Super Smash Bros. Melee (GC)

19.07.2002 11:52 | Muropaketin toimitus | 166

Peli: Super Smash Bros. Melee (GC)
Kehittäjä: Nintendo
Julkaisija: Nintendo

 

eDomen arvostelussa Gamecuben Super Smash Bros. Melee

Dreamcast piti aikoinaan hallussaan moninpelien kuninkaan valtikkaa varsin kiistattomasti eikä se ole oikeastaan vieläkään kohdannut voittajaansa tällä saralla. Nintendon Gamecubesta on kuitenkin hyvää vauhtia tulossa varteenotettava haastaja Segan konsolille. Julkaisupelien joukossa nähty Super Monkey Ball oli puhtainta ja addiktiivisinta moninpeli-iloittelua aikoihin ja nyt kauppoihin saapunut Super Smash Bros. Melee jatkaa samalla linjalla.

Nintendon lentomatkat

Peli on suoraa jatkoa vuonna 1999 ilmestyneelle Nintendo 64:n Super Smash Bros:ille. Se on pohjimmiltaan hyvin yksinkertainen toimintapeli, jossa joukko klassisia Nintendo-hahmoja yrittää kangeta toisensa ulos taisteluareenalta. Tyyli on erittäin vapaa eli kaikki keinot ovat sallittuja potkuja, heittoja ja kentistä löytyviä aseita myöten. Yksityiskohdilla ei ole väliä, vaan voittajaksi selviytyy se, joka seisoo taistelukentällä viimeisenä.

Pelisysteemi on niin ikään varsin yksinkertainen. Ohjaimesta löytyy oma nappinsa tavallisille hyökkäyksille, hahmo-kohtaisille erikoisliikkeille, hypyille, heitoille ja suojautumiselle. Jokainen osunut isku heittää kohdettaan hieman taaksepäin ja kasvattaa tämän ruudun alalaidassa olevaa prosenttilukemaa. Mitä suuremmaksi tämä luku muuttuu, sitä pidemmälle vastustajien iskut hahmoa lennättävät. Kamppailut ratkeavatkin vain harvoin ensimmäisen parin iskun aikana. Sen sijaan vastustajia on useimmiten hieman pehmitettävä, jotta heidän lento-ominaisuutensa paranevat lopullista niittiä varten.

Kontrollit iskostuvat parin koepelin aikana nopeasti selkäytimeen, mutta niiden tehokas hyödyntäminen onkin jo täysin eri asia. Jatkuvasti muuttuvat kentät, voimakkaat erikoishyökkäykset, runsas asevalikoima ja taistelijoiden määrä pitävät nimittäin taatusti huolta siitä, että pelin tempo on valtavan nopea, tunnelma hektinen ja kokonaistilanteen hahmottaminen paljon harjoitusta vaativaa.

Simppeli ja helposti lähestyttävä tappelusysteemi takaa sen, että pelaaminen on oikeastaan aina hauskaa. Samalla pelimekaniikasta on kuitenkin pystytty tekemään niin haastava ja taktinen, että pelkällä sähläämisellä ja nappien summittaisella hakkaamisella ei otteluissa kovin pitkälle selviä. Hyvä ajoitus ja eri hahmojen erikoisliikkeiden tunteminen on erittäin tärkeää eikä vastustajien virheistä avautuvia tilaisuuksia ole yleensä varaa jättää käyttämättä. Kamppailuita ei myöskään voi pitää ratkenneina ennen kuin peli julistaa tietyn hahmon voittajaksi. Pelikentälle voi nimittäin jäädä viimeiseksi kuka tahansa koko ottelun ajan muiden kanssa tapellutta tai kaikkea toimintaa vältellyttä taktikkoa myöten.

Kyytiä Pikachulle

Sisältönsä puolesta peli on kaikin puolin mittava paketti. Erilaisia hahmoja on saatu mukaan parikymmentä kappaletta. Niistä noin puolet ovat käytettävissä heti aluksi ja loput on avattava pelaamalla. Valikoima on varsin kattava silmäys Nintendon kaikkien aikojen suosituimpiin pelihahmoihin. Taistelukentälle voi heittää esimerkiksi Marion, Donkey Kongin, Linkin, Zeldan, Pikachun ja Falconin. Selvästi toisistaan poikkeavista hahmoista löytyy myös helposti omansa jokaista pelaajaa ja pelityyliä varten. Vaikka yksikään ottelijoista ei ole selvästi toisia parempi tai huonompi, pelissä voi joutua varsin tiukan paikan eteen, kun pitäisi tehdä valinta vanhan suosikki-sankarin ja omaan tyyliin paremmin sopivan tappelijan välillä.

