikoisominaisuutensa. Vaikka kaikki kentät ovatkin läpäistävissä Meat Boy:lla pelaten, ei kaikkia salaisuuksia ole mahdollista saavuttaa ilman erikoishahmojen hyödyntämistä.

Lisähahmojen lisäksi peliin on piilotettu myös bonuskenttiä. Warp zoneiksi kutsutuilla alueilla joutuu läpäisemään kolme erikoiskenttää. Aikarajaa ei ole, mutta käytössä olevien elämien määrä on rajoitettu kolmeen per koitos. Myös graafinen ilme kokee pienen muutoksen, tuoden mieleen lisää muistoja vanhoista peleistä. Sori Meat Boy, Laastarityttö taitaa olla jollain toisella warp zonella.

Kipeää rakkautta

Jos jostain pelistä huokuu aito rakkaus, niin tästä. Niin hassua kuin se onkin sanoa kokemuksesta, jossa henki lähtee kirjaimellisesti satoja, ellei tuhansia kertoja. Super Meat Boy on viimeisen päälle hiottu ja rohkea teos, joka on tehty suurella sydämellä.

Heikkouksia on vaikea nimetä. Peli näyttää rumalta? Ehkä sellaisen silmiin, joka ei osaa arvostaa tarkoituksellista vanhanaikaisuutta. Vaikeustaso on liian jyrkkä? Se nyt vain on pedon luonne, julma haaste lankeamatta epäreiluuden sudenkuoppaan.

Jopa sisällön määrä, nykypelien kompastuskivi, on kohdillaan. Kenttiä on satoja, salaisuuksia tuhottomasti. Jokaisen laastarin löytämiseen ja viimeisenkin warp zonen läpi koluamiseen kuluu niin paljon aikaa, että piheinkin peluri saa takuulla vastinetta rahalleen. Etenkin, kun peli ei maksa laatuunsa nähden juuri mitään, vaivaisen kympin.

Eikä tässä vielä kaikki. Xbox 360 -versio sisältää Teh Internetsiksi nimetyn ominaisuuden, jonka kautta tekijät ovat luvanneet puskea pelaajille ilmaista lisäsisältöä vielä pitkään pelin julkaisun jälkeen. Tiedossa on jo useampikin lisäpaketti. Valitettavasti Teh Internets tarjotaan ainoastaan Xbox 360:n omistajille, mutta myöhemmin julkaistavat PC- ja Mac OS X -versiot tulevat taas saamaan kylkiäisikseen jossain vaiheessa täysimittaisen kenttäeditorin. Pelattava ei lopu kesken.

Rentouttavia hetkiä ja henkistä lepoa etsivien kannattaa kiertää Super Meat Boy kaukaa. Sen sijaan niille, jotka rakastavat retroa ja tahtovat haastaa itsensä, on peli pakko-ostos. Epäonnistumisella kymmeniä ja taas kymmeniä kertoja on kääntöpuolensa. Kivisen tien jälkeen esteiden voittaminen maistuu makealta. Kädet nousevat tuuletukseen jokaisen voitetun kentän jälkeen. Super Meat Boy ruoskii armottomasti, mutta palkitsee myös avokätisesti. Tunteiden vuoristorataa, ja samalla kerta kaikkiaan upea peli.

Pelin voi ladata Xbox 360:n Xbox Live Arcade -palvelusta 800 MS-pisteen hintaan.

Lue myös

Blade Kitten (PC, PS3, Xbox 360)

Dead Space: Ignition (PS3, Xbox 360)

Deathspank: Thongs of Virtue (PS3, Xbox 360)

Fallout: New Vegas (PC, PlayStation 3, Xbox 360)

Last Window: The Secret of Cape West (DS)

Legend of Guardians: The Owls of Ga’Hoole (PS3, Wii, Xbox 360)

Raving Rabbids Travel in Time -ennakko (Wii)