Uusien hahmojen lisäksi bonus-osastolta löytyy myös yli 300 Nintendo-keräilyhahmoa, joita saa kokoelmaansa kentistä löytyvien kolikkojen ja onnistuneiden pelisuoritusten avulla. Valikoima on melkoisen vaikuttava. Mukana ovat kaikki tärkeät hahmot klassisimpia Nintendo-pelejä myöten ja tutustumaan pääsee myös muutamiin eurooppalaiselle peliyleisölle tuntemattomiksi jääneisiin sankareihin. Super Smash Bros. Melee tarjoaakin Segan Shenmuen tapaan vanhoille peliharrastajille mielenkiintoisen tilaisuuden nostalgiaan marssittamalla koko yhtiön historian olennaiseksi osaksi pelikokemusta.

Myös pelimoodeja on tarjolla runsaasti. Yksin vastustajia pääsee heittelemään puhtaissa arcade-otteluissa tappelupelien perinteiden mukaisesti tai seikkailumoodissa, jossa vuorottelevat Mario-henkiset tasoloikka-osuudet ja niiden päätteeksi kohdattavat välivastukset. Mukana on myös erilaisia minipelejä ja kestävyys-haasteita. Lisäksi pelistä löytyy viitisenkymmentä event-ottelua, joissa kamppailuiden sääntöjä on muutettu uudenlaisen haasteen luomiseksi. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi seitsemän sekunnin aikarajaa tai Ganondorfin kukistamista Linkin ja Zeldan yhteistyönä. Yksittäisinä tapauksena pelimoodit eivät ole kovin pitkäikäistä hupia, mutta yksinpeli jaksaa silti kiinnostaa ennen kaikkea monipuolisuutensa ansiosta.

Moninpelin juhlaa

Pelin ehdoton valttikortti on kuitenkin hervottoman hauska moninpeli. Perus-meleessä toisistaan ottaa mittaa kahdesta neljään hahmoa. Toinen vaihtoehto on turnaus, johon mahtuu parhaimmillaan 64 ottelijaa, joista jokainen voi olla ihmispelaajan ohjaama. Mikäli pelikavereita ei löydy kotoa tarpeeksi, miehitykseen saa vahvistusta tietokoneen ohjaamista tekoäly-tappelijoista. Itse ottelut seuraavat pelin peruskaavaa, mutta suurinta osaa niiden säännöistä voi muuttaa mielensä mukaan. Mielenkiintoista vaihtelua tarjoavat myös erinäiset variaatiot, joissa pelihahmot saattavat olla näkymättömiä, kooltaan jättiläismäisiä tai liikkua hidastetulla nopeudella. Mutta oli pelityyli mikä tahansa, hauskuuden määrä on aina suoraan verrannollinen mukana olevien pelaajien määrään.

Graafisesti peli on erittäin tyylikäs ilmestys, vaikka se ei yritäkään ottaa Gamecubesta kaikkea mahdollista irti. Värikäs, sarjakuvamainen jälki sopii pelin tunnelmaan erinomaisesti ja yksityiskohtien määrä on parhaimmillaan häkellyttävä. Etenkin hahmojen animaatioon on paneuduttu rakkaudella ja niille on annettu runsaasti sinänsä tarpeettomia, kokonaisuutta elävöittäviä pikkueleitä. Äänipuolella liikutaan niin ikään tutuissa tunnelmissa. Taustamusiikkeina käytetään runsaasti klassisia Nintendo-teemoja ja hahmojen äänet kuulostavat juuri siltä, miltä niiden pitääkin.

Yhteenvetona voisi sanoa, että tästä pelistä on erittäin vaikea keksiä mitään kritisoitavaa. Suorasukainen yksinpeli jaksaa kiinnostaa monipuolisuutensa ansiosta, pelattavuus on kohdallaan, erilaisia bonuksia riittää ja moninpeli on yksinkertaisesti hysteerisen kiihkeätempoinen ja hauska kokonaisuus. Aivan täysiin pisteisiin saakka tappeluiden tavaravalikoima ja yksinpeli eivät jaksa Super Smash Bros. Meleetä kantaa, mutta se on joka tapauksessa yksi Gamecuben ehdottomista pakko-ostoksista.

Mikko Karvonen